Hae
Roosa Blom

Tulostettava tehtäkirja ja värityskuvat

Puuhaa lapsille

Meidän taapero tykkää piirtää puuväreillä, värittää vahaliiduilla ja maalaa vesiväreillä. Koska selkeästi osoitti kiinnostusta myös tehdä värityskuvia niin päätin hänelle tulostaa sellaisia. Itse olen sen verran pihi, että tuntuisi rahan haaskaukselta ostaa alle 2-vuotiaalle taaperolle kaupasta värityskirja. Ja toistaiseksi kotitekoiset ovat kelvanneet. Kokosin tähän postaukseen linkkejä ja vinkkejä tulostettaviin värityskuviin sekä tehtäviin. Lapsen kiinnostuksen ja taitojen mukaan voi sitten valita sopivia.

Vinkki: Jos kotoa löytyy jo valmiiksi tehtäväkirja voi sen sivut skannata tai kopioida. Laittaa vanhat sivut jemmaan ja niistä riittää taas uutta iloa myöhemmin. Jos sivut ovat jo piirrettyjä voi sivun skannata ja kuvankäsittelyohjelmalla (tyyliin paintti käy) vaan pyyhkiä ja värittää valkoiseksi piirroksien kohdalta.

Tulostettavat värityskuvat

Väritettäviä tulostus kuvia löytyi helposti ja paljon. Monet kuvista tulostuvat koko sivun kokoisiksi. Itse kopioin osan kuvista powerpointtiin ja laitoin 2-4 kuvaa yhdelle sivulle. Esimerkiksi hahmot kuten Pipsa Possu olivat turhaa kokosivun kokoisia. Säästää myös paperia.

Pikkukakkosen värityskuvat – täältä löytyy paljon kivoja kuvia niin pienemmille kuin muutamia pikkutarkempia isommille. Eri teemaisia kuvia sekä perinteisiä kuvia. Tietenkin myös suosikit nimittäin Ryhmä Hau -aiheiset kuvat!

Supercoloring – Eniten värityskuvia. Eläimiä, kukkia, ajoneuvoja, dinosauruksia ja oikeastaan kaikkea! Myös rakastetettuja piirroshahmoja kuten Pipsa Possu, Ryhmä hau ja Frozen. Voit etsiä kuvia aina automerkkien tai kukkalajien perusteella. Täältä löytyy varmasti yli 10 000 värityskuvaa. Täältä löytyy myös valmiita värityskirjoja eri teemojen mukaan, joten valitsee vain haluamansa teemaan ja helppo tulostaa vain monta aiheeseen sopivaa kuvaa.

Pipunan ikioma napa -värityskuvat ovat Lastenkeskuksen ja Väestöliiton tekemiä värityskuvia lapsille, jossa pääsee puhumaan ja keskustelemaan lapsen kanssa omaan kehoon liittymistä asioista.

”Harkittu kertomus voimavaraistaa ja auttaa lasta puolustamaan oikeuksiaan ja rakentamaan myönteistä suhtautumista omaan kehoon. Lataa ja tulosta tästä tarinaan liittyvät värityskuvat. Näin puhut helposti lapsen kanssa kehoon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvistä itsesuojelun ja toisten kunnioittamisen taidoista.”

Satukustannuksen ihania Miina ja Manu -aiheisia värityskuvia sekä pisteestä pisteeseen -tehtäviä

Fun with Spot -sivulta löytyy ihania Puppe-aiheisia värityskuvia. Meillä ainakin Puppe on todella suosittu ja se on kyllä klassikko joka toimii vuodesta toiseen.

*Lastenvaate-brändi Papun tulostettavat värityskuvat ovat ihania ja niissä on samanhenkisiä kuoseja, kuin merkin vaatteissa.

Tulostettavat tehtäväsivut

Pikku kakkosen tehtävät -sivulta löytyy myös tulostettavia tehtäväsivuja. Labyrinttejä, etsimistehtäviä, tavujen yhdistämistä ja paljon muuta. Myös eskarilaisille omia tehtäviä

Pisteestä pisteeseen -tehtäviä löytyy useita myös Supercoloring -sivulta.

Nallelan puuhakortit – perinteisiä puuhatehtäviä

Kierrätyskeskuksen – kierrätys ja ympäristöaiheisia tehtäviä ja värityskuvia

Esko -tehtäväkirja eskarilaisille, josta voi tulostaa kokonaisen kirjan verran tehtäviä. Esko-tehtäväkirja on osa Opetushallituksen rahoittamaa kehityshanketta.

Värinautit – julkaisevat ilmaista pedagogista materiaalia, joka sopii käytettäväksi niin kotioloissa kuin luokkahuoneissakin. Värinauttien materiaali on koottu eri teemojen alle. Teemoja ovat mm. kirjaimet, ihmiset, avaruus, tunnetaidot, ystävyys, kotona, kesä ja moni muita. Jokaiseen teemaan liittyy tulostettavia tehtäviä.

Pihlajalinna Kettu -aiheinen tehtäväkirja on neljäsivuinen perinteinen tehtäväkirja. Joka sisältää pisteestä pisteeseen, labyrintti, etsi sanat ja väritä kuva -tehtävät.

Kierrätyksen sankarit -tehtäväkirja on nimensä mukaisesti kierrätysaiheinen. Tehtäväkirjasta löytyy peräti 60 tulostettavaa sivua. Saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.

 

Muita tulostettavia puuhia

Kuvametsästys – Lista erilaisita kivoista kuvattavista asioista. Anna lapselle kamera käteen ja kerro mitä hänen täytyy kuvata. Aiheita voi olla muodot, esineet, eläimet ja tavarat tai antaa lapselle luovuutta ”Joku pieni. Joku suuri. Joku keltainen. Haisee pahalle. Näyttää hienolta. Joku tärkeä.”

 

Puuttuiko listalta joku hyvä linkki? Jaa kommenteissa muut hyvät tehtäkirja ja värityskuva -sivut.

Toivottavasti tästä löytyi ideoita ja puuhaa. ♥


MUITA HYVIÄ PUUHASTELUJA ON:

DIY muistipeli

DIY myrkyttömät sormivärit

DIY myrkyttömät vesivärit

 

SEURAA INSTAGRAMISSA

 @roosablom

4 kommenttia

  1. Päivi Vesala kirjoitti:

    Hei!

    Olen värityskuvataiteilija, ja Värityskuvakaupastani löytyy lapsille tarkoitettu tulostettava puuhalehti, joka tulee sähköpostiin kerran viikossa:

    https://paivivesala.lilith.fi/tuote/mielipuuhaa-lehti-vol-1/

  2. ninni kirjoitti:

    Teetykö itse ilmaiseksi työtä, kun haluat saada itse ilmaiseksi etkä maksaa muille?

    • roosa kirjoitti:

      Moi Ninni!

      En näe kyllä asiaa tuolla tavalla. Maksan mielellänikin ja monista asioista. Kokosin näitä tulostettavia väritys ja puuhatehtäviä, koska ajattelen niistä olevan iloa perheille. Jokaisen perheen tilanne on myös erilainen eikä kaikilla välttämättä ole varaa ostaa tehtäväkirjoja ja siksi on mahtavaa, että niitä löytyy myös ilmaiseksi netistä. Pikku kakkosen puuhatehtävät on jo rahoitettu ja tekijöille maksettu näistä palkkiot.

      En näe tässä(kään) asiassa noin voimakasta vastakkainasettelua kuin kommenttisi antaa ymmärtää. Asiat eivät ole ihan noin mustavalkoisia.

      Ihanaa kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *