Hae
Roosa Blom

Remonttijäte – kierrätys ja minimointi

REmonttijäte voi olla toisen aarre

Ostimme maaliskuussa 2017 vanhan rintamamiestalon. Hassua muuten katsoa kuvia, kun meidän talo näyttää täysin erilaiselta nykyään. On uusi ulkovuorilauta, lisäsiiven kohdalla terassi ja pieni etuterassikin purettu. Laitan teille Instagramin puolelle kuvia meidän talosta nyt, kun pääsen Oulun reissulta kotiin. Talo oli remontoitu rakenteita myöten todella hyvin muutaman vuoden sisällä (putket uusittu, rossit uusittu, lisäeristetty ja monta muuta asiaa). Talo kuitenkin oli hieman vielä perusteellisen korjauksen jäljiltä keskeneräinen. Vanha lisäsiipi oli saanut purkutuomion ja sitä ei kannattanut edes yrittää pelastaa päärakennuksen hyvinvoinnin takia. Lisäksi yksi makuuhuone oli pintaremontti vaille valmis. Ennen omakotitaloa asuimme omistamassamme kerrostalo-osakkeessa, joka vaati totaalisen pintaremontin. Tällöin vaihdoimme kaikki lattiasta kattoon ja keittiön kaapistotkin. Kerrostaloasunnon remontista emme taineet viedä kaatopaikalle yhtään jätettä. Nyt lisäsiipeä purkaessa kaatopaikalle (lajiteltu sielläkin parhaan mukaan) on mennyt kolme pakettiautollista. Onhan sekin paljon jätettä, mutta aika vähän kun mietitään kuinka isoa juttua on purettu. Tässä siis omat vinkit miten minimoida kaatopaikalle vietävä remonttijäte.

1. Lahjoita paikallisissa Facebook -ryhmissä

Toisen roska on toisen aarre. Itse laitoin lisäsiivestämme pari kuvaa Facebookiin tekstillä ”haluaako joku jotain. Saa tulla hakemaan.” Yllätykseksi lähti mm. ikkunoita, verhotankoja, muovimattoa, vanhat lasivillat (?!), ovia, rappuset, ruosteiset palotikkaat, vanhoja tiiliä ja paljon muuta. Muutamista jutuista saimme jopa muutaman kympin rahaa tai kahvipaketin, mutta suurin osa annettiin. Halusimme vain tavarasta eroon ja aina parempi kun meidän ei tarvitse kuskata mihinkään. Kaatopaikalle vieminenkin maksaa ja ekologistahan on jos joku pystyy jotain vielä hyödyntämään. Myös kaikki uudetkin remonttijätteiden jämät kannattaa laittaa myyntiin tai annettavaksi.
Parhaita ryhmiä on mm. Purkutavarakirppis ja paikallinen roskalava -ryhmä.

2. Polta tai vie polttoon puutavara

Me päätimme polttaa puutavaran ja pilkoimme niitä pienemmiksi. (Jäätävä homma) Näitä poltamme mm. ulkosaunan pesässä. Mielestäni ekologisin ratkaisu, koska jätettä ei kuskata mihinkään ja joutuisimme kuitenkin hankkimaan saunan (ja talon) lämmitykseen puuta. Muutenkin pihasta kaadetut puut on hyödynnetty lämmityksessä. Kerrostalossa asuessa veimme puutavaran jäteasemalle. Purettua puutavaraa kannattaa myös ilmaiseksi antaa mm. Purkutavara-ryhmässä, jos joku sattuisi tarvitsemaan. Niitäkin meiltä haettiin.

3. Kierrätä loppu mahdollisimman hyvin

Tässä vaiheessa suurinosa remonttijätteestä on yleensä jo poissa. Jäljellä on yleensä käyttökelvotonta tavaraa. Kierrätä loput hyvin. Jäteasemilla on mahdollista lajitella jätteet eri lavoille. Näin ne saadaan vielä teollisesti hyödynnettyä mahdollisimman hyvin.
Huom! Selvitä aina kierrätysohjeet omasta paikallisesta jäteyhtiöstä.

LUE MYÖS:

DIY Hyttyssuihke

Herkuttelija helmet – päiväretki Pälkäneellä ja Kangasalla

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

Lavakaulusviljely – näin aloitin ja tein

lavakalausviljely – hurahdin täysin

Olen tämän kevään ajan päivitellyt Instagramin puolelle (@roosablom) kuvia mun puutarhaprojektista. Meillä oli viime kesänä piharemontti ja kaivurilla käännettiin iso osa pihasta, kun tehtiin uusia jätesysteemejä (älkää kysykö lisää, en tiedä). Puutarhan ainoat puut eli yksi omena- ja kaksi luumupuuta jouduttiin siirtämään. Tällä hetkellä niistä kuoli kaksi ja yksi luumupuu sinnittelee, mutta pahalta näyttää. Yhden osan meidän tontista olen nimennyt puutarhaksi sillä siinä tosiaan oli hedelmäpuita. Marjapensaita on edelleen runsaasti, vaikka ensimmäisenä vuonna kaivoin niitä 6 jo pois! Olenkin jo vanhojen istutusten rinnalle alkanut istuttamaan uusia puita ja pensaita ja rakentamaan ihanaa puutarhaa.

Keväällä miehen avustuksella rakensin ensimmäisen viljelylaatikkoni. Lavakaulusviljely kuulosti niin kivalta, että halusin aloittaa sen myös itsekkin. En ole kerinnyt tehdä kuin vasta yhden laatikon, mutta ainakin kaksi on tulossa lisää. Olen aivan hurahtanut tähän!

Facebookista löytyy hyvä Lavakaulusviljely -ryhmä, josta löytyy paljon tietoa aiheesta. Kannattaa ehdottomasti liittyä myös sinne.

 

En ole ammattilainen ja en takaa, että kaikki tieto on oikeaa tai virallista. Tämä postaus on omia kokemuksiani miten itse tein löytämieni ohjeiden perusteella. 🙂

viljelyLaatikon teko

Itse halusin tehdä omat laatikkoni kotoa löytyvistä materiaaleista. Ensiksi mittailin kohtaa mihin laatikot tulevat ja pohdin minkäkokoisia laatikoita haluan ja olisi hyvä. Tein myös suunnitelmat paperille. Lopulta kuitenkin ensimmäisen laatikon valmistuttua suunnitelmani muuttui hieman. Mutta mitä sitten?

Laatikot itsessään oli todella helppo ja nopea tehdä. Omat laatikkoni ovat kokoa: 3m pitkä, 80 cm leveä ja 30 cm korkea (3 lautaa). Materiaalina käytin lautaa mitä löysin kotoa valmiina. Itseasiassa laatikoissa käytetyt laudat ovat purkulautaa meidän autotallista. Nyt ne pääsivät taas käyttöön.

 

Tarvikkeet:

3x pitkän sivun lauta

3x lyhyen sivun lauta

4x laatikon lyhyensivun sisämitan lauta (tukilauta, jos kovin iso tai pitkä laatikko)

6x laatikon korkeuden korkuisia paloja tai hieman matalampi (sisänurkkaan ja keskelle)

ruuveja

myrkytön maali esim. Tikkurila Patio Verso

Laatikon teko:
  1. Leikkaa laudasta halutun kokoiset palat.
  2. Ruuvaa pitkän ja lyhyen sivun palat kiinni sisänurkan paloihin
  3. Ruuvaa sisälle tulevat tukilaudat kahteen eri kohtaan laatikkoa tasaisesti. Tukilaudat tarvitset vain, jos laatikko on kovin iso tai pitkä.
  4. Ruuvaa laatikon keskelle, sisäpuolen reunoihin tukilauta
  5.  Maalaa laatikko halutessasi

Maalasin vielä tekemäni lavakauluksen ulkopuolelta sekä sisäpuolelta ylimmän laudan. Sain Instagramissa seuraajiltani vinkkiä, että kaulukset saattavat pysyä hyvänä myös ilman maalia. Itse halusin maalata myös esteettisistä syistä ja tykkäsin viimeistellymmästä ulkonäöstä. Maalina kannattaa käyttää myrkytöntä puuöljyä esimerkiksi Tikkurilan Patio Verso on nimenomaan tarkoitettu viljelylaatikkojen maalaamiseen.

Lavakauluksia myydään myös valmiina, mutta tein itse sillä se oli huomattavasti halvempaa. Itse käytin kotoa löytyviä materiaaleja ainoastaan, jota oli ylimääräisenä. Hintaa laatikoille tuli siksi nolla euroa.

Pohjatyöt ja multa

Pohjatyöt on tärkeä osa. Pohjatöihin ja mullan valitsemiseen vaikuttaa myös mitä aiot kasvattaa.

Ensiksi kaiva laatikon sisältä nurmikkoa pois niin, että jää ainoastaan multaa. Itse nypin vaan rikkaruohot sillä piharemontin jäljiltä kyseisessä kohdassa ei kasva nurmikkoa. Tarkoitus on istuttaa kuitenkin nurmikkoa myöhemmin.

Laatikon pohjalle laitoin paksun kerroksen sanomalehteä ja muutamia pahveja. Sanomalehdet ja pahvit kastellaan. Lisäksi pohjalle voi vielä laittaa risuja halutessaan. Itse en laittanut.

Sanomalehtien ja pahvien päälle laitoin kompostimultaa niin paljon, kun meillä vain oli. Sitä löytyi noin kaksi kottikärryllistä, jolla sain käytännössä peitettyä pohjat. Kompostimulta säästää rahaa ja on hyvin ravinteikasta.

Lopuksi täytin laatikon puutarhamullalla. Ostin yhteensä 16 säkkiä multaa, jotka maksoivat yhteensä 40 euroa. Yksi säkki oli 40L joten multaa meni yhteensä 640L yhteen lavakaulukseen.

Kasvikaverit ja vuoroviljely

Istutuksissa olisi hyvä huomioida kaksi asiaa; kumppanuuskasvit sekä tuholaistorjunta.

 

Kumppanuuskasvit eli kasvikaverit

Monet kasvit tuottavat juurilla, lehdillä tai kukilla erilaisia ”aineita”, jotka auttavat toisia kasveja kasvamaan. Apu voi olla ravinteiden tuottamista, tuhohyönteisten karkottamista, hyötyhyönteisten houkuttelua tai tautien ehkäisyä. Tietyt kasvit kasvavat siis erityisen hyvin vierekkäin.

Toiset kasvit sopivat huonommin yhteen. Syynä tähän on yleensä se, että kasvit käyttävät samoja ravinteita ja siten kilpailevat keskenään. Toinen syy on läheinen sukulaisuusuhde. Kun kasvimaailman sukulaiset kasvavat vierekkäin, ne tartuttavat toisiinsa sille suvulle tyypillisiä kasvitauteja. (Tarhuri.fi)

Hyviä linkkejä:

Hyötykasviyhdistys

Tarhuri.fi

 

Tuholaistorjunta

Tietenkin yksi tärkeä on tuholaistorjuna. Kukaan ei halua epämieluisia vieraita puutarhaansa. Luonnonmukaista tuholaistorjuntaa on istuttaa erilaisia tuholaisia torjuvia kasveja.

Esimerkiksi samettikukka ja kehäkukka ovat hyviä tuholaisia torjuvia kasveja. Myös voimakkaasti tuoksuvat yrtit, sipuli ja tomaatti harhauttavat tuholaisia.

Omat istutukset

Selvittelin kumppanuuskasveja ja päädyin istuttamaan seuraavasti. Ensimmäiset omat lavakaulusviljely -kasvit saivat kunnian olla:

Sipuli

Porkkana

Salaatti

Jäävuorisalaatti

Rucola

Basilika

Mäkimeirami

 

Sain myös hyvän vinkin;

Malta mielesi äläkä kiiruhda liian nopeasti istuttamaan kevään ensimmäisinä lämpöisinä päivinä Todennäköisesti ilmat kylmenevät ja voi vielä sataa räntää tai lunta huhti-toukokuussa. Odota siis rauhassa.

 

Onko muita, jotka lavakaulusviljely on vienyt mukanaan?


LUE MYÖS:

Vuohenputkipesto

10 vinkkiä vähentää ruokahävikkiä

 

SEURAA INSTAGRAMISSA

 @roosablom