Hae
Roosa Blom

Ekoteot 2017 & Tavoitteet 2018

Vuosi 2017 alkaa olemaan lopussa. Ajattelin kerätä ajatuksia mitä pieniä ekotekoja olen lisännyt arkeen. Muistutus itselle kuinka päästä pienillä askelilla eteenpäin ja jokainen askel on tärkeä. Ja kuinka löytyy vielä paljon asioita mitä voi lisätä ekologisemmaksi.

EKOTEOT 2017


Bambuhammasharjaan vaihtaminen. Bambuisia hammasharjoja löytyi Prismasta sekä meidän lähikaupasta. Helppo valita kauppareissulla bambuinen muovisen sijasta. Mielestäni bambuinen ei myöskään kerää bakteereja ja likaa hammasharjaan kuten muoviset. Käyrössä on jo toinen bambuhammasharja. Vanhan poltin hellan pesässä, mutta sen olisi voinut laittaa myös biojätteeseen.
Kestohedelmäpussien käytössä olen skarpannut ja muistanut ne ottaa mukaan lähes poikkeuksetta. Samoin kauppakassin. Olen ottanut käyttöön yhden vakiokauppakassin, jossa on valmiina kestohedelmäpusseja. Näin otan aina tämän saman kassin mukaan ja hedelmäpussit myös. Kestohedelmäpussit ompelin kierrätyskankaasta itse.

Deodorantin vaihdoin kokonaan itse tehtyyn ja luovuin kokonaan kemikaalidödöistä. Enkä ole kaivannut kyllä muuta! Kerralla löytyi todella yksinkertainen ja toimiva resepti.

Kestovanulappuja ompelin itse ja niihin siirtymisen jälkeen olen käyttänyt vain muutaman hassun kerran kertakäyttöisiä. Kestovanulaput ovat paljon parempia käytössä kuin kertakäyttöiset ja mukavempia käteen ja iholle. Omia kestovanulappuja olen pessyt jo useaan kertaan ja olen jaksanut sappisaippualla puhdistaa tahrat joten ovat pysyneet valkoisina.
Muoviin olen kiinnittänyt enemmän huomiota ja alkanut pohtia valintoja myös sen kannalta ostanko muovisen vai lasisen esim. eväsrasioissa. Meille on tulossa myös lasiset tuttipullot vauvalle.
Zero Waste alkoi kiinnostamaan enemmän ja paneuduin siihen enemmän. Monet ekologiset valinnathan ovat olleet zero waste, mutten ole ajatellut niitä sillä nimikkeellä. Tein myös kuukauden Zero Waste -haasteen ja kaikki aiheeseen liittyvät postaukset löytyvät Zero Waste -tagin alta.

TAVOITTEET 2018


Kestovaippoja aion kokeilla vauvalle ja muutenkin vuosi tuo tullessaan vauva-arkea jonka ekologisiin valintoihin saa etukäteen paneutua. Vauvoille ja lapsille tunnutaan tunkevan todella paljon kaikkea shampoista säkilliseen leluja. Rajansa kaikella pliis.
Muovin kierrätys on ollut itselläni vähän heikko kohta. Tarkoitus olisi paneutua aiheeseen enemmän ja tehostaa kierrätystä entisestään. Tällä hetkellä meillä lajitellaan; biojäte, poltettava (=paperi, pahvi yms), metalli, lasi sekä sekajäte. Ja tietenkin ennen sekajätteeseen laittoa mietin voiko kyseistä tuotetta käyttää, lahjoittaa tai muuten hyödyntää.
Karsia kosmetiikkaa sillä tarkastelin kuinka paljon kosmetiikkaa omistan. Määrä oli jäätävä. Löytyi paljon tuotteita joita en edes käytä. Tarkoitus olisi, että ylimääräisiä kosmetiikkapurkkeja ei olisi ja kaapissa olisi vain ainoastaan niitä mitä tarvitsen ja käytän. Vanhoja kosmetiikkapurkkeja mm. lasipurkit olen hyödyntänyt diy kosmetiikkaan.
Zero Waste kiinnostaa edelleen ja siitä luen koko ajan lisää. Yritän miettiä miten jätteen määrää pystyisi arjessa minimoimaan. Ihannehan olisi jos oikeasti pystyisi elämään jätteettömästi, mutta se ei vielä ole mahdollista. Sitä kohti kuitenkin mennään! Konkreettisia tavotteita on mm. vaihtaa palashampooseen ja pyykinpesussa hybridipesupalloon sekä pesupähkinöihin.
Kiitos vuosi 2017 ja olkoon 2018 entistä vihreämpi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *