Hae
Roosa Blom

Näin saat lisää lukijoita blogiin

Nyt, kun olen blogannut jo pidempään ja kerännyt hurjan määrän seuraajia blogiini, saan usein kysymyksiä ”Kuinka saada lisää lukijoita blogiin?”. Omat sivukatseluni ovat siis pyörineet viimeisen puolen vuoden aikana 22 000 – 110 000 välillä ja uniikkejä kävijöitä käy 12 000 – 30 000 joka kuukausi. Kirjoitin myös syyskuussa postauksen, jossa kerroin elokuussa tehneeni blogini ennätyksen – yli 100 000 näyttökertaa yhdessä kuukaudessa. Ajattelin siis jakaa omia ajatuksiani miten blogiini on löydetty ja olen saanut kasvatettu mukavan ison lukijakunnan.

 

Jaa omia postauksia

Eihän kukaan löydä sun blogiin, jos et jaa niitä sun juttuja missään! Jaa blogipostauksiasi aktiivisesti ainakin omissa somekanavissa (Facebook, Instagram, Tiktok, Twitter). Sen lisäksi Facebook-ryhmät ovat hyviä. Valitse kuitenkin tarkkaan sellaisia ryhmiä jotka tukevat aihepiiriäsi ja niissä saa mainostaa blogipostauksia. Vältä klikkiotsikoita ja jaa hyvässä hengessä. Ole myös ryhmissä aktiivinen muuten kommentoimalla ja seuraamalla juttuja. Muuten sinut muistetaan vain postausten-linkittäjänä mikä ei ehkä ole positiivinen juttu. Älä myöskään jaa samaan ryhmään blogipostauksia liian usein.

Voit myös buustaa omia postauksiasi pienellä maksullisella mainonnalla.

 

pitkäikäiset postaukset

Omista postauksistani suurinosa on sellaisia, jotka eivät vanhene. Edelleen blogini muutaman vuoden takaisia postauksia luetaan säännöllisesti ja luetuimmissa postauksissa on aina vähintään puolet useamman vuoden takaisia. Usein postaukset sisältävät myös jotain informaatiota lukijalle. Tälläisiä postauksia ovat mm. reseptit, diy-ohjeet, kokemuksia asiasta X ja vertailupostaukset. Näitä mun postauksia, jossa on esimerkiksi reseptejä tai diy-ohjeita jakaa myös lukijani erilaisissa Facebook-ryhmissä. Kun joku kyselee toimivaa diy pesuainetta niin joku on aina kerinnyt linkata mun postauksen keskusteluun.

Vanhoihin postauksiin myös tulee liikennettä Googlesta eli saat lisää lukijoita. Monet googlettavat erilaisia asioita (yleensä yllämainittuihin asioihin) ja päätyvät postauksiini. Tämä ei ole mikään nopein reitti kasvattaa kävijämäärää, mutta pitkällä tähtäimellä se tuottaa tulosta. Vaikka postaisit harvemmin tai tulisi pieni blogitauko niin blogissa edelleen kävisi kävijöitä ja ns. pyörisi itsestään eikä sivukatselut tipahtaisi nollaan.

Täytyy vielä kertoa sellainen juttu, että olen saanut useamman kaupallisen yhteistyön, josta on maksettu kunnon korvaus niin sillä, että asiakas on sanonut ”Joo ollaan huomattukkin, että sun vanhasta postauksesta tulee säännöllisesti liikennettä meidän sivustolle.” Ja he ovat olleet valmiita tekemään yhteistyötä ja maksamaan siitä. Ja itse aina sanon asiakkaille, että en lähde tavoittelemaan blogipostauksilla sellaista, että tulisi valtavat piikit heti vaan nimenomaan pitkäaikaista postausta.

SEO-optimoinTI

Tämä liittyy tuohon ylläolevaan. Jotta blogipostaukset nousevat Googlessa niin ne tulee olla SEO-optimoitu oikein. Ennen Vaikuttajamedialle siirtymistä en ymmärtänyt SEO-optimoinnista mitään. Olin aivan pihalla. Mutta oikeasti se on todella helppoa. Yhteistöiden kannalta on myös hyvä osata SEO-optimoida postaukset sillä se kertoo ammattitaidostasi asiakkaalle. Ja sinun tietenkin kannattaa kertoa asiakkaalle myydessäsi, että pakettiin kuuluu ammattimaisesti SEO-optimoitu blogipostaus.

 

vanhojen postausten upotus uusiin

Aina, kun puhut blogipostauksessasi jostain aiheesta, josta olet kirjoittanut aiemmin niin linkkaa se. Ylempänä tätä postausta näkyy esimerkki, kun puhuin diy pyykinpesuaineesta. Laitoin siihen linkin, jotta lukija voi halutessaan klikata sitä ja katsoa mistä on kyse. Myös lauseet ”Edellisessä postauksessani kerroin tästä…” (linkkaa tuohon se edellinen postaus) tai ”Lapsen synttäreiden jälkeen olemme pohtineet…” (Linkkaa lapsen synttäripostaukseen) Saitte varmaan tästä aiheesta kiinni? Tällä tavoin saa lukijan lukemaan myös lisää blogipostauksiasi, joka kasvattaa blogin näyttökertoja.

Blogipostauksen lopussa tulisi myös olla linkitettynä haluamallasi tavalla muutama vanha blogipostaus. Ne voi olla ”Edellinen postaus” tai ”Lue myös” tai miten haluatkaan tehdä. Tietenkin blogipostausten loppuun kannattaa aina lisätä myös linkit somekanaviin. Nämä molemmat (blogin sisäiset ja blogin ulkoiset linkit) ovat osa SEO-optimointia ja parantavat postauksen Google-näkyvyyttä.

 

 

Blogit.fi ja Bloglovin kuntoon

Ei pidä vähätellä mitään yksittäistä asiaa. Itselläni oli hävettävän kauan Blogit.fi ja Bloglovin hieman retuperällä eli siis blogista puuttui seurantalinkit niihin ja multa ajankohtainen käyttäjä. Jos tavoite on saada lisää lukijoita niin yhtään lukijaa ei voi vähätellä. Et koskaan tiedä tuleeko sieltä seuraava yhteistyökumppani tai toimittaja.

Kun nämä kaksi laittaa kerralla kuntoon niin niitä ei tarvitse päivitellä juurikaan.

Päivitä tarpeeksi usein ja säännöllisesti

Se ei oikein toimi, että postaa joskus ja jouluna. Toki elämässä on kaikenlaista, mutta jos se on aina sellaista, että pari kuukautta jaksaa postaa ja sit taas on useamman kuukauden blogihiljaisuus. Tämä ei myöskään anna blogista ammattimaista kuvaa eikä kiinnosta yhteistyökumppaneita. Vaikka blogi olisi pieni niin yhteistyökumppanit arvostavat säännöllisesti ja tarpeeksi usein päivittyvää laadukasta blogia. Itselläni olisi hieman petrattavaa tuon julkaisutahdin kanssa. Nyt päivitän ehkä kerran viikossa, vaikka tavoite olisi 2-3 kertaa viikossa.

Toinen on se, että jos postaa tarpeeksi usein niin sivukatselut kokonaisuutena nousee, vaikka yksittäinen blogipostaus jäisikin hieman pienemmäksi.

 

Lehtiartikkelit ja muut vastaavat

Jos sinusta tehdään lehtiartikkeli niin muista ensinnäkin a) pyytää se oikoluettavaksi ennen julkaisua ja b) että toimittaja mainitsee tai linkkaa blogiisi. Yksi hyvä on myös, jos he upottavat verkkoartikkeleihin Instagram-postauksesi. Itselle tuli kerran yli 100 seuraajaa Instagramiin, kun Me Naiset teki minusta jutun verkkoon. Samoin aina blogiin tulee iso kävijäpiikki, jos jutussa on mainittu blogini. Toimittajat kyllä usein tosi suopeasti laittavat blogilinkkejä eikä kertaakaan ole ollut kenellekkään ongelma.

Toinen on, että monet toimittajat ovat ottaneet minuun yhteyttä juuri blogipostausteni perusteella. Suurin osa lehtijutuista on tehty blogipostausten pohjalta. Voit myös tarjota valmiin näkökulman kanssa juttuja toimittajille. Kaikki lehtiartikkelini löytyy täältä.

 

Löytyikö tästä postauksesta jotain uutta tai olisiko vinkata muita hyviä keinoja saada lisää lukijoita blogiin?


LUE MYÖS:

Käytetty ja huolletty läppäri 12kk takuulla

Luonnollinen kuukautiskierto ja miten tunnistan sen

Tehokas ja halpa kotitekoinen pyykinpesuaine

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

Paljonko vaippoihin kului rahaa?

*Sisältää mainoslinkkejä

paljonko vaippoihin kului rahaa?

Vaipparumba on ohi

Kerroinkin jo Instagramin puolella keväällä, että meillä sanottiin heihei vaipoille. Ihanaa, kun vaipparumba on vihdoin ohi! Taaperon kanssa on ollut niin paljon helpompaa, kun vaippoja ei enää ole ollut. Tietenkin vahinkoja sattuu aina välillä ja tulee varmasti tulevaisuudessakin, mutta se on osa elämää eikä haittaa. Reilu kaksi vuotias osaa itse kertoa jo hyvin hädästään ja kotona joskus myös menee itsenäisesti vessaan. Kotoa poistuessa löytyy lähes aina vessa, vaikka myös puskat ovat tulleet hyvin tutuiksi. Nykyään meidän autossa on aina vessapaperia ja pieni muovipussi johon paperit voi laittaa. Yleensä myös vesipullo. Joskus voi iskeä isompi hätä pidemmällä autoreissulla. Onneksi Suomi on lähes metsikköä vaan. Vessapaperiakin on tarvittu monesti, varsinkin kun ollaan hyvin meneviä.

Aloin pohtia, kuinka paljon vaippoja oikein ostimme ja paljonko vaippoihin kului rahaa. Onneksi olen kirjoittanut blogipostauksia sillä sain sieltä napattua vähän infoa. Tietenkään täysin totuutta en tiedä, mutta aika hyvin suurinpiirteisen arvion tein. Yllätyin positiivisesti, kuinka vähän meillä oli vaippoihin mennyt rahaa.

Ja haluun vielä sanoa, että jokainen vanhempi toimii omien voimavarojen mukaan eikä kertakäyttövaippojen käyttö tee kenestäkään huonompaa vanhempaa. Ei todellakaan, vaan oot just paras vanhempi sun lapselle. ♥ Haluan vaan tuoda esille erilaista näkökulmaa ja erilaisia vaihtoehtoja esille, joita yhteiskunnassamme ja keskustelupalstoilla ei näe.

paljonko vaippoihin kului rahaa?

Keskiarvo yleisesti

Googlettelin aihetta ja samalla myös tein kyselen meidän Facebookin vauva-ryhmään, josta sain tosi mukavasti vastauksia. Tässä muutamia poimintoja ja havaintoja.

Vaippaikä – Nykyään tuntuu olevan enemmän normaalia, että lapset oppivat kuivaksi lähemmäs kolmea ikävuotta kuin kahta. Olen tämän myös huomannut, kun olen muita meidän lapsen ikäisiä lapsi nähnyt. Monet myös ovat ihmetelleet sitä, että meidän lapsi oppi kuivaksi  jo alle 2-vuotiaana. Se, että vaippaikä lyheni yhdellä vuodella pienentää vaippakuluja (ja ympäristö kuormitusta!) jo merkittävästi jopa sadoilla euroilla.

Vaippaiän pidentymisestä on kirjoittanut mm. Helsingin sanomien artikkelissa kasvatustieteen professori ja psykologian dosentti Timo Saloviita sekä Maria Nordinin kirjoittama vastike aiheeseen, jossa hän avaa mistä asioista on samaa ja eri mieltä Saloviidan kanssa.

Vaippojen hinnat – Omien tutkimusteni mukaan yleisesti kertakäyttövaippoihin kuluu rahaa seuraavasti: Ensimmäisten kuukausien aikana selkeästi enemmän, mutta sitten vähemmän. Valtaosa kyselyyn vastanneista sanoi, että heidän reilu 2-vuotiaat käytti 2 tai enemmän pakettia vaippoja kuukaudessa. Vain alle viidesosa sanoi, ettei käyttänyt enää vaippoja.

 

Yhteenveto

Lukemieni artikkeleiden ja omien tutkimusteni perusteella vaippoihin kuluu 500€ ekan vuoden aikana ja sen jälkeen määrä puolittuu. Vaipoista luovutaan lähempänä 3 vuotta. Eli vaippakulut ovat kokonaisuudessaan lähemmäst tuhat euroa, monella jopa reilusti enemmän.

 

Paljonko vaippahommat kustansi kokonaisuudessaan?

Kertakäyttö vaippapaketit 10kpl 10€/kpl = 100€

Kestovaipat 100€ (nopea arvio)

Sain myytyä 0-2kk vaipat ostohinnalla eteenpäin. Muut vaipat myin myös pois. Kokonaisuudessaan kestovaipoista jäi meille maksettavaa vajaa 100euroa. Meillä on vielä muutamia kestovaippoja ja harkkahousuja jäljellä mutta ne on huomioitu tuossa hinnassa ja arvioitu paljonko niistä jää meille.

*Vaipaton vauva -verkkokurssi 49€ (tarjouksessa silloin)

Potta x2, pöntönsupistaja ja jakkara saatiin ilmaiseksi

Vessapaperi on lapsi kuluttanut jonkun verran ja pyykkiä tullut ehkä veden kulutuksen muodossa jokunen kymppi.

Kokonaisuudessaan karkealta arviolta 250 euroa.

 

Ajatuksiani

Olen hieman järkyttynyt siitä kuinka paljon vaippoja kulutetaan ja niihin menee rahaa. Tiesin, että se on paljon, mutta en tajunnut, että näin paljon.

Ajattelen myös niin, että en halua käyttää rahaa kertakäyttövaippoihin. Se, että on rahat kovalla työllä tehnyt niin käytän sen mielummin johonkin muuhun. Näin ajattelen yleisestikkin elämässä rahan käytöstäni. Vaikka kyse on ”vain” paristakympistä kuussa niin se on oikeasti iso raha. En myöskään jaksa käyttää aikaani vaippatarjousten perässä juoksemiseen. Ja yllättävää kuinka paljon säästää jo pelkästään sillä että lapsen vaippaikä lyhenee.

 


LUE MYÖS:

Kestovaippailu aloittelijoille

Puolivuotias käy pöntöllä

Kokemuksia kestovaippailusta vastasyntyneellä

SEURAA INSTAGRAMISSA

 @roosablom