Hae
Roosa Blom

DIY ekologinen tina x2

Tinan sulattaminen on kuulunut perinteisesti uudenvuoden aattoon. Valmiista teoksesta ennustetaan seuraavalle vuodelle. Tinan sulattaminen on hauska ohjelmanumero. Kuitenkin tina on vaarallista niin ihmiselle kuin ympäristölle. Lyijystä valmistetun perinteisen tinan myynti on nykyään kiellettyä ja nyt kaupoissa myytävissä tinoissa lyijy on korvattu tinalla. Onneksi on olemassa erilaisia ekologisempia vaihtoehtoja. Ekologinen tina voidaan valmistaa kahdesta eri vaihtoehdosta, jotka esittelen alla. Lue postauksen lopusta myös muut kokeiluni, jotka eivät onnistuneet yhtä hyvin.

Tina koostuu suurimmaksi osaksi lyijystä ja on vaarallinen niin ihmiselle kuin ympäristölle.

ennen kuin aloitat

Ensiksi kehotan varovaisuuteen. Vaikka ekologinen tina on turvallisempi vaihtoehto täytyy senkin kanssa olla varovainen. On hyvä tiedostaa, että kuumennettavien asioiden kanssa on aina riski. Kuten tinan kanssa myös mehiläisvaha ja steariini voivat aiheuttaa palovammoja tai syttyä tuleen. Sammutathan liekit aina kattilankannella tai sammutuspeitteellä. Äläkä ikinä heitä mehiläisvahan tai steariinin päälle vettä sillä se vain räiskyttää paloa lisää.

Huomioi turvallisuus. Mehiläisvaha ja steariini voi syttyä liiasta kuumentamisesta tuleen.

Tarvikkeet

Teräskattila kahvalla

Kauha

Sanko

Kylmää vettä tai lunta

Mehiläisvaha tai steariini

Jos mahdollista uhraa yksi kattila ja kauha tähän hommaan. Itselläni on jäänyt mehiläisvahan sulattamisesta kaappiin yksi kattila ja kauha askartelukäyttöön, kun tein itse bees wrappeja eli mehiläisvahakääreitä. Kattilan ja kauhan pystyy tiskaamaan, mutta se on hyvin hyvin työlästä.

Huomioithan, ettet heitä sulaa vahaa viemäriin sillä se tukkii viemärit. Mehiläisvahan kippasin vain pihalle.

Sankoon laitetaan kylmää vettä tai lunta. Lopputulos on hieman erilainen kippaako tuloksen lumeen vai veteen. Lumi on erinomainen vaihtoehto, mutta ei ole takuuta onko sitä uutena vuotena. Nyt kokeilujeni aikana joulukuussa ulkona oli vain mustaa ja märkää. (Olisipa sitä lunta!)

Mehiläisvaha

Ensimmäinen kokeiluni oli mehiläisvaha. Olen aiemmin kertonut diy mehiläisvahakääre -postauksessa, että appivanhempani ovat mehiläishoitajia. Saan siis mehiläisvahaa heiltä. Mehiläisvaha osoittautui kaikista kokeiluista parhaimmaksi.

Mehiläisvahaa voi ostaa esimerkiksi Ruohonjuuresta.

Tee näin: Sulata pala mehiläisvahaa kattilassa. Voit sulattaa myös vesihauteessa. Noin puoli desiä tai esimerkiksi 5x5cm pala on hyvä. Mehiläisvaha sulaa jo suhteellisen matalassa lämpötilassa (60 astetta). Älä koskaan sulata mehiläisvahaa kiehuvaksi sillä kuumetessaan (100 asteessa) se voi syttyä tuleen. Kun vaha on sulanut kaada joko kattilalla tai kauhalla sula vaha nopeasti ämpäriin.

Jos kaadon tekee hitaasti valuttaen tulee teoksestakin pitkulainen. Mitä enemmän yhtenä könttinä saa tiputettua sulan vahan niin tulos on parempi.

Zero Waste-vinkki: Mehiläisvahan voi säästää ja sulattaa lukuisia kertoja aina uudestaan ja uudestaan.

 

Steariini

Toinen kokeiluni on steariini. Lopputulos oli hieman huokoisempi, kuin mehiläisvahalla, mutta erittäin hyvä silti. Steariiniksi käytin vanhoja kynttilän jämiä. Säästän tuikuista ja muista kynttilöistä aina jämät yhteen kippoon. Nyt hyödynsin ne tässä.

Tee näin: Sulata pala steariinia kattilassa. Noin puoli desiä tai esimerkiksi 5x5cm pala on hyvä. Sekoittele koko ajan. Kun vaha on sulanut kaada joko kattilalla tai kauhalla sula vaha nopeasti ämpäriin.

Jos kaadon tekee hitaasti valuttaen tulee teoksestakin pitkulainen. Mitä enemmän yhtenä könttinä saa tiputettua sulan vahan niin tulos on parempi.

Zero Waste-vinkki: Steariinin voi säästää ja sulattaa lukuisia kertoja aina uudestaan ja uudestaan

 

Epäonnistuneet kokeilut

Kokeilin myös muita vaihtoehtoja miten tehdä ekologinen tina. Muita kokeilujani oli esimerkiksi sokeri. Kokeilin tavallista sokeria sekä ruokokidesokeria. Lopputulos näytti lähinnä kakkapökäleeltä. Haha. Muutenkaan sokerista ei tullut niin juoksevaa ja se oli hankala saada kipattua veteen. Jonkinmoisia tuloksia sillä sai, mutta mehiläisvaha ja steariinii oli huomattavasti parempia.

 

Hyvää ja turvallista uutta vuotta ♥


LUE MYÖS

Zero Waste -vinkit joulun viettoon

Ekoteot 2018 & tavoitteet 2019

DIY Hiusgeeli

 

LISÄÄ EKOJUTTUJA LÖYTYY INSTAGRAMISTANI

Löydät minut @roosablom

Yksi kommentti

  1. Jenna kirjoitti:

    Nää vanhat perinteet on kyllä niin tylsiä, että itse ei oo tullut tehtyä esim. uudenvuoden tinoja sitten varhaislapsuuden jälkeen (oli lapsenakin jo niin booring). Ehkä jollekin kiva juttu, mutta itse toivoisin ihan uusia juttuja ainaisten rakettien, tinan ja sädetikkujen tilalle (niitä näkee ympärivuoden muutenkin ja tina oli jokin sellanen 2minuutiin ”no tulipahan tehtyä”-juttu). Esim. valoshow on ollut mahtava idea kaupungilta tai se, että viettää uudenvuoden hotellissa tai jossain ravintolassa/tapahtumassa, että saa musiikkia ja muuta kivaa ohjelmaa. Kotonakin on hauskaa, mutta silloin yleensä skipataan rakettien katselut ja tinat kokonaan ja keksitään hauskempaa tekemistä! Esim. Perheolympialaiset, tietovisa menneestä vuodesta, saunominen jne. on sellaisia kivoja. Meidän perhe ei oo koskaan ampunut rakettejakaan/mennyt katsomaan niitä lähelle, koska ekologisen ajattelun lisäksi itsellä on pienestä asti ollut silmäsairaus ja nähtiin joka vuosi silmäpolilla (myös lapsilla) niitä turhia tapauksia kun joku saanut silmäänsä raketin. En ikinä lapsena unohda sitä huutoa mitä voi pienestä lapsesta kuulua kun raketti polttanut silmää (oli osunut jonkun toisen ampuma raketti). En nyt tiedä miten fiksua toi tinalla pelleilykään on esim. Pienten lasten kanssa (me ei sitä saatu koskaan tehdä itse) kun voisi tehdä jotain oikeasti kivaakin mihin lapset pääsee kunnolla osallistumaan. Voi vaikka tehdä toivekartan (leikkaa kuvista/piirtää/askartelee) tulevalle vuodelle tai ”ennustaa” vaikka teekuupista tai mistä nyt ikinä keksiikään. Jos itsellä olisi lapsia ni tehtäis varmaan ihan kokonaan uusi perinne vaikka jostain tietystä leipomisesta/elokuvasta tms. Tällä hetkellä oma perinne on ostaa kallista skumppaa ja skoolata ystävien kesken 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *