Hae
Roosa Blom

11 vinkkiä ekologisempaan ja eettisempään vaatekaappiin

Tällä viikolla vietetään Vaatevallankumous-viikkoa (eng. Fashion Revolution), jonka tarkoituksena on herätellä kuluttajat miettimään omien vaatteidensa alkuperää ja kulutustottumuksiaan. Vaatteita valmistetaan aivan liian halvalla, aivan liian huonoista materiaaleista ja aivan liian monen ihmisen hengen hinnalla. Ei voi olla kenellekkään uusi juttu, että vaatteita valmistetaan huonoissa olosuhteissa ja työntekijät eivät saa elämiseen riittävää palkkaa eikä ihmisoikeuksien mukaisia työoloja. Rehellisesti; vaateteollisuus on nykyajan orjatyötä. Tämä on fakta jota ei voi kieltää. Jokainen ostos yrityksistä, joiden ompelijoiden työolot tiedetään olevan kyseenalaiset on näiden yritysten tukemista. Me voimme vaikuttaa ostopäätöksillämme. Näin Vaatevallankumouksen -hengessä tein listan kuinka omasta vaatekaapista voi tehdä ekologisemman ja eettisemmän.

 

1. Käytä jo mitä omistat.

Epäekologisempaa heittää pois sellaista mikä on jo kaupasta kotiin tuotu. Vaikka lempimekkosi olisi ketjuliikkeistä niin käytä jo omistamasi vaatteet loppuun.

 

2. Korjaa tai korjauta.

Ompelijan tai suutarin käsissä moni vaate saa pienellä korjauksella lisäaikaa. Opettele myös itse korjaamaan. Mitä pidempi vaatteen elinkaari on sitä parempi ja ekologisempi.


3. Käy vaatekaappisi läpi

Siioa vaatekaapistasi vääränkokoiset, väriset, ”sitten kun” tai vaatteet joista et vain tykkää pois. Siivoa myös alusvaatteet, kengät ja takit! Näin vaatteet, jotka ovat sopivia pääsevät paremmin käyttöön. Muista myös lajitella vaatteet oikein eteenpäin. Ehjät ja käyttökelpoiset vaatteet voi myydä eteenpäin tai lahjoittaa hyväntekeväisyysjärjestöille tai paikallisilla Facebookin roskalava-ryhmissä. Huonokuntoiset, rikkinäiset, mutta puhtaat taas kuuluvat kierrätyspajoihin. Täältä löytyy listaus minne viedä rikkinäiset tekstiilit.

4. Tee listaa mitä vaatteita oikeasti tarvitset.

Millaista työtä teet, vietätkö aikaa hiekkalaatikolla vai toimistossa? Oletko mekko- vai housuihminen? Yritä rakentaa vaatekaappiasi sen mukaan. Mekkoihmisenä et tarvitse kymmentä paria housuja, ehkä 1-2 paria riittää sinulle. Kun listaat kännykkääsi mitä sinulta jo löytyy ja mitä ei on helpompi kaupassa tehdä ostopäätöksiä. Jos olet mekkoihminen ja kaapista löytyy jo muutamat housut, ei lisää housuja kannata yksinkertaisesti ostaa, jos niille ei tulisi käyttöä. Jos taas vietät aikaa päivisin hiekkalaatikolla ja arkesi pyörii urheilun ja lasten ympärillä et ehkä tarvitse suurta määrää mekkoja ja hameita. On eri asia tarvita jotain kuin haluta jotain.

5. Lopeta kaupoissa kiertely ja nettikauppojen selaaminen.

Joka kerta kun pyörit kaupoissa tai surffailet nettikaupoissa tulee houkutuksia. Mieleemme syötetään ja mainostetaan sitä kuinka tarvitset tätä ja tätä. Tulee tehtyä hutiostoksia tai kyllästyy nopeasti. Kuinka monelta löytyykin vaatekaapista vaatteita joissa on laput paikallaan? Jos tavara lojuu kaapissa eikä sitä käytetä on sen arvo nolla. Ei itselläni ainakaan ole varaa ostella turhaa vain kaapin perälle.

6. Älä yritä ostaa pakolla.

”Mä niin tarvisin nyt uuden kesämekon”. Jos oikeasti ihanaa ei löydy niin älä osta.

7. Ennakoi tulevia tilanteita ja osta harvoin ja harkitusti.

Liittyen edelliseen niin ennakoi ja yritä pikku hiljaa löytää niitä vaatteita vaatekaappiin jota tarvitset. Muista, että vaatekaapin rakentaminen on myös projekti. Toimiva vaatekaappi ei synny yhdessä yössä. Mikään ei ole epäekologisempaa kuin hutiostokset.

 

 

8. Panosta laatuun ja hyvin istuviin vaatteisiin.

Kun shoppailet harvemmin ja rakennat hyvää vaatekaappia on enemmän kun okei panostaa laadukkaisiin vaatteisiin. On paljon pieniä brändejä, joiden vaatteet tehdään eettisesti ja ekologisesti. On syynsä minkä takia laadusta maksetaan. Hyvä paikka shoppailla eettisiä merkkejä on mm. Weecos. Omia kotimaisia suosikkimerkkejä on ehdottomasti Nouki ja Uhana design.

9. Suosi käytettyjä vaatteita.

Maailmassa on valmistettu niiin paljon vaatteita, että niitä löytyy paljon. Kun vaatteen valmistamiseen on käytetty jo kallisarvoisia luonnonvarojamme on tärkeää pitää se kierrossa mahdollisimman pitkään. Kirpputoreilta löytää vaatteita yleensä edullisimmin, mutta joutuu näkemään enemmän vaivaa etsimiseen. Kirpputoreilla ei myös kannata lannistua, koska silmä harjaantuu niillä pyöriessä. Lisäksi aina ei vain löydä mitään. Järjestöjen omat myymälät, kuten Fida on siistejä ja selkeitä, joissa vaatteet on lajiteltu selkeästi. Helppo paikka etsiä, jos listalla on uusi talvitakki tai vaikkapa hame. Lisäksi löytyy erilaisia second hand -liikkeitä. Second hand -liikkeitä löytyy laidasta laitaan. Niin vintagevaatteisiin erikoistuneita kuin merkkituotteisiin. Second hand -liikkeet valikoivat tuotteensa ja tarkastavat ne ja pitävät tietenkin myymälän siistinä. Vaatteista saa maksaa hieman enemmän kuin kirpputoreilla penkoessa, mutta sinun ei tarvitse nähdä niin paljoa vaivaa ja myyjä auttaa. Vanhojen vaatteiden (ennen 2000-lukua) laatu on ihan toista luokkaa kuin nykyään valmistettavien. Ja muista, että tyylikkyys ei ole rahasta kiinni!

10. Lainaa vaatteita.

Jos et käy juhlissa kuin joskus ja jouluna, jossa pukukoodi on ehkä tarkempaa (gaalat, häät, hautajaiset yms). lainaa vaatteet. Ei ole mitään syytä ostaa vaatteita vain yhtä tilaisuutta varten. Miestenkin puvut ovat arvokkaita ja monella ei tule käyttöä kuin todella harvoin. Miksei siis voisi lainata ystävältä, jos hän on samankokoinen? Myöskin ”ongelma”, ettei samassa mekossa voi olla monissa juhlissa poistuu kun lainaa ystävältä. Itse koin vaatteiden lainaamisen käteväksi myös raskausaikana. Lainailin Tampereen Vaatepuusta vaatteita raskauden ekat viisi kuukautta, kunnes maha alkoi olla jo todella iso.
Lainata voi myös juhlan lisäksi arkeen. Suomessa on jo useampi vaatelainaamo, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Kirjoitushetkellä lainaamoita löytyy Vaatepuu (Tampere, Helsinki, Järvenpää, Turku), Vaaterekki (Helsinki) ja vaatelainaamo Noppa (Kuopio). Lainaamalla saat käyttöösi designvaatteita ja vaihtelua vaatekaappisii. Vaatekaappisi sisältö myös monipuolistuu, kun lainavaatteille etsii omasta kaapista uusia sopivia yhdistelmiä.

11. Palkkaa ammattistylisti

Ja mielellään sellainen, joka on erikoistunut tavallisten naisten stailaamiseen. (on eri asia pukea näytösmalleja, kuin töihin palaavia kotiäitejä) Stylisti on oiva apu, kun tuntuu että itselle se oman tyylin ja vaatekaapin rakentaminen on hankalaa. Hän katsoo vartalotyyppisi, värimaailmasi ja tyylisi (jos et nimenomaa kaipaa tyylin päivittämistä). Sen pohjalta hän auttaa rakentamaan juuri sinulle sopivaa vaatekaappia. Stylisti voi tulla kotiisi siivoamaan vaatekaappiasi (huom! tästä saa kotitalousvähennyksen) tai shoppailee kanssasi uusia vaatteita – tai vaikka molempia. Vaikka stylistin palkkaaminen voi tuntua hintavalta on se myös sijoitus. Hän valikoi sinulle sopivat vaatteet ja et tule tekemään hutiostoksia. Stylisti ei koskaan pakota sinua ostamaan jotain vaan ostopäätöksen teet aina itse. Lämmin ja vilipitön suositus stylisti Sohvi Nymanille.

Yhteenvetona

voisi sanoa, että käytä ja korjaa no niitä vaatteita mitä omistat. Shoppaile harvoin ja harkitusti oli ne kirpputoreja tai uusia vaatteita. Käytä vaatteitasi, äläkä osta kaapin perällä pölyttymään. Vältä hutiostoksia. Uusia vaatteita ostaessa kannattaa suosia käytettyjä vaatteita tai pienempiä ekologisia ja eettisiä brändejä, mutta kannattaa pitää myös vaatteiden lainaaminen vaihtoehtona.

LUE MYÖS:

Lastenvaatteiden korjaaminen ilman ompelukonetta

Näitä asioita en osta enää 2

Näitä ekopesuaineita käytämme

SEURAA INSTAGRAMISSA

 @roosablom

Suuri vauvantarvikelista | Ekoversio

Muokattu 21.4.2018

Tulevat mamat hoi! Onks joku muukin yhtä hukassa tässä lastentarvikeviidakossa kun minä? Kokosin listan, jonka tein raskausaikana ja sen pohjalta tein hankinnat meille. Lista on ollut ihan mieletön pelastus sillä muuten olisin varmasti ostanut kaikkea epäoleellista ja kaikki oleellinen olisi varmasti unohtunut.

Käytin pohjana Juliaihmisen -blogista löytyvää ”Hanki nämä tavarat ennen lapsen syntymää” -listaa. Tein listaan omia muokkauksia ja lisäyksiä sen mukaan mitä koin tarpeelliseksi. Jokainen muokkaa tästä listasta juuri teille sopivimman ja katsoo mitä te tarvitsette. Me itse asumme omakotitalossa maalla, jossa ei ole julkista liikennettä. Listassa ei ole eritelty kestovaippoja eikä myöskään vauvanvaatteita josta tulee sitten omat postauksensa.

Mitä taas tulee ekologisuuteen niin me ollaan ostettu käytettynä kaikki muut tavarat paitsi tutit, pinnasängyn patja, parisängyn muovifrotee ja kertakäyttövaippapaketti. Joten pelkästään jo käytettynä ostaessa säästää paitsi luontoa niin myös kukkaroa. Tavaraa löytyy laidasta laitaan ja tosi hyväkuntoista. Merkkituotteita ja halppistuotteita.

 

( ) = Suluissa olevat olen merkannut tarvittaessa ostettaviksi jos tuntuu siltä, mutta ei pakollisiksi
ÄP = äitiyspakkaus. Äitiyspakkauksen sisältö voi vaihdella.
Markettitavara ja apteekki
  • Kertakäyttövaippoja – Yksi paketti kaappiin. Naty ja Muumi -merkkien vaipat ekologisimpia
  • Harsoja 10kpl – löytyy käytettynäkin
  • Pulloharja – meidän on Kaarvalaivalta, kotimainen ja ekologinen
  • (Nenäfriida / Niistäjä / Babyvac yms)
  • (Korviketta pari pakettia)
  • Rintakumi – huomioi oikea koko! Löytyy myös käytettynä
  • Tuttipullo 2kpl – lasiset tuttipullot eivät kerää bakteereja ja ovat hygieenisempiä kuin muoviset
  • Tutti 2kpl – luonnonkumituttia suosin itse. Ostin 2 erilaista. Hevea-merkkisiä
  • Vanulappuja – kestovanulaput käy hyvin
  • Vanupuikkoja – Pirkka ja Rainbow -merkkisiä on myös jotka valmistettu paperista muovin sijaan
  • (Kosteuspyyhkeitä) – Naty-merkkiset marketista ekologisin vaihtoehto kertakäyttöisistä. Voi myös korvata kestoversioilla (ohje myöhemmin)
  • Bebanthenia yms
  • Lansinohia (nännirasva) – tulee ÄP. Halutessa osta luonnonkosmetiikan puolelta
  • Sinkkivoidetta – äp / voi korvata sheavoilla
  • (Minigrip-pusseja) – maidon pakastamiseen, voi pakastaa myös esim pilttipurkkeihin
  • (Suolaliuostippoja) – tukkoisuuteen
  • (Maidonkerääjä) – jos on aavistus että maitoa riittää niin voi olla kätevä hankkia ennakkoon. löytyy myös käytettynä.
  • Kynsisakset – äp
  • Vauvakirja

 

Pienet tavarat
Me löysimme kaikki listan jutut käytettynä tai käytimme jo kotoa löytyviä tuotteita.

 

  • Kestovaippoja – tulossa oma postaus näistä
  • Vaipanvaihtoalusta
  • (Itkuhälytin) – jos tarvetta. Me haluttiin omakotitalossa asuessa.
  • Leikkimatto / Kaari
  • Tuttinauha
  • Vaipparoskis – Joku kannellinen roskis vaan, jos tarvetta
  • Rintapumppu
  • Viltti lattialle
  • Hoitolaukku – joku iso laukku tai reppu. Meillä käytössä Kånken -reppu
  • Muovipäällysteistä froteeta – äp tulee yksi. Mieti tarvitsetteko omaan sänkyyn vauvan sängyn lisäksi. Voi korvata myös villahuovalla.
  • Vauvan torkkupeitto
  • Pehmusteet pinnasänkyyn
  • (Pehmusteet äitiyspakkaukseen)
  • (Korvakuumemittari) – vauvalta saa mitattua kyllä tavallisellakin, mutta liikkuvammalta lapselta ei niin helposti. Ostaisin myöhemmin/tarvittaessa.
  • Aluslakanoita 2-3kpl
  • Pussilakanoita 2-3 kpl
  • Peitto vauvalle – äp
  • Leluja muutamia
  • Kylpypyyhe 1-2 kpl – ÄP ja varakappale

 

Muuta kivaa vapaaehtoista
  • Mobile
  • Kantoliinavillasukat – jos vauva on muuten nakuna kantoliinassa voi laittaa villasukat jalkaan
  • Unipesä
  • Talja – pulkkaan, vaunuihin, lattialla köllöttelyyn jne

 

Isot tavarat
Kaikki tavaroista voi löytää käytettynä ja hyväkuntoisina.

 

  • Vaunut
  • Turvaistuin – ainakin lainaksi sairaalasta kotiin. Huomioi turvallisuus ja että turvaistuin on voimassa (5-7v valmistuksessta) ja ei ole kolaroitu/kolhittu.
  • Sitteri
  • Pinnasänky + patja
  • (Imetystyyny)
  • Kantoreppu tai -liina – itse ostin vastasyntyneelle Tricot Slen -kantoliinan
  • Lipasto – tai säilytystilaa vauvan vaatteille ja tavaroille
  • Kylpyamme – meillä ei mahtunut kylpyammetta ja vauva pestään suihkussa

 

Äidille
  • Imetystoppi ilman kaaritukia 1-2kpl – Katso myös Pinterestistä ”diy nursing tank”. Löytyy myös käytettynä.
  • Imetysliivit 2kpl – mustat ja valkoiset. Loppuraskaudesta rinnat voivat kasvaa paljonkin, joten älä osta liian aikaisin, ettei jää pieneksi ennen synnytystä.
  • Liivinsuojuksia – kestoversioita 5-6 paria. Yksi pari tulee äp
  • Siteitä megavuotoon – kestositeissä pitkiä yösiteitä esim 6kpl
  • Mummopikkareita
  • (Tukivyö)
Toivottavasti tästä on apua edes jollekkin äidille!
Kommentoi alle mitä listasta puuttuu tai muuten vaan vinkit vauvantarvikkeista. 🙂