Hae
Roosa Blom

Kokemuksia kestovaippailusta vastasyntyneellä

Tätä kirjoittaessani esikoisemme on kahden kuukauden ikäinen, joten ajattelin olevan hyvä hetki kirjoittaa kokemuksiamme kestovaippailu on sujunut Olin jo raskausaikana päättänyt kokeilla kestovaippoja. Ostinkin niitä käytettynä jäätävän kasan, jotta voimme kokeilla mitkä sopii meille. Kestovaippoja kun on niin paljon erilaisia. Aluksi olin ihan hukassa – sisävaippaa, kuorivaippaa, taskuvaippaa, all-in-one -vaippaa. Ota näistä nyt sitten selvää mikä on paras? Ja ohjeet mitä muualta sai oli ”kokeilemalla selviää mikä on teille paras”. Mutta mistä oikein aloittaa? Olen ihminen, joka selvittää etukäteen mahdollisesti parhaimman vaihtoehdon, jottei tarvitsisi kokeilla ihan kaikkia vaihtoehtoja. Silti kestovaippailu tuntui todella heprealta.

 

Mitä vaippoja meillä on ja paljonko? Kauanko ne olivat käytössä?

Meillä ensimmäinen vaippakokeilu osoittautui toimivaksi. Ja olinkin kuullut kyseisistä vaipoista hyvää. Meillä oli käytössä heti sairaalasta kotiuduttua Imse Vimsen flanelletit ja saman merkin kuorivaipat. Eli vaipassa on kankainen sisävaippa, jossa koko vaippa on imutehoinen ja sen päälle laitetaan kosteuden pitävä kuorivaippa. Käyttämässämme mallissa on kuorivaipassa edessä tasku, johon sisävaipan reuna sujautetaan ja koko paketti pysyy hyvin kasassa. Kuorivaippaa ei tarvitse vaihtaa jokaisen vaipan vaihdon yhteydessä, ainoastan jos se menee likaiseksi.

 

ImseVimsen kuorivaippa, flanelletti (sisävaippa) ja puuvillainen lisäimu

 

Vaippa koottuna. Lisäimu laitetaan sisävaipan läpän alle ja sisävaippa sujahtaa kuoressa olevaan etutaskuun. Tämä helpottaa vaipan pukemista.

Alkuun meillä oli sisävaippoja 30kpl ja kuoria 4kpl. Luulin ostaneeni niitä hieman liikaa, mutta määrä osoittautukin hieman naftiksi. Vaippoja meillä kului 10-15 kpl päivässä. Vaippapyykkiä pesen joka toinen päivä pääsääntöisesti. Muutaman kerran on käynyt niin, että kaikki vaipat ovat olleet pesussa tai kuivumassa ja tällöin ollaan jouduttu käyttämään kertakäyttövaippoja. Varsinkin kuorivaipat loppuivat usein kesken. Ostin vaippoja lisää (käytettynä) ja lopulta meidän vaippamäärä oli 52 sisävaippaa ja 16 kuorivaippaa. Tämä määrä on ollut sopiva sillä vaippoja on meillä kolmessa paikassa; yläkerran hoitopisteellä, alakerran hoitopisteellä ja hoitolaukussa. Lisäksi niitä on aina kuivumassa ja pesussa osa. Jos pyykkiä pesisi joka päivä ja/tai olisi kuivausrumpu pärjäisi pienemmällä määrällä. Vaikkakin kestovaippoja ei suositella kuivattavaksi kuivausrummussa.

Tällä toimi meillä vastasyntyneestä noin 8 viikon ikään asti. Vauvan painaessa n. 5kg alkoivat vaipat jäädä hieman naftiksi ja siirryimme muihin kestovaippoihin liukuvasti, kun testailin erilaisia vaippoja ja etsin meille sopivaa vaippamallia.

Miten kestovaippailu käytännössä toimii?

Kestovaippojen vaihtaminen on aikalailla samanlaista kuin kertakäyttöistenkin. Käyttämämme vaipat ovat ”vaipannäköisiä” ja niissä on tarrakiinnitys. Vaipanvaihto siis hoidetaan ihan normaalisti – likainen vaippa pois ja puhdas vaippa päälle.

Likaiset vaipat meillä säilytetään ämpärissä suihkussa odottamassa pesua. Pissavaipat heitän sellaisenaan ämpäriin ja kakkavaipat huuhtelen käsisuihkulla vessanpönttöön. Tämän jälkeen heitän nekin ämpäriin odottamaan pesua. Yllättävää on ollut se, ettei vaipat haise ämpärissä odottaessaan pesua. Pääsääntöisesti pyöräytän pesukoneen joka toinen päivä. Pesen vaipat 60 asteessa ja käytän Ecodoon ekologista pyykinpesuainetta ja huuhteluaineena etikkaa. En käsittele tahroja mitenkään ja vaipat tulevat koneesta ihan puhtaan valkoisina takaisin. Pieniä tahroja saattaa jäädä, mutta ne eivät ole haitanneet itseäni. Kun vaipat jäivät pieneksi (n. 5,5kg kohdalla) pesin ne vielä ilman pesuainetta 95 asteessa ja hinkkasin tahroja pois.

 

Käytännön kokemuksia; ohivuodot, niskakakat ja vaippaihottumat?

Olen positiivisesti yllättynyt kuinka helppoa kestovaippailu on ollut vastasyntyneen kanssa. Löysimme heti toimivat vaipat ja kestovaippailu ei ole tuntunut vaivalloiselta. Pyykkiä pitää muutenkin pestä usein, joten siinä samassa pyörähtää vaipatkin. Vaikka pesukonetta joutuu pyöräyttämään niin ihan yhtälailla on vaiva myös viedä jatkuvasti roskista ulos ja ostaa kaupasta lisää vaippoja. Joten siksi en näe vaippojen pesua vaivalloisena vaan jopa helppona.

Ensimmäisen kuukauden aikana ohivuotoa on tullut ainoastaan kerran. Yhdet pissat on tullut vaipan lahkeesta ohi, mutta muuten vahingoilta on selvitty ja vaatteet pysyneet puhtaina. (Puklutahrat on sitten asia erikseen) Meillä ei ole ollut yksiäkään niskakakkoja, josta olen ollut ihmeissäni. Kaikki isoimmatkin plöräytykset, jossa kakkaa on ollut vaipan täydeltä aina napaan asti (ja jopa sisävaipan ja kuorivaipan välissä.) eivät ole tulleet vaipasta ohi. Kestovaipat ovat pitäneet myös vauvan ihon hyvänä. Pampersin kertakäyttövaipoista (kun osakestoilimme) vauvan pylly alkoi punertamaan ja jouduimme sitä rasvailemaan. Sen jälkeen emme ole niitä kerttiksiä käyttäneet. ImseVimsen kestovaipat ovat kuitenkin sopineet meidän keskikokoiselle vauvallemme oikein hyvin.

Toisen kuukauden aikana alkoi ohivuotoja tulla silloin tällöin. Eli toisin sanoen muutamat viikossa. Vauva alkoi pissamäärät olivat isompia ja imutehoa ei riittänyt vaipoissa. Varsinkin jos piti pidempiä aikoja niin ohivuotoja tuli herkemmin. Lisäsin vaippoihin flanelletin läpän alle ohuen, tiiviin puuvillaimun ja tämä auttoi.

Olemme käyttäneet kestovaippoja myös öisin. Monesti luin kestovaippa-ryhmistä että öisin käytetään kerttistä, koska kestovaippa ei pidä. Meillä ei ole ollut tätä ongelmaa. Meillä kestovaipat toimivat yöllä ihan yhtä hyvin. Pisimmillään vauva on nukkunut 6h unet joka on pisin aika mitä on sama vaippa ollut päällä. Öisin vaihdetaan vaippa yleensä kerran aamuyöllä. Vauvamme myös on hirveän levoton eikä malta syödä jos vaippa on märkä. Yöt siis sujuu meillä myös hyvin kestoilla.

Yksi pieni nippelitieto: Kestovaipoista tulee hieman tuhdimpi vaippapylly kuin kertakäyttöisistä, joten vauva saattaa käyttää kokoa isompia vaatteita jo nopeammin.

Kuinka paljon kestovaippailu maksaa ja voiko sillä säästää rahaa?

Rahan säästäminen ei ollut itselläni motivaationa kestovaippailussa vaan syntyvä vaippajäte ahdisti. Kuitenkin tässä on helppo kohta saada rahaa säästettyä ja onhan se mukava plussa. Esimerkiksi käyttämämme Imse Vimsen flanelletit ovat edullisia ja niitä on tarjolla kestovaippa-ryhmissä hyvin. Flanelletteja (=sisävaippoja) saa käytettynä keskimäärin 0,5 euroa / kpl ja kuoria 1 euro / kpl. Kyseessä on siis siisti kuntoisista vaipoista, joissa saattaa olla jotain pieniä, vaaleita tahroja. Parhaassa tapauksessa saat vielä myytyä vaipat eteenpäin samalla hinnalla tai edes osalla siitä hinnasta millä ostit.

Se kuinka paljon lopulta vauvavuotena saa säästöä riippuu millaisia vaippoja ostaa ja millä hinnalla ne saa myytyä eteenpäin. Parhaassa tapauksessa voit säästää vuodessa 500-1000 euroa. Tämä on aika iso summa ja itse keksin kaikkea kivaa mitä tuolla summalla tekisin. Ja mielelläni käytän tuollaisen summan rahaa johonkin mieluisempaan kuin vaippoihin.

 

Miten muut ovat suhtautuneet meidän kestovaippailuun?

On ollut hauska seurata muiden reagtioita kestovaippailusta. Ennen vauvan syntymää tuli kommentteja ”joo niin mäkin aattelin sillon vauvan kanssa kestoilla, mutta huomaat pian ettei sitä sitten jaksa” ja ”meillä mä en ainakaan hoitaessa vauvaa sitten vaihda semmosia”. Kuitenkin vauvan synnyttä jopa yllättävät ihmiset on kyselleet ”miten teillä on ne kestovaippojen käyttö sujunut?”. (Ja hyvinhän meillä on sujunut!) Kuitenkin lähipiiri, jotka innoissaan haluavat vauvaa hoitaa ja vaippoja vaihtaa ovat suhtautuneet kestovaippoihin hyvin. Yleensä annan muiden hoitaa vaipan vaihdon muuten, mutta itse sitten olen huuhdellut likaiset vaipat ja hoitanut vaippojen pesut. Näin ollen vaipan vaihto on ollut ns. samanlaista kuin kerttiksillä. Kuukauden ikäinen vauva kun ei ole ollut minusta erossa vielä.

Mies ei suhtautunut kauhean positiivisesti ajatukseen kestovaipoista raskausaikana. Kuitenkin vauvan synnyttyä hän on halunnut aina kotona ollessa vaihtaa vaipat ja suostunut käyttään kestoja. Hänelle kuulemma kestovaippojen käyttö on ihan sama, kunhan hänen ei tarvitse pestä vaippoja tai kuljettaa likaisia vaippoja kodin ulkopuolella. (Aloitettiin kestoilu kodin ulkopuolella 3,5vkon iässä.) Ja tämä on minulle täysin okei. Jos näin helposti on saanut lähipiirin suhtautumaan myönteisesti kestoiluun niin mielelläni huuhtelen ja pesen vaipat, vaikka muut ne vaihtaisivatkin. Uskon kaikessa siihen, että omalla esimerkillä pystyy näyttämään muille positiivisesti kestoilun ja ekoilun helppouden. Usein kun asiat koetaan oudoksi tai hankalaksi virheellisten ennakkoluulojen vuoksi. Äitini mm. kommentoi ”Näähän on tälläisiä vaipannäköisiä”. Haha.

 

Tuliko tarpeeksi infoa?

Jäikö jotain mietityttämään? Kommentoi alas ja vastailen kysymyksiin. Itse aloittaessani kestovaippailun olin ihan hukassa ja tuntui, että mitään yksinkertaista selkeää infoa ei ole missä olisi väännetty rautalangasta. Jos kysymyksiä tulee paljon voin tehdä niistä vielä oman postauksensa ja varmasti tulen kirjoittamaan vuoden varrella lisääkin kestovaipoista.

 

LUE LISÄÄ:

Kestovaippailijan hoitolaukun sisältö

Näin kestovaippailen öisin ilman ohivuotoja

Mitä kestovaippoja käytämme? (2-6kk)

 

9 kommenttia

  1. Harmaan torpan emäntä kirjoitti:

    Oma pesukone varmaan helpottavat kestovaippojen (ja esim kestotalouspaperien) käyttöä kovasti 🙂

  2. Roosa Blom kirjoitti:

    Kyllä helpottaa 🙂 En tiedä kuinka meidän kestovaippailun kävisi jos olisi vain käytössä taloyhtiön pyykkitupa.

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Pesetkö muita vaatteita samaan aikaan vaippojen kanssa? Ja mitä teet likavaipalle jos vaihdat vaipan muualla kuin kotona?

  4. Roosa Blom kirjoitti:

    Moikka! Sori jostain syystä en ole huomannut tätä kommenttia.

    Kuitenkin vastauksia kysymyksiisi 🙂

    – Pesen vaippapyykin kanssa muitakin vauvanvaatteita, pikkupyyhkeitä tai myös joskus omia vaatteita. Semmoista 60 asteeseen sopivaa pyykkiä jos on 🙂
    – Kodin ulkopuolella laitan likaiset vaipat itse ommeltuun kosteudenpitävään pussiin (PUL-kankainen pussi). Pissavaipat laitan vaan sellaisenaan pussiin ja kakkavaipat huuhtelen, puristelen sen miten saan kuivaksi ja sitten pussiin. Kotona sitten vaan pitää muistaa ottaa pois. Ei sen kummempaa.

    – Roosa Blom

  5. Tuulia kirjoitti:

    Moi, kiitos mukavista kirjoituksista! Kunpa olisin löytänyt nämä hieman aiemmin. Nyt kuitenkin vauva syntyy näillä näppäimillä ja nämä flanut odottavat kaapissa käyttäjää. Ja Vaipaton Vauva -kurssikin on käyty. 🙂
    Olen tosiaan ihmetellyt lähipiirin ennakkosuhtautumista kestovaippojen käyttöömme, oma äiti ja anoppi, jotka ovat omat lapsensa vaipattaneet sideharsoilla, ovat kommentoineet tismalleen noilla lauseilla mitä kirjoitit. Kävi myös ilmi, että vuonna 1988 joutuessani olemaan pidempään sairaalahoidossa, olivat hoitajat heti opettaneet äidilleni vessahätäviestintää ollessani 9kk ikäinen. Ja näin nopeasti tämä taito on jäänyt unholaan…

    • roosa kirjoitti:

      Ihanaa, että kestot odottelee jo tulevaa käyttäjää! On ihmeellistä miten kestovaippoja tai vvv:tä pidetään niin ihmeellisenä asiana, vaikka tosiaan vielä muutama vuosikymmen sitten oli ihan normaalia. Toivottavasti tämäkin kerttisvaippa-kulttuuri jäisi unholaan ja muistoihin ”hassuna juttuna” jolle naureskellaan kuten me joilloin 50-60 -lukujen jutuille 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *