Hae
Roosa Blom

Me lähdetään kuukaudeksi Eurooppaan

Eurooppaan kuukaudeksi

Meidän perhe lähtee kuukaudeksi keväällä Eurooppaan! Olen jo vuoden alusta pitänyt tätä asiaa vähän salassa. En tiedä miksi sillä erityistä syytä ei ole ollut. Pelkäsin varmaan, että jos kerron liian aikaisin ei se toteudukkaan. Nyt, kun päivämäärät ja varaukset on tehty niin uskallan jo kertoa.

Meidän perhe lähtee kuukaudeksi keväällä Eurooppaan!

Olen todella todella innoissani tästä! Ihanaa päästä lomalle koko perhe. Päästään hetkeksi pois arjen hässäkästä. Parhaita asioita yrittäjyydessä on juuri tämä vapaus. Voidaan pitää lomat ihan koska vain halutaan. Harvoin lomaillaan loma-aikoina. Reissu ei kuitenkaan ole itselleni pelkkää lomaa vaan otan kameran ja läppärin mukaan. Tulen reissun päältä tekemään myös jonkin verran töitä.

Alustava matkasuunnitelma

Lähdemme Suomesta omalla autolla koko perhe. Menemme Suomesta autolautalla Saksaan. Laivamatkat saimme blogiyhteistyönä Finnlinessilta. Kierrämme koko perhe yhdessä Saksassa kaksi viikkoa, jonka jälkeen mies ja taapero lähtevät autolautalla ja autolla takaisin kotiin. Minä jään vielä reilaamaan yksin kahdeksi viikoksi. Todella jännittävää! Olen haaveillut reilaamisesta jo teini-iästä alkaen. Kuitenkin 19-vuotiaana aloin saamaan niin vakavia ahdistukohtauksia, että meinasin jäädä oman kodin vangiksi. Kaupassa käyminen tai julkisilla liikkuminen ja ylipäätänsä koko arki oli taistelua. Jouduin jättämään haaveeni siis hetkeksi syrjään. Olen onnellinen, että vihdoin pääsen heittämään rinkan selkään ja kiertämään Eurooppaa.

Roadtrip Saksassa

Mietittiin pitkään mikä olisi järkevintä meidän perheelle. Päädyttiin valitsemaan yksi maa. Ei viihdytä yleensä yhdessä paikassa, joten kierretään autolla Saksassa aina pohjoisesta ihan Saksan etelärajalle. Koska mukana on alle 2-vuotias taapero on se huomioitu matkustaessa mm. ajovälimatkat paikasta toiseen ovat lyhyitä ja yöpymiset varattu etukäteen. Oma auto on helpoin sillä saamme oman turvaistuimen ja lisäksi helppo ottaa mukaan myös vaunut ja matkasänky sillä ainakin osa majoituksista on airbnb-asuntoja, joissa ei matkasänkyjä ole. On helpoin reissussa, että suurimman osan öistä taapero nukkuu omassa sängyssä. Pakkaamisessa ei tarvitse huomioida lentomatkustamisen rajoituksia sillä kaikki tavarat kulkevat kotoa asti autossa.

Tarkoitus on ainakin käydä Stuttgardissa, ”Prinsessa Ruususen” linnassa, Berchtesgadenin – kansallispuisto ja Münchenissa sekä pienemmillä paikkakunnilla.

Yksin reilatan Euroopassa

Mies ja taapero heittävät minut todennäköisesti Hannoveriin, josta he jatkavat Trävemundeniin. Minä taas aloitan kahden viikon reilini yksin. En ole koskaan ollut yksin ulkomailla. Olen aina matkustanut perheen tai ystävän kanssa tai jollain porukalla. Suomessa olen nuoresta asti kyllä matkustellut yksin ympäriinsä. Reilireittini on vielä auki, mutta listalla on ainakin Kööpenhamina ja Amsterdam. Olen miettinyt Belgiaa, Luxemburgia, Pariisia ja Pohjois-Ranskaa. Palaan äitienpäiväksi kotiin ja tulen Saksasta Finnlinessin laivalla Suomeen.

Olen saanut kommentteja tästä omasta matkastani. Miksi yksin? Johon vastaan, että miksei ei? Haluan mennä omien aikataulujen mukaan ja tehdä tai olla tekemättä juuri oman fiiliksen mukaan. Reili on ollut haaveitani ja nyt tarjoutui mahdollisuus päästä toteuttamaan se. Kaipaan myös sitä, että saan olla ihan yksin. Matkan päältä tulen tekemään myös töitä, joten saan myös niihin hetkiin täysin oman rauhan.

Toinen kommentti on ollut, että miten pienen lapsen äiti voi lähteä reissuun noin pitkäksi aikaa yksin. Asia on sovittu miehen kanssa ja hänelle asia oli ok. Lapsemme on 1,5-vuotias ja viettää aikaa isänsä kanssa. Jos isä lähtisi pariksi viikoksi reissuun ei siitä kukaan kommentoisi mitään, mutta äitejä ”syyllistetään” enemmän. Ainakin meidän perheessä vietetään tasa-arvoisesti aikaa ja taaperolle myös isi on todella tärkeä. Heillä on omia juttujaan jota aina puuhaavat ja tiedän, että he pärjäävät. En aio reissuani varten tehdä listoja, pakkaseen ruokaa tai muutakaan. Mies osaa hoitaa ihan yhtä hyvin arjen taaperon kanssa kuin minä. Ei minua tarvita siihen ohjeistamaan. Reilini ei kuitenkaan ole pelkkää lomaa, kuten ylempänä jo kerroin. Otan mukaan läppärin ja todennäköisesti myös kameran. Tulen reililtä myös tekemään töitä. Maisemat ja lokaatio on vain hieman eri kuin normaalisti. Ja loppupeleissä kaksi viikkoa on kuitenkin lyhyt aika.

Budjetti ja matkakassan kerrytys

Koska reissu on pitkä yritän pitää budjetin pienenä. Tällä hetkellä arvioisin, että meidän perheen kahden viikon roadtripille menee rahaa noin tuhat euroa + lauttamatkat. Sisältäen 3 henkilön majoitukset, ruuat, pääsyliput, bensat ja erilaiset autoon liittyvät vakuutukset ja tarrat mitä tarvitsee hankkia. Reilille olen budjetoinut 40 euroa per päivä, joka tarkoittaa yhteensä 600 euroa kahdelta viikolta. Tähän pitäisi sisällyttää yöpymiset, syömiset, pääsymaksut jne. Päiväbudjetin päälle tulee vielä reililipun hinta ja laivamatka Saksasta Suomeen.

Matkasta päätös tehtiin tammikuun alussa eli reilu 3 kuukautta ennen reissua. Pidän aina itselläni säästöjä jonkin verran, joten nollasta ei tarvinnut matkakassaa kerryttää. Lisäksi minulla on kotona purkki, jossa on karsittujen tavaroiden myynneistä tulleita tuloja ja aion myös ennen matkaa yrittää saada kerättyä lisää rahaa myymällä tavaraa. Tietenkin täytyy huomioida, että mies osallistuu meidän yhteisen matkan kustannuksiin. Loman jälkeen tulen kirjoittamaan vielä postauksen, jossa avaan paljonko meillä meni rahaa.

 

Matkalta päivitän ahkerasti Instagramia, joten jos et vielä seuraa siellä niin ota seurantaan @roosablom

Jos sulla on jotain hyviä matkavinkkejä niin kerro kommenteissa. 🙂

 

Kuvat Prahan matkalta 2015


LUE MYÖS:

Ekologinen syysloma Rukalla

Taaperon kanssa risteilyllä

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

Kaupallinen yhteistyö

Taaperon kanssa risteilyllä

Kaupallinen yhteistyö: Silja Line

Miniloma risteilyllä

Otettiin pieni irtiotto arjesta viime viikonloppuna käymällä risteilyllä. Lähdettiin yhteistyössä Silja Linen kanssa 23h kestävälle risteilylle Turusta Tukholmaan. Lähtöpaikkana Turku oli todella kiva sillä meiltä on yhtä pitkä matka Turkuun ja Helsinkiin. Yhden yön reissu oli juuri sopiva ja taaperokin oli viimeisen päivän iltana jo aivan väsynyt sillä touhua riitti koko reissun ajaksi. Hän nukkuikin ennätyksellisesti kotona yli seitsemään aamulla! Yleensä, kun herätään aina kuudelta. Oli ihana viettää kiireisen arjen keskellä aikaa yhdessä koko perheenä.

Laiva lähti Turusta illalla kahdeksan aikoihin. Meille oli varattu buffetti illalle, mutta päästyämme hyttiin sekä mies ja taapero nukahtivat lähes samantien. Ennen yhdeksää kuului meidän hytistä vain kuorsausta. Onneksi ruokalipulla pystyi ostamaan samalla arvolla (Hinta luki lapussa) ruokaa myös laivan muista ravintoloista seuraavana päivänä.

Meille oli varattu A Premium hytti, jossa oli parisänky sekä ikkuna ulos. Hyttiluokkaan kuului erikoisaamiainen, josta löytyi myös jälkiruokabuffetti. Onko ihanampaa, kuin aloittaa aamu perinteisen buffet-aamiaisen lisäksi amerikkalaisilla pannukakuilla ja macaronseilla? Meidän hytti sijaitsi kannella 9 ja oli vielä käytävällä, jonka ovi oli lukittu. Käytävällä ja huoneessa olikin todella rauhallista ja hiljaista. Parisänky oli hyvä valinta meidän perheelle ja taapero nukkui meidän välissä. Matkasänkyä hyttiin ei mahtunut, mutta rattaat mahtuivat istuimen ollessa pystyssä. Rattaita ei käytetty muuten kuin mennessä ja lähteissä, jonka lisäksi taapero nukkui rattaissa päiväunet. Sillä välin kierreltiin kahdestaan taxfreessä ostamassa herkkuja ja syömässä.

Kaikille ohjelmaa koko laivareissulle

Oli todella kiva käydä risteilyllä sillä en ole käynyt laivalla moneen vuoteen. Taaperon kanssa on aina ollut helppoa olla reissussa tai syömässä. Hän viihtyy ja käyttäytyy hyvin, kun hänen kanssaan vietetään aikaa. Yleensä väsymys ja tylsyys ovat ne hetken, kun taaperolla menee herkemmin hermot. Mutta laivalla meillä ei kerinnyt tylsää tulla hetkeäkään ja yllätyin siitä, kuinka paljon ohjelmaa oli ja eri ikäisille lapsille.

Saimme pienen lehtisen, jossa oli koko reissun ohjelmat lapsille. (Sen lisäksi oli lehtiset erikseen vielä teineille ja aikuisille!) Koko ajan oli puuhaa ja ohjelmaa emmekä kerinneet käydä kuin murto-osassa. Ohjelman lisäksi vietimme paljon aikaa Silja Landin leikkipaikassa. Olihan taaperon nyt pakko päästä pallomereen! Silja Landin lisäksi myös löytyi erilaisia loungeja ja alueita; game lounge (pleikkarit), teen lounge, mysteerihuone, jalkapallon pelaamiseen tarkoitettu huone ja yksi iso huone jossa oli myös pomppulinna. Taapero halusi eniten laskea liukumäkeä pallomereen sekä leikkiä traktoreilla, joilla ajeltiin ympäri Silja Landia. Isin piti tietenkin kontata ja ajaa toisella traktorilla perässä.

Risteilyllä oli todella kivaa, varsinkin näin talvella. Mikä ihana helpotus, kun ei tarvinut pukea haalareita, hanskoja, pipoa, kauluria ja kaikkia muita varusteita. Sen, kun pistettiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin leikkimään tai syömään. (Lenkkarit oli voittajan valinta ottaa mukaan taaperolle sillä ne olivat paljon mukavemmat sisällä kuin talvikengät.) Taapero oli jopa vähän ihmeissään, kun kenkien laiton lisäksi ei tarvinut laittaa pipoa ja haalaria. Laivalla ei tarvinut miettiä säätä ollenkaan ja nyt, kun ulkona on taas kuraista ja todella ikävä ilma oli kiva viettää aikaa sisätiloissa.

Testattiin eri ruokapaikkoja

Nälkä tällä reissulla ei kerinnyt tulla ja syötiin useammassakin paikassa. Meidän perhe syö aikalailla sen 5 kertaa päivässä. Koska taapero herää aamuisin kuudelta olimme jo heti hyvissä ajoin aamiaisella. Vähän harmillisesti klo 10-12 välillä laivalla ei ollut saatavilla lämmintä ruokaa. Ainut paikka, josta sai oli brunssi, mutta sekin oli harmillisesti täynnä. Olisi pitänyt tajuta tehdä sinne varaus etukäteen. Henkilökunta oli kyllä aina todella ystävällistä ja yritti aina auttaa parhaansa mukaan. Päädyimme sitten lopulta tekemään nälkäiselle taaperolle puuroa sillä olin ottanut puurohiutaleita ja smoothiepusseja mukaan. Silja Landista saimme lainaan kulhon ja lusikan ja sieltä löytyi myös mikro. Ennen puolta päivää oli taapero jo unessa ja päiväunilla. Miehen kanssa kävimme sitten testaamassa Fast Lane Cafen ruokia; wokkia ja hodareita. Wokissa oli vaihtoehtoina katkarapu, kana ja Oumph. Silja Linen ruokapaikoissa oli myös hyvin kerrottuna vastuullisuudesta ruuissa. Linjaston päällä oli merkintä; MCS-sertifikaatti, joka on maailman luotettavin ympäristösertifikaatti kestävälle kalastukselle ja merenelävien jäljitettävyydelle. Ruuassa myös pyrintään huomioimaan lähituotanto aina, kun mahdollista.

Päivällistä söimme laivan buffetissa, joka ei ollut pettymys. Yllätyin kuinka paljon kasvisvaihtoehtoja löytyi. Olimme heti buffetin auetessa jonottamassa sisään. Syötyämme ja juuri kun olimme kävelemässä buffetista pois tuli valomerkki. Puolitoista tuntia vierähti hetkessä. Taaperokin viihtyi tuon ajan mutustellassa omaan tahtiin ruokaansa ja ihmetellessä muita ihmisiä.

Ekologisuus ja vastuullisuus

Välttelen lentämistä ja se on avartanut silmiäni. Lomailla voi myös lähellä. Itselleni on erityisen tärkeää aina tutkia yritysten taustoja. Haluan tukea sellaisia yrityksiä, jotka ovat läpinäkyviä ja vastuullisia. Silja Linelta löytyikin kattavasti kerrottuna heidän vastuullisuudesta. Ympäristövastuun lisäksi tietoa löytyi sosiaalisesta vastuusta, ruuasta ja ajankohtaista tietoa. Löysin myös lisää tietoa vastuullisesta liikennöinnistä, kuinka myös pieneltä kuulostavat jutut ovat ekologisesti merkittäviä.

Tiesitkö, että laivojen aikatauluja muutetaan talvella siten, että laivamatka kestää noin 30 minuuttia kesäaikatauluja kauemmin Tukholmasta lähdettäessä. Tällöin voidaan käyttää pienempää konetehoa myös haastavissa talviolosuhteissa, jolloin myös polttoainetta kuluu vähemmän? (Lähde)

 

Jos talviloman suunnitelmat ovat vielä auki niin suosittelen risteilyä. Niin helppoa ja vaivatonta ja tekemistä varmasti riittää kaikenikäisille eikä tarvitse murehtia säästä!

 


LUE MYÖS:

5 Tavaran karsimisen kompastuskiveja ja kuinka päästä niistä yli

Näin saat marjojen tahrat irti vaatteista ilman pesuaineita

Ostolakkoa takana kuukausi

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa