Hae
Roosa Blom

Vinkkejä miten saada ja hoitaa viherkasveja nolla budjetilla

Miten kotiin saa viidakon nolla budjetilla?

Olen hurahtanut viherkasveihin. Niin tuntuu olevan moni muukin kun Facebookin Viherkasvit-ryhmässä on yli 50 000 jäsentä. Mies ei ole niin innostunut ajatuksesta, että haluan täyttää kotimme viherkasveilla. Olen heittänyt koko vuoden miehelleni vitsiä että haluan kotiimme viidakon. Kerroin myös, että nykyään harrastuksiini kuuluu viherkasvit. Olen hurahtanut täysin! Tällä hetkellä kotoamme löytyy 21 viherkasvia sekä muutama siemen, jotka ovat itämässä. Näistä olen ostanut ainoastaan 6 kasvia ja eri kasvilajeja löytyy yhteensä 17. Olen myös aika pihi ja mietin todella tarkkaa jos ostan mitään kasveja tai kasvitarvikkeita kotiin. Enkä yleensä osta. Viherkasveihin saisi upotettua rahaa älyttömiä summia, mutta minulla on tainnut mennä alle 100 euroa ja sekin vain noihin 6 kasviin, jotka olen ostanut.

Miten kotiin sitten voi saada viherkasveja nolla budjetilla tai hoitaa niitä  ilman, että mitään tarvitsee ostaa? Seuraavaksi valaisen hieman asiaa. Haluan kuitenkin vielä sanoa tässä välissä, että jos haluaa vain tiettyjä kasveja tai muuten on hieman nirso eivät nämä ohjeet välttämättä päde. Jotkut kasvit ovat vaativampia kuin toiset. Itse olen pärjännyt näillä ja kasvini ovat toistaiseksi hengissä ja vielä kasvavatkin.

KASVIT

Kavereilta – Kun kerroin, että hurahdin viherkasveihin niin sain 3 kaverilta kasvit ruukkuineen. He eivät jostain syystä tykänneet tai halunneet kyseisiä viherkasveja ja halusivat antaa ne minulle. Äitini myös antoi minulle yhden kasvin joka oli jo kuolemaisillaan (äiti ei ole viherpeukalo). Kasvi on pappani asunnosta ja pappa on siirtynyt pilvien päälle jo yli 10v sitten. Nyt yritän elvyttää kasvin vielä henkiin. Valitettavasti kyseessä on hovineidonkaktus, joka on kuulemma todella haastava. Yritän tehdä parhaani ja odotan kevätaurinkoa.

Facebookin roskalava-ryhmät – Joskus roskalava-ryhmissä annetaan kasveja tai pistokkaita. Niissä voi myös kysellä kasvien perään.

Silmät ja korvat auki! – Myös joskus jossain (julkisissa)tiloissa ja yritykset voi jostain syystä luopua kasveista. Sattumalta kerran terveysasemalla oli ilmoitus, että kaikki huonekasvit annettiin pois. Kun saavuin paikalle jäljellä oli 1m halkaisilla olevassa ruukussa oleva iso kasvi. Se oli aivan liian iso joten en ottanut sitä. Kuulemma ensimmäisenä lähti 4m korkea palmu – ilmaiseksi! Myös yritysten lopetusmyynnit tai muista syistä saattavat antaa viherkasveja ilmaiseksi. Silmät ja korvat siis auki!

Pistokkaita – Pyydä tutuilta tai tuntemattomilta pistokkaita. Moni antaa ihan ilmaiseksi ja jotain yleisimpiä lajikkeita on helppo saada juurtumaan. Itsellä ainakin kultaköynnös, rönsylilja ja juoru on helposti juurtunut. Kasveistani viisi olen kasvattanut pistokkaasta.

Hedelmien siemenet – Ei kannata heittää roskiin siemeniä vaan ehdottomasti ottaa talteen. Itselläni on parikymmentä senttiä korkea mango sekä useampi avokadon ja taatelin siemen istutettuna. Täältä näkee miten kivoja viherkasveja niistä tulee.

RUUKUT

Ihan mikä vaan – Ruukuiksi voi käyttää mitä tahansa. Oli se ämpäri, muovikulho, lasipurkki – you name it. Ei ole pakko olla kukkaruukku. Ja aina myöhemmin voi siirtää uuteen ruukkuun jos heti ei löydy sopivaa. Muutamalle kasville, jotka ovat rumissa purkeissa olen askarrellut ruskeasta voimapaperista paperipussin ruukun suojaksi. 

Roskalava-ryhmät – Ainakin meidän roskalava-ryhmässä täällä maalla on koko ajan ilmoituksia että annetaan kukkaruukkuja. Myös tutuilta kannattaa kysellä.

 

MULTA

Komposti – Jos sinulla on oma komposti hyödynnä sieltä tuleva multa. Se on myös mielettömän ravinnerikasta, joten kasvisi varmasti rakastavat sitä.

Suoraan pellosta + hiekkaa – Olen ottanut itse osalle kasveista multaa suoraa pellosta. Olen eka laittanut multaa ämpäriin ja sitten vadissa aina siivonnut isoimmat roskat pois. Joukkoon olen heittänyt hiekkaa (samanlaista mitä esim hiekkalaatikoissa on) suhteella 50/50. Ainakaan toistaiseks ei kasvit oo tykännyt huonoa. Suoraan pellosta otettu multa on todella tiivistä, joten se vaatii joukkoonsa juuri hiekkaa, soraa tai muuta vastaavaa.

Roskalava-ryhmät – Tiedän nostavani tätä koko ajan, mutta monesti saa kun vaan kysyy. Roskalavalla voi kysyä onko kellään nurkissa pussin pohjia multaa tai ylimääräistä kompostimultaa. Varsinkin jälkimmäistä tuntuu löytyvän helpommin ja saa hakemisen vaivalla.

LANNOITTEET

Tee itse ruuantähteistä – Kaupan valmiita lannoitteita ei tarvitse ostaa. Ne on usein myös ravinneköyhempiä kuin itsetehdyt. Itsetehtyjä lannoitteita ovat mm. kananmunan kuoret, kahvi ja kahvinporot sekä merilevä. Suosittelen googlettemaan lisää sillä esim kahvinporoja ei saisi antaa kuin maksimissaan puolen vuoden välein.

 

Oheistuotteet

Tukikepit – Tekikepeiksi sopii hyvin esimerkiksi metalliset grillitikut, puiset grillitikut tai voit lyödä vaikka haarukan ruukkuun pystyyn. Itse olen ostanut omat grillitikkuni jo aiemmin kierrätyskeskuksesta grillaamista varten, mutta nyt otin ne myös kasveille. Isommille kasveille käy harjanvarret tai muut.

Kiinnikkeet ja sitominen – Olen kokenut hyviksi mm. hainhammas pinnit, kuminauhat ja narut. Joitakin kasveja tarvitsee sitoa esimerkiksi sutipuuta tarvitsee letittää ja sitoa muotoonsa. Tähän olen käyttänyt kotoa löytyviä kangasnaruja tai rautalankaa.

Muut jutut  – yleisesti ottaen mielestäni zero waste -ajattelun ”use what you have” sopii tähän todella hyvin. Eli jos tuntuu, että tarvitsee jotakin niin yritä ensin käyttää jo ne mitä omistat.

 

VALO

Aseta ikkunan viereen –  Kasvivalot eivät ole pakollisia. Vaikka nyt on pimeää ja luonnonvaloa ei ole, ei tarvitse hankkia kasvivaloa. Kasvit ovat fiksuja ja talvehtivat. Ne pärjäävät pienemmällä vesimäärällä, valolla ja hoidolla talven ajan. Eivätkä myöskään kasva talvikautena. Mutta keväällä ne taas heräävät uuteen kasvukauteen.

 


LUE MYÖS

Ajatuksiani matkalla minimalismiin

Näitä asioita en osta enää

Näitä ekopesuaineita käytämme (update 2019)

 

LISÄÄ EKOJUTTUJA LÖYTYY INSTAGRAMISTANI

Löydät minut @roosablom

Yksi kommentti

  1. Kasvi kirjoitti:

    Kananmunankuoret, kahvi, merilevä yms. eivät muuten missään nimessä korvaa tavallisia lannotteita, vaan ne ovat ihan spesifejä aineksia tiettyihin asioihin ja esimerkiksi kananmunankuoret eivät liity ylipäätään lannoittamiseen mitenkään. Päivittäisitkö ohjeen. Kasvi tarvitsee valtavan määrän erilaisia ravinteita ja valitettavasti näitä ei ole noissa. Tarvitsee joko hyvin valmiiksi lannoitettua multaa, kompostia tai kaupan lannoitetta.

    Jotkut kasvit myös vaatii kasvivalon talvella, esimerkiksi mehikasvit ja kaktukset, varsinkin jos on pimeät huoneet. Siitä ei pääse mihinkään, jos väittää muuta niin edessä on pian huonokuntoinen/kuollut kasvi. Toki voi valita vain sellaisia kasveja, jotka eivät tarvitse lisävaloa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *