Ostolakko päättyi
Ostolakko loppui ennen kuin piti
Niinhän siinä sitten kävi. Osa sitä jo ennusti, ettei pystytä vuoden ostolakkoon. Loppukeväästä tein päätöksen, että ostolakko loppuu puolen vuoden kohdalla. Koin, että ostolakko kävi liian kuormittavaksi ja koska keväällä iski pandemia ei pystynyt hankkimaan tavaraa käytettynä tai saada samanlailla kuin ”normaalissa” tilanteessa. Kuitenkin itse ostelen todella harvoin ja harkitusti ja muutenkin käytettynä, joten ostolakko ei tässä tilanteessa tuonut itselleni lisäarvoa. Ostolakko tuntui vain kuormittavalta ja muutenkin arki muuttui hetkellisesti, joten oli pakko miettiä mitkä ovat oikaesti tärkeitä asioita.
Ostolakko kesti puoli vuotta
Meidän ostolakko kesti lopulta tammikuun alusta kesäkuun alkuun eli lähes puoli vuotta. Ostolakko ei tuntunut mitenkään oudolta vaan meidän tavalliselta arjelta. Välillä voi mennä kuukausi tai kaksikin ettei osteta mitään. Ostolakon aikana alkoi tulla eteen asioita, joita koin että on pakko ostaa. Yksi niistä oli alusvaatteet. Myös sukkien ompeleminen alkoi suoraa sanottuna ottaa päähän. Ostolakon päädyttyä ostin siis alusvaatteita ja sukkia, koska pidän molempia aina maltillisesti ja käytän aina olemassa olevat loppuun ennen uusien ostoa sekä korjaan pienet reiät.
Muutama asia mitä haluan ostaa on uusi uikkari, koska nykyinen ei ole sovelias uimarannalle. Haluaisin myös pitkästä aikaa kiertelemään kirppiksiä, vaikka mitään en ostaisikaan. Sillä tyyli ja pukeutuminen on itselleni tärkeitä ja koen, ettei nykyinen vaatekaappini ole täysin sellainen mitä haluaisin. Raskaus muutti kokoani ja vartaloani, joten ennen raskautta olevat vaatteet eivät sovi ja en ole viitsinyt imetyksen ja raskaudesta palautumisen takia viitsinyt hankkia uusia vaatteita. Nyt kuitenkin koen, että olisi aika päivittää vaatekaappia. Shortsit olisi kiva, jos löytyisi käytettynä koska sellaisia en tällä hetkellä omista. #mekkotyttö

Kaksi kuukautta ilman autoa
Keväällä vietimme myös kaksi kuukautta ilman toista autoa, kun pistimme henkilöauton seisontaan. Toisinsanoen siis mies kulki firmansa autolla töihin, mutta sillä emme voi ajaa henkilökohtaisia ajoja. Siksi pyöräilimme myös koko perhe. Päiväkotien avautuessa laitoimme auton takaisin liikennekäyttöön. Muutamina päivinä olen kuitenkin innostunut viemään taaperoa myös pyörällä päiväkotiin ja siinä saa hyvän treenin. Tykkään kovasti pyöräilystä!
Mielestäni tässä haasteessa ei kuitenkaan ole kyse epäonnistumisesta. On muistettava omat voimavarat ja on myös ihan ok sanoa, ettei jaksa. Puoli vuottakin oli jo pitkä aika! Ja olen taas yhtä kokemusta rikkaampi ja oppinut paljon itsestäni ja ostokäyttäytymisestä. ♥
Taapero on päiväkuiva, heippa vaipat!
*Sisältää mainoslinkkejä
Päiväkuiva taapero
Tänään tapahtui yksi merkittävä asia. Taapero lähti päiväkotiin ilman vaippaa. Neuvottelimme asiasta aamulla, mutta hän oli sitä mieltä, että ilman vaippaa lähtee, koska on iso poika. Ja hän on. ♥ Mutta tuntuu itsestä niin haikealta, että hän on kasvanut jo isoksi ja omatoimiseksi, vaikka pieni kuitenkin on. Vaikka se on haikeaa niin olen innoissani, että voin sanoa taaperon olevan päiväkuiva! Päiväkodissa on näytetty vihreää valoa vaipattomuudelle alusta asti. He ovat sanoneet, ettei heitä haittaa vahingot. Juttelin juuri pari viikkoa takaperin hoitajien kanssa ja kaikki sanovat kuinka taaperolla on ollut päiväkodissa keväällä monia päiviä, että on kuiva vaippa koko päivän. Lisäksi pottailu sujuu hyvin sillä pottailu aloitettiin päiväkodissa heti 10kk iässä, kun taapero meni päiväkotiin ja kotona olimme vessattaneet jo 4kk ikäisestä asti.
Lue myös: Kestovaipat ja pottailu 1,5-vuotiaana

taapero oli päiväkuiva 1v 10kk iässä
Taapero oppi päiväkuivaksi ollessaan 1v ja 10kk. Sitä ennen hänellä on ollut 1-vuotiasta eteenpäin päiviä. kun on ollut kuiva vaippa ja toisinaan vaippoja kulunut enemmän. Nyt kesän kynnyksellä oli helppo luopua kotona kokonaan vaipoista, kun ei ole tarvinut enää ulkohaalareita. Vaipattomia aikoja on kyllä ollut jo aikaisemminkin ja hän on ollut esimerkiksi talvella kotona sisällä ilman vaippaa. Taapero on ahkerasti istunut potalla, mutta hänen mielestä puskapissalla käynti on kivempaa. Ja hän saa tietenkin myös matkia isiä. (Kuinka tärkeää matkiminen onkin!) Välillä hän ei suostu mennä vessaan vaan ainoastaan puskapissalle. Mutta eipä se itseäni haittaa. Kumpparit jalkaan ja pylly paljaana hän juoksee ulkona puskan luo pissalle. Äiti ei saa aina tulla edes mukaan vaan hän osaa itsenäisesti mennä, kunhan vaan aikuinen muistaa muistuttaa pissalla käynnistä.
Kakkakuivaksi taapero oppi jo vauvana 10 kuukauden iässä. Hän alkoi näyttämään selkeitä merkkejä kakkaamisesta (alkoi pinnistämään ja naama muuttui punaiseksi), mutta jo 4kk iässä kakkasi ekan kerran pönttöön. Sitten aina veimme hänet potalle, kun hän näytti merkkejä. Pienenä vaippaan yleensä kerkesi tulla pieni kikkare, mutta loput tuli pottaan. Jossain vaiheessa hän oppi pidättelemään vielä paremmin ja vaippaan ei tullut mitään. Mutta heti potalle istuessa kakka tuli pottaan. Muistan, että 1,5-vuotis neuvolassa kerroin kuinka taapero alkoi huijaamaan kakkahädästä, kun ei halunnut mennä nukkumaan. Hän alkoi pinnistämään ja sanoi ”kakka”, vaikka ei ollut hätä mutta koska hän ei halunnut nukkumaan. Hän siis on jo alle 1,5-vuotiaasta osannut jo sanoa ”kakka”, kun on kakkahätä. Ja tosiaan siis 10kk ikäisestä alkaen kakannut melkein aina pottaan ja vaippaan todella harvoin. Se on ollut todella hyvä asia ja helpottanut todella paljon arkea.
Huomasin myös selkeästi yhden asian eli kun taapero kakkasi pottaan hän kakkasi kerran päivässä. Jos kakka tuli vaippaan niin hän kakkasi yleensä kolme kertaa päivässä. Kun katsoin pottaan tulevia tuotoksia niin pohdin, että ei mitenkään sitä määrää voi taapero saada pinnistettyä vaippaan. Ei se mahdu vaipan sisälle ja en usko, että suoli tyhjenee kokonaan. Ihan vaan maalaisjärjellä pohdittuna.

Käytimme harkkahousuja 8kk iästä alkaen. (Parhaita!) Kuvassa Jadenan harkkahousut.
Vauvojen vessahätäviestinnästä hyötyä
Aloitimme kunnolla 4 kuukauden iässä vauvojen vessahätäviestinnän. Päiväkodissakin sanottiin, että koska olen aloittanut aikaisin tuottaa se tulosta ja kuulemma meidän taapero on selkeästi edellä muita ikäisiään kuivaksioppimisessa.
Mielestäni on outoa sillä varmasti lapsilla on valmiudet oppia kuivaksi. Ei meidän taapero ole mitenkään superlapsi vaan ihan tavallinen pieni poika. Olen kuullut monelta, että potalla käyttäminen on raskasta. Olen eri mieltä. (Toki jokainen perhe on omanlaisensa ja täytyy miettiä oikeasti omia voimavarojaan. ♥) Viime vuosi oli meidän perheelle todella raskas; olin todella uupunut ja vauvavuosi oli raskas. Taapero alkoi nukkumaan kokonaisia öitä vasta 1,5-vuotiaana ja heräsin hänen kanssaan monta kertaa yössä. Olin yrittäjä ja tein läpi vauvavuoden töitä. Mies oli ensimmäisen kokonaisen vuoden täyspäiväisenä yrittäjänä. Hän teki kolmivuorotyötä ja yhteensä 60 tuntia viikossa töitä ja sai loppuvuodesta burnoutin. Kaikki tämä koetteli todella paljon meidän koko perheen voimavaroja. Yksi kerta laitoin pyykkiä ja romahdin itkemään ja muskarissa kysyttiin ”onko kaikki hyvin?” ja aloin vaan itkemään. Silti koin, että vessattaminen ei ollut raskasta vaan tein sitä miten tuntui hyvältä. Jos jos edes vähän muisti käyttää vessassa niin se tuotti jo tulosta.
Koin, että halusin vessattaa vauvaa, koska halusin tarjota mahdollisuuden tehdä pissat ja kakat vaipan ulkopuolelle. En siis yrittänyt, että vauva olisi päiväkuiva vaan nimenomaan kommunikoida ja lukea viestejä. En löytänyt googlailulla oikein suomeksi järkeviä sivuja ja tietoja vessahätäviestinnästä. Kaipasin konkreettisia neuvoja. Juuri sopivasti olin yhtä aikaa raskaana Maria Nordinin kanssa ja hän teki aiheesta *verkkokurssin. Ostin kurssin raskausaikana ja aloin noudattamaan ohjeita hieman vauvan syntymän jälkeen. Maria kertoi todella selkeästi konkreettisia merkkejä ja vinkkejä sekä laajasti myös vessahätäviestinnän hyödyistä ja historiasta. Kurssi maksoi nopeasti itsensä takaisin, koska olemme säästäneet vaippakuluissa jo satoja euroja! Ja kuinka paljon säästämme jo siinä, että lapsemme oppi kuivaksi alle 2-vuotiaana eikä esimerkiksi 3-vuotiaana. Saati vauvavuoden aikana säästetyt vaipat ja kestovaippojen kanssa vähentyi pyykinpesu.
Maria Nordinin Vaipaton vauva -verkkokurssin voi ostaa hintaan 59,00€ *tästä linkistä. ♥
Minulta välillä kysytään tekisinkö jotain toisin jos saisin toisen lapsen. Vastaus on kyllä. Aloittaisin vessahätäviestinnän heti sairaalassa ja syntymästä lähtien. Koen sen olevan yksi parhaita asioita mitä tein. Kaikki aiheeseen liittyvät blogipostaukset löytyvät avainsanoista vauvojen vessahätäviestintä -tunnisteen alta.
LUE MYÖS:
Kestovaippailijan hoitolaukun sisältö
Testissä eri merkkien harkkahousut
Miten sujuu kestovaippailu 9kk kanssa?
SEURAA SOMESSA!
Instagramissa @roosablom


6