Yleispuhdistusaine | DIY

Olen pikku hiljaa päivittämässä siivouskaappia ekologisempaan suuntaan. Mitään ”super-pahiksia” siellä ei ole, mutta ei silti ekoaineitakaan. Tuotteiden loppuessa on ollut aikaa etsiä parempia vaihtoehtoja. Nyt viimeisinpänä on yleispuhdistusaine. Olen tätä käyttänyt jo jonkin aikaa, joten voin sanoa, että toimii! Tämä on täysin luonnonmukainen, edullinen ja helppo tehdä. Ja vielä plussana, että tähän voi hyödyntää ruokahävikkiä eli hedelmien kuoria!
Olen tehnyt aikaisemmin postauksen ”Näitä ekopesuaineita meillä käytetään”. Tosin lista on jo kaksi vuotta vanha, joten ehkä olisi aika tehdä päivitetty versio. Kahdessa vuodessa on kerinnyt löytyä uusia lempparituotteita. Mutta pidän silti postauksen tuotteita hyvinä.
Katso myös ohjeeni kotitekoinen halpa ja edullinen pyykinpesuaine.

Yleispuhdistussuihke valmistuu kahdesta raaka-aineesta; väkiviinaetikasta ja vedestä. Tämä oma suihkeeni sisältää myös uutettua appelsiinia ja sitruunaa. Ne voi korvata myös muutamalla tipalla eteerisiä öljyjä. Ainakin teepuu -öljyllä on desinfioivia vaikutuksia sekä tuoksuu myös ihanalle. Toki voit halutessasi käyttää omaan nenää miellyttäviä vaihtoehtoja. Seos haisee voimakkaasti etikalle, mutta uutetut sitrushedelmät ja eteeriset öljyt laimentavat hajua. Haju myös haihtuu pois heti pyyhittäessä.
Tämä yleispuhdistussuihke sopii kaikille kodin pinnoille. Sillä voi pyyhkiä niin pöydät, liedet, tasot ja mitä ikinä haluatkaan! Tuote on täysin myrkytyn, joten voit putsata myös syöttötuolit ja vauvan hoitoalustat. Itse tein tämän vanhaan suihkepulloon. Ekologisinta on hyödyntää jo mitä omistat, joten tätä varten ei kannata uutta suihkepulloa ostaa. Myös vanhojen pesuaineiden suihkepullot käyvät. Itse olen pessyt niitä myös ihan astianpesukoneessa.
ohje diy yleispuhdistusaine
TARVIKKEET
valmistusohje
Näitä asioita en osta enää
On yllättävän paljon asioita, joita ei osta enää. Ekologisempi ja yksinkertaisempi elämä on saanut vähentämään kuluttamista ja välttelemään muovia. Edelleen tuntuu, että sekajätettä ja muovijätettä vain syntyy paljon. Kuitenkin kun alkaa tarkastelemaan omaa kulutuskäyttäytymistä huomaa, että eteenpäin on menty koko ajan. Huomaan myös kyseenalaistavani tiettyjen asioiden tarpeellisuutta. Tiettyjä juttuja on käyttänyt tai ostanut, koska se on ollut itsestäänselvää tai niin kuuluu tehdä, vaikkei tarvitse. Moni ennen itsestäänselvyys ja ”tärkeä”-asia on sellainen, etten osta enää ollenkaan. Kuten aina sanon, pienillä askelilla kohti pysyviä muutoksia. Nopeasti listattuna keksin 18 asiaa, joita en osta enään enkä kaipaakaan niitä.
1. Kertakäyttöiset tiskirätit
Olen elämäni aikana ostanut ehkä kerran tai kaksi kertakäyttöisiä tiskirättejä. Olen koko aikuisikäni käyttänyt kestotiskirättejä. Niiden käyttö on helppoa kun voi vain heittää pyykkikoneeseen muun pyykin sekaan. Omia suosikkejani ovat Kiertin tiskirätit.
2. Halpaketjujen vaatteet & pikamuoti
3. Värikkäät tai hienot sukat
4. Kertakäyttöiset vanulaput
5. Tampoonit ja siteet
6. (Joulu)lahjat aikuisille
7. Siivousaineet
8. Hoitoaine
9. Deodorantti
10. Pussitee
11. Muoviset hammasharjat
12. Muovikassit
13. Tuorekelmu
14. Huuhteluaine
15. Kynsilakat
En koskaan lakkaa kynsiäni, vaikka haluaisin. Huomasin kuinka kaapista löytyi n. 10 kynsilakkaa ja kaikki olivat kuivuneet. Ei niitä tule vain käytettyä. Joskus hemmottelen itseäni kynsien geelilakkauksella tai rakennekynsillä. (Tiedän, eivät ole ekologinen vaihtoehto) Tiesittekö muuten, että kynsilakat ovat ongelmajätettä? Niitä ei saisi siis laittaa sekajätteeseen.
16. Nestemäinen käsisaippua
Löysin kaappeja siivotessa muutamankin eri palasaippuan. Näistä olen tehnyt nestesaippuaa itse raastamalla saippuapalaa kuumaan veteen. Nestesaippuasta on tullut ihan ok, mutta seuraavaksi meillä käytetään käsienpesuun vain palasaippuaa.
17. Hiusten muotoilutuotteet
18. Lehdet
En ole koskaan oikeastaan ostanut lehtiä. Ne ajatuksena tuntuvat kivemmilta kuin todellisuus on. Usein en kerkeä lukemaan lehteä ja jos luen niin suurin osa artikkeleista on sellaisia jotka eivät kiinnosta itseäni. Joten puolet lehdestä jää lukematta. Luen enemmän blogeja tai katson Youtubesta videoita itseäni kiinnostavista aiheista.


0


