DIY Liukuvärjätty seinä

MAKKARIN LIUKUVÄRJÄTTY SEINÄ
Tämä liukuvärjätty seinä on meidän vanhasta asunnosta. Huomasin, että postaus oli edelleen luonnoksissa enkä ole tätä julkaissut. Olemme muuttaneet tästä asunnosta pois jo 4 vuotta sitten, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Rakastin tätä liukuvärjättyä seinää ja meidän makkaria. Tykkäsin tunnelmasta, joka makuuhuoneessa oli.
Remontoimme tämän ensiasuntomme täysin lattiasta kattoon. Meillä oli ajatus jo silloin, että tästä ei tule loppuelämämme kotia. Emme tienneet kauanko asunnossa asumme. Ehkä vuoden tai ehkä kymmenen. Lopulta asuimme 2,5 vuotta, kunnes löysimme nykyisen kotimme. Muutimme tästä Tampereella olevasta kerrostalo kolmiosta maalle omakotitaloon.
Ihastuin ajatukseen maalata liukuvärjätty seinä ja tein siitä inspiraatiopostauksen. Päädyin toteuttamaan projektini maalaamalla. Miten se käytännössä tapahtuisi? Minulla ei ollut hajuakaan. Googlesta ei ollut juuri mitään apua. Oli pakko lähteä vain kokeilemaan.

TOTEUTUKSEN SUUNNITELMA
Alkuperäinen suunnitelma oli toteuttaa seinä niin, että aloittaa vaaleammasta sävystä ja sekoittaa maaliin aina hiukan tummempaa sävyä. Ensin vetää telalla yhden raidan ja toisella telalla häivyttää nuolien kohdasta.
Lähdimme kokeilemaan tuolla alkuperäisellä suunnitelmalla. Toinen maalasi raitoja isolla telalla ja toinen häivytti perässä. Se onnistuikin ihan hyvin. Parhaan jäljen saisi jos olisi häivyttänyt aina uudella, puhtaalla telalla. Telasta paistoi läpi aina edellinen väri. Puolessa välissä vaihdoimme puhtaat telat sillä vaaleus paistoi tummasta liikaa. Aloitimme puhtaasta sinisestä.
Meidän seinään käytettiin REG -maaleja. Sävyinä oli graniitinharmaa, valkoinen, musta (1L) ja denimin sininen. (3L) Seinä maalattiin ensin harmaalla, joka toimi pohjamaalina. Harmaata käytettiin pohjamaalina ennen liukuvärjäystä sekä yläosaan jolloin sitä sekoitettiin valkoiseen.
LOPPUTULOS
Lopputulos oli mielestäni ihana ja olin siihen todella tyytyväinen. Maalatessa huono puoli on se, että ei voi alkaa ”kumittamaan” vaan on pakko jatkaa sillä tavalla, kuin on jo alkanut tekemään. Toisaalta taas jos menee totaalisen pieleen niin aina voi maalata uusiksi. Mielestäni lopputuloksesta tuli ihanan utuinen, jopa vähän abstrakti taideteos. Jokainen näkee seinässä eri tavalla. Osa vettä ja aaltoja, toiset taivasta ja kolmas jotain aivan muuta.
Värimaailma on mielestäni ihana. Pidän tuosta sinisestä ja se tuo makuuhuoneeseen todella rauhoittavan tunnelman. Tehosteseinä toimi tauluna eikä makuuhuone kaivannut muuta ja makuuhuone pysyi hyvin minimalistisena.

Miellyttääkö lopputulos teidän silmää? Olisitteko tehneet jotain eri tavalla?
LUE MYÖS
Vastuulliset lakanat ja pyyhkeet
Herkuttelijan helmet – päiväretki Pälkäneellä ja Kangasalla
Tehokas ja halpa kotitekoinen pyykinpesuaine
LISÄÄ EKOJUTTUJA LÖYTYY INSTAGRAMISTANI
Löydät minut @roosablom

Vastuulliset lakanat ja pyyhkeet pukinkonttiin
Kaupallinen yhteistyö: Weecos

Vastuulliset lakanat ja pyyhkeet
Halusin löytää vastuulliset lakanat ja pyyhkeet pukinkonttiin. Lähtiessäni etsimään vastuullisesti valmistettuja tuotteita menen yleensä ensimmäisenä katsomaan Weecosin tarjontaa. Weecos on vastuullisesti valmistettujen tuotteiden verkkokauppa. Weecosissa olevat brändit on valittu tarkkaan ja heidän täytyy täyttää vastuullisuuskriteerit ennen, kuin pääsevät Weecosille. Voin siis hyvillä mielin luottaa, että Weecosissa olevat tuotteet ovat vastuullisia. Lisäksi jokaisen tuotteen kohdalla lukee valmistustiedot ja Weecosin omat vastuullisuusleimat. Vastuullisuusleimoja ovat mm. Valmistettu EU-alueella, Vegaaaninen, Muoviton, Luonnonmateriaalit, Sertifioidut materiaalit ja monta muuta. Vastuullisuusleimojen perusteella voi myös rajata tuotteita ja hakua mikäli haluaa etsiä esimerkiksi luonnonmateriaaleista valmistettuja paitoja tai vegaanisia koruja.
Ajattelin, että vastuulliset lakanat ja pyyhkeet ovat pieni genre eikä niitä ole saatavilla kovin monelta valmistajalta. Ajattelin myös, että hintahaarukka olisi paljon suppeampi ja korkeampi. Yllätyinkin siitä, että vastuullisia lakanoita ja pyyhkeitä löytyi laajasti eri tyylisiä, eri materiaaleista ja eri hintaluokista. Uskon, että jokaiselle löytyy ne omaan budjettiin ja tyyliin sopivat tuotteet.
Lakanat ja pyyhkeet tuntuvat aika perinteiseltä joululahjalta. Ainakin itse olen saanut niitä paljon lahjaksi ja suurin osa kotoa löytyvistä lakanoista ja pyyhkeistä onkin lahjaksi saatuja. Joululahjaksi voisi antaa esimerkiksi pussilakanasetin tai pyyhkeen ja paketoida samaan pakettiin ekopesuaineita. Inspiraatiota ekopesuaineisiin joululahjaksi löydät tästä postauksesta.
Tähän postaukseen nostin esittelyyn neljän eri valmistajan lakanoita ja pyyhkeitä.
Puuvillatehdas


Puuvillatehtaan valikoimista valitsin tähän esiteltäväksi ihanan Neito -pussilakanasetin kuparin sävyisenä. Tykästyin tähän kauniiseen kuosiin, joka on mielestäni eläväinen, mutta samalla hyvin hillitty ja neutraali. Kaunis kupariseen taittava sävy ja helmassa olevat solmittavat nauhat viimeistelevät lakanoiden ulkonäön.
Materiaali on 100% puuvillasatiini, joka tuntuu ihanan pehmeältä käteen. Hieman liukaspintainen ja himmeä kangas on kaunis ja helppohoitoinen. Tuote on valmistettu Portugalissa.
Puuvillatehtaan valikoimista löytyy myös kuositon kivipesty harmaa pussilakanasetti, josta on saatavilla myös tuplapussilakanasetti.
Ps. Nämä ovat nyt joulun ajan tarjouksessa Weecosilla!

Puuvillatehtaalta löytyy myös pieniä käsipyyhkeitä. Kuvissa näkyy kivipesty Pitsi-käsipyyhe harmaana. Sitä on saatavilla myös vihreänä, siniharmaana (vaaleampi, kuin kuvissa oleva harmaa), valkoisena ja vadelman punaisena. Kivipesu antaa tuotteella kauniin viimeistellyn sävyn ja tuo hieman elävyyttä materiaalin pintaan. Pyyhkeen alareunassa kulkee kaunis pitsi.
Materiaali on tuttu ja yleinen puuvillafrotee.
Vilpola


Tähän olen valinnut Vilpolan Lady Rose -pussilakanasetin, josta värivaihtoehtoina löytyy keltainen ja beige. Yllä ensimmäinen vaihtoehto. Tässä kuosissa on monia eri ulottuvuuksia. Kuosissa näkyy paitsi nimensäkkin mukaisesti olevat ruusut, mutta myös graafisuus. Muita Vilpolan kuoseja pussilakanoissa on ”Taivaan täydeltä” ja ”Doina”. Kaikissa Vilpolan kuoseissa on tarina. Kuoseista ei välttämättä ensisilmäyksellä näe mitä siinä on, joka saa katsoman tarkemmin. Mielenkiintoiset ja salaperäisetkin kuosit antavat jokaisen käyttäjän myös luoda omaa tarinaa tuotteille.
Näissä pussilakanoissa on käytetty materiaalina laadukasta perkaalipuuvillaa, joka on erittäin pehmeää ja sileää puuvillaa. Perkaalipuuvillan langantiheys on poikkeuksellisen suuri ja se on tiukkakierteistä ja tiheään kudottua. Vilpolan pussilakanaseteillä on Öko-Tex 100 -sertifikaatti, joka takaa että tuote ei sisällä haitallisia kemikaaleja ja on turvallinen ihoa vasten käytettynä.
Ilokseni voin kertoa, että Vilpolan pussilakanat on valmistettu Suomessa. Itse ompelijaksi valmistuneena ja vaatetusalalla yrittäjänä toimineena olen aina iloinen Suomessa valmistetuista tuotteista. On hienoa, että Suomessa ompelutaitoa ja -teollisuutta löytyy vielä ja toivottavasti jatkossakin. Vilpolan tuotteille onkin myönnettu Avainlippu ja Design from Finland -merkit.
Hempea


Lapissa toimiva ja sieltä inspiraationsa saavan Hempean tuotteet on valmistettu hampusta. Heiltä valitsin Nangu pussilakanasetin. Värivaihtoehtoina löytyy valkoinen, harmaa ja värjäämätön beige. Valitsin kuvauksiin kauniin beigen, joka on mielestäni kaunis luonnollinen sävy. Materiaali henkii mielestäni luonnonmukaisuutta ja pehmeyttä. Hamppu tuntuu käteen materiaalina hyvin samankaltaiselta, kuin pellava. Hamppukankaan ominaisuuksiin kuuluu, että se pehmoinen ja lämmin, mutta taas kuumalla kelillä viilentävä.
Hempean vuodevaatteet on valmistettu Suomessa ja materiaalin alkuperämaa on Romania. Hamppu on materiaalina ekologinen ja sen viljely parantaa maaperää. Hamppu ei tarvitse myöskään lannoitteita, torjunta-aineita tai keinokastelua. Hempean käyttämän hampun käsittely ja valmistus kankaaksi tehdään perinteisin menetelmin ilman kemikaaleja.
Hempealta löytyy pussilakanoiden ja tyynyliinojen lisäksi myös lakanoita ja parivuoteen lakanoita sekä vuodevaatteita myös lapsille ja muita ihania kodin tekstiilejä.


Lakanoiden lisäksi valitsin Hempealta Ailigas -pyyhkeen, joka on samaa materiaalia kuin lakanat. Hamppu toimii pyyhkeessä materiaalina erinomaisesti. Hamppu on kevyt ja nopeasti kuivuva, joten se sopii arkikäytön lisäksi myös loistavasti vaelluksille ja matkoille. Hampun imykyky paranee koko ajan käytössä ja on heikoimmillaan uutena. Hamppupyyhkeitä kannattaa siis käyttää ja pestä alussa ahkerasti, jos haluaa imukyvyn paranevan.
Lapuan kankurit


Lapuan Kankureilta valitsin Nyytti -pyyhkeet, joista kuvissa näkyy musta-harmaa kylpypyyhe, cinnamon -sävyinen kylpypyyhe sekä samasta materiaalista olevat pienemmät käsipyyhkeet. Lisäksi heiltä löytyy mm. yksivärisiä ja kuosillisia pellavapyyhkeitä.
Lapuan kankurit ovat kutojia jo neljännessä polvessa, kun Eskon isoisä hankki ensimmäiset teolliset kutomakoneet 1930-luvulla. Pitkäikäinen yritys ja vahva ammattitaito näkyvät yrityksen tuotteissa. Yrityksen arvomaailmaan kuuluu valmistaa kestäviä tuotteita ja kaikki mitä he tekevät on läpinäkyvää. Kaikki materiaalit ovat ekologisia, sertifiotuja luonnonmateriaaleja.
Nyytti -pyyhe on todella kevyt ja pieneen tilaan menevä. Pyyhkeelle tulee mukana oma säilytyspussi. Tästä syystä pyyhe on täydellinen esimerkiksi matkoille. Itse ihastuin näissä ensimmäisenä eläväpintaiseen materiaaliin ja kauniiseen ulkonäköön.
Materiaalina näissä on pellava-tencel-puuvilla, joka on todella pehmeä käteen. Pyyhkeet ovat ilmavia, ohuita ja nopeasti kuivuvia, mutta imukykyisiä. Tuotteet valmistetaan heidän omissa tiloissaan Suomessa.

Kaikki Weecosin vastuulliset lakanat ja pyyhkeet löydät TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.
Mitkä näistä tuotteista oli suosikkejasi?
LUE MYÖS
Vastuulliset farkut jokaiselle
Joululahjaideoita aikuisille – nappaa 3 ideaa
5x ekologiset ja eettiset urheilulegginssit
LISÄÄ EKOJUTTUJA LÖYTYY INSTAGRAMISTANI
Löydät minut @roosablom


0