Hae
Roosa Blom
Kaupallinen yhteistyö

Kesän aktiviteetti ja retkeily bucket list

Kaupallinen yhteistyö: Népra

Népra urheiluvaatteet ovat joustavia ja mukavia päällä / Kuva Dilan Rauhala – Dilan Photography

 

Kesän bucket list

Vaikka kesäkuu vaihtuu jo heinäkuuksi niin vielä ei kesä ole ohi. Itselläni on vasta alkanut loma, joten tuntuu, että omalla kohdallani tästä kesä vasta alkaa. En yleensä harrasta kesälistojen tekemistä sillä mielestäni kesällä pitää mennä fiiliksen mukaan eikä myöskään lomaa saa liikaa suorittaa. Helposti myös voi jäädä pahamieli, jos jotain on jättänyt tekemättä vaikka olisi tehnyt jotain mahtavia asioita listan ulkopuolelta. Tänä vuonna kuitenkin tein poikkeuksen ja tehtiin koko perhe ”kesäbingo”, johon jokainen perheenjäsen sai listata 3 asiaa mitä haluaa tehdä yhdessä. 3-vuotias halusi mm. mato-ongelle ja pyöräilemään, mies veneretkelle ja saunomaan koko perhe ja minä nukkua pakettiautossa. Lista näytti todella kivalta eikä siellä ollut mitään kalliita asioita. Sellaisia kivoja, edullisia ja vähällä vaivalla toteutettuja juttuja.  Muutama kohta ollaankin jo ruksittu sieltä.

 

retkeily ja aktiviteetti bucket list

Tehdessäni tätä listaa innostuin aivan älyttömästi! En malta odottaa sillä kesällä on valtavasti kaikkia ihania aktiviteettejä mitä tehdä. Suomen luonto on niiiin monipuolinen ja valoisuus tuo aikaa olla ulkona enemmän. Tässä muutama omat kesäni aktiviteetit mitä haluan tehdä.

Népran keltainen kierrätysmateriaaleista valmistettu Cella t-paita on ihana!

 

Pyöräily

Kesällä haluan pyöräillä ja paljon! Aloitetaan heti lumien sulettua muksun kaa pyöräilemään ja jatketaan sitä pitkälle syksyyn. Pyöräily on mielestäni kiva tapa liikkua paikasta toiseen. Meidän muksu tykkää myös pyöräillä, joten tulee helposti pyöräiltyä koko perhe. Oon myös välillä napannut pyörän auton kyytiin, kun oon mennyt Helsinkiin. On ihan erilaista liikkua pyörällä ja maisemat vaihtuu eri tavalla. Se fiilis on jotenkin vaan niin huikea mikä pyöräillessä on. Tykkään myös siitä, että pyörällä matka taittuu paljon nopeammin kuin kävellen. Kävely on siirtymiseen liian hidasta itselleni. Haha. Tänä vuonna sain uuden pyöränkin äidiltäni ja innostus on vain kasvanut, kun on hyvä pyörä alla. Olisi ihana toteuttaa vaikka joku päivän pyöräretki tai vaikka yhden yön. Pelkästään jo omassa kunnassa riittäisi nähtävää ja koettavaa vaikka viikonlopun mittaiselle pyöräretkelle.

Lue myös: Polkupyörän keväthuolto ja apuna WD-40 monitoimiaine

 

Uinti

Instagramissa minua seuraavat ovat jo kyllästymiseen asti saanut kuulla meidän laiturista. Neljä vuotta tätä odotettiin! Nyt vihdoin päästään omasta rannasta uimaan, joten aion hyödyntää sen. Lähes joka päivä on tullut käytyä uimassa. Olen innostunut uimisesta ihan uudella tavalla tänä kesänä. Ennen en varsinaisesti pitänyt uimisesta. Nykyään olen oivaltanut, että en varsinaisesti pidä uimisesta vaan enemmän uiskentelusta. Siitä, että lilluu vedessä, välillä ui eteenpäin, välillä selällään. Vedessä voi pyöriä, jumpata, heiluttaa kehoa tai vaan kellua. Olla vaan. Varsinainen matkauinti ei ole mun juttu ja olen ollut aina aika hidas uimaan. Mutta uiskentelu ja samalla luonnon ihmetteleminen on ihanaa. Se on myös rentouttavaa ja nollaavaa. Tänä kesänä aion siis uiskennelle ja paljon!

Népra ”Yed Joggersit” toimivat hyvin collareiden ja verkkahousujen välimallina. Käytän niitä paljon ulkoiluhousuina.

 

Retkeily kansallispuistossa

Tänä kesänä haluan myös retkeillä. Olin teininä innokas partiolainen ja olen viettänyt satoja öitä teltassa. Olen myös käynyt useissa Suomen kansallispuistoissa. En tiedä tarkkaa monessako, mutta useammassa. Tänä vuonna haluan ruksia listalleni yhden lisää. Joskus ajattelin, että olisipa siistiä vierailla kaikissa Suomen kansallispuistoissa. Se saa luvan olla tavoitteeni. Viime vuonna telttailtiin ekan kerran taaperon kanssa. Telttailukin on ihan jees, mutta nykyään kun olen nukkunut elämäni aikana teltassa paljon niin se ei enää houkuta. Nyt haluaisin enemmän retkeilyauto tai matkailuautoilua yhdistää tähän. Luultavasti kuitenkin tämä kääntyy diy-hommiksi ja heitetään patjat pakettiauton lattialle ja otetaan trangia mukaan. Olen aiemminkin nukkunut pakettiautossa patjalla ja se on ihan jees. Oma tunnelmansa siinäkin.

En ole päättänyt vielä missä kansallispuistossa kävisimme. Jos emme mene kansallispuistoon niin haluisin mennä joko Turun saaristoon tai Saimaalle. Saimaalla kerran löydettiin ihan mieletön puskaparkki, jossa oli niin kirkasta vettä, etten varmaan koskaa ollut Suomessa nähnyt ja luonnon hiekkarantaa silmän kantamattomiin. Sinne olisi siisti päästä uudestaan, jos vaan muistan mikä paikka se oikein oli.

Lue myös: Eka telttaretki taaperon kanssa – Isojärven kansallispuisto

 

Suppailu

Olen kerran 4-5 vuotta sitten kokeillut pari minuuttia tuttavan suppilautaa, mutta muuten ei ole kokemusta suppailusta. Tänä kesänä aion vihdoin ottaa asiakseni ja vuokrata päiväksi suppilaudan. Nyt vielä kun se on helppoa ja pääsee omasta rannasta. En tiedä innostunko suppailusta, mutta sitä aion ainakin kokeilla! Olen ajatellut, että voisin joku ilta kun muksu on mennyt nukkumaan niin ottaa suppilaudan kainaloon ja mennä meidän järvelle kokeilemaan. Mies on kuitenkin kotona lasta vahtimassa. Kesäilloissa on vielä sitä jotain, kun aurinko alkaa laskea, ihmiset siirtyvät sisälle ja nukkumaan, luonto on edelleen hereillä ja ulkona on valoisaa. Olisi kiva suppailla joko tässä omalla lahdella tai Pälkäneen Kostian virralla (joka on joki, jossa ei paljoa virtaa).

Päällä Népran vastuulliset urheiluvaatteet reissussa Hankasalmella.

Varusteet

Itselleni on tärkeää, että kesäsuunnitelmat ei ole mitään kovin rahakkaita eikä niitä varten ole pakko hankkia uusia varusteita. Mennään niillä mitä omistetaan ja lainataan tarvittaessa jotain, jos puuttuu. Arjessa tulee ulkoiltua ja liikuttua luonnossa paljon. Rakastan sellaista outdoorlifestylea, vaikka tosin teltassa ja ulkona en ole nukkunut pitkään aikaan. Omat aktiviteetit ovat sellaisia, että niihin löytyy varusteet valmiiksi tai ei tarvitse. Isoin on varmasti vaatteet.

Mulla on käytössä lähes päivittäin ulkoillessa ja liikkuessa Népran urheiluvaatteet. Ne onkin melkein aina joko pesussa tai päällä. Meidän tyttöjen reissussa Hankasalmella ulkoiltiin ja retkeiltiin paljon. Silloinkin pidin päällä päivisin vain Maia-legginssejä ja Cella t-paitaa. Pari vuotta liikuin ilman kunnollisia urheiluvaatteita ja niihin panostaminen on kyllä kannattanut! On aivan eri pistää urheiluun tarkoitettu t-paita kuin tavallinen puuvillapaita. Liikkuminen on mukavempaa, kun vaatteet on hyvät. Itselleni tärkeintä on, että vaatteet ovat päällä mukavat, joustavat eivätkä kiristä ja purista. Sen lisäksi ne eivät saa valua ja nousta, niin että täytyy olla koko ajan nyppimässä ylemmäs tai alemmas. Materiaalin täytyy tuntua iholla mukavalta eikä yhtään hiostavalta. Itselläni on ollut käytössä Népran vaatteita pisimmillään lokakuusta ja edelleen ne näyttävät kuin uudelta, vaikka niitä on pesty ja paljon.

Népran tuotteet ja arvot ovat vastuulliset (lue lisää täältä!) Népran urheiluvaatteet on paitsi tuotettu vastuullisesti ja pitkälti kierrätysmateriaaleista, on yrityksen arvomaailma muutenkin kohdillaan. Jokaisesta tuotteesta lahjoitetaan yhteensä 50 senttiä neljälle eri organisaatiolle. Vastuullisuuden lisäksi täytyy sanoa, että tuotteet on oikeasti hiton hyviä! Ne on todella laadukkaita, kestäviä ja istuvia. Itselleni pelkkä vastuullisuus ei riitä vaan haluan myös oikeasti toiminnallisia ja hyviä vaatteita. Népra on onnistuttu siinä! Kesän aktiviteetteihin ei tarvitse paljoa miettiä mitä pukee päällensä, koska omalla kohdallani vastaus on tietenkin Népra.

Mitä sun kesän suunnitelmiin kuuluu?


Lue myös:

Miniloma Hankasalmella – lasi-igluja, luontoa, villiyrttejä ja kasvohoitoja

Kissan raakaruokailu – hyvät puolet ja apua allergiaoireisii

10 kysytyintä kysymystä sähköautoilusta

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAMISSA

Löydät minut @roosablom

Keittiön tasojen päällystäminen D-C-Fixillä

dc-fix keittiön tasojen päällystäminen

Keittiön tasojen päällystäminen

Vuoden vaihteessa innostuin vihdoin uudistamaan meidän keittiön. Ennen ja jälkeen kuvat sekä kustannukset löydät tästä postauksesta. Ensin oli tarkoitus maalaa vain nurkkahyllyt, mutta lopulta hommat vähän eskaloitui. Käytännössä kaikki muut paitsi välitilan kaakelit meni uusiksi. Hupsista. Olen katsellut keittiötämme nyt 4 vuotta ja se ei vaan tuntunut omalta. Toiminnallisuus oli kuitenkin ihan hyvä ja keittiö oli hyväkuntoinen. Meillä ei ollut nyt intoa eikä rahaa toteuttaa kallista keittiöremonttia, joten halusin tehdä pienen budjetin remontin.

En koskaan tykännyt keittiön tasosta. Sain vinkin, että maalaa ensin kaikki muut ja katso sitten miltä taso näyttää. Hyvä vinkki ja se on totta, että moni asia saattaa näyttää eriltä, kun ympäriltä maalaa tai muuttuu muuten. Keittiön taso kuitenkin pysyi rumana ja näytti itseasiassa ”halvalta”. Taso oli värimaailmaltaan hieman oranssihtavan ruskea. Pinta oli tasainen, kiiltävä ja liukas, jossa oli puukuviointia. Nykyinen rempattu taso näyttää kalliimmalta ja paremmalta, kuin edellisen tason puukuviointi. Googletin erilaisia vaihtoehtoja keittiöntason parantamiseksi. Käytännössä kolme eri vaihtoehtoa nousi; keittiötasojen maalaus, tasojen kaakelointi, d-c-fix tai tasojen uusiminen kokonaan. Kuvista näkee, että tasoja on paljon ja paljon kulmia, joten koin liian kalliiksi lähteä uusimaan tasoja. Halusin keittiöön lämpöä ja puupintaa, joten d-c-fix vaikutti sopivimmilta vaihtoehdolta.

keittöntasojen maalaus keittiön tason päällystäminen

dc-fix keittiön tasojen päällystäminen

Vasemmalla vanha taso (luonnossa punertavampi ja epäsiistimpi) ja oikealla D-C-Fix

 

Valittu materiaali

Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta D-C-Fixillä päällystämisestä enkä ollut kenelläkään tutulla nähnyt mitään D-C-fixillä päällystettyä (tiedettävästi). Ostin D-C-Fixin Clas Ohlsonilta ja sävyksi valikoitui ”Puu Ribbeck-tammi”. Halusin tammisen ja puisen tason. Olin nähnyt Facebookin d-c-fix / Kontaktimuovi Tuunaajat -ryhmässä jonkun päällystävän tällä samalla ruokapöydän. Kuvio ja väri näytti todella kivalta ja juuri siltä mitä toivoin.

D-C-Fix on kuvioitua kontaktimuovia. Takapuolella on ruudukot kuten ”perinteisissä” kirkkaissa kontaktimuoveissa. Pelkäsin kovasti, että D-C-Fix näyttää ”halvalta” ja että pinta on kirkas, liukas ja muovinen. Kuitenkin ilokseni näin ei ollut. Muovin pinta oli mattapintainen ja jopa kevyesti puun syyt tuntui käteä vasten. Päällyestäessä lopputulos on hyvin samannäköinen ja oloinen, kuin laminaattitasoissa. D-C-fixejä on saatavilla satoja erilaisia ja esimerkiksi satiinipintaisia.

Meillä keittiön tasot koostuivat neljästä eri osasta. Ensiksi on tärkeää katsoa tuotteen mitat. (Clasun sivuilla pitää klikata haluttu kuvio verkkokaupassa, koska eri kuviot ja sävyt ovat erikokoisissa ja levyisissä rullissa) Valitsemani rulla oli sopivan levyistä (67,5cm), joten se riitti hyvin keittiöntasoihin. Pituutta yhdessä rullassa oli 2 metriä. Mittasin keittiöntasot ja laskin tarvittavan määrän. Halusin jokaisen tason yhdestä yhtenäisestä palasta. Tasot olivat niin pitkiä, että rullia tarvittiin 3, mutta tilasin vielä yhden extrarullan varmuuden vuoksi. Onneksi tilasin sillä altaan kohtalta onnistuin möhlimään totaalisesti yhden palan.

dc-fix keittiön tasojen päällystäminen

Pohjatyöt ja asentaminen

Remontoidessa olen oppinut kantapään kautta yhden asian; pohjatyöt tulee tehdä huolella ja niistä ei pidä oikaista. Jos pohjatyöt tekee huonosti vaikuttaa se mm. kalvon pysyvyyteen.

Aloitin pyyhkimällä tasot ensin rätillä ja yleispuhdistusaineella, jotta kaikki ylimääräinen lika ja rasva lähtisi pois. Kannattaa pyyhkiä huolellisesti tasojen reunat ja alta. Kulmiin ja reunoihin kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti, koska niistä kalvo lähtee ensimmäisenä irtoamaan. Yleispuhdistusaineella pesemisen jälkeen pyyhin tasot maalarinpesuaineella. Maalarinpesuaine poistaa yleispuhdistusaineen jättämän likaahylkivän kalvon. En tiedä olisiko maalarinpesuainetta tarvinnut, mutta meiltä sitä löytyi, joten hyödynsin sitä. Lopuksi annoin tasojen kuivua rauhassa.

Kalvon laittaminen oli ihan suhteellisen helppoa, mutta ei ihan piece-of-cake. Jos miettii kouluaikana kirjojen päällystämistä niin se on hyvin samankaltaista. Tein ensimmäiset kaksi tasoa yksin, mutta totesin, että parhaimman lopputuloksen sai kaksin. Toinen pitää kalvoa hieman viistosti ylhäällä ja toinen varovasti leveällä lastalla vetää kalvoa pöytätasoa pitkin. Tällä tavalla ilmakuplia ei syntynyt juuri ollenkaan, toisin kuin yksin laittaessa.

Haastavat kohdat

Vaikka keittiötasojen päällystäminen oli yllättävän helppoa niin silti kulmat, nurkat ja muutamat erikoiset kohdat aiheuttivat harmaita hiuksia. Käänsin D-C-Fixin aina reunan yli, jolloin ei tullut ylimääräisiä saumoja. Jotkut nurkat tai kulmat olivat hieman haastavia saada siististi. Käytin apuna hiustenkuivaajaa, jolla lämmitin kalvoa kevyesti ja venytin hieman. Näin sain nurkat hieman siistimmin. En sano, että niistä tuli vieläkään täydellisiä, mutta yleisilmeeltään hyvä. Kunhan ei läheltä katso.

Lavuaarin kohta oli haastavin. Onnistuin yhden palan tuhoamaan, kun yritin jotenkin ”järkevästi” hanan ja altaan kohdalta saada D-C-Fixiä mitoitettua. Lopulta helpoin oli, että mies irroitti hanan (En suosittele tätä kenellekkään! Väärinasennettu hana voi aiheuttaa vesivahinkoja ja eikä välttämättä vesivahinkotilanteessa vakuutukset korvaa.). Näin sain laitettua kalvon parhaiten. Altaan ympäriltä päällystin ja lopuksi leikkasin mattopuukolla varovasti altaan reunaa pitkin.

dc-fix keittiön tasojen päällystäminen

Kokemus käytössä

Meillä on ollut D-C-Fixillä päällystetyt keittiötasot nyt noin kuukauden. Olen ollut erittäin tyytyväinen. Kalvo on helppo pitää puhtaana eikä toistaiseksi ole lähtenyt repsottamaan mistään. Altaan kohdaltakin on pysynyt todella hyvin, vaikka vettä roiskuu ja joutuu päivittäin vedella altistetuksi. Koska kyseessä on muovikalvo niin se ei ime itseensä öljyjä.

Jonkin verran naarmuja pintaan on kuitenkin tullut. Naarmut ovat tulleet ainoastaan jääkaapin viereen, jossa pidämme leikkuulautaa pöydällä. Leikkuulaudan siirtäminen ja sen alla olevat murut ovat tehneet naarmuja. Kuitenkin aika pieniä, joten ne eivät itseäni haittaa. Kuvio myös antaa paljon anteeksi.

keittön tasojen maalaus keittiön tason päällystäminen

Keittiön tasojen päällystäminen oli kyllä nappi valinta. Pidän tästä ratkaisusta. En tiedä kestääkö tämä ikuisesti, mutta ainakin edullisesti ja helposti sai koko keittiön yleisilmeen paremmaksi.

Oletko päällystänyt d-c-fixillä jotain?


LUE MYÖS

Keittiöremontti pienellä budjetilla – lopputulos ja kustannukset

Kerrostaloasunnon pintaremontti – katso ennen ja jälkeen kuvat

DIY Liukuvärjätty seinä

 

SEURAA MINUA MYÖS INSTAGRAMISSA

Löydät minut @roosablom