Hae
Roosa Blom

DIY luonnonmukainen hyttyssuihke

luonnonmukainen hyttyssuihke kesäksi

Rakastan Suomen kesää! Kesällä on ihana lähteä kaveriporukalla tai perheen kesken mökille. Mikään ei ole parempaa kuin valoisat illat, grilliruoka ja sauna. Yksi asia, jota kuitenkin vihaan on hyttyset ja muut itikat. Hyttyset oikein etsivät minut ja pistävät. Vaikka kukaan ei olisi nähnyt yhtään hyttystä on minua pistänyt jo viisi. Lisäksi ne kutisevat aivan mielettömästi. Yhtenä vuonna alkukesästä koko niskani oli niin täynnä kutisevia hyttysenpistoja, joka oli niin paha, että jouduin keskellä yötä ajamaan apteekkiin hakemaan allergialääkettä. Allergialääke helpotti onneksi heti.

Hyttyset etsivät ihmisiä mm. hiilidioksidin, pintaverenkierron, lämmön ja hien hajun perusteella. Joillakin pintaverenkierto on luonnostaan voimakkaampi, jolloin tälläinen ihminen houkuttelee itseensä enemmän hyttysiä. Mitä rauhallisemmin ja paikallaan pystyy olemaan sitä vähemmän hyttyset kiusaavat sillä liikkuessa pintaverenkierto aktivoituu.

Ohje hyttyssuihke

Tarvitset:

Suihkepullon

Vettä

Eteerisiä öljyjä 2-4kpl; laventeli, piparminttu, teepuu ja sitruuna

 

Valmistus:

Laita pullo täyteen vettä. Lisää yhteensä 30-40 tippaa valitsemiasi eteerisiä öljyjä. Ravista ja tuote on valmis käyttöön.

Olen itse säästänyt vanhoja kosmetiikkapurkkeja ja tämä suihkepullo on myös vanha kasvovesipullo. Todella kätevä kylläkin! Itse valitsin omaan suihkeeseen laventelin ja piparmintun, jota minulla oli jo valmiina.

Eteerisistä öljyistä voit valita muutaman. Sitruunan eteerinen öljy on yksi tehokkaimmista luonnollisista hyttyskarkotteista maailmassa. Laventeliakin kannattaa lisätä sillä hyttyset vihaavat sitä. Voimakkaan tuoksuiset kasvit kuten piparminttu itsessään pitää hyttyset loitolla. Useimmat ötökät eivät myöskään pidä teepuun hajusta, joten sitä voi myös käyttää hajusteena. Näiden yhdistelmällä saa erittäin hyvän suojan hyttysiä vastaan.

Itse käytin ensimmäiseen suihkeeseen laventelia ja piparminttua, jota löytyi kaapista. Se toimi todella hyvin. Seuraaviin miksasin vaihtelevasti myös sitruunaa ja/tai teepuuta. Oman kokemuksen pohjalta ei ole väliä mitä noista käyttää, mutta vähintään kahden eri eteerisen öljyn yhdistelmä on parempi kuin yhden.

Käyttö

Ravista tuotetta aina ennen käyttöä sillä öljyt jäävät veden pintaan ja muuten suihkit vain pelkkää vettä.

Suihkuta varovasti hyttyssuihketta haluamasi alueille.

Ei saa suihkuttaa silmiin eikä naamaan!

huomioitavaa Eteerisissä öljyissä

Ota selvää ennen tuotteen käyttöä eteerisistä öljyistä ja niiden turvallisesta käytöstä. Sitronellaa ei saa suihkia iholle joka on auringossa. Laventelia ei suositella alle 6-vuotiaille eikä myöskään jatkuvasti mikäli kärsit matalasta verenpaineesta. Laimenna tuotetta käytettäessä lapsille. Suihkuta ensisijaisesti tuotteita vaatteisiin.

Vastuuvapautus

Tämä tuote on yksittäisen ihmisen tekemä eikä sitä ole allergiatestattu eikä tehty mitään muitakaan testejä kuten kemikaali- ja turvallisuustestejä.

Tuotteen valmistus ja käyttö on täysin omalla vastuulla. Älä käytä tuotetta jos tiedät olevasi allerginen jollekin sen ainesosalle. Älä suihkuta tuotetta suoraa iholle kokeilematta ensin pienelle alueelle.

 


LUE MYÖS:

Tehokas ja halpa kotitekoinen pyykinpesuaine

DIY Yleispuhdistuaine 

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

Lavakaulusviljely – näin aloitin ja tein

lavakalausviljely – hurahdin täysin

Olen tämän kevään ajan päivitellyt Instagramin puolelle (@roosablom) kuvia mun puutarhaprojektista. Meillä oli viime kesänä piharemontti ja kaivurilla käännettiin iso osa pihasta, kun tehtiin uusia jätesysteemejä (älkää kysykö lisää, en tiedä). Puutarhan ainoat puut eli yksi omena- ja kaksi luumupuuta jouduttiin siirtämään. Tällä hetkellä niistä kuoli kaksi ja yksi luumupuu sinnittelee, mutta pahalta näyttää. Yhden osan meidän tontista olen nimennyt puutarhaksi sillä siinä tosiaan oli hedelmäpuita. Marjapensaita on edelleen runsaasti, vaikka ensimmäisenä vuonna kaivoin niitä 6 jo pois! Olenkin jo vanhojen istutusten rinnalle alkanut istuttamaan uusia puita ja pensaita ja rakentamaan ihanaa puutarhaa.

Keväällä miehen avustuksella rakensin ensimmäisen viljelylaatikkoni. Lavakaulusviljely kuulosti niin kivalta, että halusin aloittaa sen myös itsekkin. En ole kerinnyt tehdä kuin vasta yhden laatikon, mutta ainakin kaksi on tulossa lisää. Olen aivan hurahtanut tähän!

Facebookista löytyy hyvä Lavakaulusviljely -ryhmä, josta löytyy paljon tietoa aiheesta. Kannattaa ehdottomasti liittyä myös sinne.

 

En ole ammattilainen ja en takaa, että kaikki tieto on oikeaa tai virallista. Tämä postaus on omia kokemuksiani miten itse tein löytämieni ohjeiden perusteella. 🙂

viljelyLaatikon teko

Itse halusin tehdä omat laatikkoni kotoa löytyvistä materiaaleista. Ensiksi mittailin kohtaa mihin laatikot tulevat ja pohdin minkäkokoisia laatikoita haluan ja olisi hyvä. Tein myös suunnitelmat paperille. Lopulta kuitenkin ensimmäisen laatikon valmistuttua suunnitelmani muuttui hieman. Mutta mitä sitten?

Laatikot itsessään oli todella helppo ja nopea tehdä. Omat laatikkoni ovat kokoa: 3m pitkä, 80 cm leveä ja 30 cm korkea (3 lautaa). Materiaalina käytin lautaa mitä löysin kotoa valmiina. Itseasiassa laatikoissa käytetyt laudat ovat purkulautaa meidän autotallista. Nyt ne pääsivät taas käyttöön.

 

Tarvikkeet:

3x pitkän sivun lauta

3x lyhyen sivun lauta

4x laatikon lyhyensivun sisämitan lauta (tukilauta, jos kovin iso tai pitkä laatikko)

6x laatikon korkeuden korkuisia paloja tai hieman matalampi (sisänurkkaan ja keskelle)

ruuveja

myrkytön maali esim. Tikkurila Patio Verso

Laatikon teko:
  1. Leikkaa laudasta halutun kokoiset palat.
  2. Ruuvaa pitkän ja lyhyen sivun palat kiinni sisänurkan paloihin
  3. Ruuvaa sisälle tulevat tukilaudat kahteen eri kohtaan laatikkoa tasaisesti. Tukilaudat tarvitset vain, jos laatikko on kovin iso tai pitkä.
  4. Ruuvaa laatikon keskelle, sisäpuolen reunoihin tukilauta
  5.  Maalaa laatikko halutessasi

Maalasin vielä tekemäni lavakauluksen ulkopuolelta sekä sisäpuolelta ylimmän laudan. Sain Instagramissa seuraajiltani vinkkiä, että kaulukset saattavat pysyä hyvänä myös ilman maalia. Itse halusin maalata myös esteettisistä syistä ja tykkäsin viimeistellymmästä ulkonäöstä. Maalina kannattaa käyttää myrkytöntä puuöljyä esimerkiksi Tikkurilan Patio Verso on nimenomaan tarkoitettu viljelylaatikkojen maalaamiseen.

Lavakauluksia myydään myös valmiina, mutta tein itse sillä se oli huomattavasti halvempaa. Itse käytin kotoa löytyviä materiaaleja ainoastaan, jota oli ylimääräisenä. Hintaa laatikoille tuli siksi nolla euroa.

Pohjatyöt ja multa

Pohjatyöt on tärkeä osa. Pohjatöihin ja mullan valitsemiseen vaikuttaa myös mitä aiot kasvattaa.

Ensiksi kaiva laatikon sisältä nurmikkoa pois niin, että jää ainoastaan multaa. Itse nypin vaan rikkaruohot sillä piharemontin jäljiltä kyseisessä kohdassa ei kasva nurmikkoa. Tarkoitus on istuttaa kuitenkin nurmikkoa myöhemmin.

Laatikon pohjalle laitoin paksun kerroksen sanomalehteä ja muutamia pahveja. Sanomalehdet ja pahvit kastellaan. Lisäksi pohjalle voi vielä laittaa risuja halutessaan. Itse en laittanut.

Sanomalehtien ja pahvien päälle laitoin kompostimultaa niin paljon, kun meillä vain oli. Sitä löytyi noin kaksi kottikärryllistä, jolla sain käytännössä peitettyä pohjat. Kompostimulta säästää rahaa ja on hyvin ravinteikasta.

Lopuksi täytin laatikon puutarhamullalla. Ostin yhteensä 16 säkkiä multaa, jotka maksoivat yhteensä 40 euroa. Yksi säkki oli 40L joten multaa meni yhteensä 640L yhteen lavakaulukseen.

Kasvikaverit ja vuoroviljely

Istutuksissa olisi hyvä huomioida kaksi asiaa; kumppanuuskasvit sekä tuholaistorjunta.

 

Kumppanuuskasvit eli kasvikaverit

Monet kasvit tuottavat juurilla, lehdillä tai kukilla erilaisia ”aineita”, jotka auttavat toisia kasveja kasvamaan. Apu voi olla ravinteiden tuottamista, tuhohyönteisten karkottamista, hyötyhyönteisten houkuttelua tai tautien ehkäisyä. Tietyt kasvit kasvavat siis erityisen hyvin vierekkäin.

Toiset kasvit sopivat huonommin yhteen. Syynä tähän on yleensä se, että kasvit käyttävät samoja ravinteita ja siten kilpailevat keskenään. Toinen syy on läheinen sukulaisuusuhde. Kun kasvimaailman sukulaiset kasvavat vierekkäin, ne tartuttavat toisiinsa sille suvulle tyypillisiä kasvitauteja. (Tarhuri.fi)

Hyviä linkkejä:

Hyötykasviyhdistys

Tarhuri.fi

 

Tuholaistorjunta

Tietenkin yksi tärkeä on tuholaistorjuna. Kukaan ei halua epämieluisia vieraita puutarhaansa. Luonnonmukaista tuholaistorjuntaa on istuttaa erilaisia tuholaisia torjuvia kasveja.

Esimerkiksi samettikukka ja kehäkukka ovat hyviä tuholaisia torjuvia kasveja. Myös voimakkaasti tuoksuvat yrtit, sipuli ja tomaatti harhauttavat tuholaisia.

Omat istutukset

Selvittelin kumppanuuskasveja ja päädyin istuttamaan seuraavasti. Ensimmäiset omat lavakaulusviljely -kasvit saivat kunnian olla:

Sipuli

Porkkana

Salaatti

Jäävuorisalaatti

Rucola

Basilika

Mäkimeirami

 

Sain myös hyvän vinkin;

Malta mielesi äläkä kiiruhda liian nopeasti istuttamaan kevään ensimmäisinä lämpöisinä päivinä Todennäköisesti ilmat kylmenevät ja voi vielä sataa räntää tai lunta huhti-toukokuussa. Odota siis rauhassa.

 

Onko muita, jotka lavakaulusviljely on vienyt mukanaan?


LUE MYÖS:

Vuohenputkipesto

10 vinkkiä vähentää ruokahävikkiä

 

SEURAA INSTAGRAMISSA

 @roosablom