Hae
Roosa Blom

Muutan retkeilyautoon ja ulkomaille lapsen kanssa

Vanlife lapsen kanssa

Otsikko sen tiivistää eli vanlife lapsen kanssa! Oon varmaan viisi vuotta haaveillut reissupakusta ja ”vanlifesta”. Itseasiassa yksi syy avioeroon oli, että en kokenut vaan sellaista tavallista omakotitaloelämää omakseni ja mun seikkailijaluonne kaipaa reissuihin. Ensin vähän eron jälkeen hengähdin (ja flippasin) ja nyt, kun on saanut oman elämän vähän tasapainoon niin on aika alkaa mennä kohti omia unelmia. Oon vuosia haaveillut siitä, että voin retkeilyautolla tai pakettiautolla kiertää Euroopassa ja viettää talvella pidemmän aikaa lämpöisessä. Nyt se vihdoin toteutuu!

 

Vanlife, lapsi ja vuoroviikkovanhemmuus

Tämä kombohan kuulostaa, noh, aikamoiselta sopalta. Oikeastaan siltä, että olisi este ja ettei homma voi toimia, mutta olen päättänyt laittaa homman toimimaan. Itseasiassa ensimmäiset ja alustavat suunnitelmat on tehty ja nyt näyttää siltä että tän kombon saan toimimaan. Ei se helppoa ole, mutta ei asiat aina ole. Lapsen isä asuu Suomessa ja tulee asumaan Suomessa. Lapsi on aina ollut meillä puolet ja puolet. Meillä ei ole tähän mennessä ollut viikko-viikko -systeemiä vaan ensin oli 2+2+3 ja se toimi hyvin. Ja sitten vuoden vaihteen jälkeen ja sairastumiseni jälkeen ollut joustavasti. Nytkin exä on kuukauden toisella paikkakunnalla töissä ja mä otan enemmän koppia lapsen hoidosta. Kaksi yrittäjää niin joustavuus on todella tärkeää.

Tällä hetkellä olisi tarkoitus, että lapsi olisi aina kaksi viikkoa kerrallaan toisella vanhemmalla ja sitten vaihto. Alustavasti olen ajatellut näin: Eka olen kaksi viikkoa yksin ja ajan Suomesta Espanjaan. Sitten lennän hakemaan lapsen kanssani kahdeksi viikoksi ja tuon takaisin Suomeen. Sitten olen kaksi viikkoa yksin taas. Tämän jälkeen lentäisin Suomeen ja olisin kaksi viikkoa lapsen kanssa Suomessa ja todennäköisesti tämä ajoittuu joulun tienoille, joten voisin joulun olla Suomessa ennen, kuin lennän takaisin yksin. Sitten on mennyt kaksi ja puoli kuukautta ja luulen, että katsotaan miten tämä systeemi toimii. Jatketaanko samalla vai miten.

Tämähän on todella paljon lentämistä ja matkustelua itselleni, mutta tiedän, ettei homma muuten toimisi. Joten ajattelen, että se on joko näin tai että en lähde ollenkaan. Siinä on käytännössä vaihtoehdot. Tämä on itselleni sellainen muistutus, että yleensä kaikki on vain järjestelykysymyksiä.

 

Tämä on itselleni sellainen muistutus, että yleensä kaikki on vain järjestelykysymyksiä.

Kesä ”harjoittelua” Suomessa

Rakastan Suomen kesää. Olen menossa katsomaan yhtä autoa ja toivon, että tämä olisi se minun ”the väni”. Jos kaikki menee kuten suunnittelen niin kesä olisi tarkoitus ensin ”harjoitella” pakuelämää yksin ja lapsen kanssa. Kesä on ihanaa aikaa ja haluaisin myös kierrellä Suomessa. Ajatuksissa on ainakin Ahvenanmaa, Turun saaristo ja syyskuussa Lappiin katsomaan ruskaa. Ensin saisi vähän tunnustella miltä koko pakuelämä tuntuu ja onko se edes oma juttu. Voihan olla, että totean, että tää on ihan syvältä ja myyn retkeilyauton pois ja muutan takaisin kotiin. Kuka tietää eikä tarvitsekaan tietää. Enemmän katuisin sitä, etten yrittänyt kuin että yritän.

Olen laittanut oman asuntoni kalustettuna vuokralle kesäksi. Asunto on vajaa 2 kuukautta vuokrattuna kesäkuun puolesta välistä elokuun alkuun. Jos en ole siihen mennessä löytänyt retkeilyautoa niin olen koditon. Onneksi kesällä voi muuttaa vaikka mökille. Ja kaikki asiat kyllä järjestyy!

 

Talveksi Eurooppaan

Oma ”pääsuunnitelma” on lähteä retkeilyautolla talveksi Eurooppaan. Tarkoitus olisi ehkä lokakuussa lähteä autolla kohti Eurooppaa. Olen ajatellut, että ainakin aluksi viettäisin talvea Espanjassa. Itselläni on muutamia suunnitelmia sinne. Ranskan riviera ja Italia kiinnostaisi myös kovasti. Joten luulen, että ajan sinne jossain vaiheessa ja myös Kroatia voisi olla ihana! Liikaa vaihtoehtoja. Olen päättänyt nyt rajata ensimmäiset suunnitelmat enkä ahmia liikaa kerralla, koska muuten saisin vain koko ajan olla auton ratissa ajamassa. Jos rakastun pakuelämään niin eihän sitä koskaan tiedä vaikka näin menisikin muutama talvi. Kuka tietää? Eikä tarvitsekkaan tietää. En halua liian tarkkoja reissusuunnitelmia, koska koko vanlifen idea on myös mennä go with the flow ja nauttia hetkestä. Tarkoitus olisi joskus keväällä tulla takaisin Suomeen. Ainakin näillä näkymin. Mutta vuosi eteenpäin on pitkä aika ja siinä ajassa voi tapahtua vaikka mitä.

 

Tuleeko vanlife lapsen kanssa olemaan helppoa? En usko.

Tuleeko tämä kaikki olemaan sen arvoista silti? Uskoisin!

 

Herääkö jotain kysymyksiä? Kommentti kenttä on auki! Reissusta tulen päivittelemään paljon Instagramin puolelle @roosablom

 


Kuvat: Tiia Ennala / Pälkäneen kunta

LUE MYÖS:

Miniloma Hankasalmella – lasi-igluja, luontoa, villiyrttejä ja kasvohoitoja

Keittiöremontti pienellä budjetilla – lopputulos ja kustannukset

10 kysytyintä kysymystä sähköautoilusta

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAMISSA

Löydät minut @roosablom

6 kommenttia

  1. Kysymysmerkki kirjoitti:

    Miten tämä on ekologista? Löysin blogiani vauva FI sivulta.

    • roosa kirjoitti:

      lentäminen ei oo mitenkää ekologista ja ahdistaa jo pelkkä ajatus aiheesta 😅 mutta sit taas oon joutunut vaan hyväksyy että mulla on lapsi ja asutaan kahdessa eri maassa ja haluan että lapsella on mahdollisuus olla molempien vanhempien kanssa. 🙏 välillä pitää punnita eri vaihtoehtoja ja nyt päädyin tähän.

  2. Voi apua kirjoitti:

    Onko tuo ekologinen tapa elää? Mitenköhän raskasta tuo on pienelle lapselle, oletko sitä ajatellut?

    • roosa kirjoitti:

      Kyllä olen tätä lapsen kannalta myös pohtinut paljonkin ja samoin exän kanssa keskusteltu. Tämä ei tule olemaan loppuelämän elämäntyyli ja uskon, että tämä voi myös antaa lapselle paljon. Oon miettinyt tätä myös paljon lapsen kannalta ja keskusteltu lapsen kanssa asiasta etukäteen. Siksi myöskään en halua että lapsi joutuu 2 viikon välein aina lentämään.

  3. Karoliina kirjoitti:

    Ilmanmuuta kokeilemisen arvoinen! Sittehän sen näkee toimiiko. Lapsi kyllä kestää pari muutaman tunnin lentoa.

    • roosa kirjoitti:

      Voi kiitos ihanasta kommentista ❤❤ Näin ajattelen että kokeillaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *