
DIY Hopeashampoo
Kaupallinen yhteistyö: Ekokampaamo Karma Helsinki

Olen yhä vaan vakuuttuneempi siitä, että luonnonkosmetiikasta löytyy ratkaisut kaikkiin ongelmiin ja tuotteisiin. Vain muutamaa tuotetta olen kaivannut synteettisen kosmetiikan puolelta. Hopeashampoo ja colormaskilla hiusten sävyttämistä hattarapinkiksi. Kuitenkaan en niin paljon, että olisin kyseisiä tuotteita ostanut. Viimeksi, kun kävin kampaajallani ekokampaamo Karma Helsingissä tehtiin hiuksiini savivaalennus. (Siitä tarkempaa postausta tulossa myöhemmin!) Lopputulos oli hieman liian lämmin omaan makuuni, joten Mirella vinkkasi, että hopeashampoo on helppo tehdä myös itse. Kokeilin tehdä tuotteen itse ja koska se toimi vinkkasin tästä myös ystävälleni, joka käytti synteettistä hopeashampoota. Hän valitti kuinka aina hopeashampoon jälkeen hiukset olivat kuivat, vaikka mitä teki. Tätä ongelmaa tällä itsetehdyllä hopeashampoolla ei ole. Päinvastoin, hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä ja hyvinvoivilta.

Savivaalennuksen jälkeen – DIY hopeashampoolla 3 kertaa pesty
Lähtotilanne & käsittely
Hiukseni ovat luonnostaan vaaleat, mutta niihin tehtiin savivaalennus. Vaalennuksen jälkeen hiukset muuttuivat todella lämpöisen sävyiseksi. Savivaalennuksella lopputuloksesta tulee aina lämmin. Sävy oli hyvin hunajaisen värinen, joka oli omaan mieleeni liian lämmin. Ei nyt kuitenkaan keltainen tai sellainen jonka saa aikaiseksi, kun kotikonstein värinpoistolla vaalentaa tummasta pois, tiedättehän? Itse valitettavasti tiedän ja valitettavasti on kokemusta siitä. Savivaalennuksella kuitenkin tulos on luonnollinen ja sillä voi vaalentaa vain muutaman asteen verran.
Valitettavasti kuvat on otettu eri valaistuksessa ja näin talvella on mahdoton ottaa kuvia, mutta kuvista kuitenkin pystyy huomaamaan selkeän eron.
Luonnollinen hopeashampoo valmistuu tavallisesta shampoosta (tai hoitoaineesta) ja mustikasta. Kyllä, mustikasta! Näitä sekoittamalla hiusten sävy muuttuu kylmemmäksi pikku hiljaa. Mielestäni mustikalla kylmentäminen ei ole niin voimakas kuin synteettinen hopeashampoo. Kuitenkin säännöllisellä käsittelyllä hiusten sävy muuttuu huomattavasti kylmemmäksi. Mustikalla värjääminen perustuu vastaväreihin ja sininen on keltaisen vastaväri ja siksi taittaa keltaisuutta. Myös synteettinen hopeashampoo toimii näin ja siinä on synteettinen sininen pigmentti.
Mustikka ei värjää hiusta ja jos käsittelyä ei tee säännöllisesti muuttuu hiustensävy takaisin keltaisemmaksi.
Se miksi synteettinen hopeashampoo kuivattaa hiusta johtuu sen korkeasta pesutehosta ja PH-arvosta. Tämä siksi, että saadaan hiuksen pinta ”aukeamaan” ja pigmentti syvemmälle hiukseen. Mustikkaa voi käyttää luonnonkosmetiikan syväpuhdistaman kanssa ja tehostaa näin sen pigmentin tarttumista.
Jos lopputulos on jostain syystä liian sinertävä (itse en tälläistä kyllä saanut aikaiseksi) niin ei hätää! Sinisyys lähtee hiuksista muutamassa päivässä. Kuitenkaan Kuitenkaan sinisiä hiuksia ei mustikalla aikaiseksi saa vaan enemmänkin pientä sinistä vivahdetta. Hyväkuntoisiin hiuksiin mustikoita voi laittaa reippaammin, mutta kuiviin ja huonokuntoisiin hiuksiin sävy tarttuu herkkin. Kannattaa siis aloittaa maltillisesti.

Tarvitset:
mustikoita (pakaste tai tuore)
shampoota
pieni kippo tai kulho
Ohje
• Sulata mustikoita hieman, jos ne ovat pakasteena. Hyvä määrä vaihtelee 2 mustikasta puoleen desiin. Riippuen halutusta lopputulokset ja lähtötilanteesta. Suosittelen aloittamaan varovasti muutamalla mustikalla. Itse laitoin heti puoli desiä, koska lähtötilanne oli niin lämmin.
• Sekoita mustikoiden joukkoon 1-2 ruokalusikasta shampoota. Murskaa mustikat haarukalla.
• Levitä normaalisti hiuksiin ja anna vaikuttaa 5-10 minuuttia tai pidempään.
• Huuhtele pois.
LUE MYÖS
LISÄÄ EKOJUTTUJA LÖYTYY INSTAGRAMISTANI
Löydät minut @roosablom

Zero Waste lahjaideoita aikuisille
Kaupallinen yhteistyö: Happy Fish Shop
Postauksen lopussa alekoodi

Joulukuusen koristeita löytyy hyväntekeväisyyskirpputoreilta muutamalla kymmenellä sentillä
KäytännöllisIÄ ja ekologisIA lahjaideOITA
Jouluun on enää alle 2 viikkoa! Vaikka olen tiedostanut joulun lähestyvän kovaa vauhtia tuntuu se tulevan nopeammin kuin aiemmin. Viikot vain vilisevät ohitse. Kerkesin kuitenkin kokoamaan vielä viime hetken lahjaideoita aikusille. Jos annan lahjoja haluan niiden olevan ennen kaikkea käytönnöllisiä. Budjetin yritin pitää kohtuullisena ja suurinosa tuotteista on kympin tai kaksi. DIY tuotteet tietenkin vielä edullisempia ja mahdollista tehdä muutamalla eurolla. Alla olevalla listalla on yli 30 lahjaideaa, jotka kerkeävät vielä pukinkonttiin.

Jouluisia herkkuja
Nämä kuluvat kaapista varmasti pois. Itse arvostan syötäviä lahjoja. On kiva kokeilla ja maistella jotain uutta. Näiden tekeminen on myös mukavaa. Pakkaa syötävät uudelleen käytettyihin lasipurkkeihin ja pyöräytä purkin kannen alta kaunis uudelleen käytetty nauha. Herkkuihin voi ostaa tarvikkeet esimerkiksi FitnessFirstiltä*, jolta löytyy luomuruokaa ja superfoodeja myös isommissa pakkauksissa ja esim. pähkinöitä löytyy edullisesti.
Joulukaakoa lasipurkissa (Gift-in-a-jar -idealla)

Kestotuotteet
Jos tietää, että lahjan saajalla ei ole jo kyseisiä kestotuotteita ovat ne mielestäni hyvä ja ekologinen idea. Itse olen joskus 5 vuotta sitten antanut lahjaksi ekan kerran kestotiskirättejä ennen kuin ne olivat edes ekopiireissä nousseet tunnetuksi. Itse käytän vaan kestotuotteita arjessa. On myös ollut mukava huomata kuinka antamani kestotiskirätit ovat olleet käytössä lahjan saajilla.
Kestotuotteita voi helposti tehdä itse tai ostaa valmiina. Linkit vierekkäin ensin diy-version ohje blogissani ja oikealla linkki kotimaisen Happy Fish Shopin verkkokauppaan, jossa myynnissä vain ekologisia ja muovittomia tuotteita.
DIY Mehiläisvahakääre tai osta mehiläisvahakääre*
DIY Kestotiskirätit tai osta Suomessa valmistettu kestotiskirätti*
DIY Kestovanulaput tai osta kestovanulappuja*
DIY Kestohedelmäpussi tai osta kestohedelmäpussi*

Au Naturel tuoksuton siivoussaippua
Pesuaineet ja hygieniatarvikkeet
Kuten syötävät ja juotavat on myös pesuaineet ja hygieniatarvikkeet hyvin kuluvaa tavaraa. On mukava antaa lahjaksi jotain mitä ei välttämättä lahjansaaja raaskisi ostaa. Silti tuote voi olla saajasta ihana ja arjen luksusta. Lahja voi olla savinaamio, pyykinpesuainettat tai vaikkapa ekologinen hammasharja.
Saaren Taika siivoussaippua* ja puinen tiskiharja*
Ekologinen hammasharja* ja hammastahna*
Ekologinen hammaslanka* (kurkkaa myös täyttöpakkaus*)
Muovittomia ja biohajoavia laastareita*
Flow cosmetics kuorintavoide*
Flow cosmetics shampoopala* (mun lemppari!)

Kukka tai kasvi
Kasvit ovat mukavia, kun ne ihastuttavat näin pimeyden keskellä ja kun luonnonkukkia ei ole. Ihania jouluisia kukkia ja kukka-asetelmia on myynnissä niin kukkakaupoissa kuin marketeissa.
Kasvin voi antaa myös lahjaksi itsetehtynä. Ota omasta haluamastasi kasvista pistokas, juurruta se ja istuta multaan. Ruukuksi käy vaikka vanha lasipurkki. Purkin ympärille voi kääräistä uudelleenkäytettyä paperia ja solmia nauhalla. Kasvin voi antaa sellaisenaan pienenä pistokkaana tai etukäteen kasvattaa sitä ikkunalaudalla hieman isommaksi. Peikonlehti, menninkäisenlehti, rönsylilja ja kultakäynnös ovat kivoja ja helposti juurtuvia ja kasvavia kasveja.
Lahjakortti & Arvat
Lahjakortit ja aineettomat lahjat ovat hyvin tykättyjä ja toivottuja lahjoja aikuisten keskuudessa. Itsekkin pidän aineettomista lahjoista. Lahjakortin lisäksi klassikko eli arpa tuo kaivattua jännitystä aikusille. Tiesitkö, että raaputusarpoja voi tehdä myös itse? Voit siis yhdistää tämän diy raaputusarvan ja laittaa sen alle mitä haluat antaa lahjaksi. Tässä hyviä lahjaideoita mitä palveluita tai elämyksiä lahjakortti voisi sisältää.
Ostettu palvelu: kylpylään, hierontaan, elokuviin, ravintola tai muu ruokailu, Pakohuone-peli, yksittäinen siivouskäynti Freskalta*
DIY lahjakortti: lastenhoitoapua, ikkunoiden pesu, siivous, pulkkaretki tai muu retki
Ohje: DIY Raaputusarpa

Alennuskoodi
Oletko kuullut aiemmin Happy Fish Shopista? En ollut minäkään ja he ovatkin suhteellisen uusi vasta tänä vuonna avattu verkkokauppa. Olin iloinen ja innoissani, kun pääsin tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Happy Fish Shop on kotimainen verkkokauppa, joka myy täysin muovittomia tuotteita. He myös lähettävät verkkokauppatilaukset täysin muovittomasti. Minulla on ilo saada antaa teille alennuskoodi.
Koodilla ROOSAHFS10 saat -10% alennusta normaalihintaisista tuotteista Happy Fish Shop -verkkokaupasta*
Koodi on voimassa 30.6.2020 asti. Muistathan kuitenkin tilata joululahjat viimeistään 17.12. mennessä.
Kerro sinun suosikki lahjaideoita kommenteissa ♥
LUE MYös
Zero Waste -vinkit joulun viettoon
10+1 vinkkiä paketoida lahjat ekologisemmin
DIY Joulukalenteri lapselle – 7+1 ideaa
LISÄÄ EKOJUTTUJA LÖYTYY INSTAGRAMISTANI
Löydät minut @roosablom


7