Hae
Roosa Blom

Näin tuet ilmaiseksi vaikuttajaa rahallisesti #tuepienyrittäjää

#tuepienyrittäjää -kampanja

Nyt ollaan tilanteessa, että ollaan koko maailma aikamoisen kriisin keskellä. Itse olen lukenut yrittäjien kohtaloita ja ainakin yrittäjät ovat ajautuneet nyt aikamoiseen ahdinkoon. Somessa onkin alkanut leviämään #tuepienyrittäjää ja yritetään puhaltaa yhteen hiileen. Se on ollut mahtava huomata. Pienyrittäjiä voi tukea ostamalla palveluita heiltä. Aloin miettiä omaa työtäni ja miten voi oikeasti tukea ilmaiseksi pienyrittäjiä. Toki jokainen sydän, peukku ja kommentti on tärkeä ja auttaa, MUTTA valitettavasti ne eivät auta jos kukkaro ammottaa tyhjyyttä ja täytyisi ruokkia lapset.

 

Näin tuet ilmaiseksi somettajaa rahallisesti

Tiedän, että tämä kuulostaa vähän hämmentävältä ja mikä kissa tässä on haudattuna. Mutta ei ole! Tämä on ihan normaali vaikuttajien ansaintamalli. Kuitenkin myös muistakaa tykätä ja kommentoida sillä ne ovat rahan lisäksi älyttömän tärkeä asia meille. ♥

 

Klikkaa blogipostaukset auki

Kannattaa siis klikkailla blogipostaukset auki ja lukea blogeja. Monella bloggaajalla on blogissaan Google-mainoksia, kuten minulla (blogin yläreunassa bannerin alapuolella). Itse en pysty esimerkiksi Google-mainoksiin vaikuttaa. Mainospaikka on määritelty valmiiksi Vaikuttajamedian puolelta ja Google taas määrittää mitä mainoksia bannerissa pyörii. Kuitenkin saan rahaa Google-mainoksista. Jokainen näyttökerta blogissa tuo minulle rahaa. Eli joka kerta, kun klikkaat blogipostaukseeni saan alle 1 sentin per näyttökerta. Näin todella yksinkertaistettuna kerrottuna. Ne ei ole ihan täysin niin vaan moni asia vaikuttaa siihen mikä summa sieltä tulee, mutta tuollaisista määristä puhutaan. Voi tuntua pieneltä, että onko juuri sinun klikkauksella väliä, mutta on! Iselläkin näyttökerrat blogissa pyörivät kuukaudessa 15 000 – 25 000 välillä ja jokainen lukija on minulle todella tärkeä ♥

 

Tee ostokset affimainoksien kautta

Jos olet tekemässä ostoksia verkosta tee ne vaikuttajien affimainoksien kautta. Affimainokset tarkoittavat sitä, että jokaisesta vaikuttajan kautta tehdystä ostoksesta saa vaikuttaja tietyn prosentin tuloa itselleen. Affimainoksia voi olla blogipostauksissa olevat linkit (yleensä merkitty *-merkillä), sivupalkissa tai muualla olevat kuvat (itselläni sivupalkkimainokset) tai erilaiset alekoodit. Tekemällä ostokset näiden kautta tuet siis myös vaikuttajaa. Win-win kaikille! Löydät minun lukijoilleni olevat alekoodit kootusti täältä.

 

Oletko keksinyt jotain miten voisi pienyrittäjiä tukea ilmaiseksi rahallisesti?

Kommentoi alas sillä kaikki vinkit ovat enemmän, kuin tervetulleita 🙂

PS. Muista myös somessa käyttää #tuepienyrittäjää ja vinkata omat lempparit!


LUE MYÖS:

5 ekologista faktaa minusta

DIY pyykinpesuaine

5 tavaran karsimisen kompastuskiveä ja kuinka päästä niistä yli

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

5 ekologista faktaa minusta

5 ekologista faktaa minusta

Törmäsin Instagramissa monen tekemään haasteeseen, jossa he kertovat erilaisia faktoja itsestään. Mietin, että mitä minä haluaisin kertoa. Aloin miettimään omaa elämääni ja keksin sieltä pelkästään ekologisuuteen liittyviä hauskoja tapahtumia muutaman. Ajattelin siis kertoa 5 ekologista faktaa minusta!

 

1. Fakta

Perustin mun ensimmäisen ekologisuuteen keskittyvän nettisivuston yläasteella ollessani 14-vuotias eli vuonna 2008. Sivuston nimi oli ”Better World”. (Luova nimi eikö? :D) Sivustolla oli myös jonkin verran muutamia ikäisiäni vieraskynäkirjoittajia. Aiheet oli keskittynyt miten elää ekologisemmin, kierrättää jne. Oli siellä myös muutama juttu seksuaalivähemmistöistä. Olin itse koodannut sivuston ulkoasun ja muistan vieläkin vaaleansinisen pohjan jossa bannerissa istui kaksi lintua oksalla.

2. fakta

Aloin tuunaamaan ja ompelemaan vaatteita itse sekä kiertelemään kirppiksiä yläasteella. Yksi syy oli raha. Täysin itse opettelemalla opin ompelemaan mekkoja ja kaikenlaista muuta kunnes päädyin opiskelemaan yläasteen jälkeen vaatetusalaa.

 

3. Fakta

Yläasteella olisin halunnut alkaa kasvissyöjäksi. Kuitenkin silloin itselläni eikä vanhemmillani ollut tietoa, taitoa eikä jaksanut nähdä vaivaa kasvisruokien suhteen. Pavut, linssit ja soijarouhe oli aivan utopisia enkä ollut edes kuullut niistä. Niinpä jäin sekasyöjäksi. Myöhemmin olen siirtynyt vegaanisempaan ruokavalioon, vaikka en ole vieläkään vegaani. Enkä usko että minusta täysin tulee. Nykyään olen jättänyt ruokavaliostani hyvin pitkälle possun ja naudan pois. Kanaa tulee jonkin verran syötyä, mutta eläinperäisenä proteiinina käytän (itsepyydystettyä) kalaa ja riistaa enemmän. Pyrin silti valitsemaan kasviproteiineja lautasella ja haluan opetella kokkaamaan lisää erilaisia vegaanisia ruokia.

4. fakta

Rakastan matkustelua. Kamppailen todella paljon ilmastonmuutos vs. matkustaminen -ajatuksen kanssa. Pidän kotimaan matkailusta ja olen kiertänyt pitkin Suomea paljon. Lappiin ja Itä-Suomeen haluan aina uudestaan. Lappi on aivan mieletön niin kesällä kuin talvella. Itä-Suomessa rakastan Saimaata, kirkasta ja puhdasta vettä ja mielettömiä hiekkarantoja joita ei luulisi Suomesta edes löytyvän. Haaveilen silti myös käyväni kaikissa maailman maissa. Vihaan turistikohteita ja haluan nähdä aitoa elämää. Tällä hetkellä suurimpia haaveita on Islanti, Tansania-Kenia ja Trans-Siperian junalla Mongoliaan.

 

5. fakta

Olen aliostaja ja hieman pihi. Olen aina ollut. Harkitsen todella pitkään jos ostan jotain ja vertailen hintoja. Yleensä jätän ostamatta tai ostan vasta, kun on pakko. Enkä koskaan osta mitään ”ihan kivaa” vaan mielummin olen ilman ja odotan, että se täydellinen tulee vastaan. Tämän takia esimerkiksi olen hyvin hidas sisustaja. Ennen koin tämän piirteen negatiivisena, mutta nykyään se on vain hyvin positiivinen. Vastakohtana toki se, että jos jotain oikeasti haluan ja se on arvojeni mukaista niin en laske senttejä. Oli sitten kyse silkkimekosta tai illasta ulkona ystävine kanssa.

 

Tuliko tässä mitään uutta tietoa minusta? Kerro myös kommenteissa joku hauska fakta sinusta!

 


LUE MYÖS:

DIY pyykinpesuaine

5 tavaran karsimisen kompastuskiveä ja kuinka päästä niistä yli

Mitä olen myynyt tonnilla kotoamme pois?

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa