Hae
Roosa Blom

Ei enään hutiostoksia vaatekaupoilla (+ alekoodi)

*Sisältää mainoslinkkejä

Käsi pystyyn jos on tullut ostettua joskus joku vaate joka ei päätynyt ikinä käyttöön. Ainakin oma käteni nousee hyvin nopeasti ja ehkä jopa hävettää. Olen ollut aina suhteellisen ekologinen shoppailija enkä edes teininä ostellut vaatteita juurikaan halpaketjuliikkeistä.  Kirpputorit, mummon vintti ja kangaskauppa olivat suosikkejani. Ompelukone lauloi. Tuunasin sekä tein alusta asti itse vaatteita. (Voi kun vielä jaksaisi!) Täydensin usein asujani suomalaisten pienyrittäjien koruilla.
Vaikka olen aina ostellut vaatteet pääasiassa käytettynä on hutiostoksia syntynyt. Kirpputoreilla ei aina jaksa eikä ole mahdollisuutta (esim. peräkontti- ja puistokirppikset) sovittaa vaatteita. Siksi olenkin ottanut Outi Les Pyyn neuvosta kiinni ja alkanut kuljettaa mittanauhaa mukanani, jos olen aikomassa vaateostoksille. Kännykkään voi kirjoittaa omat mitat ja mittanauhalla tarkistaa mahtuuko vaate edes päälle. Huomioi, että vaatteessa kuuluu olla muutama sentti väljyyttä. Toki sovittaminen on aina paras! Jos ostaa vaatteita lapselle tai miehelleen on tämä myös hyvä keino. Kirpputoreilla on myynnissä eri vuosikymmenten ja eri maiden vaatteita ja siksi kokolappu ei kerro mitään. 1950-luvun 38 on täysin erilainen kuin 2010-luvun 38. Tai onko vaate Ranskasta vai Italiasta. Älä siis ikinä vilkuile kokolappua, koska se ei kerro mitään.

Vältä hutiostoksia

Hutiostokset ovat epäekologisia. Vaate täytyisi joko palauttaa kauppaan tai kirpputoreilla kun palautusoikeutta ei ole niin myydä tai lahjoittaa. Ketjuliikkeissä palautetut vaatteet eivät usein edes pääsy takaisin myyntiin. Ei siis kannata tilata tai ostaa montaa kokoa kotiin sovitukseen.
Toinen tapa joka auttaa hutiostosten välttelemisessä on oman vartalotyypin tietäminen. Kun tiedät oman vartalotyypin pystyy joistakin vaatteista jo näkemään ettei se leikkauksen takia istu tai sovi vartalollesi. Meidän jokaisen vartalo on ihana ja uniikki. Eikä meidän kuulukkaan olla samanlaisia – miksi siis jokaiselle pitäisi sopia samat vaatteet? On eri asia olla pitkä ja hoikka kuin muodokas. Tuntemalla vartalotyyppisi opit myös löytämään ne vaatteet, jotka korostavat parhaita puoliasi. Koska kukapa ei haluaisi näyttää upealta?

Haluatko shoppailla ekologisemmin, säästää rahaa ja näyttää upealta? Jos vastasit kyllä niin jatka lukemista!

 

 

Julkaisin 2016 Olet ihana! -kirjan yhdessä Sohvin Nymanin kanssa. Olemme olleet hyviä ystäviä jo vuosia ennen kirjan julkaisemista. Tunnen siis Sohvin henkilökohtaisesti erittäin hyvin ja olemme tehneet paljon töitä yhdessä. On ollut mahtavaa, että olen päässyt läheltä seuraamaan Sohvin työskentelyä ja hän todellakin on alansa rautainen ammattilainen. Hän osaa stailata asiakkaistaan super tyylikkäitä, mutta kuitenkin niin että vaatteet tukevat kantajansa persoonaa. Sohvi on myös ihanan aurinkoinen persoona ja hän näkee kaikissa niin paljon kaunista. Pelkillä vaatteilla hän saa jokaisen meistä säihkymään. (Hänen tittelinsä voisi olla myös vaatetaikuri!) Hän löytää vartalomme parhaat puolet ja opettaa korostamaan niitä.

Sohvi julkaisi verkkokurssin jonka avulla kuka tahansa voi oppia löytämään oman vartalonsa parhaat puolet. Ei ole väliä minkä kokoinen olet sillä jokainen meistä on upea juuri sellaisenaan! Sohvin sanoin ”Sinun ei tarvitse laihduttaa voidaksesi näyttää upealta”. Kurssilta löytyy myös helppoja pikkuvinkkejä ja tyypillisiä tyylimokia. Kuten miltä näyttää paita hameen päällä tai alla. Pienilläkin jutuilla on vaikutusta!

Miksi siis hehkutan tätä? En todellakaan kannusta shoppailemaan. Vaan nimenomaan kun tunnistat oman vartalotyyppisi löydät vaatekaapista ja shoppaillessa sopivat vaatteet ja jos tarvitset uusia vaatteita vältyt hutiostoksilta. Se jos mikä säästää luontoa ja kukkaroa.

 

Raskaus muutti vartaloni täysin

Löytyy itseltäni myös omakohtaista kokemusta. Kaksi vuotta sitten painoin 15-20kg vähemmän kuin nyt. Juhliminen ja skumppa maistui joten painoa tuli lisää. Sen jälkeen aloinkin odottaa esikoistamme ja raskauskiloja tuli siihen päälle. Roikkuva maha, tiikerin raidoitukselta näyttävät raskausarvet ja ylipaino ei ole varsinaisesti nostattanut itsetuntoa. Kuitenkin se, että olen seurannut Sohvin työtä ja oppinut häneltä paljon pukeutumisesta ja vartalon parhaiden puolien korostamisesta on auttanut itseäni hyväksymään nykyisen tilanteeni. Olen joutunut päivittämään raskauden jälkeen vaatekaappiani. Olen shoppaillut kirpputoreilta itselleni uusia vaatteita ja välttynyt hutiostoksilta. Vaikka hyvä olo tulee sisältä ulospäin, voi se tulla myös ulkoa sisälle päin oikeanlaisilla vaatteilla. Kauniissa vaatteissa itsetunto on selkeästi parempi. Imetys on tuonut lisähaasteensa pukeutumiseen, mutta on ihana huomata että tyylikkäät vaatteet voivat olla mukavia päällä ja helppohoitoisia. Kun tuota puklua ja muuta löytyy vakiovarusteena kaikista paidoistani tulee pyykkiä pestyä useammin.

Sohvin ”Vaatteet voivat muuttaa elämäsi” -verkkokurssi on ihan huikea. Sain käydä kurssin sisällön läpi. Kurssi sisältää yhteensä 160 videota! Videoiden pituudet ovat keskimäärin 1-5 minuuttia joten kurssi on helppo katsoa osissa ja helppo katsoa myös vaikka täsmä vinkit uudestaan. Lisää voit lukea verkkokurssista täältä.

Sohvi halusi tarjota mun blogin lukijoille alekoodin.
Sain mahdollisuuden tarjota lukijoilleni kurssin hintaan 97€! (norm. 199€)
Saat alennuksen koodilla ”roosab” ja alennus on voimassa tammikuun loppuun asti eli 31.1.2019.

Kurssin voit ostaa tästä.

Tähän loppuun sopii vielä Vivienne Westwoodin lausahdus ”Buy less, choose well and make it last.”
Kuvat: Mirkku Merimaa / Ihana Elämys Oy

Mitä kestovaippoja käytämme? (2-6kk)

*Sisältää mainoslinkkejä

Kestovaippa-postauksia toivotaan kovasti. Saan paljon kyselyitä mitä kestovaippoja käytämme? Nyt on taas jotain kerrottavaakin lisää, joten tässä tulee! Kokemuksia meidän kestovaippailusta 2-6 kuukauden iässä ja mitä kestovaippoja käytämme.

 

kestovaippailu on luonnollinen osa arkeamme

Vauva kasvaa aluksi hurjaa kyytiä. Ensimmäiset kaksi kuukautta käytimme flanelletteja ja kuorivaippoja. Vaikka sitä kuuleekin, että innostus kestovaippailuun jossain vaiheessa lopahtaisi niin sitä ei ole omalla kohdallani käynyt. Tuntuisi enemmän oudolta olla käyttämättä kestoja eikä tulisi mieleenikään aloittaa kertakäyttövaippojen käyttämistä. Kestovaippailu kun tuntuu niin helpolta ja luonnolliselta osalta meidän arkea. Kyllä silti kertakäyttöisiä vaippoja on kulunut muutama, vaikkakin koko ajan vähemmän. Pisin yhtäjaksoinen väli taisi olla 2 kuukautta käyttämättä yhtään kertakäyttövaippaa.

Ystäväni on antanut aina heille pieneksi jääneitä tai epäsopivia kerttisvaippoja. Se on ollut huippua, koska on hyvä olla muutama kerttis hätävarana. Kuitenkaan en tarvitse hätävaraksi paketillista kerttisvaippoja, joten niiden ostaminen kaupasta tuntuisi hölmöltä. Ykköskoon kerttisvaippoja meillä meni ehkä 20-30 kpl, kun emme kestoilleet kodin ulkopuolella aluksi ja opettelimme vauva-arkea. Aloitin kuitenkin täyskestoilun 3-4 viikon iässä, kun tajusin että sehän on ihan helppoa. Muuten kertakäyttövaippoja on kulunut neljän kuukauden aikana kymmenen, jos sitäkään. Tilanteita, että tarvitsisi kertakäyttövaippaa tulee koko ajan vähemmän. Nykyään kun osaa varautua erilaisiin tilanteisiin paremmin. Aluksi tuli erilaisia mokia esim. kaikki kestovaipat kuivumassa tai likaisena, liian vähän kestovaippoja mukana tai muita tälläisiä. Nyt on oppinut sopivat pesuvälit ja kuinka paljon kestovaippoja tarvitsee, jos lähtee pois kotoa. (Mielummin liikaa kuin liian vähän)

 

Pue, pidä ja pese – helppous on tärkeää

Alusta asti helppous on ollut yksi tärkeä kriteeri kestovaippoja valitessamme. Yksin ehkä jaksaisinkin säätää ja hifistellä, mutta kun arjessa myös mies vaihtelee suuren osan kestovaipoista on niiden oltava vain ota ja pue päälle -versioita. Taskuvaippojahan voisi täyttää valmiiksi, mutta en yksinkertaisesti aina kerkeä, muista tai jaksa. Jos taskuvaippoja ei olisi valmiiksi täytettynä tarttuisi mies kerttikseen niissä tilanteissa. Siksi aio eli all in one -kestovaipat ovat olleet meidän perheen ykkösvalinta. Pue, pidä ja pese – kuinka helppoa! Ei tarvitse erikseen miettiä millaisia imuja ja onko hidasta vai nopeaa, kun kaikki on ajateltu jo valmiiksi. AIO-kestovaipat ovat myös siitä hyviä, että jos ei jaksa tai kerkeä etsiä tarpeeksi tietoa kestovaippojen opettelussa voi turvautua helppoihin ratkaisuihin.

Itse luin ja etsin paljon tietoa kestovaipoista ennakkoon, mutta silti tuntui etten ymmärtänyt taskuvaippojen käyttöä. (Ajattelin ehkä homman liian vaikean kautta ja siksi mokailin) Koko homma olisi varmasti loppunut ensimmäisen kahden kuukauden jälkeen jos en olisi löytänyt all in oneja. Kun arki alkoi rullaamaan ja vaippahommat sujumaan jaksoin alkaa opetella taskuvaippojen käyttöä enemmän. Siltikin aio-kestovaipat on meidän perheen suosikkeja, vaikka nykyään käytämme myös taskuvaippoja silloin tällöin.

Ensimmäisen kahden kuukauden jälkeen kestovaippoja alkoi kulumaan selkeästi vähemmän päivän aikana. Vastasyntynyt kun pissasi todella usein. 2-6kk iässä meillä kului kestovaippoja 6-8 kpl päivässä + yövaippa. 4 kuukauden iässä aloitimme pissattamaan vauvaa. Saimme 0-4 pissat päivässä sekä välillä kakkoja pönttöön. Aluksi se ei vähentänyt vaippapyykkiä, mutta kun myöhemmin puolet pissoista ja osa kakoista tuli pönttöön huomasi vaippapyykin vähentyneen puolella. Parhaina päivinä kului vain 4 kestovaippaa.

 

EI NISKAKKOJA

En tiedä onko syy kestovaipoissa vai missä, mutta meille ei ole koskaan tullut yhtään niskakakkoja. Eikä takaa ole tullut edes pientäkään ohivuotoa. Reisistä tai mahasta on saattanut tulla pissoja, mutta ohivuotoja meillä sattuu keskimäärin kerran viikossa. Mielestäni siis todella harvoin!

 

Ylärivi: ImseVimse AIO ja Kushies AIO

Alarivi: Myllymuksut taskuvaippa ja Myllymuksut AIO

 

Näitä vaippoja käytimme

Suurimmaksi osaksi meillä on ollut käytössä äitiyspakkauksissa tulleita kestovaippoja. Syy on se, että niitä liikkuu hyvin ja uusiakin kestovaippoja saa edullisesti. Käytännössä meillä oli käytössä Myllymuksut AIO (5-10kg), Kushies AIO (4-10kg) ja ImseVimse AIO (5-8kg). Lisäksi Tirsokkaan jokakoon AIO* , pari Bumgeniuksen AIO-vaippaa, Myllymuksujen taskuvaippoja (5-10kg) ja muutama sekalainen taskuvaippa.

ImseVimsen AIO vaipat istuivat kolmesta vaipasta parhaiten tuossa 5-6kg/2kk, kun vaihdettiin flanelleteista pois. ImseVimsen vaipoissa oli vuotosuojat eli vaipan reuna tuli reiteen eikä jalkataipeeseen. Tämä oli hyvä, kun reisissä oli hieman paksuutta, muttei kuitenkaan tarpeeksi. Meillä kaikki kolmet vaipat ovat toimineet kyllä hyvin ihan tuosta 6kg alkaen. Kushiesin ja Myllymuksujen vaipat olivat parempia kun reisiin tuli paksuutta kunnolla tuossa vähän n. 6,5kg kohdalla. ImseVimsen vaipat olivat sopivia tuonne 7,5kg/5kk asti, mutta ei ollut loppua kohden enään lemppareitani.  Toimivia kylläkin. Vaipassa on kaksi läppää ja toisessa läpässä on fleeceä päällipuoli. Fleece ainakin ärsytti meidän vauvan pyllyä, joten läpät kannattaa laittaa niin, että fleecellinen on alapuolella eikä suoraa kosketuksissa ihoon. Sekä vaihdellen, ettei käyttänyt samoja kestovaippoja kahta putkeen vaan välillä jotain muuta. Näin välttelin ihoärsytyksiä.

Myllymuksujen AIO on äitiyspakkauksessa tullut vaippa. Siinä on ulosvedettävä imuläppä sekä koko vaipan alueella yksi imukerros. Tykkään tuosta koko vaippan kokoisesta imusta, koska mielestäni se auttaa hyvin ohivuotojen ehkäisemiseen. En ole koskaan laittanut lisäimua vaan vaippa on toiminut sellaisenaan todella hyvin. Tämä aio-vaippa on violetti ja samannäköisiä on myös taskuvaippana jotka ovat vihreitä (äitiyspakkauksessa olleita myös). Nämä kaksi ovat siis malliltaan täysin samat vaipat. Vihreässä taskuvaipassa ei ole imuja eikä koko vaipan alueella imukerrosta. Kestovaippakirppis -ryhmissä näkyy myös, että aio-vaipoista on tuunattu taskuvaippoja irroittamalla ulosvedettävät imuläppä. Nämä ovat varmasti hyvin toimivia myös, kunhan lisää itse imut.

Kushiesin AIO -vaipat ovat jotenkin epäsuosittuja. Ne ovat myös äitiyspakkauksessa olleita ja niitä liikkuu hyvin ja halvalla. Täysin käyttämättömiä saa ihan muutamalla eurolla. Meillä ne ovat toimineet kyllä hyvin ja varsinkin kun jalkoihin tuli paksuutta istuivat paremmin. (N. 6,5kg kohdalla) En ole näissäkään käyttänyt koskaan mitään lisäimua.

Myllymuksut taskuvaippa ja imuina vieressä alla Myllymuksut bambuhamppu-taittoimu ja päällä minkee.

 

Nämäkin vaipat ovat olleet ok

Taskuvaipoissa käytän usein imuna bambu (ImseVimse) tai bambuhamppu (Myllymuksut) -taittoimua. Päälle minkee tai ohut puuvilla, kuten pala harsoa. Tämä toimii meillä hyvin päivällä vaippojen imuna. Bambu, hamppu ja bambuhamppu -imut ovat mielestäni parhaita.  Niitä löytyykin hyvin käytettynä.

Myllymuksut ja Kushiesin vaipat ovat edelleen sopivia vielä puolen vuoden iässäkin. Tirsokkaan AIO* sekä Bumgeniuksen AIO ovat korkeussäädettäviä ja myös sopivia vielä. Todennäköisesti menevät koko vaippaiän. Bumgeniuksista en tykkää koska ne kuivuvat todella hitaasti ja ne on vaikea asetella kuivumaan hyvin. Mutta koska niitä on vain kaksi menevät ne tässä muiden vaippojen seassa ihan hyvin. Tirsokkaan AIOssa* taas on irroitettava imu ja kuivuu hetkessä.  Laadukas vaippa, joka istuu hyvin.

 

Yhteenveto

Lyhyenä yhteenvetona voisi sanoa, että 6kg/2kk iässä ostetut vaipat menevät kauan. Meillä ainakin yli puoli vuotta.  Omia lemppareitani ovat all in one-vaipat ja niistä merkkeinä Myllymuksut, Kushies ja Tirsokas.