Hae
Roosa Blom

Luonnonmukaiset vinkit synnytykseen ja sen jälkeen

Synnytyksestä on nyt tullut kuluneeksi lähes vuosi, joten onkin hyvä aika kirjoittaa aiheesta. Tämä postaus on pyörinyt luonnoksissa jo viime syksystä alkaen. Synnytykseen ja sen ympärille liittyy paljon asioita, neuvoja ja ajatuksia. Itse halusin mahdollisimman pitkälle hyödyntää luonnollisia menetelmiä ja kivunlievityksiä. Monia näistä asioista olen bongaillut sieltä sekä täältä. Osa on ehkä enemmän tiedossa, mutta osa ei. Heti alkuun täytyy sanoa, että piparmintun eteerinen öljy oli parasta mitä ostin ja pakkasin sairaalakassiin mukaan. Kerron sen käytöstä myöhemmin lisää, mutta en voi olla hehkuttamatta sitä liikaa. Muutenkin eteeriset öljyt olivat hyödyllisiä ja olen niitä tykännyt käyttää myöhemminkin. Eteerisiä öljyjä voi hyödyntää myös itsetehtyyn kosmetiikkaan ja pesuaineisiin.

Kokosin postaukseen yhteensä 14 vinkkiä raskausaikaan, synnytykseen ja synnytyksen jälkeen liittyen. Monista näistä oli itselle paljon hyötyä ja toivottavasti monelle muullekkin.

Tämän postauksen vinkit eivät perustu tutkittuun tietoo ja jokaisen tulee itse omalla vastuulla kokeilla näitä.

raskausaikana

 

Vadelmanlehtitee: Voimistaa supistuksia ja nopeuttaa synnytystä

Vadelmanlehtiteetä pitäisi juoda raskauden viimeisellä kolmannekselle pari kuppia päivässä. Teen tulee olla aitoa yrttiteetä kuivatuista vadelmanlehdistä. (Esim. Ei Clipperin vadelmatee) Alkuraskaudesta sen juominen ei ole suositeltavaa. Vadelmanlehtiteen pitäisi voimistaa supistuksia ja helpottaa synnytystä.

Join vadelmanlehtiteetä raskausaikana viimeisellä kolmanneksella 1-3 kuppia päivässä. Join nimenomaan kuivattuja vadelmanlehtiä eli yrttiteetä. Sattumaa tai ei, mutta synnytykseni oli nopeahko ja helppo.

 

MANTELIÖLJY: VAALENTAA RASKAUSARPIA

Raskausarpien syntymiseen ei voi vaikuttaa. Kuitenkin raskausarvet haalenivat ihan selkeästi, kun niitä rasvasin. Aina kun en ollut vaikka viikkoon levittänyt öljyä olivat arvet tummemman violetteja. Säännöllisellä öljyämisellä ne vaalenivat huomattamasti. Raskausarvet eivät poistuneet ja öljyäminen ei ehkäissyt niiden syntymistä kuitenkaan.

LAVENTELIN ETEERINENÖLJY: ehkäisee ennenaikaisuutta

Laventelin eteerisen öljyn hierominen alamahalla pitäisi ehkäistä ennenaikaisuutta. Eteeristäöljyä ei laiteta yksinään suoraan iholle vaan sekoitetaan muutama tippa öljyn tai rasvan kuten manteliöljyn joukkoon. Hierotaan alamahaan kerran päivässä.

Minulla on kohdun rakennepoikkevuus eli perjaatteessa kaksi kohtua. Rakenneultrassa raskausviikolla 20. TAYSin lääkäri sanoi ”Hyvin epätodennäköistä, että syntyy laskettuna-aikana tai sen jälkeen. Hyvin harvinaista, jos menee yliaikaiseksi”.  Olin hieronut laventelin eteeristä öljyä alamahalle raskausaikana. Kävimme rv 35 synnytyspäivystyksessä kovien kipujen takia. Raskauteen liittyi myös muutakin; yhdessä vaiheessa uhkasi tulla perätilasynnytys ja sen jälkeen sektioaika rv38. Kuitenkin raskaus päättyi tavalliseen alatie synnytykseen ja vauva syntyi oikeinpäin. Sattumaa tai ei, mutta poikamme syntyi täysin terveenä ja normaalipainoisena rv 41+4.

 

Välilihan hierominen ja öljyäminen: ehkäisee repeämiä

Välilihaa tulisi hieroa ja öljytä säännöllisesti raskausaikana. Se auttaa kudosta pehmentymään ja joustamaan paremmin. Tämän tulisi ehkäistä repeämiä. Myös synnytysasento voi vaikuttaa repeämien syntymiseen. Kuulemma sängyllä selällään syntyy helpoiten repeämiä ja vähiten esimerkiksi synnytysjakkaralla, konttausasennossa tai vedessä synnyttäessä.

 

SYNNYTYKSeen

 

LAVENTELIN ETEERINEN ÖLJY: Helpottaa kipua

Laventelin eteerisen öljyn vaikutuksiin kuuluu rauhoittaa ja rentouttaa. Itselläni oli nenäliinassa pari tippaa laventelia ja nuuhkaisin sitä aina supistuksen tullessa. Koin sen helpottavan kipua. Tykkäsin siitä enemman kuin ilokaasusta.

Muita hyviä eteerisiä öljyjä: appelsiini (piristää), Frankinsensi (kipuun)

 

Tens-laite: helpottaa kipua

Tens-laite asennetaan selkään neljällä lätkällä. Laite antaa pieniä sähköimpulsseja. Laitteen käyttö tulisi aloittaa jo hyvissä ajoin supistusten alkaessa. Sähköimpulssien voimakkuutta voi säätää. Tens-laitteen voi ostaa, vuokrata tai lainata sairaalasta. Paras teho tulee, kun ottaa laitteen käyttöön jo kotona ja mukaan synnytykseen sairaalaan.

 

Akupisteiden hierominen: helpottaa kipua

Ihmisellä on alaselässä ja ranteessa akupisteet, jota painamalla voi helpottaa supistuskipuja. Synnytykseen mukaan tulevalle puolisolle tai tukihenkilölle olisi hyvä jo ennen synnytystä näyttää akupisteet, jotta hän osaa niitä painella oikeassa tilanteessa. Ainakin Aktiivinen synnytys ry:ltä sai pieniä käyntikortteja, jossa oli kuvalliset ohjeet oikeisiin pisteisiin. Se oli helppo kuljettaa lompakossa mukana.

Tarkempaa tietoa akupisteistä löytyy täältä.

SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

 

PIPARMINTUN ETEERINENÖLJY: Helpottaa pissaamista

PPiparmintun eteeristä öljyä tipautettaan pönttöön pari tippaa ennen pissalle menemistä. Haju haihtuu nopeasti pois.  Piparmintun pitäisi helpottaa pissaamista synnytyksen jälkeen. Voin sanoa, että helpotti! Ei tarvinut pissatessa samalla huuhdella käsisuihkulla eikä muutenkaan tehnyt yhtään kipeää. Vaikka olin myös saanut tikkejä niin välilihaan kuin sisäpuolelle. Vessassa käymisen jälkeen on syytä silti huuhdella käsisuihkulla tulehdusten ehkäisemiseksi. Käytin piparmintun eteeristä öljyä jo heti sairaalassa toisesta vessakäynnistä alkaen. Yksi parhaista ja hyödyllisimmistä asioista mitä pakkasin sairaalakassiin mukaan.

 

LUUMUT (Kuivatut ja tuoreet): Auttaa vatsaa toimimaan

Synnytyksen jälkeen maha ei välttämättä toimi kauhean hyvin. Luumuja kannattaa siis napostella heti synnytyksen jälkeen. Myös vatsanpehmentäjää kannattaa pyytää sairaalassa ja ostaa myös tarvittaessa kotiin.

IMETYSTEE & FENKOLI ETEERINENÖLJY: AUTTAA MAIDON NOUSUSSA

Imetysteetä join ennen synnytystä ja myös synnytyksen jälkeen. Itselläni maito nousi hyvin. Toisena päivänä ei enään vauvan paino laskenut ja viikossa saavutettiin syntymäpaino. Maitoa tuli hyvin ja sain pumpattua sitä pakkaseenkin. Imetystee on helppo valinta ja käyttö on samanlaista kuin tavallisella teellä. Pakkasin Weledan imetysteetä mukaan myös sairaalakassiin. Fenkolin eteeristä öljyä voi nuuhkia maidontulon lisäämiseksi.

 

Piparmintun eteerinen öljy: rauhoittaa rintoja

Piparmintun eteeristä öljyä voi sekoittaa rasvaan tai öljyyn (esim. manteliöljy) ja hieroa imetyksen jälkeen rintoihin. Piparmintun pitäisi rauhoittaa rintoja.

 

Nännirasva: rauhoittaa kipeitä nännejä

Nännirasva on asia mitä suosittelisin jokaisen hankkimaan. Nännirasvaa on turvallista käyttää ja sitä kannattaisi läträtä ja paljon imetyksen jälkeen. Itselläni nännit tulivat toisena päivänä todella kipeiksi ja päivät 2-5 itkin kun imetin. Se sattui niin paljon. Ensimmäiset kaksi päivää meni ihan hyvin, mutta pikku hiljaa se sitten alkoi helpottamaan. Rasvaaminen auttoi todella paljon ja kyse oli siitä, ettei nännit olleet tottuneet imettämiseen. Kuitenkin kipu meni pois muutamassa päivässä ja nyt imetystaivalta on takana vuosi ja jatkuu edelleen.

Istumakylpy: elvyttää ja edistää verenkiertoa, laskee tulehdusta ja hoitaa

Vannaan tai muuhun astiaan tulee laittaa lämmintä vettä. Veden sekaan laitetaan merisuolaa nyrkillinen ja pari tippaa haluamaasi eteeristä öljyä. Esimerkiksi piparminttu ja laventeli. Sen jälkeen istutaan kylvyssä ja huljutellaan hetken aikaa alapäätä. Tämän tulisi elvyttää ja edistää verenkiertoa sekä laskee tulehduksia ja hoitaa ihoa synnytyksen jälkeen.

 

Synnytysjuoma: vähentää jälkivuotoa

Vuorokauden sisään synnytyksen jälkeen tulisi juoda shokkitee eli synnytysjuoma. Ohje: 1 kuppi kuumaa vettä, 3rkl omenaviinietikkaa, 1tl cayennepippuria ja 3rkl hunajaa. Tämän tulisi ehkäistyä verenvuotoa synnytyksen jälkeen. Kaiken muun paitsi veden voi pakata pieneen purkkiin esim. pilttipurkkiin ja ottaa mukaan sairaalaan.

 

Lukusuositus

Suosittelen myös lukemaan Maria Nordinin kirjoituksen lapsivuodeajasta. Hyvä kirjoitus siitä miksi äidin tulisi ensimmäisen kuukauden ajan vain keskittyä vauvaan ja olla tekemättä töitä ja kotitöitä.

 

Löytyikö listalta tuttuja juttuja? Kerro myös omat suosikkisi ja vinkkisi kommenteissa!


LUE MYÖS NÄMÄ:

Apua raskauspahoinvointiin luonnollisesti
Mitä vauva oikeasti tarvitsee? (Minimalistinen tarvikelista)
Zero Waste -vinkit vauvavuoteen

6 kommenttia

  1. Anna-Maria K kirjoitti:

    Olipas mielenkiintoinen postaus! Varsinkin väliliha-asia tuli hyvään saumaan koska oonkin sitä vöhän jännännyt.

    http://www.anna-mariak.com/

  2. Laura kirjoitti:

    Nyt tulee kyllä kysymys vanhempaan postaukseen, mutta tosi huonosti tuntuu mistään löytyvän tietoa ! Kuinka paljon tuota vadelmanlehteä tulee käyttää kun tekee teetä ?

    • roosa kirjoitti:

      No mä käytin aika fiilispohjalta. Jos se on jauhettua niin ehkä 1-2 teelusikallista. Samanverran kuin käyttäisi teenpuruja muutenkin 🙂

  3. Nanne kirjoitti:

    Miksi Clipperin ’vadelmanlehtitee’ (organic raspberry leaf infusion) ei ole ok? Siinä on kuitenkin 50 % vadelmanlehtiä.

    • roosa kirjoitti:

      No sitä ei suositella sen takia, että siinä on ”vain” puolet vadelmanlehtiä ja sen ”teho” ei olisi niin hyvä. (jos muistan oikein näin 2,5 vuotta myöhemmin :D) Suosittelisin muutenkin kotimaisia kuivattuja vadelmanlehtiä. Niitä voi poimia myös itse 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *