Hae
Roosa Blom

Yleispuhdistusaine | DIY

Olen pikku hiljaa päivittämässä siivouskaappia ekologisempaan suuntaan. Mitään ”super-pahiksia” siellä ei ole, mutta ei silti ekoaineitakaan.  Tuotteiden loppuessa on ollut aikaa etsiä parempia vaihtoehtoja. Nyt viimeisinpänä on yleispuhdistusaine. Olen tätä käyttänyt jo jonkin aikaa, joten voin sanoa, että toimii! Tämä on täysin luonnonmukainen, edullinen ja helppo tehdä. Ja vielä plussana, että tähän voi hyödyntää ruokahävikkiä eli hedelmien kuoria!

Olen tehnyt aikaisemmin postauksen ”Näitä ekopesuaineita meillä käytetään”. Tosin lista on jo kaksi vuotta vanha, joten ehkä olisi aika tehdä päivitetty versio. Kahdessa vuodessa on kerinnyt löytyä uusia lempparituotteita. Mutta pidän silti postauksen tuotteita hyvinä.

Katso myös ohjeeni kotitekoinen halpa ja edullinen pyykinpesuaine.

Yleispuhdistussuihke valmistuu kahdesta raaka-aineesta; väkiviinaetikasta ja vedestä. Tämä oma suihkeeni sisältää myös uutettua appelsiinia ja sitruunaa. Ne voi korvata myös muutamalla tipalla eteerisiä öljyjä. Ainakin teepuu -öljyllä on desinfioivia vaikutuksia sekä tuoksuu myös ihanalle. Toki voit halutessasi käyttää omaan nenää miellyttäviä vaihtoehtoja. Seos haisee voimakkaasti etikalle, mutta uutetut sitrushedelmät ja eteeriset öljyt laimentavat hajua. Haju myös haihtuu pois heti pyyhittäessä.

Tämä yleispuhdistussuihke sopii kaikille kodin pinnoille. Sillä voi pyyhkiä niin pöydät, liedet, tasot ja mitä ikinä haluatkaan! Tuote on täysin myrkytyn, joten voit putsata myös syöttötuolit ja vauvan hoitoalustat. Itse tein tämän vanhaan suihkepulloon. Ekologisinta on hyödyntää jo mitä omistat, joten tätä varten ei kannata uutta suihkepulloa ostaa. Myös vanhojen pesuaineiden suihkepullot käyvät. Itse olen pessyt niitä myös ihan astianpesukoneessa.

ohje diy yleispuhdistusaine

TARVIKKEET

2,5dl väkiviinaetikkaa
1 sitruuna tai appelsiini
2,5dl vettä
suihkepullo
kulho tai muu astia

valmistusohje

Tällä ohjeella tulee n. 0,5l litraa valmista yleispuhdistusainetta.
1. Laita sitruunankuoret purkkiin, ja peitä ne reilusti etikalla. Anna olla purkissa n. 1-2 viikkoa
(Vinkki! Käytä sitruunat ensiksi vaikka veden maustamiseen tai ruuanlaitossa ja heitä sen jälkeen käytetyt purkkiin. Voit hyödyntää myös pelkkiä kuoria.)
2. Siivilöi harson tai siivilän läpi etikka-sitruunankuori seos suihkepulloon.
3. Lisää vettä yhtä paljon kuin etikkaa on, jotta lopputulos on puolet etikkaa ja puolet vettä.
4. Ravistele ja tuote on valmis käytettäväksi.

Lukijoiden zero waste -vinkit vauvavuoteen

Suosittu postaus saa nyt jatko-osan! Kokosin tähän pelkästään teidän lukijoiden kommentteja ja vinkit ekologisempaan vauva-arkeen. Vauvan kanssa roskista ei tarvitse välttämättä tyhjentää useammin. Pienillä asioilla saa säästettyä niin luontoa kuin kukkaroa. Ensimmäisen osan voit lukea tästä. Sen pidemmittä puhetta aloitetaan!

SOSEET JA SORMIRUOKA

Vauvan ruuat kannattaa tehdä itse. Se on paitsi ekologista myös säästää rahaa. Soseita voi tehdä isomman erän kerrallaan ja pakastaa jääpalamuotteihin. Kun soseet ovat jäätyneet voi ne siirtää pakastusrasiaan tai pussiin. Muutama pala on aina helppo ottaa sulamaan. Soseet valmistuu helposti kauden kasviksista ja hedelmistä lisäten joukkoon lihaa, perunaa yms.

Vauvan soseita voi myös ostaa hävikkiruokakaupoista. Kuten Martsmart ja Fiksuruoka. Usein itse tuote on vielä syömäkelpoinen ja päiväystäkin voi olla monta kuukautta jäljellä, mutta pakkauksessa on jokin virhe.

Sormiruokailussa vauva syö lähes samaa ruokaa kuin muukin perhe. Sormiruokareseptejä löytyy Simppeli Sormiruokakeittiön blogista. (Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on helppoja ja hyviä)

Vauvan syömistä varten ei tarvitse hankkia erikseen hienoja ruoka-alustoja tai kalliita juomamukeja. Sormiruokailija voi syödä osan ruuista isolta lautaselta, tarjottimelta tai ihan pöydän päältä. Snapsilasi taas on hyvä juomalasi mistä pienellekkin voi hörpyyttää vettä.

 

SMOOTHIEPUSSIT

On saatavilla uudelleentäytettäviä smoothiepusseja, jotka voi pestä astianpesukoneessa. Jätä kauppojen kalliit smoothiepussit sinne ja tee itse soseet vauvallesi. Ja plussana taas, että rahaa säästyy.

 

 

LASISET TUTTIPULLOT

Lasiset tuttipullot kestävät käytössä pidempään ja ovat hygieenisempiä kuin muoviset. Muovi kärsii aina lämmittämisestä ja siitä voi irrota pientä mikromuovia maitoon. Jos vauva juo maitoa vain silloin tällöin pullosta voi samaa tuttiosaa (1-koon) käyttää koko ajan. Ei ole syytä miksi tuttiosa pitäisi vaihtaa isompaan.

 

KESTOTALOUSPAPERI JA KESTOTISKIRÄTTI

Vauvan suun voi pyyhkiä kestotalouspaperilla, harsolla tai vaikka kostutetulla pyyhkeellä. Tässäkään asiassa ei ole järkeä käyttää kosteuspyyhkeitä.

 

EKOLOGINEN PYYKINPESU

Vältä pyykin ylipesemistä. Jokaisesta pienestä tahrasta ei kannata vaatetta laittaa pyykkiin. Kuolalaput myös vähentävät bodyen likaantumista.

 

VILLAVAATTEET

Villa on hyvä materiaali sillä se talvella lämmittää ja kesällä viilentää. Villan luontainen rasva myös hylkii likaa. Villavaatteet voi siis vain tuuletta, jos niissä ei ole näkyvää likaa. Kun peset villavaatteen tulee se pestä villalle sopivalle pesuaineella ja mielellään lanoliinittaa sen jälkeen. Ei ehkä toimi paljon pulauttavalla vauvalla.

Ohjeet villavaatteet pesuun.

 

VAUVOJEN VESSAHÄTÄVIESTINTÄ JA POTTAILU

Alle puolivuotiasta voi pissattaa ja kakattaa lavuaariin. Vauvojen vessahätäviestintä voi aikaistaa kuivaksioppimista. (Olen itsekkin tätä tehnyt vaihtelevasti) Kun vauva tekee edes osan tarpeistaan lavuaariin voi vaippapyykki tai kertakäyttövaippojen määrä vähentyä huimasti. Yli puolivuotias vauva, joka osaa jo istua voi opetella potalla käymistä.

 

VAIPANVAIHTOALUSTA

Vaipanvaihtoalustana voi käyttää paksua pyyhettä tai vaikka äitiyspakkauksen patjaa. Päälle voi laittaa muovifroteen tai PUL-kankaan.

 

Siinä oli taas monta hyvää vinkkiä. Kiitos teidän!

Onko teillä vielä jotain uusia hyviä vinkkejä ekologisempaan vauva-arkeen?