Hae
Roosa Blom

Vauvan syntymän jälkeen | Vuosi ostamatta mitään



Päiväys 9.7.-12.8.2018

Kuukausi on nyt vierähtänyt ja se onkin mennyt uutta perheenjäsentämme ihmetellessä. En oikein tiedä mitä pitäisi kirjoittaa tai kertoa. Aivot lyövät ihan tyhjää.
Jos nyt nopeasti kuitenkin käydään läpi vähän miten viimeinen kuukausi on mennyt haasteen osalta. Sehän ei ole mennyt hyvin. Synnytyksen jälkeen palautumiseen meni hetki ja sen takia yritimme vain selviytyä päivistä. Kestotuotteita en käyttänyt, koska en pystynyt eikä ollut voimia ensimmäisinä päivinä pestä pyykkiä. Vaikka kestotuotteet olivat käytössä pois alta viikon niin se jätteenmäärä oli järkyttävä! Pelkästään jälkivuodon takia siteistä aiheutui pari hedelmäpussillista jätettä. Vaipat sitten olivatkin oma lukunsa.. Aloimme osakestoilemaan muutaman päivän iässä ja täyskestoiluun siirryimme vauvan ollessa viikon. Nyt kuukauden iässä vauvastamme ei synny mitään jätettä, koska kaikki ovat kestotuotteita. Kertakäyttövaippoja emme ole onneksi joutuneet ostamaan, koska saimme neuvolasta pari pakettia vaippoja (Babybag) ja yksi ystäväni antoi heille ylimääräiseksi jääneet vaipat kun olivat siirtyneet jo seuraavaan kokoon. Me laitamme sitten meille ylimääräiset kertakäyttövaipat taas eteenpäin. Kosteuspyyhkeitä oli kanssa kertynyt pari pakettia ja niitä emme käytä joten olen nekin antanut eteenpäin.

Sairaalassa vauva sai heti itselleen kudotun sinisen pipon. (Ja näytti niin söpöltä!) Sairaalassa oli tarjolla myös villasukkia, mutta jätimme ottamatta kun niitä oli niin paljon kertynyt. Mies kun kävi apteekissa vauvan syntymän jälkeen ostamassa nännirasvaa niin sielläkin tarjottiin lahjaksi villasukkia. Hän kieltäytyi kauniisti koska meillä sukkia oli niin paljon. Samoin kun itse kävin ostamassa vauvan kanssa vauvalle d-vitamiini -tippoja tarjottiin lahjaksi sukkia. Kiitin ja kieltäydyin kauniisti silloinkin.

Yllättävä ostos on ollut itselle hankitut vaatteet. Luulin, että kaapissani on sopiva vaatteita imetykseen mutta ei ollutkaan. Olen joutunut ostamaan yhden juhlamekon ja muutamia paitoja. Kaapissani on ollut paljon mekkoja, mutta niistä yksikään ei oikein sovi imetykseen. Osa vaatteistani taas ei vielä mahdu, koska raskauskiloja on edelleen näin kuukausi synnytyksestä jäljellä. Niistä en ole huolissani, koska palautuminen ei tapahdu hetkessä. Mutta pukeutumisen osalta joudun hankkimaan hieman lisää vaatetta.
Kuitenkin tavaraa on tullut ostettu ja vauvaa hemmoteltu taas lahjoilla. Alla lista ostoksista. Luulen, että tässä on kaikki mutta en ole kyllä ihan täysin varma.
Vauva on saanut:
– 6 vaatetta
– 4 lelua
– 2 villasukat
– Kuulosuojaimet
– Kangasta
– Kertakäyttövaippoja muovikassillinen
– Neuvolasta: 2 pakettia vaippoja, paketti kosteuspyyhkeitä
Olen ostanut:
– Kestovaippoja lisää (yht. 38 vaippaa)
– Pyykinpesuainetta
– Vessapaperia
– Kertakäyttösiteitä 2pkt
– Vauvalle juhlavaatteita 3kpl (käytettynä)
– Paitoja itselleni 3kpl (käytettynä)
– Juhlamekko (käytettynä)

_____
Vuosi ostamatta mitään -haaste kestää vuoden 2019 toukokuuhun. Haasteen aikana ei saa ostaa muuta kuin elintarvikkeita, lääkkeitä, bensaa, talomme kunnossapitoon liittyviä juttuja sekä palveluita. Kaikki tavarat (myös shampoot, pesuaineet jne) ovat ostokiellossa ja ostetut asiat kirjataan ylös. Ostamista vältetään kuitenkin viimeiseen asti. Myös tavaran vastaanottaminen ilmaiseksi ja vaihtaminen on kielletty. Tarkoitus on vähentää kotiin tulevan tavaran määrää ja pyrkiä minimalistisempaan suuntaan.
Haastetta voi seurata blogista Vuosi ostamatta mitään -tunnisteen alta sekä Twitterissä #vuosiostamattamitään.

Yhdeksäs viikko | Vuosi ostamatta mitään


Päiväys 2-8.7.2018


Raskaus lähenee loppuaan ja onkin jo yliajalla. Olen yrittänyt vain kehitellä itselleni tekemistä. Yksi päivä kävin Ideaparkissa ostamassa parit imetysliivit ja -topit sekä liitutaulukynän. Näin viimesillään raskaana ison mahan kanssa oli kyllä tuskaa ja hiki vain valui koko ajan.
Meillä on pihassa marjapensaita sekä mm. luumu- ja omenapuita. Ajattelin, että teen vauvalle omena- ja luumusosetta pakkaseen. Talvella hän kuitenkin aloittaa niiden syömisen ja sitten ei tarvitsi ostaa kaupasta. Soseiden tekeminen kun on aika helppoa vielä. Huhuilin paikallisessa roskalava-ryhmässä tyhjiä pilttipurkkeja ja sainkin niitä ison kasan. Nyt ne on pestynä odottamassa, että omenat kypsyvät ja sen jälkeen teen ne soseiksi. Ostin liitutaulukynän, jolla voi kirjoittaa myös lasiin ja kirjoitan sillä pilttipurkkeihin sisällöt. Ei tarvitse pelata maalarinteipin kanssa sitten ollenkaan. Pilttipurkit käyvät myös äidinmaidon pakastamiseen. Ei tarvitse siis hommata kertakäyttöisiä minigrip-pusseja. Niiden peseminenkin on hankalaa.
Haimme myös jo raskauden alussa tilaamani Babyboxin. Se oli ainoa ilmaisjuttu jonka halusin, koska siellä tuli 2kk ilmaiseksi Viaplaytä. Jätin kokonaan ottamatta Libero-laukut ja muut. Näitä kun on tarjolla vaikka kuinka paljon. Babyboxissa tuli vaippoja, tuttipullo, tutti ja kosteuspyyhkeitä. Katson mitä näitä käytämme ja laitan eteenpäin ne mitä emme tarvitse. 
Viikon saldo:
– Liitutaulukynä
– Pilttipurkkeja muovikassillinen
– Imetystoppi 2kpl
– Imetysliivit
– Alushousut 2kpl
– Stayup-sukat
– Babybox: vaippoja, tuttipullo, tutti ja kosteuspyyhkeitä
_____
Vuosi ostamatta mitään -haaste kestää vuoden 2019 toukokuuhun. Haasteen aikana ei saa ostaa muuta kuin elintarvikkeita, lääkkeitä, bensaa, talomme kunnossapitoon liittyviä juttuja sekä palveluita. Kaikki tavarat (myös shampoot, pesuaineet jne) ovat ostokiellossa ja ostetut asiat kirjataan ylös. Ostamista vältetään kuitenkin viimeiseen asti. Myös tavaran vastaanottaminen ilmaiseksi ja vaihtaminen on kielletty. Tarkoitus on vähentää kotiin tulevan tavaran määrää ja pyrkiä minimalistisempaan suuntaan.
Haastetta voi seurata blogista Vuosi ostamatta mitään -tunnisteen alta sekä Twitterissä #vuosiostamattamitään.