Hae
Roosa Blom

100 000 x kiitos ♥

Kiitos ♥

Kiitos. Se on ainut sana mitä osaan kirjoittaa. Mietin pitkään miten tän tekstin aloittaisin. Ja en tiedä miksi, mutta tätä kirjoittaessa kehon valtaa valtava kiitollisuuden tunne, joka saa silmät kostumaan. Niin ja siis mistä? Sitä en tainnut vielä edes kertoa. Nyyhkytin vasta, kun en meinaa saada sanaa suustani.

Elokuun aikana blogin sivukatselut olivat yli 100 000. Siis blogiapostauksiani on luettu yli 100 000 kertaa yhden kuukauden aikana. Ihan hullua! Muistan, kun välillä yrittäjänä kuulee ja lukee niitä tarinoita, että jonkun verkkokauppa tai muu työ on vain yhdessä yössä räjähtänyt. Siltä minustakin tuntui, kun seurasin lukuja. Tuntuu, että blogi vain räjähti.

Normaaleina kuukausina blogissa sivukatselut ovat noin 15 000 – 30 000, joka ei sekään ole mitenkään huono. Itse asiassa erittäin hyvä mielestäni. Olenkin kiikkunut siinä pienen ja keskisuuren vaikuttajan välillä. Elokuussa määrä vain viisinkertaistui. Aivan hullua.

Vaikuttajamedian toisiksi luetuin blogi

Vaikuttajamedialle lisättiin vajaa vuosi sitten Vaikuttajamedian etusivulle Luetuimmat blogit -kohta. Yllätyksekseni olin listalla ja muistaakseni sijalla 7 tai 8. Blogeissa ei ole mitään hajua muiden luvuista ja se paljonko jollakin on esimerkiksi Instagram-seuraajia ei kerro mitään blogin luvuista. En siis tiennyt yhtään muiden luvuista ja ajattelin, että muilla on enemmän lukijoita. Listan tulon jälkeen asetin tavoitteeksi pysyä top 10:ssä, vaikka kuukausittain Vaikuttajamedialle tuli uusia bloggaajia. Tällä hetkellä bloggaajia on reilu 50. Olenkin pysynyt listalla koko ajan ja olen siitä todella innoissani. Olen toki myös asettanut tavoitteet blogin sivukatseluihin ja tehnyt tätä ammattimaisemmin. Joka on tuottanut tuloksia ja poikinut mahtavia yhteistyökuvioita. Onhan se nyt aika hienoa, että tämä on mun työtä.

Työn ja perheen yhdistäminen

Viime vuonna elämä heitti rekkalastillisen shittii niskaan ja tänä vuonna oon yrittänyt kaivautua sen alta pois, vaikka välillä sitä onkin lapioitu lisää. En ole pystynyt olemaan niin aktiivinen blogissa, kuin olisin halunnut. En usko, että kukaan pystyy kaikkeen. Välillä olen arvottanut perheeni tärkeämmäksi, kuin työn. En ole koskaan kuullut kenenkään katuvan, että kun tuli sillon tehtyä vähemmän töitä ja oltua enemmän perheen kanssa. On mahtavaa, että mulla on arkisin 6 tunnin työpäivät rauhassa kotona ja sen lisäks teen aina kiirellisyyden mukaan iltaisin tai viikonloppuisin jotain hommia. (Kuten itseasiassa kirjoitan tätäkin illalla, kun taapero on jo yöunilla.) Mutta on kiva hakea taapero arkisin päiväkodista jo klo 15. Keritään tehdä iltaisin vielä kaikenlaista ennen nukkumaanmenoa. Saatetaan mennä pyöräileen, rannalle, pomppia trampoliinilla, mennä veneileen nähdä kavereita, leikkiä tai mitä milloinkin halutaan. Yrittäjyys mahdollistaa myös paljon ja tää on ehdottomasti yks parhaita puolia, kun voi työaikaan vaikuttaa helposti. ♥

 

Kiitos vielä just sulle, joka luet mun blogia ♥ Olis kiva kuulla ketä siellä ruudun toisella puolella on niin jos haluat jättää jonkun puumerkin tai kertoa jotain itsestäsi tai antaa mulle palautetta ja kehitysideoita niin otan ne vastaan mielelläni! ♥

♥♥ KIITOS ♥♥


LUE MYÖS:

Kangasmaskit – täältä niitä saa

Käytetty ja huollettu läppäri 12kk takuulla

Tehokas ja halpa kotitekoinen pyykinpesuaine

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *