Hae
Roosa Blom

Herkullinen mango-avokadowrap (vegaaninen!)

Nyt tapahtuu jotain harvinaista. Blogini ensimmäinen ruokaresepti! En jaa muutenkaan ruokaan liittyviä postauksia kovin usein sillä se on heikkolenkkini. En nimittäin ole ruuan puolesta ollut kovin ekologinen. Asetin alkuvuodesta tavoitteeksi syödä ilmastoystävällisemmin. Ja sitä kohti olen mennyt koko ajan. Varsinkin viimeinen kuukausi on tuntunut menevän rytinällä eteenpäin. Olen merkittävästi vähentänyt lihansyöntiä ja opetellut löytämään kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Vegaaninen ruokavalio sekä kasvisruuat ovat itselleni aika uusi maailma. Jos ennen söin hädin tuskin kerran viikossa lihatonta tai vegaanista ruokaa, syön nykyään lihaa sisältävää ruokaa vain pari kertaa viikossa. En ole tällä hetkellä pyrkimässä vegaaniksi, vaan haluan syödä ilmastoystävällisemmin. Tarkoittaen myös sitä, että kun lautasellani on lihaa olisi se riistaa tai muuten ei-lihaksi kasvatettua kuten strutsia tai hevosta. (Sori heppatytöt, tiiän että kuulostaa kamalalta) En vielä ole kokkaillut kovin monia vegaanisia ruokia, jotta niitä kehtaisin täällä jakaa. Instagramin puolella (löydät minut @roosablom) kerron enemmänkin kokkailuistani ja sähellyksistäni. Joten jos mun ruokakokeilut kiinnostaa kannattaa seurata siellä!

Nyt kuitenki löysin mahtavan reseptin, joka on niiiin hyvää, että se on pakko jakaa tänne blogin puolellekkin. Tätä ruokaa ei tarvitse lämmittää. Siksi tämä ruoka sopii myös hyvin pienten lasten vanhemmille, jotka eivät kerkeä syödä ruokaa lämpöisenä. Tai hyvä vaihtoehto syödä on-the-go, koska ruokailuvälineitä ei tarvita. Eli yhteenvetona voisi sanoa, että aika täydellinen ateriavaihtoehto? Pakkasinkin nämä evääksi itsetehdyn smoothien kanssa, kun olin taas päiväreissulla Helsingissä. Todella kivaa vaihtelua välipalaksi tai lounaaksi.

 

vegaaninen mango-avokado wrap

tortillalettuja

salaattia

mango

avokado

kevätsipuli

paprika

hummusta

 

  1. Pilko mango, avokado, kevätsipuli ja paprika pieniksi kuutioiksi ja sekoita keskenään kulhossa.
  2. Levitä hummusta kunnon kerros tortillaletun päälle.
  3. Lisää tortillaan kasvis-hedelmä-seos ja salaattia pilkottuna
  4. Kääri tortilla rullalle ja nauti!

 

Nää on niiiin hyviä! Kuukauden sisään oli pakko tehdä jo toisen kerran. Heittämällä yhdeksi suosikkiruuaksi ja arvostan tälläisiä super super helppoja reseptejä mitä ei vaan voi mokata. (Tiiättehän oon se tyyppi joka on onnistunut polttamaan keitetyt perunatkin pohjaan. True story..)

 

Kiinnostaisiko teitä jos jakaisin satunnaisesti reseptejä myös blogissa?


LUE MYÖS:

10 vinkkiä vähentää ruokahävikkiä

DIY Raakavälipalapatukat

Alkoholiton kesädrinkki

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa

Testissä eri merkkien harkkahousut

Olemme 4 kuukauden iässä aloittaneet vessailuhommat vauvamme kanssa. Matkan verralle on mahtunut kaikkea vessalakoista lähes vaipattomiin päiviin. Olen kirjoittanut, kuinka puolivuotias käy potalla ja kuinka vessahätäviestintä sujuu 9kk ikäisen kanssa. Otimme 8 kuukauden iässä harkkahousut käyttöön kestovaippojen rinnalle. Ne ovat helpottaneet vessassa käyntiä huomattavasti, kun ne voi vaan pukea jalkaan ja pois helposti.

 

Mitkä oN harkkahousut?

Harkkahousut eli harjoitteluhousut on tarkoitettu pottaileville ja kuivaksiopetteleville vauvoille ja lapsille. Vaikkakaan ei ole mitään syytä miksei niitä voisi käyttää minkäikäisellä lapsella tahansa joka ei ole vielä päiväkuiva. Mielestäni parhaiten ne sopivat siinä vaiheessa, kun kakkoja ei tule enään vaippaan yksittäisiä vahinkoja lukuunottamatta. Harkkahousut ovat malliltaan alushousut, jossa on imua pitämän yhdet tai kahdet pissat. Harkkareista riippuen niissä voi olla kosteudenpitävä ulkokuori. Ne puetaan ja riisutaan kuin alushousut.

Sain blogin kautta testiin Tirsokkaan harkkahousuja ja aloittelimme harkkahousuihin tutustumisen niillä. Sen jälkeen olen hankkinut muutamia harkkahousuja uutena ja osan käytettynä Kestovaippakirppis ja tuki -ryhmästä. Tykkään verrata erilaisia malleja ja merkkejä ja olenkin testannut viiden eri merkin harkkahousuja. On mielestäni hienoa, että kestovaippavalmistajia löytyy Suomesta monia. Meidän poika on aika pienikokoinen, joten oli haastava löytää pieniä harkkareita käytettynä, muttei mahdoton. Valmistajilta kuitenkin löytyi pieniä kokoja, jotka olivat juuri passeleita meille.

 

Harkkahousujen hyödyt

Harkkahousut tukevat lapsen kuivaksioppimista. Pissan tullessa harkkarit tuntuvat märiltä, joten lapsi itse oppii myös tunnistamaan märän tunteen pissan tullessa. Harkkahousut pitävät pissat paremmin kuin tavalliset pikkarit, joten ohivuotoja ei välttämättä tule tai ainakaan niin voimakkaasti, että joka paikka olisi pissassa.

Harkkahousuiksi sopivat myös tavallinen märkäpintainen kestovaippa. Esimerkiksi taskuvaippa, varsinkin sivunepparillisia moni tykkää käyttää harkkareina. Vaippa voi olla ilman imuja tai pienellä imulla. Tai miksei vaikka ihan normaalien imujen kanssa. Tärkeintä on se, että lapsi huomaa ja oppii erottamaan märän ja kuivan tunteen. Sekä se, että sohvat, matot ja muut säilyisivät ilman vahinkoja ja täytyisi vaihtaa vain vaatteet. Itse tykkään enemmän harkkahousuista kuin kestovaipoista, koska ne on helpompi pukea liikkuvalle lapselle. Se oli myös yksi syy miksi siirryin harkkareihin.

Harkkahousuja voi käyttää myös vain osittain kestovaippojen tai kertakäyttövaippojen rinnalla. Me käytämme harkkareita kotona ja paikoissa jossa pääsee nopeasti vessaan. Jos on tiedossa pidempi aika vaikkapa leikkipuistossa, automatka tai muu laitan tavallisen kestovaipan.

 

VERTAILU & pohjatietoa

Aloitettiin harkkareiden käyttö kestovaippojen rinnalle 8 kuukauden iässä. Silloin hän oli noin 7,5 kiloa. Nyt meidän poika on 1-vuotias ja painaa reilu 8kg. Vaatteissa käytössä 74 & 80cm. Hoikka ja siro.

 

Tirsokas

Tirsokkaan harkkareita* on saatavilla normaaleina sekä kevytversioina. Normaaleissa on ulkopuolella PUL-kangas ja kevytversioissa tätä ei ole. Tirsokkaan harkkarit, joissa on PUL-kangas ovat pitävimmät harkkarit mitä olen kokeillut. Näillä ei ole meillä tullut ohivuotoja.

Meillä käytössä 8kk iästä alkaen ja edelleen sopivat. Käytössä koko S.

(Tirsokkaan harkkarit saatu)

 

Mannamaa vasemmalla ja Nallen hiekkapikkarit oikealla

 

Mannamaa

Mannamaan harkkarit ovat mielestäni hyvin samanlaiset kuin Tirsokkaan. Ehkä reisistä inasen isommat ja hieman vähemmän imua. Mutta hyvin samanlaiset enkä juuri huomaa eroa.

Meillä käytössä koko 80cm

 

Nallen hiekkapikkarit

Nallen hiekkapikkarit ovat saaneet nimensä siitä, että ne ovat huiput kesällä hiekkalaatikolla: ei mene hiekkaa pyllyyn! Päällinen ja sisäkangas ovat samanväristä joustofroteeta. Ulkopuolella on tiiman muodossa PUL-kangasta. Kiinteänä imuna harkkahousujen sisäpuolella on 3 kerrosta joustofroteeta tiimanmuodossa. Ei valittamista, mutta ehkä kaipaisin imuksi jotain hieman tehokkaampaa. Hyvät perus harkkarit.

Meillä koko 90cm, joka on sopiva.

 

Jadenan treenikset

Jadenan harkkahousut ovat oikeastaan hyvin lähellä tyypillisiä harkkahousuja kuten Tirsokkaan ja Mannamaan. Ainoana erona on, että sivussa on kaksi neppari. Näin kakkavahingon sattuessa harkkarit on helpompi riisua jalasta. Ulkopuolella on kosteudenpitävä PUL-kangas ja harkkareissa on hieman imua kuten muissakin. Tykkään näistä juuri noiden neppareiden takia ja varsinkin tuossa kun vielä kakkavahinkoja tuli nämä olivat super hyvät.

Tirsokas osti Jadenan alkuvuonna 2019 ja merkin tuotteita voi ostaa myöhemmin Tirsokkaan verkkokaupasta. Tällä hetkellä helpoiten voi tehdä tilaukset Jadenan Facebook-sivujen kautta.

Meillä käytössä koko M joka on hieman iso reisistä, mutta pysyy hätätilassa päällä. Pienempi koko olisi sopivampi.

SuperJellona

Superjellonan harkkahousut ovat täysin erilaiset verrattuna muiden merkkien harkkareihin.  Ne ovat malliltaan bokserit ja niissä on sisäpuolelle neppareilla kiinnitettävä imu. Imun toisella puolella on kosteudenpitävä PUL-kangas. Nämä eivät ole pitävimmät harkkarit ja näistä yleensä tulee aina hieman ohi, mutta yllättävän vähän. Tarkoittaen sitä, että housut ovat hieman märät sivuista. Kuitenkin imu kerkeää imemään suurimman osan. Näissä on vyötäröllä säädettävä kuminauha, jolla vyötärön voi säätää lapselle sopivaksi. Tykkään näistä todella paljon ja näin kesällä menevät shortseista. Irrotettava imu ja erilliset bokserit takaavat sen, että nämä kuivuvat tosi nopeasti. Pieni pissaisella voisi myös vaihtaa pelkän imun ja näihin onkin myynnissä ihan erillisiä imuja.

SuperJellonan harkkareista meillä on käytössä koko S eli 68/74 joka on oikein sopiva. Seuraava koko olisi ollut liian iso. Mutta kun aloimme siirtyä vaatekokoon 80-86cm olisi koko 86cm harkkareista varmasti ollut ihan ok.

 

Onko harkkarit jo tuttuja tai aiotko kokeilla? Entäs löytyykö lemppari harkkareita?

 


LUE MYÖS:

Kestovaippailijan hoitolaukun sisältö

Näin kestovaippailen öisin ilman ohivuotoja

Zero Waste vinkit vauvavuoteen

 

SEURAA SOMESSA!

Instagramissa @roosablom

Tykkää myös Facebookissa