Mansikoita & Zero Waste -shoppailua | Vuosi ostamatta mitään
Kahdeksan viikkoa haastetta takana. Ei ole oikeastaan edes tuntunut siltä, että olisi joku haaste menossa. Lähtökohtaisesti fiilis on ollut hyvä ja tuntuu etten tarvitse mitään. Tai oikeastaan joo, kyllä mulla on muutamia juttuja ostoslistalla mitä ”tarvitsen”. Mutta mielummin odotan että tiedän tarkkaan mitä haluan ja ostan sitten. Olohuoneen sisustus kaipaa vielä muutamia juttuja ja onkin ollut kesken yli vuoden. Suunnitelmat ei ole tänä aikana muuttuneet vaan edelleen tiedän mitä ja minkälaisia juttuja sieltä puuttuu. Kuitenkin odotan että vastaan tulee juuri ne mitä haluan enkä suostu ostamaan mitään ihan kivaa.
Tällä viikolla oon ollut erityisen iloinen, kun kauppareissut on onnistunut lähes täysin pakkauksettomasti. Ainoastaan maito ja pieni mansikkarasia ovat olleet muovissa. Muuten kaikki kasvikset, lihat, juustot yms on ostettu omiin kestohedelmäpusseihin tai rasioihin. Ostettiin myös 5kg mansikoita, jotka pakastettiin ja tehtiin pari purkkia mansikkahilloa. Pakastamiseen olen nyt hetken säilönyt Oivariini-rasioita, joihin oli helppo mansikat pakastaa. Hillo taas laitettiin vanhoihin säilykelasipurkkeihin, joita on niin helppo pestä astianpesukoneessa ja käyttää aina uudestaan ja uudestaan. Tarkoitus on ollut mennä poimimaan mansikoita itse, mutta koska vauvan laskettuaika oli perjantaina 29.6. niin arvata voi ettei oma olo ole sellainen että pystyisin kyykkimään mansikkapellolla. Miehes taas on tehnyt kuuden päivän työviikkoja joten eipä ole ollut aikaa. Jotenkin vaan mansikoiden poimiminenon ollut kiva sellainen yhteinen kesäpuuha joka vuosi. Kuitenkin meidän lähellä on mansikkatiloja kaksikin kappaletta ja niistä suoraan ostamalla saa 5kg laatikoita edullisesti. Mutta onneksi sentään kotona on saatu maalattua talomme julkisivua joten sekin näyttäisi valmistuvan viimein. Julkisivun takia ostettuja tarvikkeita (maaleja ja uusia pensseleitä) en laske haasteeseen mukaan sillä ne ovat välttämättömyys talomme takia että se pysyy kunnossa.
Viikon saldo:
– Ei mitään
– Ei mitään
_____
Vuosi ostamatta mitään -haaste kestää vuoden 2019 toukokuuhun. Haasteen aikana ei saa ostaa muuta kuin elintarvikkeita, lääkkeitä, bensaa, talomme kunnossapitoon liittyviä juttuja sekä palveluita. Kaikki tavarat (myös shampoot, pesuaineet jne) ovat ostokiellossa ja ostetut asiat kirjataan ylös. Ostamista vältetään kuitenkin viimeiseen asti. Myös tavaran vastaanottaminen ilmaiseksi ja vaihtaminen on kielletty. Tarkoitus on vähentää kotiin tulevan tavaran määrää ja pyrkiä minimalistisempaan suuntaan.
Haastetta voi seurata blogista Vuosi ostamatta mitään -tunnisteen alta sekä Twitterissä #vuosiostamattamitään.
Kestositeet | DIY
Olenkin aiemmin kirjoittanut jo ekologisista kuukautisista. Kuukuppi ja kestositeet ovat todella hyvä vaihtoehto kertakäyttöisille tampooneille ja siteille. Kestositeitä saa ostettua valmiina mm. Ruohonjuuresta sekä monelta kestovaippoja valmistavalta yritykseltä kuten Onnikas ja Royal kestot. Kestositeet on myös helppo tehdä itse edullisesti. Hyvä puolihan niissä on se, ettei haittaa vaikka eivät onnistuisi ulkonäöllisesti täydellisesti. Tärkeintä on, että toimivat. Siteitä kun ei onneksi muiden pidä nähdä, hah.
Kuvassa löytyy mitä tein itselleni; kolme normaalia sidettä ja neljä yösidettä. Nämä täydentävät mukavasti jo olemassa olevaa sidekokoelmaani. Omassa käytössä n. 15-20 sidettä on ollut hyvä määrä. Parhaimmillaan siteet tekee lähes ilmaiseksi, jos hyödyntää jo omistamiaan materiaaleja. Nyt jaarittelut sikseen ja suoraan ohjeeseen!
TARVITSET
Kankaita
Kaavat
Sakset
Nuppineuloja
Neppareita tai pieniä nappeja
KANKAAT & IMUT
Riippuen minkälaisen tai vahvuisen siteen haluat on syytä valita kankaat sen mukaan. Yösiteissä voi tarvita enemmän imua kuin kevyemmissä päiväsiteissä. Tein alle muutamia esimerkkejä siteiden materiaali- ja kokoamisvaihtoehdoista mistä voit tehdä kestositeet.
Päällikangas: puuvilla, trikoo, coolmax tai muu ihoa vasten mukavalta tuntuva kangas
Imut: flanelli tai frotee
Pohjakangas: flanelli, puuvilla tai PUL-kangas eli kosteudensulkukangas.
Tiputteluvuoto: Päällikangas + Pohjakangas
Niukkavuoto: Päällikangas + Pohjakankaana flanelli tai PUL
Normaalivuoto: Päällikangas + 1-2 imua + Pohjakangas
Runsas vuoto: Päällikangas + 1-2 imua + Pohjakankaana flanelli tai PUL.

KAAVA
Omiin siteisiini olen piirtänyt kaavat sen mukaan mitkä olen kokenut käytössä parhaaksi. Tässä on mielestäni hyvä peruskaava, jota sitten muokata lisäämällä tai lyhentämällä pituutta.
Olen piirtänyt kaavan nyt A4-kokoiselle paperille johon yöside mahtuu juuri. Mitat ovat yösiteen mittoja ja oranssilla on piirretty päiväside hahmottamaan hieman kokoeroa.
OHJE
1. Leikkaa kankaat ja aseta haluamasi kankaat päällekkäin. Päällikangas (+ imu) + pohjakangas.
Kuvassa side alapuoli ylöspäin.
2. Ompele kaikki kerrokset päällekkäin kahdelle pitkällä tikkauksella (katso kuva). Itse tein hieman kaartuvat ompelet,jotta ne ohjaisivat kuukautisveren siteen keskelle.
3. Ompelee ensin reunasta suoralla ompeleella side ympäri. Saumavaraksi riittää paininjalan reunan verran. Sen jälkeen leikkaa reunat tasaiseksi ja huolittele siksakilla.
TAI voit ommella kerralla vain saumurilla koko siteen ympäri.
4. Taittele siteen siivekkeet takapuolelle hieman päällekkäin
5. Merkkaa neppareiden paikat ja ompele nepparit.
Sen jälkeen kestositeet ovatkin valmiita ja samalla ohjeella voit tehdä niitä tarvitsemasi määrän.


2










