Hae
Roosa Blom

Vegaaninen kynttiläillallinen – Earth hour 2020

Earth hour on täällä taas

Huomenna taas on aika sammuttaa valot tunniksi ilmastonpuolesta Earth Hour -tempauksessa. Ilmastonmuutos on todellinen ongelma ja se on tieteellisesti todistettu, Kyse ei ole siis kenenkään mielipiteestä onko ilmastonmuutosta vai ei. Tieteellisesti on todistettu, että on. Ihmisten aikaansaama ilmastonmuutos on niin äkillinen ja voimakas, että luonnolla on vaikeuksia sopeutua muutoksiin. Äärimmäiset sääilmiöt, napa-alueiden sulaminen ja merenpinnan kohoaminen hankaloittavat jo nyt sekä ihmisten että eliöiden elämää. Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat hälyttäviä, voidaan ilmastokriisin ehkäisemiseksi edelleen vaikuttaa. Olen ollut huolissani meidän maapallon tulevaisuudesta jo yläasteelta lähtien. Silloin ilmastonmuutoksesta ei juuri puhuttu. Enemmän käytettiin nimitystä kasvihuoneilmiö ja otsonikerroksen ohentumisesta. Mutta ei ketään oikeasti kiinnostanut.

Olen koko aikuisikäni työksennellyt yrittäjänä. Eka eettisen ja ekologisen muodin parissa omalla brändilläni 5-vuotta, mutta äitiyslomalla alkoi kypsyä ajatus, etten halua enää työskennellä vain muodin parissa. Blogi onkin nyt ollut yksi työni sen jälkeen. Haluan omilla kirjoituksillani inspiroida ja antaa helppoja käytännönläheisiä vinkkejä ekologisiin tekoihin. Lukujen ja ilmastoahdistuksen lisääminen saa ainakin itseni vain surulliseksi ja hieman lamaantumaan. Haluan itse myös inspiroitua ja innostua ekologisista teoista. Viime aikoina olen ollut fiiliksissä mm. korjausompelusta ja onnistuessa ollut todella riemuissani.

Mikä on Earth hour?

Earth Hour on kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden tulla mukaan puolustamaan luontoa ja hillitsemään ilmastonmuutosta.

Earth Hour on ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma, johon kaikki voivat osallistua. Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston ja luonnon puolesta sammuttamalla turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille. Earth Hour ei siis ole sähkön- tai energiansäästötempaus.

Lisätietoja ympäristöystävällisestä ruoasta löydät WWF:n RuokaoppaastaLihaoppaasta sekä Kalaoppaasta.

Kynttiläillallinen ja kasvisruokaa

Earth Hourin teemana on Suomessa ruoka. Jo viisi vuotta WWF Suomi on kannustanut ihmisiä kokeilemaan Earth Hour -iltana kasvisruokaa tai kestävästi pyydettyä tai kasvatettua kalaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Teeman mukaisesti järjestin kynttiläillallisen miehelleni. Voimavarojen ja arjen kiireen keskellä ei jaksettu kokkailla mitään ihmeellistä tai monimutkaista. Päädyttiin tekemään nacholautanen, joka on super iisi tehdä. Me syödään nacholautanen aina käsin.

 

Vegaaninen nacho-lautanen

Nachoja

Härkis -rouhetta

Tomaattisosetta tai ketsuppia

Violife pizzajuustoa (vegaaninen)

Kurkkua, tomaattia, paprikaa

Guagamolea

Salsaa

Kaurafraicea

 

  1. Paista härkisrouhe pannulla öljyssä ja lisää hieman vettä nesteeksi. Rouhe on kypsää, joten se tarvitsee vain lämmittää. Laita mausteeksi tacomaustetta, grillimaustetta tai paprika, valkosipuli, pippuri ja suola. Lisää tomaattisose.
  2. Levitä nachot lautaselle ja raasta päälle juustoa. Lämmitä mikrossa kunnes juusto on sulanut.
  3. Kaada nachojen päälle härkis-soossi.
  4. Pilko kasvikset ja asettele lautasen reunoille omiin kasoihin kasvikset, guagamole, salsa ja kaurafraice
  5. Nauti hyvän juoman kanssa.

 

Lähteenä käytetty WWF:n Earth hour -sivustoa.


LUE MYÖS:

Mummon ahvenkalakeitto

Vegaaninen mango-avokadowrap

10 vinkkiä vähentää ruokahävikkiä

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

Tulostettava tehtäkirja ja värityskuvat

Puuhaa lapsille

Meidän taapero tykkää piirtää puuväreillä, värittää vahaliiduilla ja maalaa vesiväreillä. Koska selkeästi osoitti kiinnostusta myös tehdä värityskuvia niin päätin hänelle tulostaa sellaisia. Itse olen sen verran pihi, että tuntuisi rahan haaskaukselta ostaa alle 2-vuotiaalle taaperolle kaupasta värityskirja. Ja toistaiseksi kotitekoiset ovat kelvanneet. Kokosin tähän postaukseen linkkejä ja vinkkejä tulostettaviin värityskuviin sekä tehtäviin. Lapsen kiinnostuksen ja taitojen mukaan voi sitten valita sopivia.

Vinkki: Jos kotoa löytyy jo valmiiksi tehtäväkirja voi sen sivut skannata tai kopioida. Laittaa vanhat sivut jemmaan ja niistä riittää taas uutta iloa myöhemmin. Jos sivut ovat jo piirrettyjä voi sivun skannata ja kuvankäsittelyohjelmalla (tyyliin paintti käy) vaan pyyhkiä ja värittää valkoiseksi piirroksien kohdalta.

Tulostettavat värityskuvat

Väritettäviä tulostus kuvia löytyi helposti ja paljon. Monet kuvista tulostuvat koko sivun kokoisiksi. Itse kopioin osan kuvista powerpointtiin ja laitoin 2-4 kuvaa yhdelle sivulle. Esimerkiksi hahmot kuten Pipsa Possu olivat turhaa kokosivun kokoisia. Säästää myös paperia.

Pikkukakkosen värityskuvat – täältä löytyy paljon kivoja kuvia niin pienemmille kuin muutamia pikkutarkempia isommille. Eri teemaisia kuvia sekä perinteisiä kuvia. Tietenkin myös suosikit nimittäin Ryhmä Hau -aiheiset kuvat!

Supercoloring – Eniten värityskuvia. Eläimiä, kukkia, ajoneuvoja, dinosauruksia ja oikeastaan kaikkea! Myös rakastetettuja piirroshahmoja kuten Pipsa Possu, Ryhmä hau ja Frozen. Voit etsiä kuvia aina automerkkien tai kukkalajien perusteella. Täältä löytyy varmasti yli 10 000 värityskuvaa. Täältä löytyy myös valmiita värityskirjoja eri teemojen mukaan, joten valitsee vain haluamansa teemaan ja helppo tulostaa vain monta aiheeseen sopivaa kuvaa.

Pipunan ikioma napa -värityskuvat ovat Lastenkeskuksen ja Väestöliiton tekemiä värityskuvia lapsille, jossa pääsee puhumaan ja keskustelemaan lapsen kanssa omaan kehoon liittymistä asioista.

”Harkittu kertomus voimavaraistaa ja auttaa lasta puolustamaan oikeuksiaan ja rakentamaan myönteistä suhtautumista omaan kehoon. Lataa ja tulosta tästä tarinaan liittyvät värityskuvat. Näin puhut helposti lapsen kanssa kehoon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvistä itsesuojelun ja toisten kunnioittamisen taidoista.”

Satukustannuksen ihania Miina ja Manu -aiheisia värityskuvia sekä pisteestä pisteeseen -tehtäviä

Fun with Spot -sivulta löytyy ihania Puppe-aiheisia värityskuvia. Meillä ainakin Puppe on todella suosittu ja se on kyllä klassikko joka toimii vuodesta toiseen.

*Lastenvaate-brändi Papun tulostettavat värityskuvat ovat ihania ja niissä on samanhenkisiä kuoseja, kuin merkin vaatteissa.

Tulostettavat tehtäväsivut

Pikku kakkosen tehtävät -sivulta löytyy myös tulostettavia tehtäväsivuja. Labyrinttejä, etsimistehtäviä, tavujen yhdistämistä ja paljon muuta. Myös eskarilaisille omia tehtäviä

Pisteestä pisteeseen -tehtäviä löytyy useita myös Supercoloring -sivulta.

Nallelan puuhakortit – perinteisiä puuhatehtäviä

Kierrätyskeskuksen – kierrätys ja ympäristöaiheisia tehtäviä ja värityskuvia

Esko -tehtäväkirja eskarilaisille, josta voi tulostaa kokonaisen kirjan verran tehtäviä. Esko-tehtäväkirja on osa Opetushallituksen rahoittamaa kehityshanketta.

Värinautit – julkaisevat ilmaista pedagogista materiaalia, joka sopii käytettäväksi niin kotioloissa kuin luokkahuoneissakin. Värinauttien materiaali on koottu eri teemojen alle. Teemoja ovat mm. kirjaimet, ihmiset, avaruus, tunnetaidot, ystävyys, kotona, kesä ja moni muita. Jokaiseen teemaan liittyy tulostettavia tehtäviä.

Pihlajalinna Kettu -aiheinen tehtäväkirja on neljäsivuinen perinteinen tehtäväkirja. Joka sisältää pisteestä pisteeseen, labyrintti, etsi sanat ja väritä kuva -tehtävät.

Kierrätyksen sankarit -tehtäväkirja on nimensä mukaisesti kierrätysaiheinen. Tehtäväkirjasta löytyy peräti 60 tulostettavaa sivua. Saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.

 

Muita tulostettavia puuhia

Kuvametsästys – Lista erilaisita kivoista kuvattavista asioista. Anna lapselle kamera käteen ja kerro mitä hänen täytyy kuvata. Aiheita voi olla muodot, esineet, eläimet ja tavarat tai antaa lapselle luovuutta ”Joku pieni. Joku suuri. Joku keltainen. Haisee pahalle. Näyttää hienolta. Joku tärkeä.”

 

Puuttuiko listalta joku hyvä linkki? Jaa kommenteissa muut hyvät tehtäkirja ja värityskuva -sivut.

Toivottavasti tästä löytyi ideoita ja puuhaa. ♥


MUITA HYVIÄ PUUHASTELUJA ON:

DIY muistipeli

DIY myrkyttömät sormivärit

DIY myrkyttömät vesivärit

 

SEURAA INSTAGRAMISSA

 @roosablom