Hae
Roosa Blom

Lastenvaatteiden korjaaminen ilman ompelukonetta

On aika puuttua tekstiiliteollisuuden ongelmiin ja haastaa yrityksiä olemaan läpinäkyvempiä. Tekstiiliteollisuuden ongelmat ovat suuret ja niistä puhutaan joka paikassa. Kuitenkaan kaikkia tekstiilijätteen ongelmia ei voi syytää yritysten niskaan. Kuluttajien on opittava huoltamaan ja korjaamaan vaatteitaan enemmän.

”Tiesitkö, että vaatteen käyttöiän pidentäminen 9 kuukaudella vähentäisi hiili- ja vesijalanjälkeä sekä jätteenmäärää noin 20-30%.”

Lähde: Vaatevallankumous

Tästä inspiroituneena kaivoin laatikosta muksun rikkinäisiä vaatteita. Poikamme on 10 kuukautta eikä osaa kävellä. Hän konttaa menemään kovaa kyytiä. Varsinkin housujen polvet ovat kovalla kulutuksella. Kaivelin kaappeja löytyisikö sieltä tarvikkeita ja ryhdyin tuumasta toimeen korjaamaan vaatteet. Työn alle päätyi kahdet housut ja yksi body. Olin ajatellut, että heitän vaatteet roskiin. Tai oikeastaan leikkaan räteiksi autotalliin. Hyvä loppusijoituspaikka sekin. Kaikki vaatteet oli ostettu käytettynä ja kirpputoreilta tuntuu löytyvän hyvin ja halvalla lastenvaatteita. Miksi siis nähdä vaivaa korjaamisen eteen? Vaatevallankumouksen kuvan nähtyä mietin, että on järkevintä yrittää pitää vaatteet käytössä mahdollisimman pitkään ennen räteiksi leikkaamista. Korjaaminen olikin vaihtoehto johon päädyin.

Valitsin tähän projektiin käytettäväksi silitettävää paikkakangasta. Tätä löytyi valmiina jo kaapista. Näyttäisi, että ainakin Prymillä on tälläisiä vastaavia. Yhdestä palasesta voi hyödyntää useampaan vaatteeseen. Nämä silitettävät ovat myös siitä hyviä, että liimautuessaan kankaaseen kiinni estävät reiän repeämisen lisää. Korjaaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa ja nopeaa. Tarkemmat ohjeet ja pesu löytyy postuksen lopusta.

#visiblemending – anna korjauksen näkyä

Arvokasmaailma-käyttäjän vinkistä löysin tämän hastagin. Se on avartanut silmiäni lisää. Se, että vaatteessa saa näkyä se, että se on korjattu. Korjattu vaate ei ole mitenkään alempi arvoisempi. Päinvastoin korjaus tulee vaatteelle lisäarvoa ja tunnetta. Korjaamalla vaatteet luomme niihin isomman tunnesiteen.

Vaatteen korjauksen ja paikkauksen voi tehdä monella tapaa. Sen voi tehdä myös siististi niin, että vaatteesta voi tulla hienompi kuin alkuperäisenä. Tätä ideaa pidin mielessäni, kun lähdin korjaamaan muksun vaatteita. Se, etten yrittäisi korjata mahdollisimman huomaamattomasti vaan, että korjaaminen ja paikka saisikin näkyä.

Mielestäni korjauksista tuli hienot. Esittelen nyt korjaamiani vaatteita, mutta paikkasin myös kahdet kengät. Niistä lisää myöhemmin.

 

Ennen ja jälkeen korjauksen

En tajunnut ottaa kännykällä ennen -kuvia. Olin kuvannut videot lopputuloksesta Instagramiin, joten hienosti otin sitten screenshotit suoraan videosta. Antakaa siis pikseliset kuvat anteeksi, mutta toivottavasti tässä näkyy vähän miltä vaatteet näyttivät ennen korjausta.

 

POLVIPAIKAT

Tässä yhdet housut, jossa toisella puolella yksi pieni reikä ja toisella puolella kaksi pientä reikää.  Reiät on yleensä paras korjata heti ennen niiden suurentumista. Olen myös huomannut, että jos housuihin on tullut jo yksi reikä niin todennäköisesti tulee myös lisää. Siksi laitoin korjatessa isot polvipaikat, jotka toimivat myös vahvikkeina. Näin reikiä ei synny kankeeseen niin helposti.

Näistä housuista tuli mielestäni todella kivannäköiset. Polvipaikat toimivat aina ja tuovat lisää kestävyyttä polvien kulumiselle. Sekä ovat myös trendikkäät! Itse leikkasin täysin pyöreät samankokoiset ympyrät.

 

HIIRI -BODY

Tämä body oli saanut jo vähän surullisen kohtalon. Bodyyn oli tullut pieni reikä. Yritin korjata sitä ompelemalla kankaasta paikan. Korjaaminen epäonnistui, kun neula rikkoi kangasta vain lisää ja se repesi paikkauksen kohdalta enemmän. Yritin tussilla vähän paikata epätasaista reunaa. Mutta lopputulos oli vielä pahempi kuin se alkuperäinen pieni reikä. Purin vanhan paikan kokonaan pois ennen uuden laittamista.

Jos olisin heti laittanut silitettävän paikan olisi riittänyt vain pieni ympyrä. Valitsin ympyrän, koska mielestäni se sopi bodyn kuosiin. Ajattelin myös, että jos bodyyn tulee lisää reikiä voi nekin paikata ympyröillä. Instagramissa  tein pienen kyselyn ja 25% vastanneista olisi heittänyt tämän bodyn roskiin. Olen kuitenkin iloinen, että korjasin tämän. Vaikka meillä ei enään bodeja käytetä niin varmasti löytää vielä käyttöä jollakin toisella.

 

HARMAAT HOUSUT

Nämä housut olen korjannut kahdesti. Ensin vain toisella puolella oli reikä ja tein tuon X. Kuitenkin kuten aavistelin oikein myös toiselle puolelle tuli reikä, jonka paikkasin muutaman viikon myöhemmin. Ennen korjausta ajattelin, että tekisinkö suosiolla molempiin polviin polvipaikat vai korjaisinko vain toisen. Päädyin kuitenkin kokeilemaan tehdä tähän erilaisia kuvioita. X jälkeen tein kolmion. Tällä tyylillä voi jatkaa näiden housujen korjaamista.

OHJE & PESU

Leikkaa halutun muotoinen pala. Kannattaa säästää myös suikaleet. Itse leikkasin kahdesta pienestä suikaleesta x-kirjaimen. Muuten olen tehnyt mm. ympyröitä.

Vaatteen on hyvä olla puhdas ennen paikan kiinnittämistä. Aseta paikka haluttuun kohtaan. Paina silitysraudalla 30 sekunttia. Älä käytä höyryä tai liikuta silitysrautaa. Toista vielä reunakohtiin tarvittaessa. jos haluat tehostaa paikan pysyvyyttä voi sen ommella reunoja pitkin kankaaseen kiinni. Kuitenkin tämä ei ole välttämätöntä ja paikka pysyy vaatteessa silti hyvin.

Anna sen jälkeen vaatteen levätä puoli päivää.

Oman kokemukseni mukaan paikkakangas kestää pesun 60 asteessa. Myös vaikkei paikkakangasta ompele kiinni vaatteeseen. Myös tekemäni x pysyi hyvin, vaikka paikat menevät päällekkäin.

 

Mitä pidätte lopputuloksista?

Toivottavasti tämä inspiroi korjaamaan vaatteita roskiin heittämisen sijasta.

LUE MYÖS:

Ekoperheet: Lapsiperhe ostolakossa

Miten sujuu vessahätäviestintä 9kk kanssa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *