Hae
Roosa Blom

Millaista on yrittäjäperheen arki?

yrittäjyys ja vauva, yrittäjä-äiti, yrittäjäperhe

Yrittäjäperheen arki

Yrittäjäperheen arki on ihanaa, kamalaa, vapauttavaa, kaaottista ja kaikkea siltä väliltä. En silti vaihtaisi tätä mihinkään. Olen sanonut jo vuosia ennen kuin meidän esikoinen syntyi, että näen meidät yrittäjäperheenä. Silloin mies vielä teki reissuhommia eikä hänen ollut tarkoitus perustaa yritystä. Mies on yrittäjäperheestä ja itse tavallisesta duunariperheestä.

Olen aloittanut päätoimisena yrittäjänä 19-vuotiaana, joten yrittäjävuosia on kertynyt jo ”muutama”. Yrittäjyys on itselleni vahva osa identiteettiä enkä tiedä osaisinko olla palkkatöissä. Meidän esikoinen syntyi kesällä 2018. Mies laittoi toiminimen pystyyn saman vuoden tammikuussa. Kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa irtisanoi itsensä vakiduunista ja hyppäsi yrittäjäksi. Tiedän, että monet kauhistelevat tätä ja tämähän kuulostaa ihan järjettömältä. Mies ei saanut edes starttirahaa, koska oli pistänyt toiminimen pystyyn ennen, kuin alkoi päätoimiseksi yrittäjäksi. Hänen ei kuitenkaan ollut tarkoitus hypätä yrittäjäksi, mutta yksi asia johti toiseen ja tämä on lopputulos. Itse kannustin miestä koko ajan. Sain äitiyspäivärahaa vauvan syntymän jälkeen 9 kuukauden ajan, joten ajattelin että meillähän on nimenomaan hyvä tilanne. Joku säännöllinen ”palkka” napsahtaa tilille joka tapauksessa.

töitä Kotona lapsen kanssa

Kun pandemia iski ja ensimmäisenä keväänä koulut ja varhaiskasvatus oli kiinni kaksi kuukautta, oli monen arki kaaottista. Niin meilläkkin. Oli myös huoli taloudesta, koska monella yrittäjällä työt loppuivat kuin seinään. Saa olla todella kiitollinen, että meidän töihin se ei vaikuttanut merkittävästi. Päiväkotien ollessa kiinni toi se lisähaasteensa työntekoon. Kuitenkin meille on hyvin tuttua se, että töitä tehdään vielä kotona. Vaikka lapsi on päiväkodissa niin silti on paljon töitä, joita joudumme tekemään lapsen läsnäollessa. Mikä on välillä todella kurjaa, mutta yritämme välttää tätä aina, kun mahdollista.

Kerran, kun esikoinen oli vielä alle vuoden ikäinen muistan, kuinka puhuin puhelimessa ja hoidin rekrytointifirman kanssa työntekijöihin liittyviä asioita. Samalla syötin muksulle maissinaksuja ja yritin pitää hänet tyytyväisenä puhelun ajan. Ei myöskään ole montaa viikkoa takaperin, kun minulla oli puolen tunnin Zoom-palaveri ja laitoin sen ajaksi lapsen katsomaan kännykästä lastenohjelmia ja syömään vadelmia.

Meillä ei ole lähellä tukiverkkoa, joten lapsen hoitojärjestelyt vaativat aina sumplimista. Molempien vanhemmat asuvat lähimmillään 45 minuutin ajomatkan päässä ja käyvät töissä. Emme siis pysty pyytämään ketään hakemaan lasta päiväkodista tai hoitamaan lasta vaikka tunniksi tai kahdeksi. Yleensä lapsi onkin mummolassa hoidossa aina vähintään puoli päivää tai yön yli. Ennen, kuin lapsi meni päiväkotiin 10 kuukauden iässä palkkasimme lastenhoitajan pariksi kuukaudeksi hoitamaan vauvaa muutaman tunnin päivässä pari päivänä viikossa. Tämä tosin oli aika farssi, sillä lapsella oli eroahdistus menossa ja hän vain huusi ja itki lastenhoitajan kanssa. Hänellä oli vaihe, ettei mikään muu kelvannut kuin äidin tai isän syli tai tuli huutoa.

yrittäjyys ja vauva, yrittäjä-äiti, yrittäjäperhe

Aina töissä

Yrittäjä on käytännössä aina töissä, vaikka yrittäisi itse rajata työaikaa. Joku asiakas saattaa soittaa illalla tai viikonloppuna. Hommat on vaan hoidettava, oli mitä oli. Meillä esimerkiksi mies hoiti työasioita puhelimella sairaalasta, kun olimme synnytyksen jälkeen perhehuoneessa. Hän vastaili sähköposteja ja teki tilauksia niinä hetkinä, kun minä ja vauva nukuimme.

Itse olen hoitanut työasioita vauvan ja lapsen kanssa paljonkin. Olen ottanut esikoista mukaan tukkuun ostoksille, palavereihin ja tapaamisiin ja moneen muuhun. Yleensä vauvoihin ja lapsiin suhtaudutaan kaikkialla todella myönteisesti eikä se ole haitannut. Nimettiin meidän vauva myös yrittäjä-vauvaksi, koska hän on joutunut olemaan mukana työjutuissa ihan vauvasta asti.

Meidän perheessä kummallakin on omat päävastuut ja yrittäjänä meidän on joustettava molempien. Koska meillä on lapsi, tarvitaan joustoa vielä enemmän. Oma työni on pääasiassa läppärihommia, joita teen kotona. Minä siis pääasiassa vien ja haen lapsen päiväkodista. Mies taas on fyysisesti työmailla, joten hän ei pysty samalla tavalla järjestämään töitä kuin minä. Yleensä arkena mies menee 6-7 välillä töihin, riippuen työmaasta. Hän tekee 8-10 tunnin työpäivän työmaalla. Ei silti ole harvinaista, että työpäivä voi venyä. Yleensä on muutama rauhallinen viikko ja sitten taas jostain tulee hirveä hässäkkä ja kiire. Silloin mies saattaa tulla kotiin vasta illalla. Ei ole harvinaista, että joskus olen itse mennyt nukkumaan, kun toinen tulee töistä kotiin puolilta öin. Pahimmillaan työpäivät ovat voineet olla 16-18 tuntisia.

Kirjallisia ja toimistotäitä on molemmilla. Muutamana iltana viikossa saatetaan istua läppärit vastakkain keittiön pöydän ääressä ja tehdä töitä. Hoitaa laskutusta, kirjanpitoa ja muuta vastaavaa. Nämä työt yleensä aloitetaan kun lapsi on nukahtanut 20-21 välillä. Toimistohommia saattaa olla 1-3 tuntia tälläisinä iltoina. Lopetettuamme työt menemme suoraa nukkumaan sillä aamulla heräämme 6-7 välillä tai mies jopa viideltä.

Sairaspäivä on työpäivä

Yrittäjällä ei ole sairaslomaa. Ei omaa eikä lapsen. Näin yrittäjäperheen näkökulmasta on todella haastavaa, jos lapsi on kipeä. Ensimmäisenä päiväkoti-syksynä lapsi oli vähän väliä sairaana. Yhteensä näitä sairaspoissaoloja oli kuukauden verran ja pisimmät olivat viikkon putkeen. Muistan kun lähellä joulua lapsella oli viikon kestänyt todella paha tauti. Reppana oli todella kipeä. Olin viikon hänen kanssaan kotona ja aina, kun lapsi nukkui yritin tehdä töitä. Yrittäjä voi periaatteessa hakea saikkua ja saada Kelalta rahoja, mutta näissäkin on karenssipäivät eli ensimmäisiltä päiviltä ei kuitenkaan saa rahaa vaan ne pitää sairastaa omaan pikkiin. Ja jos sairasloma koskee lasta on taas on hieman eri. Nämä päivät menevät siis omasta pussista, jos töitä ei pysty tekemään.

Ollaa ne kel ei oo tuuraajaa.

(Me ollaan ne – Cheek)

Vaikka sairaslomaa saisi niin työt on hoidettava. Ei niitä voi kukaan muu hoitaa puolestasi.  Yritän aina jos mahdollista niin siirtää ei-pakollisia hommia hieman eteenpäin, koska yksinkertaisesti työnteosta ei välillä tule mitään jos samalla pitää hoitaa (kipeää) lasta. Kuitenkin on paljon hommia ja deadlineja, jotka puskee päälle ja ne on hoidettava. Siihen on vain keksittävä, että milloin. Yleensä illalla tai yöllä, jos ei muuta mahdollisuutta ole. Jos itse on sairaana niin läppäri on heti auki, jos pystyy istumaan ja silmät pysyvät auki.

yrittäjäperheen arki yrittäjyys ja lapsi

Yrittäjän vapaus

Vaikka yrittäjänä ei ole helppoa on sillä myös positiivinen kääntöpuoli. Yrittäjän vapaus. Se on yksi syy miksi nautin olla yrittäjänä. Itse voin tehdä töitä missä vain ja valita koska niitä teen. Voimme valita lomamme, koska haluamme tai pitää yhtäkkiä arkivapaan. Voimme yhdistää työreissuja ja vapaa-aikaa. Yleensä lomailemme sesonkiajan ulkopuolella. Silloin on vähemmän ruuhkia ja ihmismassoja ja hinnat myös alhaisemmat. Viimeksi olimme joulukuussa viikon loma-työreissulla Kolilla ja sitä edellisenä vuonna viikon lokakuussa Rukalla.

Meillä on myös vapaus siitä, että olemme tilivelvollisia tekemisistämme vain itsellemme ja tietenkin myös asiakkaille. Saamme kuitenkin itse päättää ketä asiakkaita otamme ja miten työt aikataulutamme.

Olemme valinneet, että lapsi on hoidossa vain 7 tuntia päivässä eli 80% hoitoaikaa. Yleensä haen muksun päiväkodista kolmelta. Viime kesänäkin kerkesimme tehdä iltapäivällä ja illalla koko perhe vaikka mitä. Kävimme veneilemässä, retkillä ja puuhasimme paljon. Aikaa jäi eri tavalla. Koska meidän ei ole ihan pakko niin emme ole halunneet laittaa lasta päiväkotiin täyttä tuntimäärää. Vaikka työmäärää meillä on paljon. Haluan keretä viettää aikaa lapsen kanssa arkisin ja puuhastella yhdessä. Tämä valinta on tuntunut meille parhaimmalta. Pidän tärkeänä sitä, että voimme muokata arjesta omannäköisen.

 

Yrittäjyys opettaa lasta

Toivon, että tulevaisuudessa vanhempien yrittäjyys antaisi lapselle erilaisia työkaluja ja avartaisi silmiä. Meillä puhutaan ruokapöydässä niin työntekijämaksuista kuin veroista. Ylipäätänsä rahasta keskustellaan avoimesti päivittäin. Toivon, että lapsi ymmärtäisi mm. millaisia kuluja yrittäjällä on ja miten verot toimivat. Koska vaikka yrittäjä saisi sata euroa niin se ei tarkoita, että siitä saisi satasen omaan taskuun.

Toisaalta toivon, että voisin opettaa yrittäjähenkisyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä lapselle. Ehkä kuitenkin tärkein asia mitä haluan yrittäjyyden opettavan meidän lapselle on, että raha ei kasva puussa ja sen eteen on tehtävä töitä. Toivottavasti meidän lapsi tulevaisuudessa näkisi yrittäjäperheessä kasvamisen rikkautena eikä ajattelisi, kuinka kurjaa on kun vanhemmat teki paljon töitä.

yrittäjäperheen arki yrittäjyys ja lapsi

Tavallinen yrittäjäperheen päivä

Tällä hetkellä kello on 21:38. Olen syönyt iltapalan samalla, kun olen kirjoittanut tätä postausta. Vein muksun aamulla kahdeksaksi päiväkotiin ja hain kolmelta. Aamulla nappasin yhdet sovitut lastenvaatteet tutulta ennen, kuin menin kotiin aloittamaan töitä. Iltapäivällä, kun hain lapsen päiväkodista niin kävimme yhdessä Löytötexistä ostamassa jätesäkkejä naapurille (hän pyysi, eikä omista autoa niin autetaan aina, kun voidaan♥), palautettiin kirjastoon kirjat ja lainattiin uusia. Sen jälkeen käytiin viemässä tavarat naapurille ja istuttiin siellä kahvilla höpöttelemässä. Oltiin menossa kotiin ja syömään, mutta muksu innostui olemaan pihalla. Syötiin kotona nopeasti ja mentiin takaisin ulos leikkimään. Kerittiin ulkoilla 1,5 tuntia. Sitten tultiinkin kotiin iltapalalle, pistettiin haalarit pesuun, koska ne oli ihan kuraiset ja soitettiin videopuhelua papalle. Iltapalan jälkeen tehtiin iltatoimet, luettiin useampi kirja, laitoin haalarit kuivumaan ja vein muksun nukkumaan. Sen jälkeen avasin läppärin ja tein iltapalaa. Tässä istun edelleen töitä tehden. Kello lähenee kymmentä eikä mies oli vielä tullut töistä. Hän meni aamulla seitsemäksi töihin. Tämän jälkeen aion pestä hampaat ja mennä nukkumaan. Sain viestin, että mies lähtee töistä klo 23 aikaan, joten on hieman ennen puoltayötä kotona. Itse olen varmaan silloin jo unessa.

Tänään on ollut hyvin tavallinen päivä ja itseasiassa tosi kiva päivä.

Monilla on töitä, opiskelua ja ruuhkavuodet tai muuten aikamoista palapeliä arki. Miten olette selviytyneet tai järjestäneet arjen?

 

Kuvat on ottanut pari kesää takaperin yksi mun lempparikuvaajista eli ihana Tiia Ennala


LUE MYÖS

Kun jäljelle ei jää mitään – uudet ylikompensoidut Jymy Taivas-jäätelöt

Kestovaipat – vinkkejä käytettynä ostamiseen

DIY Liukuvärjätty seinä

seuraa minua myös instagramissa

Löydät minut @roosablom

Kaupallinen yhteistyö

Kestovaipat – vinkkejä käytettynä ostamiseen

Kaupallinen yhteistyö: Babydot

Kestovaipat käytettynä – uusi verkkokauppa babydot

Siitä tulee kuluneeksi kolme vuotta, kun ostin ensimmäiset kestovaipat. Halusin aloittaa kestoilun heti vauvamme synnyttyä. Olin aivan pihalla millaisia vaippoja tarvitsen ja mitkä olisivat hyviä. Kestovaipat ovat myös uutena usein hieman arvokkaampia, joten päädyin ostamaan niitä käytettynä edullisemmin. Lopulta käytimme kestovaippoja koko lapsemme vaippaiän. Ostin lähes kaikki vaipat käytettynä lukuun ottamatta muutamaa tiettyä yövaippaa, joita ei käytettynä löytynyt. Osa kaupoista onnistui paremmin ja osa taas ei niin hyvin. Kaikki myyjät eivät osanneet kertoa vaipan kunnosta ja itse en myöskään aluksi osannut kysyä oikeita kysymyksiä.

 

Babydotilta tarvikkeet ja tuki kestovaippailuun

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä BabyDotin kanssa. BabyDot myy sekä hyväkuntoisia käytettyjä että uusia kestovaippoja, neuvoo vaippavalinnoissa, opastaa käytössä ja auttaa ongelmatilanteissa. Vaipat korjataan ammattitaitoisesti designHELMI ompelimossa Helsingissä, joka valmistaa myös Nalle kestovaipat. BabyDotilta löytyy valtava valikoima vaippoja ja he ovat ostaneet 1,5 vuoden aikana tuhansia kestovaippoja. Vaippoja löytyy monia eri malleja ja kokoja. Heiltä löytyy myös lähes kaikkia merkkejä mitä Suomen markkinoilla liikkuu. Lisäksi BabyDotin valikoimissa on erilaisia kestovaippailun lisä- ja oheistuotteita, kuten lanoliinia, kuivaliinoja, näpsyjä, villahousuja ja PUL-pusseja. Vaippojen lisäksi valikoimissa on harkkahousuja eli harjoitteluhousuja kuivaksiopetteleville.

BabyDotilla jokainen vaippa on tarkistettu huolellisesti ja korjattu ammattitaitoisesti. He lupaavat, että jokainen vaippa toimii tai muuten se korvataan. Suoraan toiselta kuluttajalta ostamiseen verrattuna saat BabyDotilta juuri sen mitä ostat. Lisäksi saat myös palautusoikeuden, jota kuluttajakaupassa ei ole. Olisipa tälläinen palvelu ollut jo oman lapseni vauva-aikana. Nimittäin kirppisryhmien selaaminen ja yksityisviestein sopiminen vei jo paljon aikaa. Lisäksi ei koskaan tiennyt vastaako tuotteet sitä mitä oli ostanut. Eikä koskaan yhdeltä myyjältä saanut ostettua kaikkea kerralla vaan kauppoja piti sopia useamman myyjän kesken, jotta sai riittävän vaippasetin kasattua.

BabyDot tarjoaa myös tukea ja neuvoja kaikkiin kestoilussa liittyviin pulmiin. He tarjoavat myös erilaisia aloituspaketteja asiakkaan toiveiden perusteella ja opastavat aloittelijoita kestoilun pariin.

 

Vaipoissa löytyy vaihtoehtoja

Kestovaippailussa on tärkeää valita itselle ja lapselle sopivat vaipat. Vaihtoehtoja löytyy paljon. Yleensä hyvä määrä vaippoja on täyskestoilussa vastasyntyneen kanssa 30 vaippaa (10 vaippaa per päivä) ja myöhemmin vaippojen käyttö vähenee. Taaperoilla voi riittää 10-15 vaippaa. Yleisimmin noin parikymmentä vaippaa on hyvä määrä vaippaikäiselle, riippuen myös pesuvälistä.

Erilaisia vaippatyyppejä on paljon. Yleisimpiä ovat AIO eli All-in-one -vaipat, taskuvaipat, sisä- ja kuorivaipat sekä villahousut. Lisätietoa eri vaippatyypeistä löydät täältä. BabyDotin sivuilta löytyy myös kattava imujen materiaaliopas.

 

Huomioi nämä käytettyjen vaippojen ostamisessa

Käytettyjen kestovaippojen ostamisessa tulisi huomioida ainakin nämä 5 asiaa. Ostaessasi suoraa toiselta yksityishenkilöltä kysy ainakin näistä. Nämä ovat asioita, joita BabyDotilla tarkastetaan jokaisesta vaipasta.

 

1. PUL-kangas eli kosteudenpitävä ulkokangas. PUL-kankaassa ei saisi olla reikiä. Kangasta voi venyttää hieman ja tarkastella valoa vasten näkyykö pieniä reikiä. Joskus kangas on ulkopuolelta hyvännäköinen, mutta sisäpuolelle kurkatessa tilanne voi olla toinen. Sisäpuolella voi näkyä vaurioita, kun tarkastelee kangasta saumaa pitkin.

2. Tarrat löytyvät useammista vaipoista. Tarrat keräävät erityisesti pesunukkaa eivätkä enää tartu kunnolla. Nukan voi poistaa karvaharjalla, johon sopii parhaiten kissoille tai koirille tarkoitettut harjat. Käpristyneet tarrat voi silittää varovasti silitysraudalla höyryä apuna käyttäen.

3. Nepparit ovat toinen kiinnitystapa vaipoissa. Nepparit ovat lähtökohtaisesti hyvin pitkäikäisiä. Joskus nepparit ovat ajansaatossa vioittuneet. Neppareita voi helposti vaihtaa neppipressilla, jonka voi lainata esim. kestovaippalainaamoista tai joskus kirjastostakin. Osaa vaipoista voi käyttää, vaikka yksittäinen neppari ei toimisikaan. Usein vaipoissa on useita neppareita vaipan koon säätämistä varten.

4. Kuminauhat ovat yksi tärkeimmistä asioista vaipan istuvuuden ja pitävyyden kannalta. Kuminauhojen pitäisi venyä ja niissä pitää olla joustoa. Kuminauhat haperoituvat, jos niitä säilytetään pitkään varastossa ja varsinkin kylmässä. Pitkään käytössä olleissa vaipoissa kuminauhat menettävät elastaanisuutta, eivätkä ole enää niin kimmoisia. Jos vaihtaa itse kuminauhat, olisi hyvä käyttää kuminauhaa, joka kestää pesun 90 asteessa.

5. Vaippojen ikä, pesu ja säilytys voivat myös olla tärkeitä tietoja vaipasta. Mikäli myyjällä on tiedossa voit kysyä vaipan ikää, monellako lapsella vaippa on ollut, kauanko sitä on säilytetty ja millaisilla pesuaineilla pesty. Allergisten kannattaa kysyä myös eläintalouksista ja pesuaineissa käytetyistä hajusteista. Monet kestovaippailijat ovat valveutuneita ja käyttävät lähtökohtaisesti hajusteettomia pesuaineita.

babydot kestovaippailu taskuvaippa imut

Tahrat ja niiden poisto

On sanomattakin selvää, että kestovaippoihin syntyy tahroja. Niiltä ei voida välttyä. Tahrat eivät ole haitaksi ja lähinnä vain ulkonäköseikka. Tahroja voi poistaa heti niiden ilmestyttä esimerkiksi sappisaippualla. Itse ainakin olin liian laiska tahrojen poistoon enkä jaksanut käyttää aikaani sappisaippuan kanssa hinkkaamiseen. Auringonvalo on todella tehokas ja vaipat kannattaa laittaa aurinkoon. Myös vaatteiden tahroja voi poistaa auringossa. Aurinko on hidas, mutta helppo. Myös pilvien läpi tuleva valo toimii, joten ei tarvitse olla suora auringonvalo.  Huomasin itse käytössä, että coolmax-kangas vaipan sisäpinnassa ei tahraantunut helposti. Liukaspintainen ja värillinen kangas pysyi hyvännäköisenä märkäpintaista, luonnonmateriaalista kangasta paremmin.

Jos tahrattomuus on itselle tärkeä asia, pyydä myyjältä vaipoista sisäkuvaa. Käytetyt vaipat eivät ole välttämättä tahraisia. Tahraisuus riippuu siitä, miten edellinen on niitä käyttänyt ja pessyt.

 

Villahousut pelastavat usein ohivuodoilta

Monet pelkäävät villaa, mutta turhaa. Kun villahousut on käsitelty lanoliinilla eli lampaan omalla rasvalla ne toimivat parhaiten. Villa hylkii vettä ja imee kosteuden todella hitaasti. Villahousuja ei tarvitse pestä, vaikka niihin olisi tullut pieni pissavahinko, vaan usein tuuletus riittää. Jos villahousut alkavat haista on ne aika pestä. Ohjeet villahousujen pesuun ja lanoliinitukseen löydät täältä. Villahousut voi pukea minkä tahansa vaipan päälle tai käyttää kuorivaipan tilalla. Myös kerttisvaippojen päälle voi laittaa villahousut, jos esimerkiksi öisin tulee ohivuotoja. Ennen, kuin luovuttaa kestovaippailun suhteen, kannattaa kokeilla rohkeasti villahousuja. Niitä voi tehdä itse tai ostaa valmiita.

babydot villahousut kestovaippailu kestovaipat

babydot kestovaippa taskuvaippa käytetyt kestovaipat

Näin pidennät vaipan käyttöikää

Vaippojen käyttöikä vaihtelee ja se riippuu paljon valmistuksesta, merkistä ja mallista. Tietenkin myös vaippojen käytöllä ja huollolla on merkittävä vaikutus vaippojen käyttöikään. Monet muuten ehjät ja toimivat vaipat ovat menneet pilalle, joko vääränlaisesta säilytyksestä (usein kylmässä) tai rumpukuivaamalla. PUL-kangas vahingoittuu kuivausrummusta ja kuumuudesta. Jos vaippaa pidetään hyvänä ja huolletaan oikein, voi vaippaa käyttää useampi lapsi. Parhaillaan sisävaipat voivat kestää jopa 10 vuotta käytössä korjattuna.

 

Lahjoita tai myy käytetyt kestovaipat Babydotille

BabyDot ostaa ja ottaa vastaan käytettyjä kestovaippoja. Korvaus voi olla postikulujen maksaminen, alennus omasta tilauksesta tai rahaa. Riippuen vaippojen kunnosta. BabyDot haluaa ennen vaippojen lähettämistä tietää tarkkaan missä kunnossa vaipat ovat. Varsinkin olisi tärkeää, että PUL-kangas olisi ehjä, koska sitä on vaikea korjata pitkäikäisesti. Kaikki muu (nepit, tarrat, tahrat ja kumpparit) pystytään korjaamaan helposti. BabyDotilla halutaan kunnostaa vaipat niin, että ne kestäisivät käytössä pitkään ja vielä korjausten jälkeen useammalla lapsella.

BabyDot on avannut oman verkkokaupan jonka löydät täältä! Voit siis helposti verkkokaupasta tilata ostoskoriin haluamasi kestovaipat tai pyytää apua oikeanlaisten vaippojen valinnassa. Verkkokauppaan on tullut myös uusia vaippoja valmistajalta bumGenius, GroVia, Rumparooz, Babyland.

Haluan vielä onnitella BabyDotia sillä he saivat Kodin kestot ry:ltä vuoden 2020 kestovaippateon tunnustuksen. Tälläiselle palvelulle on ollut kysyntää. Onnea! ♥

babydot kestovaippa sisävaippa käytetyt kestovaipat

Tutustu BabyDotiin lisää täältä.


LUE MYÖS:

Paljonko kestovaippoihin kului rahaa?

Puolivuotias käy pöntöllä

Zero waste -vinkit vauvavuoteen

SEURAA INSTAGRAMISSA

 @roosablom