Hae
Roosa Blom

Yleispuhdistusaine | DIY

Olen pikku hiljaa päivittämässä siivouskaappia ekologisempaan suuntaan. Mitään ”super-pahiksia” siellä ei ole, mutta ei silti ekoaineitakaan.  Tuotteiden loppuessa on ollut aikaa etsiä parempia vaihtoehtoja. Nyt viimeisinpänä on yleispuhdistusaine. Olen tätä käyttänyt jo jonkin aikaa, joten voin sanoa, että toimii! Tämä on täysin luonnonmukainen, edullinen ja helppo tehdä. Ja vielä plussana, että tähän voi hyödyntää ruokahävikkiä eli hedelmien kuoria!

Olen tehnyt aikaisemmin postauksen ”Näitä ekopesuaineita meillä käytetään”. Tosin lista on jo kaksi vuotta vanha, joten ehkä olisi aika tehdä päivitetty versio. Kahdessa vuodessa on kerinnyt löytyä uusia lempparituotteita. Mutta pidän silti postauksen tuotteita hyvinä.

Katso myös ohjeeni kotitekoinen halpa ja edullinen pyykinpesuaine.

Yleispuhdistussuihke valmistuu kahdesta raaka-aineesta; väkiviinaetikasta ja vedestä. Tämä oma suihkeeni sisältää myös uutettua appelsiinia ja sitruunaa. Ne voi korvata myös muutamalla tipalla eteerisiä öljyjä. Ainakin teepuu -öljyllä on desinfioivia vaikutuksia sekä tuoksuu myös ihanalle. Toki voit halutessasi käyttää omaan nenää miellyttäviä vaihtoehtoja. Seos haisee voimakkaasti etikalle, mutta uutetut sitrushedelmät ja eteeriset öljyt laimentavat hajua. Haju myös haihtuu pois heti pyyhittäessä.

Tämä yleispuhdistussuihke sopii kaikille kodin pinnoille. Sillä voi pyyhkiä niin pöydät, liedet, tasot ja mitä ikinä haluatkaan! Tuote on täysin myrkytyn, joten voit putsata myös syöttötuolit ja vauvan hoitoalustat. Itse tein tämän vanhaan suihkepulloon. Ekologisinta on hyödyntää jo mitä omistat, joten tätä varten ei kannata uutta suihkepulloa ostaa. Myös vanhojen pesuaineiden suihkepullot käyvät. Itse olen pessyt niitä myös ihan astianpesukoneessa.

ohje diy yleispuhdistusaine

TARVIKKEET

2,5dl väkiviinaetikkaa
1 sitruuna tai appelsiini
2,5dl vettä
suihkepullo
kulho tai muu astia

valmistusohje

Tällä ohjeella tulee n. 0,5l litraa valmista yleispuhdistusainetta.
1. Laita sitruunankuoret purkkiin, ja peitä ne reilusti etikalla. Anna olla purkissa n. 1-2 viikkoa
(Vinkki! Käytä sitruunat ensiksi vaikka veden maustamiseen tai ruuanlaitossa ja heitä sen jälkeen käytetyt purkkiin. Voit hyödyntää myös pelkkiä kuoria.)
2. Siivilöi harson tai siivilän läpi etikka-sitruunankuori seos suihkepulloon.
3. Lisää vettä yhtä paljon kuin etikkaa on, jotta lopputulos on puolet etikkaa ja puolet vettä.
4. Ravistele ja tuote on valmis käytettäväksi.

Kotiäidin arkiset asukuvat

Ihanaa ja aurinkoista lauantaita!

Nyt piiitkästä aikaa ajattelin kuvata blogiini arkiset asukuvat. Oon kuvannut asukuvia viimeksi yli 5 vuotta sitten. Esimmäisen blogini aikana kuvailin viikottain asuja, mutta sitten se jäi. Aina välillä haaveilen niiden kuvaamisesta uudestaan, mutta aina se on jäänyt vain ajatuksen tasolle. Nyt sitten pitkästä aikaa tälläinen nopea asu arkinen asu. Oli hyvin outoa olla kameran edessä pitkästä aikaa.

Ihana keväinen aurinko kuitenkin helpottaa huomattavasti taas kuvaamista, kun valoa riittää pidempään kuin kaksi tuntia päivällä. Ja kyllähän sitä jotenkin herää taas talvikoloistaan ja alkaa heti virrata uusia ajatuksia. Olenkin taas kirjoitellut paljon uusia postauksia luonnoksiin.

Ainiin, Iltalehti teki jutun vauvojen vessahätäviestinnästä ja haastatteli minua siihen. Toimittaja oli lukenut kirjoittamani blogipostauksen ja otti sen perusteella yhteyttä.  Koko jutun voi lukea verkosta tästä sekä tänään ilmestyneestä Iltalehden paperiversiosta.

 

Rakastan kotimaista designia

Tämä perjantainen asu koostui Uhana designin mekosta (joka on oikeasti aamutakki, mutta omasta mielestäni juhlamekko) ja mustista legginsseistä. Hiukset heitin vain nopealla nutturalle. Tuntui, että koko päivä alkoi vähän huonosti ja tuli noustua väärällä jalalla sängystä. Tälläisinä päivinä tykkään pukea päälle aina jotain ihanaa. Kyllähän se mieltä piristää kun päällä on kaunis mekko ja sipaisu huulipunaa. Verkkareissa oleminen saa mielenkin harmaaksi. Olen huomannut myös, kun työskentelen yrittäjänä kotona, että aamulla pitää pukea päivävaatteet päälle tai päivä ei oikein lähde käyntiin. Työnteko sujui jouhevammin päivävaatteissa kuin yövaatteissa. On ihmeellistä, miten se mitä puemme päällemme vaikuttaa fiilikseen niin voimakkaasti!

 

Oma tyylini koostuu aikapitkälti kirpputori ja second hand -vaatteista yhdistettyvä kotimaisiin eettisiin merkkeihin. Rakastan laatua ja ylellisiä materiaaleja. Silti asuissa tärkeää on se, että niiden kanssa on helppo olla ja puuhata vauvan kanssa. Sekä tietenkin imettää! Kaapissani on paljon ihania mekkoja, joita en voi toistaiseksi käyttää, koska niissä ei voi imettää ilman, että koko mekon nostaa korviin asti. Ei siis kovin käytännöllistä.

 

Odotan jo kevättä kun voi pukeutua kevyemmin. Kevät ja syksy ovat mielestäni pukeutumiselle parhainta aikaa. Huomaan palaavani aina samoihin asioihin vuoden aikojen vaihtuessa. Keväisin värit ja kukkakuosit. Syksyisin tumman liila ja villaiset lierihatut. Ja kyllähän tuo liukkaus rajoittaa kenkävalikoimaakin. Monet ihanat kengät odottelevat kaapissa jo taas pääsemistä ulkoilemaan.

 

Kiinnostaisiko teitä  jatkossakin arkiset asukuvat?