Hae
Roosa Blom

Kotiäidin arkiset asukuvat

Ihanaa ja aurinkoista lauantaita!

Nyt piiitkästä aikaa ajattelin kuvata blogiini arkiset asukuvat. Oon kuvannut asukuvia viimeksi yli 5 vuotta sitten. Esimmäisen blogini aikana kuvailin viikottain asuja, mutta sitten se jäi. Aina välillä haaveilen niiden kuvaamisesta uudestaan, mutta aina se on jäänyt vain ajatuksen tasolle. Nyt sitten pitkästä aikaa tälläinen nopea asu arkinen asu. Oli hyvin outoa olla kameran edessä pitkästä aikaa.

Ihana keväinen aurinko kuitenkin helpottaa huomattavasti taas kuvaamista, kun valoa riittää pidempään kuin kaksi tuntia päivällä. Ja kyllähän sitä jotenkin herää taas talvikoloistaan ja alkaa heti virrata uusia ajatuksia. Olenkin taas kirjoitellut paljon uusia postauksia luonnoksiin.

Ainiin, Iltalehti teki jutun vauvojen vessahätäviestinnästä ja haastatteli minua siihen. Toimittaja oli lukenut kirjoittamani blogipostauksen ja otti sen perusteella yhteyttä.  Koko jutun voi lukea verkosta tästä sekä tänään ilmestyneestä Iltalehden paperiversiosta.

 

Rakastan kotimaista designia

Tämä perjantainen asu koostui Uhana designin mekosta (joka on oikeasti aamutakki, mutta omasta mielestäni juhlamekko) ja mustista legginsseistä. Hiukset heitin vain nopealla nutturalle. Tuntui, että koko päivä alkoi vähän huonosti ja tuli noustua väärällä jalalla sängystä. Tälläisinä päivinä tykkään pukea päälle aina jotain ihanaa. Kyllähän se mieltä piristää kun päällä on kaunis mekko ja sipaisu huulipunaa. Verkkareissa oleminen saa mielenkin harmaaksi. Olen huomannut myös, kun työskentelen yrittäjänä kotona, että aamulla pitää pukea päivävaatteet päälle tai päivä ei oikein lähde käyntiin. Työnteko sujui jouhevammin päivävaatteissa kuin yövaatteissa. On ihmeellistä, miten se mitä puemme päällemme vaikuttaa fiilikseen niin voimakkaasti!

 

Oma tyylini koostuu aikapitkälti kirpputori ja second hand -vaatteista yhdistettyvä kotimaisiin eettisiin merkkeihin. Rakastan laatua ja ylellisiä materiaaleja. Silti asuissa tärkeää on se, että niiden kanssa on helppo olla ja puuhata vauvan kanssa. Sekä tietenkin imettää! Kaapissani on paljon ihania mekkoja, joita en voi toistaiseksi käyttää, koska niissä ei voi imettää ilman, että koko mekon nostaa korviin asti. Ei siis kovin käytännöllistä.

 

Odotan jo kevättä kun voi pukeutua kevyemmin. Kevät ja syksy ovat mielestäni pukeutumiselle parhainta aikaa. Huomaan palaavani aina samoihin asioihin vuoden aikojen vaihtuessa. Keväisin värit ja kukkakuosit. Syksyisin tumman liila ja villaiset lierihatut. Ja kyllähän tuo liukkaus rajoittaa kenkävalikoimaakin. Monet ihanat kengät odottelevat kaapissa jo taas pääsemistä ulkoilemaan.

 

Kiinnostaisiko teitä  jatkossakin arkiset asukuvat?

Ei enään hutiostoksia vaatekaupoilla (+ alekoodi)

*Sisältää mainoslinkkejä

Käsi pystyyn jos on tullut ostettua joskus joku vaate joka ei päätynyt ikinä käyttöön. Ainakin oma käteni nousee hyvin nopeasti ja ehkä jopa hävettää. Olen ollut aina suhteellisen ekologinen shoppailija enkä edes teininä ostellut vaatteita juurikaan halpaketjuliikkeistä.  Kirpputorit, mummon vintti ja kangaskauppa olivat suosikkejani. Ompelukone lauloi. Tuunasin sekä tein alusta asti itse vaatteita. (Voi kun vielä jaksaisi!) Täydensin usein asujani suomalaisten pienyrittäjien koruilla.
Vaikka olen aina ostellut vaatteet pääasiassa käytettynä on hutiostoksia syntynyt. Kirpputoreilla ei aina jaksa eikä ole mahdollisuutta (esim. peräkontti- ja puistokirppikset) sovittaa vaatteita. Siksi olenkin ottanut Outi Les Pyyn neuvosta kiinni ja alkanut kuljettaa mittanauhaa mukanani, jos olen aikomassa vaateostoksille. Kännykkään voi kirjoittaa omat mitat ja mittanauhalla tarkistaa mahtuuko vaate edes päälle. Huomioi, että vaatteessa kuuluu olla muutama sentti väljyyttä. Toki sovittaminen on aina paras! Jos ostaa vaatteita lapselle tai miehelleen on tämä myös hyvä keino. Kirpputoreilla on myynnissä eri vuosikymmenten ja eri maiden vaatteita ja siksi kokolappu ei kerro mitään. 1950-luvun 38 on täysin erilainen kuin 2010-luvun 38. Tai onko vaate Ranskasta vai Italiasta. Älä siis ikinä vilkuile kokolappua, koska se ei kerro mitään.

Vältä hutiostoksia

Hutiostokset ovat epäekologisia. Vaate täytyisi joko palauttaa kauppaan tai kirpputoreilla kun palautusoikeutta ei ole niin myydä tai lahjoittaa. Ketjuliikkeissä palautetut vaatteet eivät usein edes pääsy takaisin myyntiin. Ei siis kannata tilata tai ostaa montaa kokoa kotiin sovitukseen.
Toinen tapa joka auttaa hutiostosten välttelemisessä on oman vartalotyypin tietäminen. Kun tiedät oman vartalotyypin pystyy joistakin vaatteista jo näkemään ettei se leikkauksen takia istu tai sovi vartalollesi. Meidän jokaisen vartalo on ihana ja uniikki. Eikä meidän kuulukkaan olla samanlaisia – miksi siis jokaiselle pitäisi sopia samat vaatteet? On eri asia olla pitkä ja hoikka kuin muodokas. Tuntemalla vartalotyyppisi opit myös löytämään ne vaatteet, jotka korostavat parhaita puoliasi. Koska kukapa ei haluaisi näyttää upealta?

Haluatko shoppailla ekologisemmin, säästää rahaa ja näyttää upealta? Jos vastasit kyllä niin jatka lukemista!

 

 

Julkaisin 2016 Olet ihana! -kirjan yhdessä Sohvin Nymanin kanssa. Olemme olleet hyviä ystäviä jo vuosia ennen kirjan julkaisemista. Tunnen siis Sohvin henkilökohtaisesti erittäin hyvin ja olemme tehneet paljon töitä yhdessä. On ollut mahtavaa, että olen päässyt läheltä seuraamaan Sohvin työskentelyä ja hän todellakin on alansa rautainen ammattilainen. Hän osaa stailata asiakkaistaan super tyylikkäitä, mutta kuitenkin niin että vaatteet tukevat kantajansa persoonaa. Sohvi on myös ihanan aurinkoinen persoona ja hän näkee kaikissa niin paljon kaunista. Pelkillä vaatteilla hän saa jokaisen meistä säihkymään. (Hänen tittelinsä voisi olla myös vaatetaikuri!) Hän löytää vartalomme parhaat puolet ja opettaa korostamaan niitä.

Sohvi julkaisi verkkokurssin jonka avulla kuka tahansa voi oppia löytämään oman vartalonsa parhaat puolet. Ei ole väliä minkä kokoinen olet sillä jokainen meistä on upea juuri sellaisenaan! Sohvin sanoin ”Sinun ei tarvitse laihduttaa voidaksesi näyttää upealta”. Kurssilta löytyy myös helppoja pikkuvinkkejä ja tyypillisiä tyylimokia. Kuten miltä näyttää paita hameen päällä tai alla. Pienilläkin jutuilla on vaikutusta!

Miksi siis hehkutan tätä? En todellakaan kannusta shoppailemaan. Vaan nimenomaan kun tunnistat oman vartalotyyppisi löydät vaatekaapista ja shoppaillessa sopivat vaatteet ja jos tarvitset uusia vaatteita vältyt hutiostoksilta. Se jos mikä säästää luontoa ja kukkaroa.

 

Raskaus muutti vartaloni täysin

Löytyy itseltäni myös omakohtaista kokemusta. Kaksi vuotta sitten painoin 15-20kg vähemmän kuin nyt. Juhliminen ja skumppa maistui joten painoa tuli lisää. Sen jälkeen aloinkin odottaa esikoistamme ja raskauskiloja tuli siihen päälle. Roikkuva maha, tiikerin raidoitukselta näyttävät raskausarvet ja ylipaino ei ole varsinaisesti nostattanut itsetuntoa. Kuitenkin se, että olen seurannut Sohvin työtä ja oppinut häneltä paljon pukeutumisesta ja vartalon parhaiden puolien korostamisesta on auttanut itseäni hyväksymään nykyisen tilanteeni. Olen joutunut päivittämään raskauden jälkeen vaatekaappiani. Olen shoppaillut kirpputoreilta itselleni uusia vaatteita ja välttynyt hutiostoksilta. Vaikka hyvä olo tulee sisältä ulospäin, voi se tulla myös ulkoa sisälle päin oikeanlaisilla vaatteilla. Kauniissa vaatteissa itsetunto on selkeästi parempi. Imetys on tuonut lisähaasteensa pukeutumiseen, mutta on ihana huomata että tyylikkäät vaatteet voivat olla mukavia päällä ja helppohoitoisia. Kun tuota puklua ja muuta löytyy vakiovarusteena kaikista paidoistani tulee pyykkiä pestyä useammin.

Sohvin ”Vaatteet voivat muuttaa elämäsi” -verkkokurssi on ihan huikea. Sain käydä kurssin sisällön läpi. Kurssi sisältää yhteensä 160 videota! Videoiden pituudet ovat keskimäärin 1-5 minuuttia joten kurssi on helppo katsoa osissa ja helppo katsoa myös vaikka täsmä vinkit uudestaan. Lisää voit lukea verkkokurssista täältä.

Sohvi halusi tarjota mun blogin lukijoille alekoodin.
Sain mahdollisuuden tarjota lukijoilleni kurssin hintaan 97€! (norm. 199€)
Saat alennuksen koodilla ”roosab” ja alennus on voimassa tammikuun loppuun asti eli 31.1.2019.

Kurssin voit ostaa tästä.

Tähän loppuun sopii vielä Vivienne Westwoodin lausahdus ”Buy less, choose well and make it last.”
Kuvat: Mirkku Merimaa / Ihana Elämys Oy