Näin saat marjojen tahrat irti vaatteista ilman pesuaineita
Kesä, mustikat ja tahrat
Kesään kuuluu olennaisesti marjat. Rakastan syödä tuoreita marjoja. Oi nam! Ja niin rakstaa myös meidän muksukin. Ollaan syöty joka viikko mansikoita, koska meidän vieressä on mansikkatila josta niitä saa huomattavasti edullisemmin. Yleensä ostetaan ”2-laatuisia” mansikoita joita voi saada 15-25€/5kg. Yleensä noista isoista laatikoista syödään tuoreeltaan osa ja pakastetaan osa talvea varten. Pari viikkoa sitten käytiin myös mustikassa mummon kanssa. Mummo näytti mökin vieressä olevat hyvät mustikka-apajat. Meidän saalis jäi alle ämpärilliseen, mutta tyhjää parempi.
Mustikat ovat hyviä, mutta ihan vihoviimeisiä sottaajia. Muksu tykkää syödä niitä käsin itse ja niitä onkin sitten joka paikassa. Vaikka kuinka yritän niin aina jonnekkin jää mustikka jonka päälle astun. Mustikat tarttuvat myös ihoon kiinni ja näyttävät ihan mustelmilta. Tietenkin ne myös tarttuvat vaatteisiin ja värjäävät vaatteet. Ja niitä vasta onkin kiva saada puhdistettua. Sappisaippualla ja erilaisilla tahranpoistoaineilla voi onnistua, jos vaan jaksaa hinkata. On kuitenkin olemassa ihan älyttömän helppo ja nopea keino saada marjojen tahrat pois silmänräpäyksessä ja tähän löytyy ainekset jokaiselta.

Miten irroittaa marjojen tahrat vaatteista?
Tarvitset: kiehuvaa vettä

Lähtötilanne: Puuvillaisessa paidassa on etuosassa mustikkatahroja.


Ohjeet: Kaada kiehuvaa vettä tahran päälle pikku hiljaa. Tahra alkaa katoamaan silmissä. Voit myös laittaa vaatteen likoamaan kiehuvaan veteen tai keittää sen. Jatka kunnes tahra on kadottunut.

Kun tahrat on poistettu voit laittaa vaatteen kuivumaan tai pestä normaalisti pesukoneessa. Pesukoneeseen ei tarvitse laittaa mitään tahranpoistoaineita pesuaineen lisäksi.
Mielestäni paras pyykinpesuaine on itsetehty, joka puhdistaa vielä viimeiset silaukset. Ohje löytyy täältä.

Lopputulos
Eihän tähän lopputulokseen voi nyt muuta sanoa, kuin että puhdasta tuli ja tahrat katosivat. Vieläpä ilman kemikaaleja tai mitään tahranpoistoaineita. On tämä luonto niin ihmeellinen ja se miten meille markkinoidaan erilaisia suihkeita ja aineita, vaikka usein ihan keittiönkaapeista löytyy sopivia tuotteita puhdistukseen.
Muuta huomioitavaa
Tämä sopii vain 100% luonnonkuiduille. Kiehuva vesi pilaa elastaanin ja sulattaa keinokuidut koppuraisiksi.
Oliko tämä jo tuttu vinkki? Kommentteihin saa myös kertoa muitakin arjen hankalia puhdistettavia asioita niin etsitään yhdessä helppoja, luontoystävällisiä ratkaisuja jotka helpottaisi arkea!
LUE MYÖS:
Näin puhdistat puisen syöttötuolin helposti
Tehokas ja halpa kotitekoinen pyykinpesuaine
SEURAA SOMESSA!
Instagramissa @roosablom
Vinkkejä päiväkodin aloitukseen +tarvikelista

Heinäkuu on vaihtunut elokuuksi ja katse on suunnattu jo tulevaan syksyyn. Lomat on loppunut ja paluu töihin ja arkeen alkaa. Kuten myös koulut ja päivähoidot Monelle pienelle päiväkodin aloitus on uusi asia ja vauvaryhmissä kysellään tarvikelistoja ja vinkkejä. Kokosinkin meidän kokemuksia hoidon aloituksesta sekä loppuun vielä tarvikelistan mitä on hyvä olla päiväkodissa.
TaaperoN PÄIVÄKODIN ALOITUS
Meidän lapsen päiväkodin aloituksesta on kulunut tasan kaksi kuukautta. Hän aloitti sen kesäkuun alussa 10,5 kuukauden iässä. Tiedän, että tämä jakaa hyvin (vahvojakin) mielipiteitä siitä voiko näin pientä laittaa ylipäätänsä hoitoon ja onko päiväkoti vai perhepäivähoitaja parempi. Me päädyimme päiväkotiin, koska olemme molemmat yrittäjiä ja työmme on hyvin epäsäännöllisiä ja on harvinaista, että kerkeäisimme lapsen hakea hoidosta klo 17 mennessä. Syksylläkin itselläni on työreissuja Helsingissä, jotka ovat iltapainotteisia. Ja harvoin pidämme lomia lomakautena emmekä ikinä kuukautta putkeen. Maksimissaan kaksi viikkoa olemme lomailleet kerralla.
Kävimme tutustumassa paikkakuntamme päiväkotiin ja olin todella tyytyväinen. Muutenkin olin kuullut kyseisestä päiväkodista pelkkää hyvää. Ja olemme kyllä olleet tyytyväisiä. Me aloitettiin päivähoito puolikkaalla viikolla eli 20h/viikossa. Olemme jakaneet sen 4 päivälle 5h.
Ensimmäiset viikot
Ensimmäiset viikot ja kuukauden oli muksu vähän itkuinen. Itku kuitenkin usein loppui kun lähdin ovesta. Ensimmäiset viikot oli itkuisempi, mutta sitten se helpotti nopeasti. Varsinkin iltahoidot tuntuivat olevan rankempia. Välillä iltahoidossa muksu oli ainut lapsi. Kuitenkin meidän poitsu tykkää muista lapsista ja viihtyy paremmin jos muitakin lapsia on. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin leikkii jo innoissaan ja tietenkin kun tulen hakemaan haluaa heti syliin. Mutta päivisin on nauravainen ja iloinen. Kuumat päivät olivat vaikeampia, kun ei suostunut syömään mutta kun ruoka maistui oli heti paremmalla tuulella. Ihan ymmärrettävästi.
Unipupu oli hyvä olla mukana päiväkodissa ensimmäisen kuukauden. Jätimme pupun aina lokeroon päiväkodin alkaessa, mutta päivän aikana hoitajat ottivat sen sieltä. Se auttoi isoimpaan harmitukseen. Ensimmäisinä päivinä pupua puristettiin käsissä ja kannettiin joka paikkaan. Oli hyvä, että oli mukana joku turvallinen ja tuttu asia.

Ruokailusta
Meillä on pääasiassa sormiruokailtu 6 kuukauden iästä. Alle vuoden ikäiselle tarjotaan automaattisesti soseutettua ruokaa. Ainakin meidän kunnassa soseet tehdään pääasiassa itse. Meidän poitsuhan ei ole koskaan tykännyt syödä lämmintä ateriaa soseena eikä oikein muutenkaan. Soitin siis keittiölle ja kerroin millaista ruokaa meillä syödään. Eli samaa ruokaa kuin muut, mutta huomioiden alle 1 vuotiaiden rajoitukset. Sanoin, että myös mausteita saa laittaa. No meidän muksuhan syö päiväkodissa paremmin kuin kotona. Ruokana on ollut mm. tonnikalapastaa ja jotain kinkkukiusauksen tyylistä. Niitä oli mennyt kaksi lautasellista ja tyyppi oli itse käsin syönyt niitä. Päiväkodissa jos ei syö itse niin koittavat myös syöttää. Mutta ei ole mitään ongelmaa ole ollut antaa sormiruokailla itse. Mutta on ollut helppo kun nyt 1-vuotiaana syö samaa ruokaa kun muut (maidottomana, maito ei sovi mahalle). Ja ihanaa, että ruokailut pääasiassa sujuu hyvin.
Imetys ja päivähoito
Imetän edelleen eikä imetys kärsinyt päiväkodin alkamisesta. Meillä ollaan rinnalla vielä useita kertoja päivässä, mutta pääsääntöisesti päiväkodissa juo vettä. Joskus on saanut korvikettakin, mutta se ei oikein maistu. Kauramaito ei oikein maistu ja lehmänmaito taas ei sovi. Hoitopäivät ovat pääsääntöisesti 4-6h. Ensimmäisen kuukauden aikana oli kaipuu niin suuri, että heti piti päästä rinnalle, kun äidin näki. Imetinkin päiväkodilla ennen kotiin lähtöä. Ennen päiväkotiin vienti imetin aina kotona. Meillä imetys ja päiväkoti on sopinut oikein hyvin yhteen. Aluksi mietin miten se oikein sujuu, mutta mitään ongelmia ei ole ollut. Se on mennyt hyvin omalla painollaan.

TARVIKELISTA
Suosittelen päiväkodin alkaessa kysellä päiväkodista mitä kannattaa hankkia. Ja päiväkodissa ei tarvitse heti ensimmäisenä päivänä olla kaikkea vaan myös ostaa tai täydentää tarpeen mukaan. Alla lista omien kokemuksien pohjalta mitä meillä on päiväkodissa.
Reppu tai (kangas)kassi – en tiedä mihin tätä tarvitaan. Tuntuu että kaikki toivottavat kuinka päiväkodissa tarvitsee olla reppu. Me ei olla ikinä tarvittu.
PUL-pussi – likavaatteille, jos haluaa. Yleensä päiväkodista laittavat likavaatteet muovikassiin. Pyynnöstä myös käyttävät pul-pussia.
Varavaatteita – 1-2 yläosaa ja 1-2 alaosaa
Sukkat, lapaset ja villasukat
Ulkovaatteet (haalari yms) – vuodenajan mukaan
Kuravaatteet ja -hanskaat
Kumpparit
Sisätossut – Meidän muksu ei käytä päiväkodissa, koska ostettiin tossut kokoa 20 (pienimmät mitä löytyi) ja ne ovat liian suuret poitsun 19 koon jalkaan.
Kansio – Ainakin pyysivät meidän päiväkodissa että kokoavat lapsen piirrustuksia ja muita juttuja
Xylitolipastillit – Kysy päiväkodista tuoko jokainen omat vai ostetaanko päiväkodista yhteiset
Lisäksi kesällä:
Verkka-asu – kätevä jos ei ole kylmä tai kuuma. Syksyllä ja talvella ei välttämättä käyttöä, jos käyttää ulkona haalaria
Juomapullo – lämpösillä keleillä ottavat ulos lapsille juomapulloihin juotavaa
Aurinkorasva – jos haluaa että lapsia rasvataan ulkoillessa. Meidän 1v käyttää kuumallakin pitkiä housuja ja -paitaa pääsääntöisesti. Käytössä luonnonkosmetiikan aurinkorasva.
Meillä myös hyväksi todettuja:
Unipupu – helpotti ensimmäisinä päivinä kun oli tuttu lelu
Pillipullo – meidän muksu ei osaa kunnolla juoda nokkamukista tai lasista. Vietiin siis pillipullo, että ainakin joku mistä juo mielellään
Korvike ja tuttipullo – aluksi poitsu ei syönyt päiväkodissa ja oli hellepäiviä. Korvike ja tuttipullo olivat ihan hyvä jos muuten ruoka ei mennyt alas.
Vaunut – muksu nukkuu päiväunet vaunuissa ja päiväkodissa oli yhdet vaunut jotka oli jo käytössä. Meillä oli ylimääräiset vaunut ja vietiin ne sinne. Toinen vaihtoehto olisi viedä aina vaunut mukanaan, mutten jaksanut.
Nimikoi kaikki!
Päiväkotia varten kannattaa nimikoida kaikki vaatteista juomapulloihin. Useisiin vaatteisiin saa kirjoitettua nimen. Itse tilasin nimikointitarroja Ikioma.fi. Joissakin vaatteissa ei ollut pesulappua tai nimen kirjoittaminen oli haastavaa. Käytettynä, kun ostaa vaatteita alkaa monessa lukea jo nimiä, nimikirjaimia tai suttauksia. Siksi tarrat oli mielestäni hyvä valinta. Tarrat myös nopeuttivat hommaa. Sitä nimikointia kun oli yllättävän paljon. Tarrat ovat pysyneet todella hyvin vaatteissa sekä kengissä, juomapulloissa ja muissa. Ainakin Ikioman tarrat kestävät pyykinpesukoneessa, astianpesukoneessa ja uunia. Samat tarrat kiinnittyvät erittäin hyvin. Ja ne on helppo irroittaa, kun vaatteet laittaa eteenpäin.
Puuttuiko listasta jotain oleellista?
Miten teidän pienet on suhtautunut päiväkodin aloitukseen?
LUE MYÖS:
Ohjelmaideaa lastensynttäreille
Ekologiset juhlat 1-vuotiaalle
SEURAA SOMESSA!
Instagramissa @roosablom


9