DIY muistipeli
Itsetehty klassikkopeli eli muistipeli
Meillä myös on taapero pois päiväkodista ja ollaan itseasiassa koko perhe kotona. Miehellä ei paljoa ole töitä, mutta itse teen töitä sen mitä pystyn ja jaksan. Tämä tilanne kuitenkin on ahdistava ja vetää mielen alakuloiseksi. Haluan keskittyä myös lepäämiseen ja yhdessä oloon. Koska on hieman hermot kireällä koko perheellä, kun ollaan vain kotona päivät pitkät yritetään nyt ottaa iisisti kaikkien hommien suhteen. Olen varma, että tämä tilanne tulee vielä kestämään pitkään.
Yhtenä iltana päätin askarrella taaperon kanssa muistipelin, johon kaikki tarvikkeet löytyi kotoa. Tämä oli todella helppo ja nopea toteuttaa. Ja mikä parasta; tässä sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ensiksi tekemistä kun muistipelin askartelee ja sen jälkeen tekemistä sen pelaamiseen. Ainakin yhdeksi illaksi oli taas puuhaa. Vaikka taapero ei ihan täysin muistipeliä hoksannut riitti siitä iloa ja sovellettiin ja pelattiin omilla säännöillä. Eikös pääasia ole vain yhdessä oleminen?
Jos lapsi osaa piirtää voi hän piirtää muistipeliin myös kuvia itse. Kannattaa suosia yksinkertaisia ja helppoja kuvia, jotka on helppo tunnistaa ja erottaa toisistaan. Tai toki jos on hyvä piirtämään niin mikään ei estä piirtämästä mitä tahansa tai toteuttamasta tätä vaikka väreillä tai muodoilla. (neliö, kolmio, ympyrä) Väreillä toteuttaessa voi tussilla värittää paperin tai leikata eri värisistä kartongeista. Vain taivas on rajana!

Tarvitset
parillinen määrä samanlaisia kansia (esim pilttipurkki)
kartonkia tai paperia
liimaa
sakset
tusseja
Me teimme aluksi 4 paria, joka oli ihan hyvä määrä. Tähän voi tehdä tarvittaessa lisää pareja myöhemminkin.

Ohje DIy muistipeli
- Leikkaa kartongista kansiin sopivan kokoiset palat
- Piirrä kartongista leikattuihin paloihin aina kahteen samanlaiset kuvat. (Ideoita alempana)
- Liimaa kartongista leikatut palat kansien sisäpuolelle ja painele hyvin kiinni
- Peli on valmis!

Ideoita muistipelin kuviin:
- värit – tussilla värien piirto kartongille tai eriväristen kartonkien leikkaus
- lahjapaperit tai sanomalehdestä samanlaisia kuvia tai kuvioita
- eri muodot (kolmio, neliö, ympyrä jne)
- Helpot piirrustukset; hedelmät ja kasvikset (mansikka, porkkana jne), tähdet ja kuu, aurinko ja pilvet, luonto (esim. puu ja kukka), auto, eläimet ja vaatteet (esim. pipo, lapaset, paita)
Muita hyviä diy puuhasteluja on:
SEURAA INSTAGRAMISSA
Maja keittiön kaappiin
Kulmakaapista majaksi
Rakennettiin taaperolla oma maja keittiön kulmakaappiin. Mutta ihan ensiksi haluan kertoa jotain. Vihaan keittiön kulmakaappeja. Ne ovat jotenkin todella epäkäytännöllisiä ja tavaraa on vaikea ottaa. Eniten vihaan kattilakaruselleja. Ei ei ei. Käytettiin ennen meidän kulmakaappia harvoin käytettävien tavaroiden säilytykseen ja alkoholeille (kunnes lapsen opittua konttaamaan siirrettiin ne jääkaapain yläkaappiin).
Olen raivannut kotona ja siivonnut kaapeista tavaraa pois. Meidän taapero tykkää avata kaappeja, tyhjentää niitä ja mennä kaappeihin piiloon. Katselin yksi päivä tätä taaperon touhuilua ja hän tyhjenteli keittiön kulmakaappia tuttuun tapaan ja yritti mennä kaappiin. Rupesin miettimään, että mitä jos kulmakaapista ottaisi hyllyn pois. Lapsi mahtuisi kaappiin paremmin. Kuitenkaan kaapilla ei ollut mitään virkaa ja siellä olevat tavarat mahtuivat helposti keittiön muihin kaappeihin.
Yhtenä aamuna sitten taaperon kanssa otettiin hyllylevy pois kaapista. Kaappihan oli hyvänkokoinen ja taapero mahtui sinne loistavasti. Aloin miettiä, että tästä saisi hyvän majan. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Majan rakennus
Taaperon ollessa päiväkodissa aloin rakentamaan hänelle majaa kulmakaappiin. Pyyhin ensiksi kaapin sisältä. Hain varastosta muutamia pieniä nauloja ja laitoin yläreunoihin naulat, johon laitoin valonauhan roikkumaan. Meillä oli kotona ylimääräinen valonauha, joka toimi pattereilla. Täydellinen kaappi-majaan! Majan lattialle laitoin lampaantaljan sillä se pysyy paikallaan paremmin kuin viltti. Yksi ylimääräinen koristetyyny tuli nurkkaan, jotta taaperon on kivempi nojailla ja makoilla majassaan. Otin vessassa olleen tekokasvin ja laitoin muutaman pienen kirjan kasvin viereen. Ajattelin, että majassa olisi hauska taaperon lukea vaikka kirjoja. Toin myös muutaman pehmolelun mukaan ja pienen viltin peitoksi. Kaikki tavarat löytyivät jo valmiiksi kotoa.
Viimeisenä laitoin rusinoita kulhoon. Laitoin kulhon majaan odottamaan, että taapero tulisi päiväkodista kotiin. Kotiin tullessa pyysin häntä tulemaan katsomaan yllätystä. Kipiteltiin äkkiä keittiöön ja taapero oli innoissaan avatessaan kaapin oven. Hän meni heti majaan istuskelemaan ja syömään rusinoita. Illalla hän halusi isin tulevan majaan myös. Yllättävää kyllä, mutta majaan mahtuu aikuinen ihminen! He lukivat yhdessä kirjoja sisällä ja taapero laittoi vielä kaapin oven kiinni. Oli hauskaa miten ulkoa ei tajuaisi, että kaapin sisällä on joku tai jotain, mutta oven avatessa paljastuu salainen maja!
Jaoin muutaman kuvan Instagramissa ja en koskaan ole saanut niin paljoa viestejä kuin eilen. Inboksiini tuli koko ajan viestejä, kun moni kehui kuinka hyvä idea tämä oli. Halusin siis jakaa tämän vielä teille blogin lukijoille sillä tiedän, että kaikki eivät seuraa minua Instagramissa.
Välillä tuntuu, että vanhemmat innostuvat näistä enemmän, kuin lapset. Haha. Mutta majat on parhaita!
LUE MYÖS:
Näin saat marjojen tahrat irti vaatteista ilman pesuaineita
Miksi me käytetään viittomia taaperolle?
SEURAA SOMESSA!
Instagramissa @roosablom
Tykkää myös Facebookissa


0
