Hae
Roosa Blom

Vuosi ilman uusia vaatteita

”Maailma hukkuu tavaraan ja vaatekaapit pullistelevat käyttämättömistä vaatteista. Ompelijat raatavat hikipajoissa ja kaatopaikat täyttyvät tekstiilijätteestä. 

Tehdään nyt yhdessä ympäristöteko: ei osteta vuoteen mitään uusia vaatteita kaupasta, vaan käytetään vanhoja, ostetaan kirppareilta ja lainataan kavereilta. Ja koska hätä ei lue lakia, sallittakoon jokaiselle kolme poikkeusta säännöstä (kovimmat pärjää tietty ilman apua). Niin ja kengät lasketaan myös mukaan haasteeseen! Alusvaatteiden ja sukkien suhteen sen sijaan saa tehdä poikkeuksen.”  

– Vuosi ilman uusia vaatteita


Se on taas yksi vuosi takana ja uusi alkamassa. Edellisinä vuosina on ollut Vuosi ilman uusia vaatteita -haaste. Nyt alkavana vuonna aion ottaa osaa haasteeseen, vaikka olenkin tietoisesti vähentänyt ostamista ja muuttanut kulutustottumuksiani ekologisempaan suuntaan myös aikaisempina.
Outi Pyy kirjoitti haasteesta viime vuonna. Postauksen lopusta löytyy muutamia hyviä vinkkejä miten omaa kulutustottumustaan voi vähentää ja olla sortumatta vaateketjujen tarjontaan. Katsotaan kuitenkin millaisia ostoksia minä tein viime vuonna ja millaiseksi muokkaan oman haasteeni vuodelle 2016!

 Vuonna 2015 ostin uutena:

Yritin kovasti muistella mitä vaatteita tai asusteita ostin uutena vuonna 2015. Listassa ei ole käytettyinä ostettuja vaatteita tai asusteita, joita myös tuli ostettua muutamia. Aluksi en muistanut ostaneeni juuri mitään, mutta hetken mietittyäni alkoi lista kasvamaan. Lajittelin ostokseni:
Kengät: Vuonna 2015 satsasin kaksiin laadukkaisiin kenkiin, joita uskon käyttäväni hamaan tulevaisuuteen asti. Kengät ostan yleensä uutena, koska a) löydän harvoin kivoja kenkiä käytettynä b) ostaessani uutta satsaan aina laatuun. En osta koskaan ns. yhden kesän kenkiä. Huomaan myös, että jalkani eivät tykkää jos kävelen ns. halpis kengillä. Hyviin kenkiin sijoittaminen palvelee omaa terveyttä.
Halpavaateketjujen ostokset: Auts. Sorruin ostamaan yllättävän monta (omasta mielestä) vaatekappaletta halpavaateketjusta. En ikinä astu edes sisään halpavaate-ketjujen liikkeisiin, joten luku yllätti täysin.
Kaikki ostoksia olen kylläkin ahkerasti pitänyt, että yhtäkään hintalapun kanssa tai kerran pestyä vaatetta ei ole jäänyt. Toki olisin halunnut, että tämä luku on 0, mutta tehty mikä tehty. Ihminen vain minäkin olen. Ensi vuonna paremmin.
Ekologiset ja eettiset merkit: Jos jotain huonoa niin myös jotain hyvää. Muutama vaatekappale tuli ostettua myös suomalaisilta merkeiltä, jotka hoitavat tuotteiden laadun ja työn kunnolla. Eettisyys tuotteissa on kunnossa. Skuxxin paidat mm. tulevat Tanskasta ja ne painatetaan Suomessa. Pure Wasten kankaat ovat kierrätysmateriaalia ja Hos & Lieko ’n karvakauluri oli myös tehty vanhasta turkista.
Haaste vuodelle 2016
Vuonna 2016 en aio ostaa yhtäkäään halpavaateketjun -vaatetta tai asustetta. Kenkiä, asusteita ja vaatteita aion ostaa vain harkiten ja sellaisilta merkeiltä, joiden tuotantoprosessit pysyvät läpinäkyvänä. Edelleen kierrätettyinä aion ostaa suurimman osan vaatteistani jatkossakin. Jos aion ostaa alusvaatteita vuonna 2016 yritän löytää niillekkin parempia vaihtoehtoja. Alushousut ja sukat on pakko ostaa uutena. Ehkä opettelen ompelemaan pikkareita vuonna 2016? Sukissa suosin aina mustia nilkkasukkia. Ei ole väliä jos parit hukkuvat tai menevät rikki. Rintaliivejä en voi ostaa käytettynä, koska kokoni on harvinainen. Satsaan siis silloin tällöin kunnon liiveihin. Tavoite kokonaisuudessaan on pyrkiä löytämään uusia ekologia ja eettisiä vaihtoehtoja kaikessa.

Kuinka moni teistä aikoo osallistua haasteeseen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *