Olemme 4 kuukauden iässä aloittaneet vessailuhommat vauvamme kanssa. Matkan verralle on mahtunut kaikkea vessalakoista lähes vaipattomiin päiviin. Olen kirjoittanut, kuinka puolivuotias käy potalla ja kuinka vessahätäviestintä sujuu 9kk ikäisen kanssa. Otimme 8 kuukauden iässä harkkahousut käyttöön kestovaippojen rinnalle. Ne ovat helpottaneet vessassa käyntiä huomattavasti, kun ne voi vaan pukea jalkaan ja pois helposti.

Mitkä oN harkkahousut?

Harkkahousut eli harjoitteluhousut on tarkoitettu pottaileville ja kuivaksiopetteleville vauvoille ja lapsille. Vaikkakaan ei ole mitään syytä miksei niitä voisi käyttää minkäikäisellä lapsella tahansa joka ei ole vielä päiväkuiva. Mielestäni parhaiten ne sopivat siinä vaiheessa, kun kakkoja ei tule enään vaippaan yksittäisiä vahinkoja lukuunottamatta. Harkkahousut ovat malliltaan alushousut, jossa on imua pitämän yhdet tai kahdet pissat. Harkkareista riippuen niissä voi olla kosteudenpitävä ulkokuori. Ne puetaan ja riisutaan kuin alushousut.

Sain blogin kautta testiin Tirsokkaan harkkahousuja ja aloittelimme harkkahousuihin tutustumisen niillä. Sen jälkeen olen hankkinut muutamia harkkahousuja uutena ja osan käytettynä Kestovaippakirppis ja tuki -ryhmästä. Tykkään verrata erilaisia malleja ja merkkejä ja olenkin testannut viiden eri merkin harkkahousuja. On mielestäni hienoa, että kestovaippavalmistajia löytyy Suomesta monia. Meidän poika on aika pienikokoinen, joten oli haastava löytää pieniä harkkareita käytettynä, muttei mahdoton. Valmistajilta kuitenkin löytyi pieniä kokoja, jotka olivat juuri passeleita meille.

Harkkahousujen hyödyt

Harkkahousut tukevat lapsen kuivaksioppimista. Pissan tullessa harkkarit tuntuvat märiltä, joten lapsi itse oppii myös tunnistamaan märän tunteen pissan tullessa. Harkkahousut pitävät pissat paremmin kuin tavalliset pikkarit, joten ohivuotoja ei välttämättä tule tai ainakaan niin voimakkaasti, että joka paikka olisi pissassa.

Harkkahousuiksi sopivat myös tavallinen märkäpintainen kestovaippa. Esimerkiksi taskuvaippa, varsinkin sivunepparillisia moni tykkää käyttää harkkareina. Vaippa voi olla ilman imuja tai pienellä imulla. Tai miksei vaikka ihan normaalien imujen kanssa. Tärkeintä on se, että lapsi huomaa ja oppii erottamaan märän ja kuivan tunteen. Sekä se, että sohvat, matot ja muut säilyisivät ilman vahinkoja ja täytyisi vaihtaa vain vaatteet. Itse tykkään enemmän harkkahousuista kuin kestovaipoista, koska ne on helpompi pukea liikkuvalle lapselle. Se oli myös yksi syy miksi siirryin harkkareihin.

Harkkahousuja voi käyttää myös vain osittain kestovaippojen tai kertakäyttövaippojen rinnalla. Me käytämme harkkareita kotona ja paikoissa jossa pääsee nopeasti vessaan. Jos on tiedossa pidempi aika vaikkapa leikkipuistossa, automatka tai muu laitan tavallisen kestovaipan.

VERTAILU & pohjatietoa

Aloitettiin harkkareiden käyttö kestovaippojen rinnalle 8 kuukauden iässä. Silloin hän oli noin 7,5 kiloa. Nyt meidän poika on 1-vuotias ja painaa reilu 8kg. Vaatteissa käytössä 74 & 80cm. Hoikka ja siro.

Tirsokas

Tirsokkaan harkkareita* on saatavilla normaaleina sekä kevytversioina. Normaaleissa on ulkopuolella PUL-kangas ja kevytversioissa tätä ei ole. Tirsokkaan harkkarit, joissa on PUL-kangas ovat pitävimmät harkkarit mitä olen kokeillut. Näillä ei ole meillä tullut ohivuotoja.

Meillä käytössä 8kk iästä alkaen ja edelleen sopivat. Käytössä koko S.

(Tirsokkaan harkkarit saatu)

Mannamaa vasemmalla ja Nallen hiekkapikkarit oikealla

Mannamaa

Mannamaan harkkarit ovat mielestäni hyvin samanlaiset kuin Tirsokkaan. Ehkä reisistä inasen isommat ja hieman vähemmän imua. Mutta hyvin samanlaiset enkä juuri huomaa eroa.

Meillä käytössä koko 80cm

Nallen hiekkapikkarit

Nallen hiekkapikkarit ovat saaneet nimensä siitä, että ne ovat huiput kesällä hiekkalaatikolla: ei mene hiekkaa pyllyyn! Päällinen ja sisäkangas ovat samanväristä joustofroteeta. Ulkopuolella on tiiman muodossa PUL-kangasta. Kiinteänä imuna harkkahousujen sisäpuolella on 3 kerrosta joustofroteeta tiimanmuodossa. Ei valittamista, mutta ehkä kaipaisin imuksi jotain hieman tehokkaampaa. Hyvät perus harkkarit.

Meillä koko 90cm, joka on sopiva.

Jadenan treenikset

Jadenan harkkahousut ovat oikeastaan hyvin lähellä tyypillisiä harkkahousuja kuten Tirsokkaan ja Mannamaan. Ainoana erona on, että sivussa on kaksi neppari. Näin kakkavahingon sattuessa harkkarit on helpompi riisua jalasta. Ulkopuolella on kosteudenpitävä PUL-kangas ja harkkareissa on hieman imua kuten muissakin. Tykkään näistä juuri noiden neppareiden takia ja varsinkin tuossa kun vielä kakkavahinkoja tuli nämä olivat super hyvät.

Tirsokas osti Jadenan alkuvuonna 2019 ja merkin tuotteita voi ostaa myöhemmin Tirsokkaan verkkokaupasta. Tällä hetkellä helpoiten voi tehdä tilaukset Jadenan Facebook-sivujen kautta.

Meillä käytössä koko M joka on hieman iso reisistä, mutta pysyy hätätilassa päällä. Pienempi koko olisi sopivampi.

SuperJellona

Superjellonan harkkahousut ovat täysin erilaiset verrattuna muiden merkkien harkkareihin.  Ne ovat malliltaan bokserit ja niissä on sisäpuolelle neppareilla kiinnitettävä imu. Imun toisella puolella on kosteudenpitävä PUL-kangas. Nämä eivät ole pitävimmät harkkarit ja näistä yleensä tulee aina hieman ohi, mutta yllättävän vähän. Tarkoittaen sitä, että housut ovat hieman märät sivuista. Kuitenkin imu kerkeää imemään suurimman osan. Näissä on vyötäröllä säädettävä kuminauha, jolla vyötärön voi säätää lapselle sopivaksi. Tykkään näistä todella paljon ja näin kesällä menevät shortseista. Irrotettava imu ja erilliset bokserit takaavat sen, että nämä kuivuvat tosi nopeasti. Pieni pissaisella voisi myös vaihtaa pelkän imun ja näihin onkin myynnissä ihan erillisiä imuja.

SuperJellonan harkkareista meillä on käytössä koko S eli 68/74 joka on oikein sopiva. Seuraava koko olisi ollut liian iso. Mutta kun aloimme siirtyä vaatekokoon 80-86cm olisi koko 86cm harkkareista varmasti ollut ihan ok.

Onko harkkarit jo tuttuja tai aiotko kokeilla? Entäs löytyykö lemppari harkkareita?

Yläaste oli synkkää aikaa

Yläaste oli  vaikeaa aikaa. Jokainen etsii omaa paikkaansa, niin myös minäkin. En koskaan ollut sellainen massaan sulautuva. Hain vahvasti omaa tyyliäni ja kokeilin kaikenlaista. Kiertelin kirppareille, kaivelin mummon vintiltä vaatteita sekä opettelen tuunaamaan ja ompelemaan vaatteita itse. Tuohon aikaan kukaan ei käynyt kirppareilla. Kirppareiden valikoimakin oli erilainen ja kaipaan noita kirppareiden vanhoja hyviä aikoja. Kuitenkin silloin kaikki ostivat vaatteensa uutena. Ei tuolloin ilmastonmuutoksesta kukaan välittänyt. Itse kiinnostuin tuohon aikaan ekologisuudesta joka on siitä asti ollut osa elämääni. Tyylini oli hyvin värikäs kuten myös persoonani. Luovat aineet kuten käsityö oli yksi lempiaineitani koulussa. Niissä myös pärjäsin hyvin.

Kuitenkaan mulla ei ollut oikein hyvä olla missään. Kotona asiat olivat vähän huonosti ja koulussa kiusattiin. Jatkuvasti sain kuulla haukkumista, josta vieläkin tietyt sanat sattuvat. Tunnen edelleen lievää epävarmuutta asioista joista sain kuulla haukkumista yläasteella. Vaikka yritin puolustautua haukkumalla takaisin olin aina yksin poikia vastaan. Iltaisin itkin usein omassa huoneessani ja halusin kuolla. En nähnyt mitään elämäniloa tai valoa tunnelin päässä. Kävin juttelemassa koulukuraattorille, muttei hän tuntunut ymmärtävän ollenkaan. Hymyilin kauniisti ja sanoin heipat.

Muutto toiselle paikkakunnalle opiskelemaan

Hain opiskelemaan toiselle paikkakunnalle vaatetusalaa ja onnekseni pääsin sinne. Koululla oli ilmainen asuntola johon muutin yläasteen jälkeen. Hurjaa ajatella, että olin vain 15-vuotias. Halusin aloittaa elämän puhtaalta pöydältä ja se tuntui hyvältä. Ammattikouluaika meni oikeastaan ihan hyvin. Se oli kasvamista, oman elämän opettelua ja vastuunottoa. Tuntui, että pystyin jälleen hengittää ja irrottautua siitä kaikesta vanhasta joka vei elämänilon. Vaikken toisaalta pitänyt paikkakunnasta jossa asuin ja tuntui, että elin sellaista ”väliaikaista” elämää oli hyvää aikaa miettiä minne suuntaan halusin elämässä. Tutustuin luokallamme tyttöön, josta tuli paras ystäväni ja olimme kämppiksiä tuon 3 vuotta. Hän on edelleen hyvä ystäväni ja lapseni kummitäti. Vaikka asuin pois kotoa niin suoritin koulun silti kunnialla ja olin muutenkin vastuuntuntoinen ja kunnolla. Yritin tuona aika hakeutua juttelemaan psykologille, mutta en koskaan päässyt. (Pitkä tarina) Yritin setviä omia ajatuksiani yksikseni ja onneksi ihana kämppikseni myös kuunteli aina ja olimme toistemme tukena.

OPISKELUT OHI JA yrittäjyyden aloitus

Opiskelun jälkeen hetkellisesti tuntui jo, että elämä oli jaloillaan. Muutin valmistumisen jälkeen poikaystäväni kanssa yhteen, tein kesätöitä huvipuistossa ja sen jälkeen kaupan kassalla. Se oli oikein kivaa. Syksyllä myös olin 2 viikkoa vapaaehtoistyössä Etiopiassa. Se oli ihan mahtava reissu ja kaipaan edelleen välillä takaisin. Valmistuin keväällä 2013 ja tammikuussa 2014 aloitin päätoimisena yrittäjänä. Rakastin ja rakastan työtäni. Ja koen, että menestyin urallani  nuoresta iästäni huolimatta hyvin.

Elämä veti maton jalkojen alta

En muista enään tarkkaa, mutta 2015-2016 yhtäkkiä aloin saamaan ahdistus- ja paniikkikohtauksia. Ensimmäinen alkoi kun menin ystäväni kanssa elokuviin ja tuli olo, että mun on pakko päästä täältä pois. Minä joka rakastin matkustella, mennä ja olla. Viihdyin ihmismassoissa ja julkisissa. Asiat pahenivat ja menin todella huonoon kuntoon. Ahdistukset alkoivat tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta – ihan yhtäkkiä. Ensimmäisten kohtausten jälkeen aika nopeasti ahdistukset lisääntyivät ja muuttuivät joka päiväiseksi. Kärsin ahdistuksista jokaikinen päivä monta kertaa päivässä.

Kotoa poistuminen oli todella vaikeaa. Jos halusin poistua kotoa jouduin psyykkaamaan itseni, jotta pääsin lähtemään. Puin vaatteet ja kaikki tavarat valmiiksi, Kävin viimeisen kerran vessassa. Sen jälkeen hengitin syvään, kirjaimellisesti laskin kolmeen ja lähdin ovesta ulos. Kävellessäni bussipysäkille yritin vain keskittyä suorittamiseen ja jos olisin pysähtynyt olisin romahtanut maahan itkemään. Koko keho tärisi, itketti, sydän hakkasi, oli kuuma ja kylmä yhtäaikaa.

Ahdistusta aiheutti arkipäiväiset asiat kuten julkisilla liikkuminen, auton parkeeraaminen, kaupassa käynti, ihmismassat, festarit ja baarit, jonottaminen, soutuveneellä soutelu. Paikat, jossa jouduin olemaan ja poistuminen ei onnistuisi, olisi ”noloa” tai en saisi helposti apua jos saisin paniikkikohtauksen. Asiat joista ennen nautin eikä ollut mitään ongelmia saivatkin yhtäkkiä aikaan voimakkaan ahdistuksen. Ja kun puhun ahdistuksesta en puhu mistään pienestä epämukavuuden tunteesta tai perhosista vatsanpohjassa. Vakava ahdistus tuntuu siltä, että rintaa puristaa, sydän hakkaa, pyörryttää, hikoiluttaa, palelee ja mahassa vääntää. Tekisi mieli lähteä pois juosten, koska oikeasti ei pysty olemaan. Ja sen jälkeen vaan romahtaa mahaan itkemään. Se on lähellä paniikkikohtausta. Sitä on vaikea selittää ihmisille, jotka eivät sitä ole kokenut. Ahdistukselle ja paniikkikohtaukselle ei voi mitään. Itkettää vieläkin kun ajattelen näitä parin vuoden takaisia tilanteita, jotka hallitsivat elämääni.

Koska käytännössä kaikki arkipäiväiset asiat saivat aikaan vakavia ahdistuksia aloin välttelemään kotoa poistumista. Oli todella kuormittavaa taistella monia kertoja päivässä ahdistuksia vastaan. Ja se, että arkiset asiat kuten kaupassa käynti tai kotoa poistuminen ylipäätänsä oli valtavan taistelun takana. Se vei paljon voimia, jonka vuoksi olin väsynyt ja uupunut. Jokainen päivä oli arjesta selviytymistä ja taistelua.

”Eihän sulla nyt oo mitään hätää.”

Ahdistukset tulevat usein tilanteissa, joissa muiden silmiin ”ei sulla ole mitään hätää”. Muut eivät välttämättä huomaa jos mua ahdistaa. paitsi että saatan pari kertaa hengitellä syvään, valahtaa kalpeaksi, olla levoton; vilkuilla kelloa tai katsella vessan suuntaan tai alan puhumaan jostain ihan randomista asiasta. Tällä yritän keksiä muuta ajateltavaa. Muuten yritän koota itseni epätoivoisesti.

Ahdistus- ja paniikkikohtaukset ovat itselleni olleet todella kova paikka sillä olen ollut aina todella menevä. Olen aina suhaillut julkisilla ees taas sekä matkustellut mm. Etiopiaan. Näissä tilanteissa en ole kokenut samanlaista ahdistuneisuutta. Oireet alkoivat yhtäkkiä. Moni asia josta haaveilin ennen kuten vaikkapa reilaamaan lähtäminen ei enään onnistunut. Pelkkä ajatus siitä sai voimakasta ahdistusta ja itkettää. Sen jälkeen itkettää se, että kehoni yrittää tehdä minulle vankilan.

Ahdistus- ja paniikkikohtaukset vaikeuttivat elämääni suunnattomasti. Jouduin tekemään oman pääni kanssa suunnitelmia ihan kaikesta kauppareissuista alkaen. Kävin ennen jokaista kotoa poistumista läpi itseni kanssa minne menen, kauanko olen poissa, onko lähellä vessaa, jos saan paniikkikohtauksen – pääsenkö helposti kotiin tai onko apua saatavilla ja muut asiat. Joskus ahdistukset tulivat niin pahoiksi etten vain pysty lähtemään jonnekkin vaikka haluaisin. Paniikkikohtaukset taas pistävät koko päivän ja kropan sekaisin; kerran kun sain paniikkikohtauksen Helsingissä en pystynyt menemään kouluun seuraavana päivänä koska maha oli niin sekaisin edellisillan paniikkikohtauksesta. Lopulta äitini sattui oleen Helsingissä ja ajoi mut mun autolla kotiin, koska en itse yksinkertaisesti vain pystynyt.

Koin olevani koko ajan väsynyt. Jos en viikkoon laittanut herätyskelloa soittamaan aamulla nukun noin 10 tuntia yössä. Alle 8 tunnin yöunet ei tulleet kysymykseenkään. Nukuin huonosti, heräilin pitkin yötä. Näin painajaisia tai sitten unia liittyen työhöni, ahdistukseen tai muuta sellaista ja tuntui, että aivot vain pyörittivät ajatuksia eivätkä levänneet ollenkaan. Päivisin olin todella väsynyt enkä jaksanut tehdä mitään. Hommia jäi rästiin ja tekemättömät työt kasaantuivat. Enkä saanut mistään otetta niiden purkamiseen.