DIY muistipeli
Itsetehty klassikkopeli eli muistipeli
Meillä myös on taapero pois päiväkodista ja ollaan itseasiassa koko perhe kotona. Miehellä ei paljoa ole töitä, mutta itse teen töitä sen mitä pystyn ja jaksan. Tämä tilanne kuitenkin on ahdistava ja vetää mielen alakuloiseksi. Haluan keskittyä myös lepäämiseen ja yhdessä oloon. Koska on hieman hermot kireällä koko perheellä, kun ollaan vain kotona päivät pitkät yritetään nyt ottaa iisisti kaikkien hommien suhteen. Olen varma, että tämä tilanne tulee vielä kestämään pitkään.
Yhtenä iltana päätin askarrella taaperon kanssa muistipelin, johon kaikki tarvikkeet löytyi kotoa. Tämä oli todella helppo ja nopea toteuttaa. Ja mikä parasta; tässä sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ensiksi tekemistä kun muistipelin askartelee ja sen jälkeen tekemistä sen pelaamiseen. Ainakin yhdeksi illaksi oli taas puuhaa. Vaikka taapero ei ihan täysin muistipeliä hoksannut riitti siitä iloa ja sovellettiin ja pelattiin omilla säännöillä. Eikös pääasia ole vain yhdessä oleminen?
Jos lapsi osaa piirtää voi hän piirtää muistipeliin myös kuvia itse. Kannattaa suosia yksinkertaisia ja helppoja kuvia, jotka on helppo tunnistaa ja erottaa toisistaan. Tai toki jos on hyvä piirtämään niin mikään ei estä piirtämästä mitä tahansa tai toteuttamasta tätä vaikka väreillä tai muodoilla. (neliö, kolmio, ympyrä) Väreillä toteuttaessa voi tussilla värittää paperin tai leikata eri värisistä kartongeista. Vain taivas on rajana!

Tarvitset
parillinen määrä samanlaisia kansia (esim pilttipurkki)
kartonkia tai paperia
liimaa
sakset
tusseja
Me teimme aluksi 4 paria, joka oli ihan hyvä määrä. Tähän voi tehdä tarvittaessa lisää pareja myöhemminkin.

Ohje DIy muistipeli
- Leikkaa kartongista kansiin sopivan kokoiset palat
- Piirrä kartongista leikattuihin paloihin aina kahteen samanlaiset kuvat. (Ideoita alempana)
- Liimaa kartongista leikatut palat kansien sisäpuolelle ja painele hyvin kiinni
- Peli on valmis!

Ideoita muistipelin kuviin:
- värit – tussilla värien piirto kartongille tai eriväristen kartonkien leikkaus
- lahjapaperit tai sanomalehdestä samanlaisia kuvia tai kuvioita
- eri muodot (kolmio, neliö, ympyrä jne)
- Helpot piirrustukset; hedelmät ja kasvikset (mansikka, porkkana jne), tähdet ja kuu, aurinko ja pilvet, luonto (esim. puu ja kukka), auto, eläimet ja vaatteet (esim. pipo, lapaset, paita)
Muita hyviä diy puuhasteluja on:
SEURAA INSTAGRAMISSA
Resorin ompelu – näin onnistut

Resorin ompelu – lisää jatkoaikaa vaatteelle
Meidän lapsi sai muutamia yökkäreitä seuraavassa koossa. Näissä yökkäreissä kuitenkin oli jalkaterät. Koin ne hieman epäkäytännölliseksi taaperoikäisellä. Koska yökkärit ovat vielä hieman isoja ovat resorit paremmat ja näin ollen lahkeita ja hihansuita voi kääriä hieman. Yökkäreissä kun ei ole niin justiinsa, jos ne ovat hieman isot. Päätin siis leikata jalkaterät pois ja ommella resorit tilalle. Hommanhan on todella helppo. Ajattelin, kuitenkin tehdä vielä kuvalliset ohjeet miten onnistut resorien ompelussa.
Resorin voi ommella melkein minne vaan. Yleisimmin ne sopii hihan- ja lahkeensuuhun. Lisäämällä pidemmän resorin 10-20cm saa housuista tai paidan hihoista tehtyä pidemmät ja lisää kasvuvaraa. Jotkut brändit ovatkin esimerkiksi housuihin laittaneet pitkät resorit, jotka on ensin tarkoitus taittaa ja myöhemmin lapsen kasvaessa avata. Samalla idealla voi itse tehdä housuihin tai paitoihin. Ompelin myös taaperolle bodysta paidan ja lisäsin resorin paidan helmaan.

TARVIKKEET
Vaate, johon resorit ommellaan
Resorikangasta
Sakset
Nuppineuloja
Saumuri tai ompelukone (saumuri nopeampi ja helpompi)

OMPELUOHJE
Tässä esimerkissä ommellaan resorit yövaatteen jalansuihin. Tällä samalla tavalla voi ommella mihin tahansa.
1. Leikkaa jalkaterästä 5cm ylöspäin pala pois. Koska resorista tulee noin 5cm korkea niin vaate ei lahkeesta myöskään pitene.

2. Leikkaa resorista oikeankokoinen pala. Nyt tarkkana!
Resorin joustava sivu tulee vaatteen ommeltavaan reunaan ja ei joustava sivu taas ommeltavasta reunasta pois.
Tarvitsemasi kappale tulee olla lahkensuun ympärysmitta leveydeltään (joustava) ja korkeudelta resorin haluttu korkeus (tässä tapauksessa 5cm) kertaa kaksi eli 10cm.
Tässä esimerkin yökkärissä lahkensuu oli todella leveä joten leikkasin resorin leveydeksi 2/3 osaa lahkeensuun ympörysmitasta. Näin lahkeensuuhun tulee pieni pussitus ja hieman napakampi.

3. Ompele resori pötköksi joko saumurilla tai ompelukoneen suoralla ompeleella.

4. Käännä resori kaksinkerroin niin, että ommel ja sisäpuolelle piiloon.

5. Kiinnitä resori nuppineuloilla lahkeensuuhun oikeat puolet vastakkain. Lahkeensuu jää resorin sisäpuolelle ja resorin reunat ovat lahkensuuta vasten.

6. Ompele ympäri saumurilla tai ompelukoneella ensin suoralla ja sen jälkeen siksakilla.

7. Käännä resori alas ja työ on valmis.
Oliko ohjeet tarpeeksi selkeät? Kommentoi niin teen tarvittaessa parannuksia!
LUE MYÖS:
Ostolakko-kuulumisia helmikuulta


0