Mansikoita & Zero Waste -shoppailua | Vuosi ostamatta mitään
Kahdeksan viikkoa haastetta takana. Ei ole oikeastaan edes tuntunut siltä, että olisi joku haaste menossa. Lähtökohtaisesti fiilis on ollut hyvä ja tuntuu etten tarvitse mitään. Tai oikeastaan joo, kyllä mulla on muutamia juttuja ostoslistalla mitä ”tarvitsen”. Mutta mielummin odotan että tiedän tarkkaan mitä haluan ja ostan sitten. Olohuoneen sisustus kaipaa vielä muutamia juttuja ja onkin ollut kesken yli vuoden. Suunnitelmat ei ole tänä aikana muuttuneet vaan edelleen tiedän mitä ja minkälaisia juttuja sieltä puuttuu. Kuitenkin odotan että vastaan tulee juuri ne mitä haluan enkä suostu ostamaan mitään ihan kivaa.
Tällä viikolla oon ollut erityisen iloinen, kun kauppareissut on onnistunut lähes täysin pakkauksettomasti. Ainoastaan maito ja pieni mansikkarasia ovat olleet muovissa. Muuten kaikki kasvikset, lihat, juustot yms on ostettu omiin kestohedelmäpusseihin tai rasioihin. Ostettiin myös 5kg mansikoita, jotka pakastettiin ja tehtiin pari purkkia mansikkahilloa. Pakastamiseen olen nyt hetken säilönyt Oivariini-rasioita, joihin oli helppo mansikat pakastaa. Hillo taas laitettiin vanhoihin säilykelasipurkkeihin, joita on niin helppo pestä astianpesukoneessa ja käyttää aina uudestaan ja uudestaan. Tarkoitus on ollut mennä poimimaan mansikoita itse, mutta koska vauvan laskettuaika oli perjantaina 29.6. niin arvata voi ettei oma olo ole sellainen että pystyisin kyykkimään mansikkapellolla. Miehes taas on tehnyt kuuden päivän työviikkoja joten eipä ole ollut aikaa. Jotenkin vaan mansikoiden poimiminenon ollut kiva sellainen yhteinen kesäpuuha joka vuosi. Kuitenkin meidän lähellä on mansikkatiloja kaksikin kappaletta ja niistä suoraan ostamalla saa 5kg laatikoita edullisesti. Mutta onneksi sentään kotona on saatu maalattua talomme julkisivua joten sekin näyttäisi valmistuvan viimein. Julkisivun takia ostettuja tarvikkeita (maaleja ja uusia pensseleitä) en laske haasteeseen mukaan sillä ne ovat välttämättömyys talomme takia että se pysyy kunnossa.
Viikon saldo:
– Ei mitään
– Ei mitään
_____
Vuosi ostamatta mitään -haaste kestää vuoden 2019 toukokuuhun. Haasteen aikana ei saa ostaa muuta kuin elintarvikkeita, lääkkeitä, bensaa, talomme kunnossapitoon liittyviä juttuja sekä palveluita. Kaikki tavarat (myös shampoot, pesuaineet jne) ovat ostokiellossa ja ostetut asiat kirjataan ylös. Ostamista vältetään kuitenkin viimeiseen asti. Myös tavaran vastaanottaminen ilmaiseksi ja vaihtaminen on kielletty. Tarkoitus on vähentää kotiin tulevan tavaran määrää ja pyrkiä minimalistisempaan suuntaan.
Haastetta voi seurata blogista Vuosi ostamatta mitään -tunnisteen alta sekä Twitterissä #vuosiostamattamitään.
Seitsemäs viikko | Vuosi ostamatta mitään
Päivät: 18-24.6.2018
Tuntuu turhalta kirjoittaa, kun tuntuu ettei ole mitään kirjoitettavaa. Taas huomaa taas yhden viikon menneen ohi hujauksessa. Ja mitä tulee ostamisen suhteen niin mitään tavaraa ei ole tullut kotiin. Eikä edes ole tullut ajateltua tavaraa tai ostamista. Huomaan kyllä että kaipaisin ostaa muutaman jutun jolle olisi oikeasti ”tarvetta” eli itsetehdylle pyykinpesujauheelle joku kaunis lasikippo ja sitten yksi isompi lasikulho mihin voisi laittaa sipsejä ja tehdä salaatin yms. Sellainen oikeasti puuttuu meiltä. Olohuoneesta ja ruokailuhuoneesta myös puuttuu pari kalustetta, mutta odottelen edelleen, että löydän ne täydelliset. Ja käytettynä totta kai.
Luulen, ettei tavaran ostamattomuus ole ongelma, koska kuitenkin tulee ostettua ruokaa. Kesällä ostan kaiken toreilta ja paikallisista pienistä kesäkaupoista. Lähiruokaa ja niin paljon parempaa. Tuntuu, että siitä saa ostamisen mielihyvää. Ja itsehän fiilistelen aina ruokaostoksia kun ne pystyy tekemään mahdollisimman jätteettömästi. Olisin valmis ostamaan kaiken omiin kippoihin ja pusseihin, mutta valitettavasti Suomessa se ei ole mahdollista paitsi kesäisin. Mutta teen mitä pystyy parhaani mukaan!
Ainiin! Juhannuksen jälkeen huomasin, että meidän talouspaperi alkaa loppua. Kaksi vajaata rullaa löytyy enään. Olen päättänyt, ettei talouspaperia osteta meille lisää. Katsotaan kauanko selvitään ilman vai kaipaako perheen muutos jäsenet sitä. Kuitenkaan kun en voi täysin yksin päättää kaikesta.
Viikon saldo:
– Ei mitään!
_____
Vuosi ostamatta mitään -haaste kestää vuoden 2019 toukokuuhun. Haasteen aikana ei saa ostaa muuta kuin elintarvikkeita, lääkkeitä, bensaa, talomme kunnossapitoon liittyviä juttuja sekä palveluita. Kaikki tavarat (myös shampoot, pesuaineet jne) ovat ostokiellossa ja ostetut asiat kirjataan ylös. Ostamista vältetään kuitenkin viimeiseen asti. Myös tavaran vastaanottaminen ilmaiseksi ja vaihtaminen on kielletty. Tarkoitus on vähentää kotiin tulevan tavaran määrää ja pyrkiä minimalistisempaan suuntaan.
Haastetta voi seurata blogista Vuosi ostamatta mitään -tunnisteen alta sekä Twitterissä #vuosiostamattamitään.


2
