Hae
Roosa Blom

Tehokas ja halpa kotitekoinen pyykinpesuaine

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen vuosien aikana testannut erilaisia pyykinpesuaineita ja pari vuotta olen käyttänyt pelkästään ekologisia vaihtoehtoja. Laiskana olen ostanut Prismasta Ecoverin nestemäistä pyykinpesuainetta sen helpon saatavuuden vuoksi. Ja onhan kyseinen pyykinpesuaine ollut ihan toimivakin. Kuitenkin pesuainejätti SC Johanson osti Ecoverin ja Methodin vuonna 2017. Ja yritys keikkuu pahasti mm. eläinkokeita tekevien yritysten listalla. Ecoverin tuotteissa on myös alettu käyttämään allergisoivia synteettisiä hajusteita.

Kuluvan kuukauden aikana olen nyt kokeillut itsetehtyä pyykinpesuainetta, jonka reseptin sovelsin muutamasta löytämästäni ohjeesta. Pesuaine läpäisi testin kun 40 asteessa pesty valkopyykki tuli puhtaana koneesta ja valkoiset kestovanulaput, jolla olin putsannut mm. meikkejä olivat kuin uusia. Myös valkoiset paidat, joissa oli tahroja mitkä eivät olleet lähteneet Ecoverilla pesussa eikä sappisaippualla tulivat tahrattomina pesusta. Olen siis täysin vakuuttunut tän pesuaineen tehosta.
Tällä ohjeella saat jauhemaisen pyykinpesuaineen. Nestemäiseen pyykinpesuaineeseen löytyy ohje Outi Les Pyyn blogista. Huuhteluaineena kannattaa käyttää väkiviinaetikkaa, jota voi raakana kaataa vain huuhteluainelokeroon.

KOTITEKOINEN PYYKKIPULVERI

Tarvitset:
2,5dl raastettua *marseillesaippuaa
1,5dl pesusoodaa
1dl ruokasoodaa
1dl hienoa suolaa (=tavalllista suolaa) / Epsom-suolaa
Sekoita kaikki ainesosat keskenään. Annostele 2-3rkl / koneellinen pesupalloon tai pyykkien päälle.
Näin teet itse pesusoodaa:

Levitä laakeaan astiaan esim. uunipellille ruokasoodaa max 2cm kerros. Paista uunissa 200 asteessa 1 tunti ja sekoittele tänä aikana kaksi kertaa. Anna jäähtyä.

VIDEO PYYKKIAINEEN TEHOSTA

Jos video näy, voit katsoa sen myös tästä.

Videolla testataan pyykinpesuainetta ihan käytännössä. Kuinka käy valkoisen paidan, kestovanulappujen joissa on meikkiä ja kestohedelmäpussien? Ilman esikäsittelyä ja 40 asteen normaalilla pesuohjelmalla. Tsekkaa videolta!

 

HALPAA KUIN SAIPPUA?

Hintaa tälle tulee karkeasti laskettuna 3,45€/kg ja yhden pesukoneellisen hinnaksi noin 0,10€/30ml (2rkl)

Vertauksena esimerkiksi:
*Ecoverin Zero -pyykinpesuaine 0,31€/50ml
Itsetehty nestemäinen pesuaine 0,80€/50ml
Ecodoo pyykinpesuneste 5L 0,29€/50ml (Suositellaan käytettäväksi jopa vain 25ml)
Ecodoo pyykinpesujauhe 3kg 0,22€/30ml (2rkl)

Annostuksissa ei voi verrata suoraan milleinä nestemäistä ja jauhemaista pesuainetta, koska niitä annostellaan eri määrät. Nestemäistä suositellaan 1,5 korkillista normaaliin pyykkin eli 50ml. Jauhemaista 2rkl eli 30ml.

Huom! Tämä pesuaine ei sovi kestovaipoille liiallisen saippuapitoisuuden takia. Kestovaipoille suositellaan pesuainetta, jossa on saippuaa alle 5%.


LUE MYÖS:

DIY deodorantti

DIY yleispuhdistusaine

Tiskaamista muovittomasti

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

18 kommenttia

  1. Sanna kirjoitti:

    Miksi ruokasooda pitää paistaa?

    • roosa kirjoitti:

      Heippa!

      Kun ruokasoodaa paistaa tulee siitä pesusoodaa, kun vesi haihtuu pois. Pesusoodan teho on hieman eri, mutta pakko ei ole pesusoodaa käyttää vaan tilalle laittaa tavallsita ruokasoodaa 🙂

  2. Riikkis kirjoitti:

    Moro! Oon pidemmän aikaa jo meinannut tehdä pyykkijauhetta itse, kuitenkin joka paikassa on epsom-suolaa vaativa ohje (paitsi tässä) ja en mielellään tilaile netistä yhtä raaka-ainetta kerrallaan. Ohjeessasi kuitenkin mainitaan ihan hieno suola (hieno merisuola varmaan kelpaa?), tahtoisin kuitenkin tietää että mitä eroa on vaikka merisuolan ja epsom-suolan käytössä pyykinpesussa? Kiitos!

    • roosa kirjoitti:

      Moikka!

      Kiva, kun jätit kommenttia 🙂

      Itse oen samanlainen ja en tykkä tilailla netistä vaan yhtä asiaa. Ja tuntuu, että halvalle tuotteelle tulee paljon lisähintaa postikuluista.

      Suolaksi käy siis nimenomaan hieno suola, jossa ei saa olla rakeita. Valitettavasti en osaa sanoa mitä eroa pyykinpesussa noiden kahden suolan erolla on. Itse käytin ihan perintäistä jodioitua hienoa suolaa, joka on toiminut ainakin hyvin. 🙂

      Mukavaa loppukesää!

  3. Sinikka Kauppinen kirjoitti:

    Minä olen käyttänyt paljaaltaan kidesoodaa jonka olen sulattanut 1 litran pulloon. 2 dl soodaa loput vettä. Laitan pesupalloon 40-50 ml.

  4. Luna kirjoitti:

    Heippa! Osaatko sanoa oliko tuo 2,5 dl Marseilleraastetta kokonainen pala (300g) vai noin puolet siitä tms.. ? Teen isomman määrän tätä kavereiden kanssa mietin kuinka monta palaa tulisi ostaa 🙂

    • roosa kirjoitti:

      Moikka!

      Toi 2,5dl raastetta oli muistaakseni ehkä karkealta arviolta 1/4 tuollaisesta 300g palasta. Ehkä 2,5dl marseilleraastetta = 75-100g. Kuitenkaan koko pala tai edes puolet ei tuohon kulunut.

      Ihanaa loppusyksyä!

      – Roosa

  5. Linda kirjoitti:

    Moikka!

    Oon kauan miettinyt pesuaineen (ja tiskitablettien) tekemistä, mutta olen kuullut niin monesta suunnasta, että itse tehdyt peuaineet ja konetiskiaineet eivät ole tarpeeksi tehokkaita puhdistamaan koneen sisäosia ja putkistoja jne, jotka sitten kärsivät siitä ja jonka vuoksi koneet hajoavat nopeammin. Siksi on sitten jäänyt tekemättä. Onko sulla jotain tietoa tällaisesta, tai tietoa joka kumoaisi tämän (toivottavasti olisi, sillä olisi huippua päästä käyttämään itse tehtyä pesuainetta :D)? Kaikki ainesosatkin löytyisi valmiiksi kaapista…

    • roosa kirjoitti:

      Moikka!

      Mulla ei ole nyt mitään lähdetietoa tähän ja tietenkin aina kaikki kokeilut omalla vastuulla 🙂

      Mutta mitä oon lueskellut eko-ryhmistä useita vuosia ja keskustellut ekopesuaineiden kanssa työskenteleviltä ihmisiltä (joiden asiantuntevuuteen luotan) niin lopputuloksena oon saanut tälläisen vastauksen; pyykinpesuainetta voi tehdä itse, mutta astianpesukoneainetta ei. Pyykinpesussa pelkkä marseille on liian rasvaista yksinään ja kone silti tulee puhdistaa säännöllisesti sitruunahapolla. Myös hyvä 1-2kk välein pyöräyttää kone 90 asteessa esim lakana- ja pyyhepyykki eikä käyttää jatkuvasti liian matalia pesulämpötiloja.

      Astianpesukoneainetta taas ei voi tehdä itse sillä juuri tuo putkien tukkeutuminen on riskinä. Jos nyt kerran vuodessa pyöräyttää koneen jollain itsetehdyllä niin se ei ole vaarallista, mutta jatkuvassa käytössä ei ole hyvä. Koska astiat ovat niin rasvaisia niin rasva helposti tukkiutuu putkistoon.

      Toivottavasti tästä oli hyötyä ja kysy lisää jos jotain jäi mietityttämään 🙂

  6. Linda kirjoitti:

    Kiitos paljon tyhjentävästä vastauksesta! Aion ehdottomasti kokeilla tätä ohjettasi!

  7. Maire kirjoitti:

    Intialaista pesupähkinöistä tykkää mun atooppinen ihoni ,. Aion kokeilla itse tehtyjä pesuaineita , monet kiitokset ohjeista !!!

  8. Katariina kirjoitti:

    Moikka, mua kiinnostaisi kauanko tämä säilyy? Varmaankin aika hyvän aikaa kun jauhemainen.
    Olen nähnyt reseptejä myös nestemäisestä itsetehdyistä pesuaineista ja niissäkään ei missään mainittu kauanko ne säilyvät hyvänä ja miten niitä pitäisi säilyttää. Osaatko sanoa niiden säilyvyydestä?

    Kiitos!:)

    • roosa kirjoitti:

      Moikka!

      Koska tämä on jauhemainen eikä sisällä nestettä niin tämä säilyy kauan. Helposti pari vuotta, mutta todennäköisesti vuosia 🙂

      Aurinkoista viikkoa ♥

  9. Pauliina kirjoitti:

    Hei, mainitsit ettei sovellu kestovaipoille? Mitä pyykkiainetta suosittelisit tällä hetkellä kestovaipoille?

  10. Sanni kirjoitti:

    Moikka!
    Toimiiko sooda valkaisuaineena? Eli sopiiko tämä paremmin valkopyykille? Vai kirjo…

    • roosa kirjoitti:

      Sooda ei ole valkaisuaine. 🙂 Itse olen käyttänyt tätä kirjo sekä valkopyykille. Kirjopyykissä ei ole lähtenyt värit ja värit ovat pysyneet hyvänä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *