Hae
Roosa Blom

Näin saat marjojen tahrat irti vaatteista ilman pesuaineita

Kesä, mustikat ja tahrat

Kesään kuuluu olennaisesti marjat. Rakastan syödä tuoreita marjoja. Oi nam! Ja niin rakstaa myös meidän muksukin. Ollaan syöty joka viikko mansikoita, koska meidän vieressä on mansikkatila josta niitä saa huomattavasti edullisemmin. Yleensä ostetaan ”2-laatuisia” mansikoita joita voi saada 15-25€/5kg. Yleensä noista isoista laatikoista syödään tuoreeltaan osa ja pakastetaan osa talvea varten. Pari viikkoa sitten käytiin myös mustikassa mummon kanssa. Mummo näytti mökin vieressä olevat hyvät mustikka-apajat. Meidän saalis jäi alle ämpärilliseen, mutta tyhjää parempi.

Mustikat ovat hyviä, mutta ihan vihoviimeisiä sottaajia. Muksu tykkää syödä niitä käsin itse ja niitä onkin sitten joka paikassa. Vaikka kuinka yritän niin aina jonnekkin jää mustikka jonka päälle astun. Mustikat tarttuvat myös ihoon kiinni ja näyttävät ihan mustelmilta. Tietenkin ne myös tarttuvat vaatteisiin ja värjäävät vaatteet. Ja niitä vasta onkin kiva saada puhdistettua. Sappisaippualla ja erilaisilla tahranpoistoaineilla voi onnistua, jos vaan jaksaa hinkata. On kuitenkin olemassa ihan älyttömän helppo ja nopea keino saada marjojen tahrat pois silmänräpäyksessä ja tähän löytyy ainekset jokaiselta.

Miten irroittaa marjojen tahrat vaatteista?

Tarvitset: kiehuvaa vettä

Lähtötilanne: Puuvillaisessa paidassa on etuosassa mustikkatahroja.

 

Ohjeet: Kaada kiehuvaa vettä tahran päälle pikku hiljaa. Tahra alkaa katoamaan silmissä. Voit myös laittaa vaatteen likoamaan kiehuvaan veteen tai keittää sen. Jatka kunnes tahra on kadottunut.

Kun tahrat on poistettu voit laittaa vaatteen kuivumaan tai pestä normaalisti pesukoneessa. Pesukoneeseen ei tarvitse laittaa mitään tahranpoistoaineita pesuaineen lisäksi.

Mielestäni paras pyykinpesuaine on itsetehty, joka puhdistaa vielä viimeiset silaukset. Ohje löytyy täältä.

 

Lopputulos

Eihän tähän lopputulokseen voi nyt muuta sanoa, kuin että puhdasta tuli ja tahrat katosivat. Vieläpä ilman kemikaaleja tai mitään tahranpoistoaineita. On tämä luonto niin ihmeellinen ja se miten meille markkinoidaan erilaisia suihkeita ja aineita, vaikka usein ihan keittiönkaapeista löytyy sopivia tuotteita puhdistukseen.

 

Muuta huomioitavaa

Tämä sopii vain 100% luonnonkuiduille. Kiehuva vesi pilaa elastaanin ja sulattaa keinokuidut koppuraisiksi.

 

Oliko tämä jo tuttu vinkki? Kommentteihin saa myös kertoa muitakin arjen hankalia puhdistettavia asioita niin etsitään yhdessä helppoja, luontoystävällisiä ratkaisuja jotka helpottaisi arkea!

 


LUE MYÖS:

Näin puhdistat puisen syöttötuolin helposti

DIY Yleispuhdistusaine

Tehokas ja halpa kotitekoinen pyykinpesuaine

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

 

9 kommenttia

  1. Iisa / Aamupuurolla kirjoitti:

    Ohhoh ja wau!! En oo koskaan aiemmin kuullut tästä. 😮

    https://www.lily.fi/blogit/aamupuurolla/

    • roosa kirjoitti:

      Kiva kuulla, että tää oli uutta ja hyödyllistä tietoa 🙂 Koska ei ole kauaa kun itsekkin kuulin tästä ja olin kanssa ihan häkeltynyt, että miten voi olla mahdollista!

  2. MelissaL kirjoitti:

    Tuttu juttu. Isoäiti teki tätä 🙂

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    • roosa kirjoitti:

      Isoäidit on kyllä viisaita! Toivon, että saisin omalta mummoltani vielä kun hän elossa on niin mahdollisimman paljon tälläisiä vinkkejä takataskuun 🙂

  3. Alina kirjoitti:

    Sopiiko tämä vain 100 % puuvillaan? Voisikohan soveltaa sekoitekankaalle?

    • roosa kirjoitti:

      Hei!
      Unohdin mainita tekstissä, että sopii vain luonnonkuiduille. Kiehuva vesi pilaa elastaanin ja tekokuidut. 🙂 Lisään tämän tiedon tekstiin vielä!

  4. Irmeli Kaartokallio kirjoitti:

    Kiehuvan veden konsti vanha jo lapsuudessani käytetty. Toisen konstin opin miniän siskolta, tuoreen marjatahran päälle kaadetaan piimää, annetaan vaikuttaa jonkun aikaa ja sitten pesukoneeseen ja pestään.

    • roosa kirjoitti:

      Toi piimä onkin itselle ihan uusi konsti. Kiitos vinkin jakamisesta!

  5. Nimetön kirjoitti:

    Kiva, kun on mansikkatila vieressä. Itsekin kyllä ostaisin useasti, koska tykkään marjoista. Mielenkiintoista, että marjatahrat lähtevät noinkin helposti pois.https://www.pesuoy.fi/puvun-pesu-helsinki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *