Hae
Roosa Blom

Taaperon vaatteet ja hääpäivän viettoa – Ostolakko 2020

Taaperolle vaatteita ja leluja

Taaperon ottaminen pois ostolakosta oli hyvä päätös. Sillä on asioita joita hänelle on ollut pakko hankkia. Kuitenkin haluan edelleen ostolakko-hengessä yrittää, etten ostaisi taaperolle mitään ylimääräistä. Tänä vuonna siis olen muistaakseni ostanut hänelle vain kahdet hanskat ja välikausikengät.

Taapero sai serkkujen vanhoja vaatteita ison kasan seuraavassa koossa sillä edelliset olivat alkaneet jäädä pieneksi. Hän sai pipon, kurahousut, villahaalarin, lappuhaalarit, 5 pitkähihaista, 1 t-paita, 1 housu, 3 yökkäriä ja välikausitakki. Osa pitkähihaisista oli bodeja, mutta ompelin niistä paitoja. Nyt hänellä ei ole toistaiseksi mitään hätää vaatteiden suhteen. Luulen, että kuitenkin ompelen muutamia housuja.

Lue myös: DIY Bodysta paidaksi

Äidillä ollessani taas siivottiin pikkusiskoni vanhaa leikkimökkiä sekä sisällä yläkerrassa. Löysin paljon vanhoja leluja taaperolle, joista osa jäi mummolaan ja osan toin kotiin. Kotiin tuli leikkiastioita (meillä ei ollut ollenkaan) sekä leikkikodinkoneita (kahvinkeitin, leivänpaahdin ja sähkövatkain), Brion puisia palikoita, kaksi pikkuautoa, pari eläinfiguuria ja muovailuvahamuotteja ja niihin kuuluva kaulin. Mitään näistä meillä ei ollut aiemmin ja olin näitä toivonut taaperolle. Leikkiruokia vielä ei ole hankittu tai tullut vastaan, mutta toistaiseksi Brion puupalikat ja legot käyvät siihen tarkoitukseen hyvin.

Samalla löysin myös pussin missä oli reikäkuminauhaa. JES! Nimittäin sitä olen tarvinnut, mutta käyttänyt toistaiseksi tavallista kuminauhaa. Reikäkumpparia tarvitsen taaperon ulkovaatteisiin jalansuihin. Niitä tuntuu hajoilevan koko ajan ja aina jostakin lahkeesta puuttuu kumppari. Laitoin heti yhteen haalariin taas uuden kuminauhan

 

Ompelin itselleni sukat

Helmikuussa kerroin, että sukat alkavat olla kohta tiensä päässä, vaikka olen niitä parsinut. Pohdin miten saisin lisää sukkia. Kiitos taas teidän ♥ Sain vastauksia ja vinkkejä, että myös trikoisia sukkia voi ommella itse. Tuumasta toimeen ja sainkin tehtyä itselleni uudet trikoosukat. Ne ovat tälläkin hetkellä jalassa. Eniten aikaa vei sopivan kaavan löytäminen ja luulen, että kaavaa pitää hioa vielä vähän lisää. Mutta tällä hetkellä olen todella tyytyväinen kuitenkin, että sain uudet sukat ja voin niitä nopeasti ja helposti ommella itselleni lisää.

MuITA PUUHASTELUJA

Nyt koronan takia ollaan keritty olla enemmän kotona ja puuhastella rästissä olevia asioita. Sellaisia mihin ei normaalisti arjessa ole aikaa. Tehtiin vihdoin ja viimein olkkariin puulaatikko, johon mahtuu Ikeakassi sisälle. Kannetaan siis päivittäin iso kassillinen puita, koska lämmitetään 3 tulisijaa. On ärsyttänyt kun kassi on vaan hengannut olohuoneessa. Nyt sillä on oma laatikko.

Pistettiin myös meidän toinen auto seisontaan. Toistaiseksi yksi auto riittää meidän perheelle eikä ole tarvetta liikkua kahdella autolla. On myös ollut lämpimämpiä kelejä ja aurinkoista, joten ollaan pyöräilty taaperon kanssa. Hän tykkää istua pyörän kyydissä. Hitsit miten rankkaa näin talven jälkeen taas. Yksikin päivä hiekkatie oli aivan kurainen, jossa oli todella raskas polkea, tietenkin lisäpainona oli tuo reilu 10kg taapero ja reilu kilometrin matka oli pelkkää peltoaukeaa loivalla ylämäellä ja tuuli niiiin paljon, että kun hetkellisesti talutin pyörää en päässyt kävellen eteenpäin. Olen alkanut harkita sähköpyörän vuokraamista.

Mieheni oli myös ostanut hääpäivälahjaksi minulle hieronnan. Meidän hääpäivä oli siis maaliskuun lopussa ja nyt tuli täyteen 3 vuotta. Aika menee kyllä nopeasti, vaikka toisaalta tuntuu, että siitä on jo ikuisuus. Meidän oli tarkoitus alunperin laittaa taapero yökylään mummolaan (joka oli jo sovittu) ja mennä hotelliin sekä syömään. Mutta se valitettavasti peruuntui.

 

 


EDELLISET OSTOLAKKO-POSTAUKSET LÖYDÄT

Ostolakko-avaintunnisteen alta

 

LISÄÄ EKOJUTTUJA LÖYDÄT INSTAGRAMISTANI

Seuraa  @roosablom

Hajonnut teesihti ja paistinpannu – ostolakon kuulumisia

Kolme kuukautta ostolakkoa takana. Maaliskuun aikana tapahtui jotain hyvin mullistavaa, nimittäin korona-pandemia levisi koko maailmaan. Koko Suomen tilanne oikeastaan räjähti kuukaudessa. Tällä on ollut merkitystä vahvasti meidän arkeen sekä myös hieman ostolakkoon (kerron siitä lisää huhtikuun postauksessa). Mutta aion silti jatkaa ostolakon toteuttamista tämän vuoden loppuun, vaikka tässä varmasti tulee jotain ostoksia. Koen, että tämän ostolakon tarkoitus ei ole onnistumisesta tai epäonnistumisesta vaan enemmänkin ajatuksen muutoksista. Kirjoitan tähän alle muutamia ostolakkoon liittyviä asioita mitä kuukauden aikana tapahtui.

Korjattu teesihti. Kuvassa alimmainen ruuvi on uusi.

 

Teesihti hajosi

Käytän ainoastaan irtoteetä kotona. Juon pelkästään teetä enkä pidä kahvista ja teetä kuluu vuodenajasta riippuen 1-4 kuppia päivässä, koska myös työskentelen kotona. Omistan ainoastaan yhden teesihdin, joten se on minulle tärkeä ja käytän sitä päivittäin. No yksi päivä teesihtini hajosi! Yksi ruuvi irtosi ja koko mekanismi petti. Ennen olisin varmaan heittänyt sihdin metallinkeräykseen ja ostanut uuden. ”Sillä ei se nyt montaa euroa maksa.” Mutta nyt ostolakon aikana tälläisistä asioista on tullut tärkeämpiä. Heräsi kysymyksiä; miten pärjään ilman teesihtiäni?

Sen jälkeen kysyin mieheltä, että voiko sitä korjata tai osaako hän? Ja koska mulla on maailman paras ja taitavin mies, joka korjaa mitä tahansa, hän korjasi teesihtini. Ihan käsittämätöntä! Älkää kysykö miten hän sen teki, mutta nyt sihti on taas kuin uusi. Kuulemma tämä uusi ruuvi on parempi, kuin alkuperäiset. Nykyinen on siis ruostumatonta terästä, kun vanhat eivät olleet. Vitsit miten iloiseksi tulin tästä!

Seinävalon kuvun korjaus

Ostin viime vuonna Kierrätyskeskuksesta ihan mielettömän hienon seinävalon taaperon huoneeseen. Tähänkin vaan tarvitsin taas miestäni sillä lamppuun piti asentaa johto. Sähkärinä hän sen teki hujauksessa ja uusi kytkimellinen johto taisi maksaa jonkun alle 2 euroa sähkötukussa (mies on sähköala yrittäjä). No fiilistelin tätä lamppua ja mies vaihtoi johtoa olohuoneessa. Taapero tuli auttamaan ja tavalliseen tapaansa leikki työkaluilla. Juuri kun lamppuun oli johto saatu vaihdettua taapero onnistui ruuvimeisselillä rikkomaan posliinisen kuvun ja siihen tuli reikä. Harmitti ihan älyttömän paljon!

Nyt maaliskuussa vihdoin saatiin aikaiseksi kokeilla korjata kupu. Laitettiin kuvun sisäpuolelle reiän kohdalle elmukelmua ja täytettiin kupu sisältä vaahtomuovilla ja sanomalehdellä. Sen jälkeen yksitellen liimattiin palaset paikoilleen. Korjauksen kyllä huomaa kuvusta, mutta onneksi kun lamppu on seinällä ei reikää näy ollenkaan vaan se jää seinää vasten. Rakastan tätä lamppua kyllä todella paljon. Se on älyttömän hieno.

Naanleivän paistamista valurautapannulla

 

TEFLONPAISTINPANNU TULI ELÄMÄNSÄ PÄÄHÄN

Meidän ainut isolla halkaisijalla oleva teflonpintainen paistinpannu tuli tiensä päähän. Viime postauksessa jo tätä aavistelin. Meillä oli valurautainen paistinpannu jo valmiina kaapissa, mutta emme sitä käyttäneet kuin harvoin. Olin eko-ryhmistä lukenut (kevyt)valurautaisista sekä hiiliteräspannuista. Päädyin sitten ottamaan valurautaisen paistinpannun arkikäyttöön.

Epäilin kovasti miten se oikein toimii arjessa ja kuinka hankala se on. Olin väärässä. Paistaminen oli ihan yhtä helppoa, kuin teflonpintaisellakin. Öljyä piti laittaa hieman enemmän, mutta ei paljoa. Olen tehnyt valurautapannussa niin munakasta, tomaattipohjaisia kastikkeita kuin paistanut lihaa. Eikä mitään ongelmia ole ollut. Tämä taas osoittaa, kuinka omat ennakkoluulot vaikuttaa todella paljon. Ilman ostolakon aloittamista emme olisi valurautapannua varmaan käyttöön ottaneet vaan ostaneet kaupasta uuden. Olen iloinen, että emme tehneet niin nyt.

 


EDELLISET OSTOLAKKO-POSTAUKSET LÖYDÄT

Ostolakko-avaintunnisteen alta

 

LISÄÄ EKOJUTTUJA LÖYDÄT INSTAGRAMISTANI

Seuraa  @roosablom