Hae
Roosa Blom

Päivät 1-5 | Vuosi ostamatta mitään



Päiväys 9-13.5.2018

Haasteen ensimmäinen (melkein kokonainen) viikko on nyt takana ja se on herättänyt paljon tunteita. Ensimmäinen reaktio haasteen alkaessa oli, että ”Apua, munhan pitää ostaa vielä muutama juttu.” Ostoslistalla on ollut ainakin tens-laite, kestositeitä ja vetoketju. Samalla toinen ajatukseni oli, että tämähän on ihan helppo juttu, koska olen pitkään tehnyt ostoksia harvoin ja harkitusti.

Ensimmäisenä päivänä jouduin jo pohtimaan asioita, jotka ”piti” ostaa. Voisinko kuitenkin tehdä ne nyt itse? Sain itseäni niskasta kiinni ja ompelin kestositeitä kotoa löytyvistä materiaaleista. Ainoastaan nepparit loppuivat kesken ja teinkin siteet neppareita vaille valmiiksi. No ajattelin, että neppareita tarvitsee ostaa – se olisi perusteltua. Aloin kuitenkin pohtia voisinko sittenkin käyttää jotain muuta neppareiden tilalla esimerkiksi nappeja tai tarranauhaa? Siteistä tuli hyvät (vaikken ole päässyt testaamaan) ja ehkä hieman kotikutoisennäköiset, mutta eihän niitä kukaan katsele onneksi! Korjasin myös samalla haaroista ratkenneet mamalegginssini. Toivoisin niiden kestävän vielä ainakin kuukauden ennen vauvan syntymää. Ja tietenkin myös sen jälkeenkin.

Ostokielto koskee myös pesuaineita, hammastahnaa, shampoota jne. (Joita tulen aika varmasti ostamaan) Syy miksi otin nekin mukaan tähän haasteeseen on, että haluan oikeasti käyttää kaikki tuotteet kuten shampoot loppuun ennen uusien ostamista. Kaapista löytyy sen verran purkkia ja putelia, että uskon pärjääväni niillä aika pitkälle. Ajattelen, että on hyvä miettiä pitkään ja hartaasti koska oikeasti tarvitsee vaikka uuden pesuaineen vai onko moni pesuaine sellainen, että niitä voi käyttää samaan tarkoitukseen? Astianpesutabletit ainakin loppuu kohta kun enään jäljellä n. 20 pesuun. Torstaina tajusin myös, että on ollut tarkoitus ostaa kuivausrumpu. Harmittaa ettei keritty ostamaan ennen tätä ostolakkoa. Pärjätäänköhän me ilman vai saisinko jotenkin perusteltua sen tarpeellisuuden?
Ensimmäinen viikko on kuitenkin ohi. Ensimmäinen viikko ei tuntunut vaikealta, vaikkakin se herätti yllättävän paljon tunteita. Olo on hieman ristiriitainen. Ehkä seuraava viikko on jo helpompi?

_____

Vuosi ostamatta mitään -haaste kestää vuoden 2019 toukokuuhun. Haasteen aikana ei saa ostaa muuta kuin elintarvikkeita, lääkkeitä, bensaa, talomme kunnossapitoon liittyviä juttuja sekä palveluita. Kaikki tavarat (myös shampoot, pesuaineet jne) ovat ostokiellossa ja ostetut asiat kirjataan ylös. Ostamista vältetään kuitenkin viimeiseen asti. Myös tavaran vastaanottaminen ilmaiseksi ja vaihtaminen on kielletty. Tarkoitus on vähentää kotiin tulevan tavaran määrää ja pyrkiä minimalistisempaan suuntaan.

Haastetta voi seurata blogista Vuosi ostamatta mitään -tunnisteen alta sekä Twitterissä #vuosiostamattamitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *