Hae
Roosa Blom

Ekoteot 2018 & Tavoitteet 2019

Taas on yksi vuosi vierähtänyt eteenpäin. Viime vuonna kirjoitin postauksen ”Ekoteot 2017 & Tavoitteet 2018”. Postaus oli hyvin suosittu ja tykkäsin siitä itsekkin. En yleensä tee uudenvuoden lupauksia, mutta tässä on poikkeus. Listaan mitä uusia arjen pieniä tai isoja ekotekoja olen tehnyt sekä missä olisi vielä parannettavaa. Kestotuotteita olen käyttänyt jo vuosia kuten siteet, tiskirätti jne. Sen pidemmittä puheitta siirrytään suoraan listaan!

EKOTEOT 2018

(Osa vuosi sitten kirjaamiani tavoitteita)

Kestovaippailu. Asetin tämän tavoitteeksi viime vuoden lopulla ja kyllähän se on toteutunut. Olen blogiin kirjoittanut kestovaippailusta muutamia postauksia ja lisää on tulossa! Kaikki postaukset löytyvät Kestovaippailu -tunnisteen alta. Olen ostanut kestovaipoistamme lähes kaikki käytettynä. Vaipoista 4kpl on uusia. Laskin, että reilun 5kk aikana olemme käyttäneet vaippoja yli 1300 kertaa. Koko vaippa-aikana kertakäyttöisiä on kulunut n. 50kpl. Olemme myös harjoittaneet vauvojen vessahätä viestintää eli pissattaneet pöntöllä silloin tällöin.

Vauvan tavaroiden ostaminen käytettynä. Kaiken löytää kyllä käytettynä paitsi tutit ja tuttipullot. Hyväkuntoista tavaraa löytää helposti ja edullisesti. Samalla säästää jopa tuhansia euroja rahaa.

Muovin keräys. Tuntuu hassulta ajatukselta, ettemme ennen keränneet muovia. Nopeasti siitä tuli luonnollinen osa jätteen lajitteluamme. Muovinkeräys sijaitsee vielä meiltä helposti ruokakaupan vieressä. Kuten myös muut kierrätyspisteet; metalli, lasi, kartonki ja paperi.

Kosmetiikan karsiminen. Tavoitteeni oli siirtyä enemmän zero waste eli jätteettömään elämään. Vuosi sitten kirjoitin ”Tarvitsenko näin paljon kosmetiikkaa?”. Asetin itselleni tavoitteita karsia kosmetiikan määrää, jolloin helposti myös muovijätteen määrä väheni huimasti. Tästä kirjoitan vielä myöhemmin oman postauksen kokonaan.

Palatuotteisiin siirtyminen. Olen vaihtanut pysyvästi osan tuotteista palaversioiksi. Nestemäiset pesuaineet sisältävät suurimmaksi osaksi vettä. On ympäristön kannalta järjetöntä kuljettaa ”vettä” paikasta toiseen ja lompakko ystävällisempiä palatuotteet ovat niiden riittoisuuden takia. Meillä on käsitiskiaineena marseillesaippua, vessassa random palasaippua mikä löytyi kaapeista (vaihtuu marseillesaippuaan kun loppuu), sappisaippua ja sheivaussaippua. Käytössä on myös satunnaisesti palashampoo hiustenpesuun.

Sheiverin vaihtaminen safety razoriin. Kun kaikki vanhan sheiverini vaihtopäät loppuivat ostin safety razorin eli metallisen partahöylän. Kokemusta tästä on alle kuukauden ajalta, mutta olen ollut tyytyväinen! Käyttö on helppoa, kunhan ei hätiköi.

Kasvisruokien lisääminen ruokavalioon. Olen loppusyksystä ottanut ruokavalioon enemmän kasvisruokia, kokeillut kaurajukurttia ja -kermaa sekä muitakin kaurapohjaisia tuotteita. Opetellut myös kokkaamaan maukkaita ruokia soijasta, nyhtökaurasta ja härkiksestä. Nyt takataskussa onkin jo pari helppoa tummasta soijasta tehtyä reseptiä!

Mainospostien peruuttaminen. Postilaatikossa on lappu ”Ei mainoksia” ja niitä ei tulekkaan. Mutta silti esimerkiksi Pirkka-lehti, Yhteishyvä, Elloksen mainokset jne tipahtelevat postiluukusta säännöllisesti. Yleensä en edes jaksa tai kerkeä lukea kyseisiä lehtiä. Laitoinkin sähköpostia ja nyt näitä mainoslehtisiä ei enään tule.

TAVOITTEET 2019

Ilmastoystävällisempi ruokavalio. En ole siirtymässä vegaaniseen ruokavalioon vaikkakin osa aterioista tulee olemaan vegaanisia. Ilmastoystävällinen ruokavalio tarkoittaa minulle ruokia joiden hiilidioksidipäästöt olisivat pienet. Teollinen liha kuormittaa ympäristöä todella paljon, mutta kilo riisiä on hiilidioksidipäästöiltään sama kuin kilo porsaan- tai kananlihaa. Tavoite olisi siis korvata teollinen liha (nauta, porsas, kana) riistalla, kalalla sekä pavuilla, soijalla ja erilaisilla kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla. Minimoida juuston syömistä ja lisätä runsaasti kasviksia. Jättää riisi pois ja suosia perunaa, pastaa, couscousia, kvinoaa. Valita lähiruokaa ja kaupassa punalaputettuja tuotteita. Tietenkin minimoida ruokahävikki, ettei sitä syntyisi ollenkaan. Näin muutamia asioita listatakseni. Olen tätä painottanut jo ruokavaliossa, mutta nyt kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Ei lentomatkoja. Vaikka rakastan matkustelua tiedän, että lentäminen on todella epäekologista. Niinpä siis ensi vuonna ei meidän perheelle tule lentomatkoja.

Yksityisautoilun vähentäminen arjessa. Asumme maalla ja tarvitsemme täällä autoa. Palvelut ovat suhteellisen lähellä eli 2,5km päästä löytyy terveyskeskus, apteekki, ruokakaupat ja posti. Yhtä pitkä matka on lähimmälle bussipysäkkille. Olemme tänä vuonna entistä enemmän kävelleet ruokakauppaan. Samalla vauva nukkuu hyvin vaunuissa. Ensi vuonna pyrin vähentämään yksityisautoilua. Konkreettisesti ajattelin, että hankin polkupyörään lastenistuimen niin pääsee nopeati pyörällä taaperon kanssa kauppaan. Onhan se jo oman kunnonkin kannalta parempi kun saa hyötyliikuntaa.

Lisätä vessahätäviestintää ja pottailua – vähemmän vaippapyykkiä. Olemme harjoittaneet jo muutaman kuukauden vauvojen vessahätäviestintää eli vvv:tä. Lyhyesti se on sitä, että vanhemmat vastaavat vauvan antamiin vessahätäviesteihin ja vauva kiikutetaan vessaan pissalle. Joko pöntölle, potalle (jos valmiudet täyttyy) tai lavuaariin. Nyt on jo hyviä kokemuksia, joten ensi vuonna toivottavasti enemmän vessailtaisiin ja tulisi vähemmän vaippapyykkiä. Nyt alle 6kk vauvan kanssa parhaimpina päivinä on pissavaippoja tullut 5kpl tai kakkavaippoja 0!

 

Mitkä teidän ekoteot tältä vuodelta on? Entäs onko ensi vuodelle tavoitteita?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *