Hae
Roosa Blom

10+1 vinkkiä paketoida lahjat ekologisemmin

Joulu, tuo ihana kulutusjuhla. Lahjat kuuluvat jouluun oleellisesti. Osa haluaa antaa lahjoja kaikille sukulaisille ja ystäville, toiset eivät anna yhtään materiaalista lahjaa. Lahjojen antaminen ja saaminen on mielestäni ihanaa. Vaikkakin viime vuosina olen kärsinyt tavaraähkystä. Itse annan tänä jouluna vain muutaman paketin. Mies saa elämyslahjan, vauva uudelleen täytettäviä smoothiepusseja ja ehkä sisaruksille (omille ja miehen) sekä vanhemmille annan pienen ekologisen diy-lahjan. Mutta mihin niitä lahjoja sitten paketoidaan? Lahjapaperia kun kuluu. En ole ostanut vuosiin lahjapaperia. Meillä on paljon tilanteita ja juhlia jossa annamme lahjoja. Jo pelkästään sisarusten lapsien synttäreitä on monia vuodessa ja siihen päälle ystävien synttärit, valmistujaiset jne. Aika usein siis ostamme pieniä lahjoja ja  vaikka lahjaksi antaisi syötävää tai lahjakortin johonkin palveluun täytyy nekin paketoida jotenkin.
Olen koonnut alle listan erilaisista tavoista paketoida joululahjoja ekologisemmin. Nappaa tästä ideoita tai vain mielikuvitus on rajana.

Vinkkejä paketoida lahjat ekologisemmin

1. Säästä kaikkea mahdollista mihin voisi lahjoja paketoida.
2. Käytä lahjapaperit uudelleen. Avaa siis saamasi lahjat varovasti!
3. Käytä lahjakassit uudelleen.
4. Silkkipaperi (myös verkkokauppatilausten mukana tulevat). Silkkipaperilla voi varovasti paketoida myös lahjapaperin sijasta. Silkkipaperilla saa lahjan tuntumaan vielä ylelliseltä.
5. Voimapaperi. Trendikäs ja valkaisematon hieman paksuhko paperi. Jos siis uutena tarvitsee paperia ostaa niin mielummin voimapaperi kuin lahjapaperi, jossa voi olla vielä muovia pinnassa.
6. Sanomalehdet ja aikakausilehdet. Ja niistä etsiä värimaailmaltaan tai kuviltaan kivoja sivuja.
7. Kankaat.
8. Kenkälaatikot tai muut boksit. Ulkonäöltään siistit tai jonkun pienen logon voi peittää vaikkapa tarralla. Kenkälaatikot voi myös maalata. Ja hei, tietenkin käyttää uudelleen seuraavana vuonna.
9. Kirjekuoret. Jos saat kortin yms kirjekuoressa jota ei ole liimattu kiinni eikä siinä ole tekstejä niin säästä. Ne voi hyödyntää uudestaan.
10. Pakettikortit voi myös käyttää uudelleen seuraavana vuonna. Jos pakettikorttiin kirjoittaa vain lahjansaajan nimen voi kortin helposti säästää. Kun yhtenä vuonna näkee vaivaa ja askartelee kauniit pakettikortit ovat ne ilosilmälle monena vuonna.
+1. Käytä jo materiaaleja mitä omistat. Vaikka ne eivät olisi ekologisin lahjanaru tai -paperi on ekologisempaa käyttää jo kaapista löytyviä kuin ostaa uusia.
///
Silkkipaperiin liittyy yksi mielestäni hauska tarina. Olin paketoinut sukulaistytön ristiäislahjan silkkipaperiin. Silkkipaperi oli tullut lahjan mukana kun tilasin nettikaupasta. Se sai kehuja ”mistä oot löytänyt näin ihanaa paperia”. Ja sitten mumisten vastasin sen tulleen tilauksen mukana.
Olen myös miettinyt että tekisin kankaisia uudelleenkäytettäviä lahjapusseja, jotka suljettaisiin vaikkapa tarranauhalla tai napeilla. Tämä toimisi esimerkiksi oman perheen sisällä. Tämä vaatii hieman hiomista, mutta luulen että sellaiset voisi tulla meidän perheeseen ensi jouluksi. Toinen vaihtoehto on maalata tai päällystää kivasti erilaisia kenkälaatikoita tai muita bokseja. Ne vain sitoisi lahjanarulla tai jollain paksulla uudelleen käytettävällä satiininarulla.
Miten te paketoitte lahjat?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *