
Luontoa kunnioittaen – mitä pakkaan mukaan pyöräretkelle?
Kaupallinen yhteistyö: Weekendbee
Pyöräretket ovat koko perheen yhteinen harrastus
Olenkin puhunut blogissa ja Instagramissa koko kevään siitä, kuinka olen innostunut pyöräilemään. Laitettiin keväällä myös auto seisontaan kahdeksi kuukaudeksi, kun lapsi jäi päiväkodista pois. Nyt arjen sujuvoittamiseksi auto on taas ollut käytössä. Pyöräily on kuitenkin jäänyt osittain osaksi arkea ja ollaan useasti koko perhe valittu pyöräily autoilun sijasta. Näin kesällä on ihana tehdä pyöräretkiä, mennä picnicille ja uimaan.
Yksi syy miksi ollaan pyöräilty myös paljon on se, että taapero rakastaa pyöräilyä. Hän tykkää istua kyydissä, mutta myös mennä omalla potkupyörällään. Potkupyörällä tosin yleensä pysytään tässä pihapiirissä, koska taapero ei sillä jaksa mennä pitkiä matkoja. Mutta hän usein pyytää, että lähdetään pyörällä leikkipuistoon tai kavereille. Ja usein mennään, jos meillä ei ole muuta menoa tai tekemistä.
Meidän pyöräretki kohteet ovat vaihdelleet ja ollaan yritetty käydä vaihtelevasti eri paikoissa omassa kunnassa. Ollaan käyty mm. läheisillä laavuilla, uimarannalla, leikkipuistossa ja viimeisimpänä vierasvenesatamassa. Se on ihana paikka, jossa on kiva istua, katsella ohi meneviä veneitä ja syödä eväitä.


reppu, joka muuntautuu joka tilanteeseen
Meidän pakkailut ovat usein hyvin eväspainotteiset. Olin pakannut meidän eväät ja tarvikkeet Aevorin Trip -reppuun, jonka Weekendbee lähetti ja reppu oli käytössämme ekaa kertaa. Aikaisemmin olen käyttänyt Kånkeniä, mutta se on monesti liian pieni meidän tarpeisiin. Tässä repussa oli todella paljon tilaa ja ei käytetty vielä puolikaan tilasta. Silti reppu ei ollut liian iso. Alunperin valitsin tämän Trip -repun sillä tarkoitukseni oli ottaa se mukaan reilireissulle huhtikuussa, joka harmikseni peruuntui. Mietin, että onko tämä liian iso reppu meille, mutta ei todellakaan. Tänne mahtui helposti eväät, viltti, vaihtovaatteita taaperolle, takkia ja oikeastaan kaikki mitä tarvittiin. Hellepäivinä saan mahtumaan tänne koko perheen pyyhkeet, uikkarit ja muut tarvittavat tavarat.
Repussa on muutama todella kätevä ominaisuus, joka lisää tuotteen monikäyttöisyyttä ja muunneltavuutta. Repun kokoa voi säätää suuremmaksi ylhäällä olevan rolltop-systeemin ansiosta. Toinen hyvä ominaisuus on repun sivuja kiertävät vetoketjut, jotka aukevat kokonaisuudessaan ja repusta on helppo etsiä tavaroita purkamatta koko sisältöä ensin pois. Toki myös yläkautta pääsee helposti tavaroihin käsiksi. Taskuja löytyy monia sekä pehmustettu tasku läppärille. Tästä tulee varmasti luottokassini myös viikonloppureissuille.
Kerroinko muuten jo, että reppu on valmistettu kierrätetyistä PET-pulloista? Lisäksi tuote on valmistettu vastuullisesti Vietnamissa tehtaassa, jossa on korkein Fair wear -sertifiointi. Weekendbee selvittää jokaisen merkin taustat ja vastuullisuudet ennen tuotteiden ottamista myyntiin.. Itselläni yksi ehdoton kriteeri uusille tuotteille on vastuullisuus ja ekologisuus. Niistä en jousta – onneksi ei tarvitsekkaan.
Koska olime lähteneet picnicille vierasvenesatamaan, pakkasin mukaan myös viltin. Viltti oli joku kotoa löytyvä eikä mikään ”virallinen” picnicviltti, joten se ei mennyt kovin pieneen tilaan. Viltti oli hyvä valinta ja silti reppuun jäi runsaasti tilaa. Viltti myös hieman pehmensi lasikippoja etteivät ne kolisseet repussa.

zero waste ja roskattomuus retkeillessä
Yksi tärkeimpiä arvojani on ekologisuus ja se, että haluan kunnioittaa omassa arjessa luontoa. Se näkyy vahvasti meidän arjessa ja pyritään tekemään valintoja sen mukaan. Myös retkeillessä pidän huolen, ettei meidän jäljiltä jää luontoon roskaa. Pakkaan eväät kotona valmiiksi jo eväsrasioihin tai sitten otan pienen leipäpussin mukaan roskapussiksi. Pakkaan aina itsetehtyjä kestotalouspapereita muutaman. Olen ommellut ne vanhoista harsoista ja pesen muun pyykin seassa 60 asteessa. Kestotalouspapereilla voi pyyhkiä pyörän satulan, suun, kädet ja muuta pientä. Käytetään näitä talouspaperin sijasta myös makkaraa paistaessa ja makkaran voi kietoa kestotalouspaperin ympärille. En enää käyttäisi talouspaperia, koska nämä voittavat ominaisuuksiltaan sata nolla.

Eväät – pyöräretken tärkein asia
Siis ehdottomasti aina kaikkien retkien tärkein asia on eväät! Ja kaikki maistuu paremmalta, kun ne syö luonnossa. Kuinka hyvältä tavalliset eväsleivätkin maistuvat ulkona syödässä? Tällä kertaa pakkasin meille mukaan omenalohkoja, vadelmia, itsetehtyä smoothieta ja Mungolifen ohjeella tehtyä sokeritonta kilttiä kauraslicea. Yleensä, kun lähdetään retkelle ei käydä kaupassa ostamassa mitään vaan tehdään eväät niistä aineista mitä kotoa jo löytyy. Kuten nytkin. Taapero tykkää kovasti hedelmistä ja marjoista, joten niitä pakataan aina mukaan. Meillä on lähes aina omenoita, koska ne säilyvät hyvin, eivät sottaa ja ovat edullisia.
Pakkaan eväät aina eväsrasioihin ja eväille käytän paljon myös vanhoja lasipurkkeja. Olen säästänyt muutamia lasisia smoothiepurkkeja ja ne ovat todella käteviä. Helppo tehdä smoothie ja ottaa mukaan, jos lähtee johonkin.

Kylmää ja kuumaa juotavaa
Juotavaksi pakkasin mukaan kahvia, vettä ja pieneen pilttipurkkiin kahvimaitoa. Olin pakannut meille emaliset kupit. Nämä kyseiset kupit ovat olleet meillä jo useamman vuoden, mutta Weekendbee valikoimista löytyy samankaltaisia. Emalimukit ovat kevyitä, muovittomia ja eivät hajoa. Siksi ne on huoleton pakata mukaan, mutta kotona myös taapero käyttää näitä arkena. (Kehtaanko kehua näidenkin monikäyttöisyyttä?) En yleensä hanki mitään tuotteita vain retkeilyä varten vaan tykkään, että tuotteet ovat sellaisia joita on helppo käyttää myös arjessa. Retkellä ennen lähtöä kotiin pyyhkäisen vielä kestotalouspaperilla kuppien pohjat niin ne eivät valuta mitään reppuun.
Meillä oli mukana Hydro Flast -termospullo, joka on todella kätevä. Tykkään siitä enemmän, kuin muista teräksisistä juomapulloista monestakin syystä. Ensinnäkin suuaukko on isompi ja pullo on helpompi tiskata. Toiseksi pullossa on TempShield™ eristys, joka pitää kylmät juomat kylmänä 24h ja kuumat kuumina 12h. Tämä sopii siis niin juomapulloksi, kuin termariksi kahville tai kuumalle vedelle. Rakastan monikäyttöisiä tuotteita!

Muut tärkeät varusteet
Tietenkin eväiden lisäksi on tärkeää huomioida omat vaatteet ja varusteet. Ihan ensiksi tärkein eli pyöräilykypärä! Ollaan opetettu taaperolle, että kypärä pidetään päässä pyöräillessä aina. Oli sitten aikuisten pyörän kyydissä istuimessa tai potkuttelisi eteenpäin omalla potkupyörällään. Me vanhemmat pidämme myös kypärää sillä on turha vaatia lapselta jotain, jos itse toimii päinvastoin. Siksi koko meidän perhe pitää pyöräillessä aina kypärää. Onhan siis muutenkin todella fiksua ja kannattavaa. Jotenkin itse havahtuiduin tälläisten asioihin tärkeyteen vasta, kun sain oman lapsen. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.
Keväällä sain Weekendbeeltä tämän Jack Wolfskinin kuoritakin, joka on ollut käytössä lähes päivittäin siitä asti. Olin kaivannut itselleni kuoritakkia, jonka kanssa on helppo ulkoilla taaperon kanssa säällä kuin säällä. Halusin myös väriltään jotain muuta kuin mustaa ja tämä täytti kaikki kriteerit. Takki on veden- ja tuulenpitävä ja menee pieneen tilaan. Tykkään siitä, että takki on ohut ja kevyt, joten usein myös loistava valinta jos ei oikein tiedä onko ulkona lämmin vai ei. Ja koska se menee pieneen tilaan on helppo pakata reppuun, jos ei tarvitse. Tuote on valmistettu vastuullisesti ja materiaali on 100% kierrätetty polyesteri.


Taaperolle aina hiukan extraa mukaan
Keväällä vanhat uskollisesti palvelleet Raybanit menivät rikki. Ikää aurinkolaseilla oli jo yli kymmenen vuotta tai jopa enemmän (olin toinen omistaja). Itse, kun en omista tuotteita aina monia kappaleita vaan yleensä yhdet. Käytän omistamani loppuun joten uudet aurinkolasit oli hankintalistalla. Valitsin itselleni Weekendbee -verkkokaupan valikoimista Shadeshare -merkkiset aurinkolasit ja mallina ”Tembo”. Shadeshares lasit ovat laadukkaat, käsin, suomalaisesta koivuvanerista, valmistetut aurinkolasit. Kaikissa malliston laseissa on polarisoidut UV linssit. Shadeshare tekee paljon hyvää nimittäin jokaista myytyä paria kohden he istuttavat yhden puun Keniaan. Lisäksi aurinkolasit valmistetaan SOS Lapsikylässä Nairobissa, Keniassa valvotusti. Työpaja kouluttajaa ja työllistää slummeista kotoisin olevia nuoria.
Omien tavaroiden lisäksi pakkaan aina mukaan taaperolle vaihtovaatteita. Nykyään hän pärjää jo ilman vaippoja, mutta vahinkojen välttämiseksi muutamat vaihtohousut ovat hyvät. Jos yhden asian olen oppinut vanhempana olon aikana niin se, että kannattaa aina pakata lapselle ylimääräistä vaihtovaatetta. Niitä tuntuu tarvitsevan ja usein. Koskaan ei tiedä mitä lapsen kanssa sattuu, kun hän voi löytää mitä tahansa vesilätäköistä alkaen aurinkoisena päivänä. Aurinkorasva yleensä laitetaan kotona, mutta jos aiotaan olla koko päivä pois kotoa ja ulkona pakkaan myös sen mukaan. Olen tykännyt kovasti EY! -merkin aurinkorasvasta, joka on luonnonkosmetiikkaa.
Välillä tuntuu, että pakkaan liikaa, mutta yleensä kaikkea tarvitsee. Se tuo itselleni rentoutta, ettei tarvitse stressata vaikkapa vaihtovaatteita taaperolle.
Weekendbee – vastuullinen verkkokauppa
Kerroin jo edellisessä yhteistyöpostauksessa Weekenbee -verkkokaupasta. Se on suomalainen verkkokauppa, joka myy vastuullisia ulkoilu- ja urheiluvaatteita ja välineitä. Olen yllättynyt kuinka paljon vastuullisia ja ekologisia tuotteita löytyy. Arvostan todella paljon työtä mitä Weekendbee on tehnyt. He ovat käyneet merkkejä läpi, vastuullisuutta ja ekologisuutta. Ja kertovat sen läpinäkyvästi asiakkaille. Asiakkaana on siis helppo keskittyä vain valitsemaan tuotteita ja vertailemaan ominaisuuksia. Voit myös lukea mitkä vastuullisuuskriteerit Weekendbee on asettanut myymilleen brändeille ja tuotteille.
Onko muut innostunut retkeilystä? Meidän olisi tarkoitus kesällä lomailla Suomessa ja kiertää eri retkeilykohteita. Ilmianna kivoimmat retkeilykohteet taaperon kanssa kommenteissa. 🙂
Lavakaulusviljely – näin aloitin ja tein
lavakalausviljely – hurahdin täysin
Olen tämän kevään ajan päivitellyt Instagramin puolelle (@roosablom) kuvia mun puutarhaprojektista. Meillä oli viime kesänä piharemontti ja kaivurilla käännettiin iso osa pihasta, kun tehtiin uusia jätesysteemejä (älkää kysykö lisää, en tiedä). Puutarhan ainoat puut eli yksi omena- ja kaksi luumupuuta jouduttiin siirtämään. Tällä hetkellä niistä kuoli kaksi ja yksi luumupuu sinnittelee, mutta pahalta näyttää. Yhden osan meidän tontista olen nimennyt puutarhaksi sillä siinä tosiaan oli hedelmäpuita. Marjapensaita on edelleen runsaasti, vaikka ensimmäisenä vuonna kaivoin niitä 6 jo pois! Olenkin jo vanhojen istutusten rinnalle alkanut istuttamaan uusia puita ja pensaita ja rakentamaan ihanaa puutarhaa.
Keväällä miehen avustuksella rakensin ensimmäisen viljelylaatikkoni. Lavakaulusviljely kuulosti niin kivalta, että halusin aloittaa sen myös itsekkin. En ole kerinnyt tehdä kuin vasta yhden laatikon, mutta ainakin kaksi on tulossa lisää. Olen aivan hurahtanut tähän!
Facebookista löytyy hyvä Lavakaulusviljely -ryhmä, josta löytyy paljon tietoa aiheesta. Kannattaa ehdottomasti liittyä myös sinne.
En ole ammattilainen ja en takaa, että kaikki tieto on oikeaa tai virallista. Tämä postaus on omia kokemuksiani miten itse tein löytämieni ohjeiden perusteella. 🙂

viljelyLaatikon teko
Itse halusin tehdä omat laatikkoni kotoa löytyvistä materiaaleista. Ensiksi mittailin kohtaa mihin laatikot tulevat ja pohdin minkäkokoisia laatikoita haluan ja olisi hyvä. Tein myös suunnitelmat paperille. Lopulta kuitenkin ensimmäisen laatikon valmistuttua suunnitelmani muuttui hieman. Mutta mitä sitten?
Laatikot itsessään oli todella helppo ja nopea tehdä. Omat laatikkoni ovat kokoa: 3m pitkä, 80 cm leveä ja 30 cm korkea (3 lautaa). Materiaalina käytin lautaa mitä löysin kotoa valmiina. Itseasiassa laatikoissa käytetyt laudat ovat purkulautaa meidän autotallista. Nyt ne pääsivät taas käyttöön.
Tarvikkeet:
3x pitkän sivun lauta
3x lyhyen sivun lauta
4x laatikon lyhyensivun sisämitan lauta (tukilauta, jos kovin iso tai pitkä laatikko)
6x laatikon korkeuden korkuisia paloja tai hieman matalampi (sisänurkkaan ja keskelle)
ruuveja
myrkytön maali esim. Tikkurila Patio Verso


Laatikon teko:
- Leikkaa laudasta halutun kokoiset palat.
- Ruuvaa pitkän ja lyhyen sivun palat kiinni sisänurkan paloihin
- Ruuvaa sisälle tulevat tukilaudat kahteen eri kohtaan laatikkoa tasaisesti. Tukilaudat tarvitset vain, jos laatikko on kovin iso tai pitkä.
- Ruuvaa laatikon keskelle, sisäpuolen reunoihin tukilauta
- Maalaa laatikko halutessasi
Maalasin vielä tekemäni lavakauluksen ulkopuolelta sekä sisäpuolelta ylimmän laudan. Sain Instagramissa seuraajiltani vinkkiä, että kaulukset saattavat pysyä hyvänä myös ilman maalia. Itse halusin maalata myös esteettisistä syistä ja tykkäsin viimeistellymmästä ulkonäöstä. Maalina kannattaa käyttää myrkytöntä puuöljyä esimerkiksi Tikkurilan Patio Verso on nimenomaan tarkoitettu viljelylaatikkojen maalaamiseen.
Lavakauluksia myydään myös valmiina, mutta tein itse sillä se oli huomattavasti halvempaa. Itse käytin kotoa löytyviä materiaaleja ainoastaan, jota oli ylimääräisenä. Hintaa laatikoille tuli siksi nolla euroa.

Pohjatyöt ja multa
Pohjatyöt on tärkeä osa. Pohjatöihin ja mullan valitsemiseen vaikuttaa myös mitä aiot kasvattaa.
Ensiksi kaiva laatikon sisältä nurmikkoa pois niin, että jää ainoastaan multaa. Itse nypin vaan rikkaruohot sillä piharemontin jäljiltä kyseisessä kohdassa ei kasva nurmikkoa. Tarkoitus on istuttaa kuitenkin nurmikkoa myöhemmin.

Laatikon pohjalle laitoin paksun kerroksen sanomalehteä ja muutamia pahveja. Sanomalehdet ja pahvit kastellaan. Lisäksi pohjalle voi vielä laittaa risuja halutessaan. Itse en laittanut.

Sanomalehtien ja pahvien päälle laitoin kompostimultaa niin paljon, kun meillä vain oli. Sitä löytyi noin kaksi kottikärryllistä, jolla sain käytännössä peitettyä pohjat. Kompostimulta säästää rahaa ja on hyvin ravinteikasta.
Lopuksi täytin laatikon puutarhamullalla. Ostin yhteensä 16 säkkiä multaa, jotka maksoivat yhteensä 40 euroa. Yksi säkki oli 40L joten multaa meni yhteensä 640L yhteen lavakaulukseen.

Kasvikaverit ja vuoroviljely
Istutuksissa olisi hyvä huomioida kaksi asiaa; kumppanuuskasvit sekä tuholaistorjunta.
Kumppanuuskasvit eli kasvikaverit
Monet kasvit tuottavat juurilla, lehdillä tai kukilla erilaisia ”aineita”, jotka auttavat toisia kasveja kasvamaan. Apu voi olla ravinteiden tuottamista, tuhohyönteisten karkottamista, hyötyhyönteisten houkuttelua tai tautien ehkäisyä. Tietyt kasvit kasvavat siis erityisen hyvin vierekkäin.
Toiset kasvit sopivat huonommin yhteen. Syynä tähän on yleensä se, että kasvit käyttävät samoja ravinteita ja siten kilpailevat keskenään. Toinen syy on läheinen sukulaisuusuhde. Kun kasvimaailman sukulaiset kasvavat vierekkäin, ne tartuttavat toisiinsa sille suvulle tyypillisiä kasvitauteja. (Tarhuri.fi)
Hyviä linkkejä:
Tuholaistorjunta
Tietenkin yksi tärkeä on tuholaistorjuna. Kukaan ei halua epämieluisia vieraita puutarhaansa. Luonnonmukaista tuholaistorjuntaa on istuttaa erilaisia tuholaisia torjuvia kasveja.
Esimerkiksi samettikukka ja kehäkukka ovat hyviä tuholaisia torjuvia kasveja. Myös voimakkaasti tuoksuvat yrtit, sipuli ja tomaatti harhauttavat tuholaisia.

Omat istutukset
Selvittelin kumppanuuskasveja ja päädyin istuttamaan seuraavasti. Ensimmäiset omat lavakaulusviljely -kasvit saivat kunnian olla:
Sipuli
Porkkana
Salaatti
Jäävuorisalaatti
Rucola
Basilika
Mäkimeirami
Sain myös hyvän vinkin;
Malta mielesi äläkä kiiruhda liian nopeasti istuttamaan kevään ensimmäisinä lämpöisinä päivinä Todennäköisesti ilmat kylmenevät ja voi vielä sataa räntää tai lunta huhti-toukokuussa. Odota siis rauhassa.
Onko muita, jotka lavakaulusviljely on vienyt mukanaan?
LUE MYÖS:
10 vinkkiä vähentää ruokahävikkiä


2
