Hae
Roosa Blom

Zero Waste sheiveri ja sheivaussaippua

Zero Waste, jätteettömyys, nollahukka – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen aina sitä mieltä, että yksikin asia ekologisempaan suuntaan on parempi, kuin olla tekemättä mitään. On hienoa huomata, kun kyseenalaistaa omia kulutustottumuksiaan, että voi löytää parempiakin vaihtoehtoja. Tuntuu, että mainoksien uhrina sitä vain ostaa asioita, joita on tottunut. Sama, kun kaupassa kulkee tietyn reitin ja ostaa lähes aina tietyt tuotteet. Uudet tuotteet ja innovaatiot ovat hieno asia, mutta joskus on hyvä palata takaisin vanhoihin ja hyviin juttuihin. Ekologisuus haastaa, kun ei halua luopua jostain, kuten tässä tapauksessa sheivaamisesta, mutta haluaisi valita ekologisemmin. Onneksi markkinoilla on hyviä vaihtoehtoja. Tässä omat tuotteeni sheivaamiseen lähes jätteettömästi.

SHEIVERI

”Aika brutaalinen näköinen”, tokaisi kaverini kun esittelin hänelle uutta sheiveriäni. Olen samaa mieltä, että ajatus kauhistutti. Ensimmäinen fiilis oli, että sama kun puukolla sheivasi. Onneksi kuitenkin ennakkoluuloni ovat osoittautuneet vääräksi. Muistatte ehkä, kun puhuin Black Friday -shoppailuistani. Yksi pitkään jo ostoslistalla ollut asia oli uusi sheiveri. Käytin vanhan sheiverini kaikki vaihtopäät loppuun ennen uuden ostamista. Luulin niiden loppuvan, mutta aina jostain löytyi lisää.. Lisäksi olen aika laiska terän vaihtaja, joten vaihtopäiden loppuminen kesti enemmän kuin pari päivää.

Ostin metallisen sheiverin eli safety razorin. Oma sheiverini on perinteisen metallinen höylä. Malli on Shave Club C57. Höylä on aika perus, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Täytyy myöntää, että vaikka ruusukultainen höylä olisi ollut nätti niin hinta ratkaisi. Ei kannata hämääntyä, vaikka näitä mainostetaan miehille parranajoon. Käyvät täysin hyvin myös naisille! Tämä perinteinen vanhanaikainen sheiveri ei ole sen vaikeampi käyttöisempi kuin moniteräiset, geelityynyillä varustetut sheiverit. Toki saa hieman varoisemmin sheivailla, mutta olen saanut muutaman kuukauden käytöllä vain kerran haavan. Tällä voi suhteellisen huoletta siis ajella. Ja itse olen testannut, että kyllä, voit sheivata joka paikasta. Ei ole ollut ongelmia säärien, kainaloiden tai intiimialueen kanssa.

Tämän höylän myötä olen huomannut, että esimerkiksi sisäänpäin kääntyineitä karvoja ei enään tule. Monta muutakin hyvää puolta tässä hyölässä on edellisiin verrattuna. Yksi lisää mainitakseni on se, että höylän teriin ei jää karvoja kiinni. Parantaa käyttömukavuutta todella paljon, kun karvoja ei tarvitse nyppiä teristä irti.

Safety razorin käyttö

Sheiveri avataan pyörittämällä varresta. Terä on ainoastaan pitkillä sivuilla, joten voit pitää sormilla kiinni sheiverin sivuista tai alta ja päältä. Kun sheiveri on irroitettu vaihdetaan terä uuteen ja kootaan käyttöön. That’s it! Tässä hyvä video aiheeseen liittyen. Itse tilasin höylän mukana Shave Club Blade Sampler -setin. Setissä tuli mukana yhteensä 20 terää, 10 eri mallia. On jännä huomata, kuin terissä on eroja! Olen siis käyttänyt tästä setistä vain muutamia, joten nämä terät kestävät ainakin loppuvuoden ja todennäköisesti ensi vuoden puolellekkin. Jostain Facebook-ryhmästä luin myös, että teriä löytyisi myös tavallisista marketeista.

Sheiverissä ei ole muuta vaihdettavaa osaa, kuin pieni metallinen terä. Käytön jälkeen metallinen terä laitetaan metallinen keräykseen. Käytetyt terät kannattaa kerätä yhteen purkkiin. Itse käytän pilttipurkkia. Ja kun purkki on täynnä viedä terät metallinkeräykseen.

 

SHEIVAUSSAIPPUA

Sheivaaminen ilman saippuaa on kyllä mahdotonta. Vaahdot ja geelit olen jättänyt aikoja sitten pois. Osa kertoo käyttävänsä jotain tavallista saippuaa sheivauksessa. Itsekkin, jos en olisi löytänyt tätä Flow kosmetiikan huipputuotetta nimittäin sheivaussaippuaa! Tämä varta vasten sheivaamiseen ja parranajoon suunniteltu saippua on ihan huippu. Betoniittisavi tekee iholle liukkaan pinnan, jolloin höylä liukuu ihanan kevyesti ihoa vasten. Saippua vaahtoaa kevyesti ja höyläys tuloskin on ollut parempi.

Käyttö: Kastele iho. Hiero saippuapalaa joko suoraan iholle tai ensin käsiin ja levitä halutulle alueelle. Voit hieroa vielä käsin ihoa vaahdottamisen lisäämiseksi.

Minä ja mies olemme käyttäneet samaa palaa reilu vuoden ja vielä on jäljellä muutama sheivauskerta. Tuote on siis todella riittoisa, kuten palasaippuat yleensäkkin. Tietenkin hyvä asia on, että tämä on pakattu ohueen pahvipakkaukseen ja täysin muoviton eikä ollenkaan laimennettu vedellä kuten nestemäiset tuotteet. Ehdottomasti pidän tämän omassa kosmetiikkarivissäni enkä tästä kyllä luovu. On tuotteena kyllä jokaisen pennin arvoinen.

 

Joko teillä on käytössä safety razor? Entä onko Flown sheivaussaippua jo entuudestaan tuttu?

Tiskaamista muovittomasti

Tiskaamista muovittomasti on helppoa ja ei vaadi paljon. Meillä tiskivedet menevät imeytyskenttään eli imeytyvät suoraan meidän pihaan ja maahan. Asumme järven rannalla ja en myöskään halua ylimääräisillä kemikaaleilla rehevöittää järveämme. Sekä tietenkin onhan sillä väliä millä kemikaaleilla astiamme pesemme ja mitä suuhun pistämme.

Meillä on käytössä astianpesukone jolla pesemme lähes kaikki astiat. Silti käsitiskiäkin syntyy aina välillä ja usein vuokia tai pannuja voi joutua esipesemään tai liottamaan ennen astianpesukoneeseen laittamista. 

 

Tiskiharjat

Tiskiharjoja meillä on kaksi (oikeastaan kolme). Tavallinen tiskiharja ja pulloharja joiden lisäksi kaapissa on vielä vanha muovinen tiskiharja. Käytän sitä todella likaisiin astioihin ja pannuihin jotta ”tavallinen” tiskiharja ei likaantuisi heti. Tiskiharja ja pulloharja ovat muovittomia. Ne on ostettu kotimaiselta Kaarnalaivalta. Tiskiharja on puuta ja molempien jouhet on muistaakseni luonnonkarvaa. Mutta en mene nyt vannomaan, koska en muista tarkkaa. Vaihtoehtoja taisi olla myös synteettisiäkin. Ja ovathan nämä paljon kauniimpia kuin muoviset harjat. Harjat ovat kestäneet yllättävän hyvin ja olleet käytössä nyt vähän alle vuoden. Olen muutenkin tykännyt kyseisistä harjoista. Tuo tiskiharja on mielestäni parempi kuin ne puiset pyöreät harjat. Tässä on muotoilu sellainen, että viinilasitkin saa helposti puhtaaksi pohjaa myöden.
 
Täytyy nyt myös vinkata että Sinille on tullut kierrätysmuovista valmistettuja tiskiharjoja. Muovisten tiskiharjojen etu on että ne voi pestä astianpesukoneessa. Ne voi myös jatkaa elämäänsä vaikkapa siivouksessa (itse pesen vanhalla tiskiharjalla biojäteämpärin) ja sen jälkeen autotalliin (vanteiden pesuun yms).

Tiskiaine

Kun puhutaan tiskaamista muovittomasti on myös tiskiaine oleellinen osa sitä. Tiskiaineena käsitiskille käytän marseillesaippuaa, joka on palasaippua. Yksi iso pala maksaa 3-4€ Ruohonjuuressa. (Joka on tuplat tuosta kuvan palasta) Olen raastanut siitä monta satsia omaan pyykinpesuaineeseeni, mutta se ei tunnu koskaan loppuvan. Palasaippua on ekologinen valinta koska pesuaineet on suurimmaksi osaksi vettä. On turhaa kuljetella lähes vettä sisältäviä tuotteita. Samalla säästyy myös huimasti rahaa!
 
Palasaippuan käyttö on helppoa. Kostuta tiskiharja ja pyöräytä saippuassa. Sen jälkeen tiskaa normaalisti. Jos tarvitset tiskiainetta lisää pyöräytä harja palasaippuassa uudestaan. Marseillesaippua on toiminut hyvin. Se on irroittanut rasvaisistakin pannuista liat hyvin. Tiskatessa se vaahtoutuu kevyesti.